perjantai 31. joulukuuta 2010
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!
torstai 30. joulukuuta 2010
30122010 torstai; sali jalat ja vatsa
Töissä oli ihan huippua tänään(kin) :D Ei oo taas vähään aikaan ollut näin mukavaa kuin tänään. Pääsin kuvailee kilpikonnaa, jolla oli jalka murtunut :( surullista, mutta silti mielenkiintoista. Niin, miettikääs miten se korjataan. Voisin kertoa myöhemmin, villejä veikkauksia vastaanotetaan ja se joka arvaa oikein, on ehkä jopa palkittava :DDDD
Sitten me synnyteltiin. Oli koiran sektio ja voih, ne vauvat on vaan niin sydämen sulattavia. Vaikka ensi kontakti niihin ei ole kovin ruusuinen, kun lääkäri iskee käteen (pyyhkeisiin) sellaisen limaisen sikiöpussissa olevan pennun... sitten kuorit sen sieltä esille ja alat hinkkaamaan niin maan perusteellisesti, että saat stimuloitua pennun hereille ja limat suusta ulos... ja kuulet vihdoin sen vikinän, se on palkitsevaa. Voitte vain kuvitella kuinka monta valokuvaa mulla on tästä päivästä. Ehkä voisin jopa julkaista sen kilpparin kuvan, on se niin hieno ;)
Jeps, mut ei kait siinä. Ihana päivä, hyvä fiilis... mitä nyt mutsi käy hermoille, mut unohdetaan se... Muuten kaikki on paremmin kuin hyvin tällä hetkellä mun elämässä :) Nautitaan siitä!!!!
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
29122010 keskiviikko; salipäivä
Pienen joululoman pidin tässä myös. En ihan pelkästään sen takia, että olen treenannut hullun lailla viimeiset kuukaudet... ehkä jopa vuoden :o vaan loma tuli senkin takia kyseeseen, että on uusia tuulia muussakin elämässä :)
Tänään raahasin ahterini salille. Ai että teki hyvää pienen tauon jälkeen, jei. Sain jopa kehuja eräältä mieheltä :) Se lämmitti kummasti sydäntä. Se oli tsiigannut, kun tein pystysoutua 30 kilolla ja kehaisi että hyvin mä vedin, vaikka itseni mielestä ei mennyt todellakaan niin hyvin kuin olisi voinut mennä ;) paremminkin olen vetänyt!
Pikaisesti sitten suihkun kautta kotia. Tyttökin tuli mökiltä yhdeksi yöksi kotiin :) Kivaa. Nyt nukkuu, aamulla on aikainen herätys ja töitä. Mitään lomiahan mulla ei töistä ole, tietenkään :D
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Nonnih kuulkaas...
Joulua odotellessa ja pian valmistellessa. Töissä kiirus... kotona kiirus. Mitäs sitä muuta. Semmosta tänne. Elämä on ... ihanaa!
lauantai 11. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
Vihdoin ja viimein...
Duunikaverit suunnittelivat tietysti kovasti huomista risteilyä. Ehkä ihan snadisti otti kupoliin, kun ei pääse nyt lähtee. Mutta yritän psyykata itseni ajatuksella, että eipähän tule ainakaan krapula :D jei. Jotain hyvää siis tässäkin.
Nyt lötkähdän soffalle istumaan... tai siis makaamaan. Huomenna salille, ainakin ois vissi aikomus. Jalkatreeni ois vuorossa. Jah, tuleekohan sitä nyt sit syynättyy niitä miespuolisia ja arvottua, että kukahan se mahtoi olla joka muo lähestyi :o No oli kuka oli... se ei mun treenaamiseen kyllä vaikuta. Jos ei ole pokkaa tulla ihan omalla naamalla esittäytyy, niin... olkoot ;) Nyt määää meen. Mukavaa iltaa kaikille!
No ohhoh
torstai 9. joulukuuta 2010
09122010 torstai; salia, käsiä ja selkää
Töissä oli, hmmmm... mielenkiintoinen päivä. Sain tehdä hommia meidän silmälääkärin kanssa... ja juh, no... ei ole helpoimmasta päästä se pesti ;) Mutta kyllä mä diggasin siitäkin huolimatta. Ainakin aika kului toooooodella nopeasti. En ees ehtinyt syömään... mutta eipä tuo nyt liioin haitannut menoa.
Töistä sitten suoraan himaan, koirat lenkille ja salikassin pakkailua. Tyttö soitti koulumatkalta, että jää pihalle leikkimään ja tulee siitä sitten suoraan mukaan salille. Eli sehän tiesi sitä, että äidin pitää tehdä eväät :)
Vähän ennen viittä startattiin sitten jumppailemaan. Tänään oli vuorossansa kädet ja selkä. Oikein napakka veto tänäänkin. Kivaa :) Taas tuli leikittyä Human Sportin kanssa :) Tein sillä taljaosuuden. Se on aika vinkee vehje, kyl mä tykkään. Muuten aika perussettii taas:
-viparit sivulle 9kg käsipainot x 15 x3
-pystysoutu 30kg x 10 x 3
-ojentajat taljassa 35kg x 15 x 2 kumpikin käsi erikseen 17,5kg x 12 x 1
-Human Sport "ylätalja leveä"kumpikin käpälä 18kg noin viistoista toistoa noin kolme sarjaa, kumpikin käsi erikseen noin viisitoista toistoa, kapee eteen 18kg kummallakin käpälällä noin viisitoista toistoa, vinkeetä!
-hauiskääntö penkissä 30kg x 12-15 x 3
-viparit TG 22,5kg x 12 x 3
-penkkipunnerrus 30kg x 10-12 x 3
-hauiskääntö taljassa 30kg x 10-12 x 3 tai jotain sinnepäin... en muista...
-ojentajat penkistä punnertaen op. 3 x 15
Oiskohan se ollut siinä. Vissiinkin... kait... oli. Saunassa kunnon löylyt jälleen ja Hera 80 nassuun, ah, että elämä on ihanaa :D Pienestä se ihminen ilostuu ;) Ei ees harmita enää _niin_ paljon peruuntunut pikkujouluristeily :) Oikeestaan aika fine, että tulee sitten vietettyä sekin aika salilla... tai no siis tulee käytyä salilla, en mä ehkä 24/7 siel kuitenkaan ole ;) vaikka joskus tekis mielikin! Tänäänkin duunikaverit jakso päivitellä, että miten en saanut ketään hoitaa koiria. No niin, no hyvä kysymys. No ehkä hyvä vastaus on se, että kun omistaa hevosen kokoisen koiran, pelkästään sen hoitoon saaminen on _hankalaa_ ja kun on vielä kaksi siihen kaupan päälle, niin ollaan aika lailla mahdottomassa tilanteessa. Ja kun mulla oli kuitenkin hyvä suunnitelma, mutta tuo "koiranilma" pilasi sen... kuten olen kertonut, faija on vanha ja plaa plaa plaa... ja sitten on oikeestaan vain yksi ihminen mun lisäksi, joka tietää miten noita hoidetaan... ja no, häntä ei nyt tällä kertaa sitten oikein napannut... kun on se käsi... kipee ... ja silleen... Joten mitä sitä muutakaan voi kun nostaa kädet pystyyn.
Mutta mutta, pikku emäntä näytti nukahtavan jo, ohhoh! Niillä on huomenna luistelua iltapäiväkerhossa, jei. Jos nyt tämä äiti muistaisi pakata kypärän ja luistimet hänelle mukaan :) Itse raahaan persiini töihin iltavuoroon... no mikäs sen mukavampaa kuin ilta töissä... huom! _perjantai_ ilta töissä ;) ihq. Lauantai aamusta sitten salille... ja sitten illalla ois menoa... nih. Et semmosta. Nyt hyvää yötä taas kaikille. Palaillaan!
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
08122010 keskiviikko; salia
Mut siis jotakuinkin näin:
-pohjeprässi seisten 75kg x 15 x 3
-reiden ojennus 75kg x 12-15 x 3
-reiden koukistus 80kg x 12-15 x 3
-jalkojen nosto eteen (siinä telineessä, mikä lie liike onkaan) 3 x 12
-Hooverit op. + 10kg noin minuutin jaksoja x 3
-vatsarutistukset Human Sport (painoja en nyt muista, jotain 24kg tms.) x 12 x3 (pikkanen ero TG laitteeseen, jossa mulla painot on 50kg, niin paljon merkitsee liike, asento ja miten siinä laitteessa on "kiinni" vai onko?)
-takareisi-pakara Human Sport kumpikin jalka erikseen 12 x 3 (painoja kummallekin jalalle 14kg, tässä taas ero TG laitteeseen, jossa vastaavassa liikkeessä mulla painot 40kg :o)
-talja Human Sport parillakin eri tyylillä, tasavedoin ja eriaikaan. Painoja en taas muista...oisko ollut joku 14-16kg per käpälä... ööö varmaan) Kyllä tuntui.
-jalkaprässi, sekä maaten, että istuen. Painot liikkui 100-109 kiloon, ja toistot 12-15 kerrallansa... ja joo, sarjoja kolme tms.
oiskohan siinä ollut nyt pääpiirteittäin tämän päivän setti. Vähän vaikuttaa sekametelisopalta, mutta hyvä siitä tulee, kun pääsen taas sinuiksi uusien ja vanhojen laitteiden kanssa :) Tänää oli selkeesti paremmin potkua jaloissa, kuin viime kerroilla, jolloin on ollut vähän nihkeetä. (omasta mielestäni :D) Mutta kaiken kaikkiaan hyvä fiilis, oikein näppärä treeni ja joo, kyllähän jäi mieli virkeeksi taas tuosta reissusta.
Tytölläkin oli bestis leikkihuoneessa samaan aikaan. Hänen äitinsä käy jooga tunneilla...tai pilates... no mut kuitenkin ja yleensä aina keskiviikkosin ollaan samaan aikaan sitten salilla :) Tytöt viihtyy. Meidän neiti on tehnyt vissiin vaikutuksen myös salin henkilökuntaan :) No, juh, onhan hän aika empaattinen ja muut huomioonottava tyttö, ikäisekseen tosi järkevä, joten en ihmettele ollenkaan, että aikuisetkin tykkää :) Ehkä me vielä joku päivä treenaamme sitten yhdessä tuolla salilla, kun tyttö tuosta vielä hieman kasvaa :)
Tänään oli ihan pakko kokeilla ulkoiluttaa koiria yhdellä kädellä. Mun on jotenkin niin vaikea uskoa, että se olisi mission impossible ... ja joo, ei se ollut. No tietty hankalampaa kuin kahdella kädellä, mutta kyllä siitä aikuinen ihminen selviää. Jotenkin niin nyppi tämä, että koiranhoito kusi ... ja pikkujouluristeily jäi välistä... kun syy on se että käsi on niin kipeä. No juu, siis kyllä mä _uskon_ että se ihan varmasti on kipeä ja onhan se hankalaa, mutta duunikavereiden kans just laskettiin, että hyvällä tsägällä noita koiria ei olisi tarttenut viedä pisulle kuin kaksi kertaa, sillä meidän laiva ois lähtenyt kuuden aikaan illalla, olisin ehtinyt iltapäivälenkin tekee koirien kanssa, hoitajan ois pitänyt viedä iltapisulle ja sitten aamupisulle ja mä olisin tullut kotiin illaksi... ehkä "pahimmassa" tapauksessa ne ois pitänyt kiikuttaa tuohon tienposkeen kolme kertaa. Niin... no mun on jotenkin vaikea kuvitella, että se olisi muuten perusterveelle suht nuorelle ihmiselle ylitsepääsemättömän vaikeaa... kun 65 vuotias vanhuskin (faija) tarjoutui siihen tehtävään, mutta mä en kerta kaikkiaan halua ottaa sitä riskiä, että isä kaatuu tonne liukkaille teille ja tosiaan murtaa luunsa. No mutta, tässä pääsemme siihen, että pohjimmiltaan kysymys on täysin viitsimisestä, siitä, ettei jaksa, ei halua, ei kiinnosta. No... mut sitä saa mitä tilaa, eli turha olettaa, että multakaan heruu mitään palveluksia... enää... milloinkaan... missään asiassa, nih ja murh! Eli oikeestaan perjaatteesta vain kiukuttaa, se ei kiukuta, etten pääse bilettää, mielelläni käyn treenaamassa senkin edestä... mut juh, perjaate. No ei se mitään... Ei mulla tylsä viikonloppu tule olemaan. Mut on pyydetty kylään... jei jei jei... kivaa :) No juh, mut et näin... olkoot. Edelleen voin muistuttaa itselleni, että omatpahan on elukkani ja viime kädessä tietenkin MINÄ olen niistä vastuussa, joten yksi risteily ei nyt ole sen arvoinen, että... jättäisin esim. koirani huonosti hoidetuksi. Tuossa kaksi niistä tuijottaa muo parasta aikaa nappi silmillään... on ne ihania, on ne rasittaviakin, mut on ne ihania :)
Jeesh, mut nyt mä kovistelen tuota pikku emäntää iltapesulle. Täällä ei taas tapahdu mitään, ellei äiti hoida ja ohjaa. Huoh. On tää ihanaa... olla äiti, yksinhuoltaja äiti ;) kandee kokeilla!!!! Heh. No ei, päivääkään en vaihtaisi pois ja vilpittömästi sanon näin, vaikka elämä on kolhinut jne. niin silti, kaikki on ollut tämän arvoista :)
Hyvää yötä ja treeni-intoa kaikille lukijoille... ja ylipäätään hyvää fiilistä niillekin jotka eivät ehkä niin paljon treenaa :)
tiistai 7. joulukuuta 2010
Kampaajalla
P.S Olihan mulla viime viikonloppuna yli kivat pikkujoulut mun pikku tonttujen kanssa, joten mitä mä tässä valitan :DDDD
maanantai 6. joulukuuta 2010
06122010 maanantai; kuntosali käsi-selkä
Tänäänkin raahasin hanurini salille. Vuorossa oli käsi-selkäjumppa. Jei. Irtosi oikein mukavasti, varsinkin hauiskäännöt jälleen. Itse asiassa kun katsoin itseäni tänään salin peilistä... niin, no... ei ollut ollenkaan huonompi näky :) Niin, kait sitä voi olla jossain määrin tyytyväinen, mutta mutta, aina on vara parantaa. Tämän sanon aina ja aina myös pyrin parantamaan. Nyt on hyvä, mutta voisi olla vieläkin parempi ;)
Vähän duunailin jotain uuttakin. Tein kulmasoudut käsipainoilla tänään :) vaihtelua. Ottaahan se aina vähän eri tavalla kun vaihtaa pikkasen edes tyyliä. Sitten tutustuin Human Sport laitteisiin. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt niillä mitään. Nyt oli mukavan hiljaista salilla, mistähän mahtoi johtua :DDDDD niin ajattelin, että on hyvä hetki tsiigailla niitä. Ja juh, mä diggasin. Uskon, että otan niitä jatkossa ohjelmaani mukaan, jei!!!!!
Vähän vasemmassa olkapäässä, lihaksissa tuntuu nyt kenkulta. En tiiä onnistuinko jotenkin nyt vähän revähdyttää olkapäätäni, vai mistä tuulee, mut ei se paha ole, vähän tuntui penkistä punnertaessa. Mut... kyl se tästä katsokaas nääs.
Ohjelma oli tänään siis kutakuinkin tämä, jos nyt jotain mahtaa ees kiinnostaa :DDD:
-viparit sivulle 9kg käsipainot 3x15
-kulmasoutu käsipainoilla 12,5kg 3x 15 kumpikin käpälä erikseen
-ojentajat taljassa 30kg x 15x2 ja kumpikin käsi erikseen 17,5kg x15x1
-ylätalja 40kg x 15 x3
-selän ojennus TG 55kg x 15x3
-hauiskääntö penkissä 30kg x 12-15x3
-penkistä punnerrus kahdella eri tyylillä painot oli 25-30kg x 10-15x3
-viparit TG:ssä 22,5kg x 15 x3
-hauiskääntö taljassa 30kg x 15 x3
-ojentajat penkistä punnertaen 3x15
Mitähän muuta... ei kait siinä, kaikki tais olla tossa. Sitten oli sitä Human Sport laitteisiin tutustumista. Kivaa :) Ihana sali reissu. Saunassa kunnon löylyt. Ihan sai yssisseen siellä nakella löylyä :) Autuus.
Salilta Nesteen kautta kotiin. Koirat lenkille. Hitto tuolla on niin nättiä. Ah, siellä sielu lepää kun katselee ympärilleen, tuota lumen hiljaista leijailua :) Ihmiset olivat niin hyväntuulisia. Itsenäisyyspäivä. Naapuritalon setäkin oikein innostu juttelemaan, kun teki lumitöitä meidän parkkipaikalla. Hän on sellainen vanhempi herrasmies, oikein mukava ukko. Kertoi, että hänellä on sydän vähän ollut huonona ja tytär oli käskenyt hänet heti kotiin lumitöistä... mutta hän aikoo rauhaksiin tässä kolata, ettei mitään hätää. :))) Koiralenkillä vastaantulleet ihmiset hymyilivät iloisesti, varmaan hymyilytti mun irlanninsusikoira, jonka kuuraparta on näillä keleillä valtava :DDD Itse olen viritellyt kynttilöitä niin partsille kuin sisällekin. Kuudelta syttyy kaksi kynttilää makkarin ikkunaan :) Eli oikein ihanaa ja leppoisaa, rauhaisaa itsenäisyyspäivää meille kaikille! Vaarille yläkertaan kiitos, että on ollut mukana mahdollistamassa tämän hetken meille! *pus*
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Hop hop HopLoppiin
No ja sitten tänään pikku neitien kanssa HopLoppiin. Eilinen oli menestys ja tämäkin päivä näyttäis olevan. Ainakin naurua ja vauhtia on piisannut. Äidille tää käy ihan urheilusta :D Mikäs täs ollessa. Katselen kun likat pelmuaa ja luen kirjaa. Mukavaa. Terkut siis täältä! Onneks huomen on viel vapaata. Miniloma!
lauantai 4. joulukuuta 2010
04122010 lauantai; salia jalkoja ja vatsaa, ugh!
Sain vetää uudet treenireleet niskaan. Aih että oli mageeta ;) elämäni suuria iloja, uudet treenikuteet, wow! Joku ostaa ihanan aistillisia alusvaatteita ja näyttäviä arkivaatteita, minä tuhlaan fyffeni treenikuteisiin. Kukin tavallaan :D Mä en juurikaan laadussa nimittäin tingi kun kyseessä on jumppavarusteet! Olen joskus niin tehnyt ja huomannut, ettei kannata. Noh, okkei, mä ostin eilen H&M:ltä treenirintsikat, makso peräti 14 euroo ja joo, se ei ollut huono ostos. Ne on tänään sisäänajettu ja ihan jees. Salilla! Ei varmaan juoksulenkillä kuitenkaan. Ei ole tarpeeksi tukevat, ehkä...en ole testannut juostessa. Mulla nyt tämä rintavarustus ei ole mikään suuren suuri tällä hetkellä, vaikka ei nyt mikään olematonkaan, joten M:n treenirintsikat a´la H&M ei kirraa kyllä etumuksesta :DDDD heh. Mutta siis joo, kyllä salikäyttöön oikein oivat.
Tänään sai kyytiä jalat ja vatsa. Vähän uusia tuuli jälleen. Pohkeet eivät ole vieläkään täysin palautuneet siitä episodista...heh, vieläkin hymyilyttää. No mut mentiin kutakuinkin näin:
-pohjeprässi (pohkeet hellänä, painoa tänään vain 65kg x 15 x3
-reiden ojennus 70kg x 15 x 3
-reiden koukistus 75kg x 15 x3
-vatsarutistukset telineessä (nostetaan siis eteen koivet koukussa, kuten tiiätte) x12x3
-vatsarutistukset kelkassa + 10 kilon painot x 15 x 3
-Hooverit 10kg lisäpainolla x 3, varmaan jotain minuutin pätkiä kerrallaan tms.
-reisi-pakara ojennus TG seisten, uh, ihana liike. 40kilolla vedettiin toistot 3x15 kumpikin jalka tietty erikseen!
-jalkaprässi maaten 109kg (takana oleva jalkarääkki veti vähän mehuja tästä)
-jalkaprässi istuen 90 ja 100 kg x 15 (helvata että sai hyvää tuntumaa, kun vaihtoi välillä prässiä)
Jottain tämmötteistä tuli tehtyä. Oli hyvä treeni taas. Hyvä fiilis ja ah, miten pro olo, kun yksi mies tuli kysymään miten reiden ojennus värkki pelitti :) jee jee... en siis ehkä näytä ihan tumpelolta tuolla salilla kun hän katsoi, että minä ehkä voisin tietää. Tosin ei salilla mikään ruuhkakaan ollut, mutta en nyt sentään ainut vaihtoehto ollut :DDDD hih.
Jebou, mut sellaista tänään. Salin työntekijöillä oli sitten pikkujoulut eilen. Yhden kokoushuoneen ikkunasta näkyi valtava määrä tyhjiä pulloja ;) on vissiin ollut hauskaa :) Hyvä niin. Eipä siis näkynyt vakkarihenkilökuntaa tänään aamulla siellä ;) heh, ehkä oli pientä pääjomotusta ilmoilla.
Pikkujoulut!
Meidän pikku tonttuneidit joulupipareita nauttimassa :) Tätä ennen syötiin kunnon jouluateria. Laatikoita, rosollia ja kinkkua, nams. Tytöt on niin intopiukkana, että oikein sydäntä lämmittää katsoa tätä ylitsepursuavaa ilon määrää tässä talossa tänään :)
Meidän pikkuemäntä oli leiponut mummin kanssa näin hienoja pipareita meille näihin pikkujouluihin :) Juh, ja kyllä maistuu.
Itse olen myös panostanut tähän iltaan. Kynttilöitä palaa ympäriinsä, parvekkeella myös. Olen siivonnut ja laittanut jouluisaksi asuntoa. Tytöille on varattu kaikki joulun herkut mitä kuvitella saattaa ja illan aikana olisi tarkoitus katsoa Joulutarina :) Likat saivat itse valita leffaherkut. Tällä hetkellä sulattelen torttutaikinaa ja vuorossa on siis seuraavaksi torttujen leivontaa. Itse juon glögiä parasta aikaa, tytöille maittaa Light Cola :) Eilen ostin pikku tontuille tonttulakit ja ne ovatkin kovassa huudossa. Likat ovat itse värjänneet poskensa punaiseksi. Mulla on täällä kaksi pikku tonttua tonttuilemassa. Ihanaa! Nää on näitä äitinä olon huippuhetkiä, kun saapi tohustella tämän pikku väen kanssa. Illalla aijon myös jakaa neideille pikkujoululahjat. Ostin molemmille prinsessa kaulakorut ja korvakorut, sekä Bratz tarroja. Joulunyssäköihin menee mukaan myös parit joulusuklaat ;) Itelleen tulee niin hyvä mieli tästä.
Pikku emännän ystävän äiti pääsee siis tänä iltana relaa aikuisten tapaan. On onni että olen saanut tavata tämän ystäväni, ihan näin sattumalla päiväkodin kautta, kun tytöt tutustuivat, meistäkin tuli ystäviä. Asumme aivan naapureissa :) loistavaa.
Joululaulut pauhaa... ja, ah... elämä on taas niin seesteisen ihanaa... maistuu hyvälle :) Sydämessäni tunnen myös jotain... erästä ihmistä kohtaan, se ei muutu... ja no, meidän mennyt vuosipäivä tietysti nostaa tunteita pintaan ja lähestyvä merkkipäivä... joka oli tärkeä päivä vuosi sitten! Nih... huoh, elämä on tällaista.
Oikein mukavaa lauantai iltaa kaikille. Olitte sitten pikkujouluissa tahi kotosalla...tahi missä vain. Pus!
perjantai 3. joulukuuta 2010
äidin ilta
Terkut leffasta. Rare export alkamassa, jei! Joulutunnelmaa ;) Tuli sit shopattua uutta treenikudetta Jumbon puolelta. Odotan jo et pääsen stedaa niit huomen! Hyvin tuntuu tän viikon treenit kropassa. Silti jo kuumottaa et pääsis salille. No mut leffa alkaa nyt. Soon moro!
torstai 2. joulukuuta 2010
02122010 torstai; salia
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
01122010 keskiviikko; salitreeniä
Myös töissä sain osani joulukalenterista. Okei, meillä on labravastaava ja meidän yhteistyökumppani labralta tuolta saksan maalta tuli sitten joulukalenteri. Minähän sitä vähän kadehdin...niin tänään sitten meidän labravastaava avasi ensimmäisen luukun ja antoi puolet suklaasta mulle :) Miten kultaista! Rakkaat työtoverini!
Muutenkin duunipäivä oli jeesh. Sain työskennellä taas meidän hammaslääkärin kanssa, sillä hammashoitaja oli sairaana. No kyllähän tuo jobi multakin sujuu :) Diggailen noista hammasjutuista ja tänään ei nyt kuitenkaan ollut mitään kovin extremeä, joten ei tullut ongelmia. Kivaa oli. Meidän kissapotilas oli ihan sydämen murskaaja, aivan ihana kollikissa :)
No töiden jälkeen aivan sika nopee kauppaan. Oli tarkoitus ostaa kissan hiekkaa, mut ainahan sieltä tarttuu myös muita tarpeita mukaan. Sitten sika nopee kotiin... koirat ulos, kissanhiekka-astian siivous, tyttö tulee koulusta... ruokaa pikku emännälle. Treenikassi kasaan ja salille. Siellä vierähti sitten pari tuntia taas tänäänkin :) I love it!
No mitäs siellä sitten tehtiinkään ja mitäs siellä sitten sattuikaan. Nih. No tänään oli vuorossa jalat ja vatsa. Juh. Hyvä treeni, alkoi vaan vähän... miten sen nyt sanois, hassusti... hauskasti... heh... nolosti :o Juu, eli olin tekemässä pohjeprässiä istuen... Eli kaikki tietää tän systeemin mihin lisätään kiekkoja maun mukaan. No muutaman toiston jälkeen mulla alkoi pohje menee kauheeseen kramppiin, siis voimat lähti ihan tyysti jaloista siinä vaiheessa, enkä mä tomppeli saanut sit enää nostettua niitä painoja ylös... siis OMG :DDDD Joo... ei vaan jalat toiminut, ei ollenkaan. Minä siinä sitten pälyilen ympärilleni, kun en nyt kehdannut rämäyttää niitä painoja maahankaan, mutta tosiaan en saanut enää nostettua sitä sille tasolle, et oisin saanut varmistimine sinne alle... amatööri fiilis, kääk. No äkkäsin siitä vierestä sitten sellaisen suhteellisen atleetin nuoren herran ja pyysin, että tota et sä viitsis nostaa noi painot ylös :o heh. No herrahan teki töitä käskettyä ja vähän siinä vinoili, että menikö se jumiin... Joo meni, pohkeet meni jumiin, ei liiku mihinkään :DDD Siinä sitten vähän hymähdeltiin puolin ja toisin tilanteelle ja kundi vielä kysyi kun jäi tekemään kulmasoutua siihen viereen, että pärjäänkö, uskaltaako hän lähteä tuonne kauemmas :DDDD Ei terve... no siinä sitten luotiin puolin ja toisin salilla vähän nauravia katseita... Olihan se tietty vähän hauska tilanne... mut minkäs teet... helvata sentään. No en varmasti ole ainut joka on joskus jäänyt juntturaan painojensa kera :DDDD Mut toivottavasti ei toistu ihan heti. Yleensä otan kyl aika varman päälle ja varovasti, painoja lisäillen, mut nyt iski kerta kaikkiaan niin tuleen ja kramppiin noi pohkeet, et en voinut yhtään mitään. Oli pakko heittää kymppikilo hittoon viimeisten toistojen kanssa, en enää ottanut riskiä.
No sitten muuten tulikin tehtyä aika perussettiä. Reiden koukistusta, ojennusta, pakara-takareisi maaten, pakara-takareisi seisten, jalkaprässi, vatsarutistukset TG, vatsarutistuksia telineessä, miksi tätä nyt ikinä kutsutaankaan, kun nostellaan jalat siihen eteen... juh et silleen ja Hooverit tietty, mun lempparit kymppikilon lisäpainolla. Mitäs muuta... hmmm... Eiköhän se ollut aika tavalla siinä. Vieläkin tuntuu pohkeissa se aika epäonnistunut aloitus, mut en luovuttanut, vaikka olikin vähän nihkee kunto jotenkin tänään. Jalkaprässisäkään ei irronnut tänään kuin vaan 109kg kahentoista toistoilla... ja kolme kertaa... ärh. No ensi kerralla paremmin sitten. Juh...
Mittees muuta. No ei kait, siinä kaikki. Mukavaa oli. Tuttuja tuli taasen vastaan ja tervehdittyäkin tuli. Sen verran siinä ehtii, en mä ala turisee niitä näitä, muuten noi treenit venyis ihan kohtuuttoman pitkiksi. Hmmmm... mistäs sitä vaikka tietäs, jos sais mun "hengenpelastajasta" vielä varmistajan joku kaunis päivä. Oishan se ihan hyvä olla joskus... uskaltais vähän kokeilla rajojaankin :) Sellainen siis hakusessa, anyone? ;) Muuten en kyl oikeestaan kaipaa ollenkaan treeniseuraa... mut oishan se kiva jos ois samanhenkinen kaveri ees joskus messissä... Mut salilla nyt yleensä tulee kuitenkin treenattua ja ainakin itselläni se on aika tavalla itsenäistä pakerrusta.
Jei, mut nyt dogit ulos. Ja pian pehkuihin. Pikku emäntä on jo peiton alla lukemassa kirjaa. Matikan tehtävätkin tarkistin, hyvä äiti :) Vauhtia on piisannut ihan riittämiin tälle päivälle. Jaksaiskohan sitä vetästä huomenna käsi-selkätreenin. Kaiketi aika pakko... sillä no... perjantaina ehtii viel ja lauantai aamusta... ehtis... mut sit tulee tytön kaveri yökyläilee ja olen aikeissa järjestää tytöille vähän pikkujoulun tynkää ja tarkoitus ois sunnuntaina suunnata likkojen kans HopLoppiin :) Tiedossa siis aikasta ihqu viikonvaihde pikkuihmisten seurassa. Tykkään :)))))
Hyvää yötä ja palaillaan astialle. Pitäkäähän peukkuja etten huomenna lakoo painojeni alle :DDDDD ei terve!!!!
tiistai 30. marraskuuta 2010
Tiistai
Viime yönä näin järkkyä painajaista taas yhdestä ihmisestä. Ei terve. No onneksi se oli _vain_ uni... mutta siis kertakaikkisen ihmeellinen juttu, että joku ihminen voi porautua jonnekin niin syvälle tuonne antipatiakeskukseen, että siitä näkee uniakin, siis ikäviä unia... murh. Olen miettinyt tätä asiaa, että mistä moinen voi johtua ... ehkä se kiukku ja ärsyynnys mitkä hänen sanansa aikoinaan synnytti mussa elää vain edelleen ja kasvaa ehkä vähän niinkuin lumipallon lailla. Tiedä häntä. Toisaalta tuskin asia olisi näin "vakava" jos en tietäisi hänen olevan niin itsekeskeinen. On siis sellainen fiilis, että mikä hän on sanomaan kenestäkään mitään kun itse on itse ilkimys. Joo... että sellaista, mutta olkoot...
Nyt kaffetta nassuun jottahan tästä vielä heräilisi tähän päivään :DDDD Toivottavasti edessä on mielenkiintoinen ilta duunissa. Sitä odotellessa. Ai juh, ja kuun viimeinen päivä, talo tarjoaa mätöt, kiinalaista... uuuuuu jeeeeee, mun Malaysia odottelee siellä kun menen töihin, nams.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
27. ja 28112010 lauantai ja sunnuntai treenailut
Salilla oli käsi- ja selkätreenipäivä. Enää en muista tarkkaan mitä kaikkea siellä puuhastelin, mut aika perussettiä tais olla. Olen nyt tosi ihastuksissani siitä sivuviparivehkeestä. Se on ihan loistava. Ja yhden käden ojentajat taljassa ovat kaiketi tullut myös jäädäkseen mun ohjelmistoon :) Lauantaina myös tein ojentajat penkistä punnertaen, ai että se ottaa kyl hyvin kohteeseensa.
Meidän salilla on myös verhoiltu nyt joitakin laitteita uusiksi. Onneksi myös meidän hauiskääntö penkki on saanut uudet verhoilut, se oli niin rikki, että ne kuosin rikkoutuneet reunat otti aika ikävästi kyynärpäihin... paitsi että mä pidän kyllä aina pyyhettä siinä anyway. Mut jee, nyt on ehjä penkki taas. Samaten kulmasoutuvehje oli verhoiltu uusiksi, jei, pääsin jälleen tekee sitäkin sitten. Ihan huippu treeni. Aika punttipainotteinen oli lauantai, eli aerobinen jäi nyt vähälle... mut saunaan sentäs ehdin.
Salilta sitten Nesteen kautta synttäreille. Mun oli pakko viedä likka syömään Nesteelle vähän suolasta, ennen synttärimakeisia. Olihan itsekin pakko vetää yksi ruisleipä siinä sitten, tai ois tullut ykä. No syndeillä oli oikein makosaa kakkua, nams ja muutaman sipsin maistoin. Muuten aika kahvi linjalla. Jäin kaverin seuraksi pitää juhlia kasassa. Kahdeksan lapsen kestit vaatii vähän jo hereillä oloa :D Huh, että oli vilskettä, mutta hyvin me vedettiin.
Sen jälkeen koirat lenkille, neiti stadiin isänsä luokse...ja me lähdettiin pitää aikuisten leffailtaa. Käytiin lainaa parit pätkät, oli muuten VIP tarjous, eurolla leffat :o uu mama, oli kyllä ruuhkaakin sitten. No yksi vamppyyrileffa, toinen osa... eka oli ehdottomasti parempi, tää oli vähän vässykkä ja liian jotenkin silleen tuli siitä Resident evil mieleen...ei hyvä...Tarkoitan siinä mielessä ettei ollut hyvä, sillä tuo oli vähän niinkuin halpa kopio Resident evilistä, mikä sitten taasen on erittäinkin viihdyttävää katsottavaa! Sen lisäksi tohon vamppyyripätkään oli ollut pakko tunkee yksi hässintä kohtaus, mikä kyllä pilas sen lopullisesti. Pidetään kauhu kauhuna... ja porno sit pornona... olen tätä mieltä. Siis ei niin yhtään sopinut siihen leffaan se ala-arvoinen kohtaus, ärh, oikein suututti. No mut se siitä. Sit oli se toinen leffa...hmm... mä en muista näitä nimiä ikinä, mut idea oli se että palkkionmetsästäjä joutu viemään exänsä oikeuteen. No tiiätte jos ootte nähneet. Ok pätkä, nauratti toisinaan... mut ei mikään huippu juttu ollenkaan. Ehkä parasta illassa oli ruoka: natchot kastikkeineen ja jauhelihaa sekaan. Nams. Seurakin oli hauskaa :DDD jos ei leffa naurattanut, niin kaikki muu sitäkin enemmän :D Hauskaa oli.
Sit tuli valvottua viiteen aamulla. Joten tänään sunnuntaina väsytti oikein olan takaa. Vasta puolen päivän aikaan virallisesti nousin ylös :o oho, aivan ruodutonta. No mut näin välillä. Sit rahka naamaan kuppi kahvia ja käpertymistä sohvalle, kunnes tasan kolme keksin, et hitot, mä lähden cardio crossi tunnille. Ihan tällainen extempore veto. Mut hyvä sellainen. Ohjaaja oli yks mun ehdottomista suosikeista, enkä ole käynyt aikoihin crossailee tunnilla. Oli sika hauskaa... ja kyllähän tuo tuntui. Crossitunnin jälkeen tein vielä vähän pallokyykkyä salin puolella. Op. + 10kg kiekko. Toistot 3x15. Mukavasti tuntui jaloissa, reisissä ja persiissä. Jeah. Sit siitä suoraan vielä venyttelytunnille. Joo okei, mä myönnän, että olen venytellyt ehkä vähän turhan vähän ja laiskanpuoleisesti viime aikoina. No onnekseni huomasin, etten sentään ole jäykistynyt, mutta hyvää teki, ehdottomasti. Menen kyllä lähiaikoina uudestaakin venyttelee. Tuolla salireissulla vierähti sitten kolme tuntia. Ohhoh sentään. Eli tämän viikonlopun saldo, kovaa treenausta ja hauskaa yhdessäoloa kaverien kanssa... ja hyvää ruokaa... ja leffaa ja seuraa... ja kaikkea. Kaunis talvisää on myös pitänyt mielen virkeenä :) No voiskos sitä juuri enempää toivoakaan. Jaa kyllä kait...
... sillä tänään mietin salilta kotiutuessani kaupan kautta, että onhan tämä elämä ja arki aikalailla yksinäistä puurtamista. Mutta samaan hengenvetoon totesin, että oma tyttäreni on mun henkireikä, se syy miksi mä tässä pidän itsestäni huolta, hänestä huolta ja meidän perheestä huolta, vaikka se kysyy aikaa, paljon energiaa, kauheesti työtä ja puurtamista. Eipä juuri ole niitä hetkiä kun voi vain olla ja ihmetellä maailman menoa... silloin yleensä nukun :D Mut, no that´s life ja kukin tavallaan... tää on mun elämää!
Hyvää yötä!
perjantai 26. marraskuuta 2010
Aamupala!
Tässä meitsin aamupala. Juon tällä hetkellä päivittäin pirtelön, joko näin aamupalaksi tai töissä välipalaksi. Pirtelöön usein miten tulee; Ehrman rahka, pari mittaa Hera80 mansikka maku, puolikas banaani, pakaste mansikoita ja tänään laitoin myös Cantalope melonia sekaan. Nams. Eiköhän siinä ole protskuakin aika mukavasti tällätty pakettiin.
Ja eikun ääntä kohden!
torstai 25. marraskuuta 2010
Perjantai perjantai perjantai!
Ihanasti paikkoja kolottaa tämän viikon treenien jäljiltä. Olen aivan innostunut ja ihastunut meidän salilta löytyvään sivuviparivehkeeseen :D Se on ihan loistava. Siinä saa vähän erilaista tuntumaa tuonne olka-hartiaseudulle kuin käsipainoilla. Diggaan. Nyt kyllä tuntuu, että on tullut tehtyäkin. Jos vaikka tulis jotain tulostakin ;)
Nih, tuloksista puheen ollen. Vähän naurattaa kun viime talvena oikein mukavasti istunut toppatakkini, rakas rakas rakas toppatakkini, kiristää nyt selkä-hartiaseudulta :D Hyvä kun saa talvisaappaat vedettyä jalkaan kun on laittanut takin päälle. Alla ei kuitenkaan ole kuin pitkähihainen huppari. Eli jos muuten ei huomaisi kasvua, niin tuossa sen ainakin huomaa ;) On myös muitakin vaatekappaleita, kuten tyköistuvat t-paidat, joiden hihansuista ei enää kädet sujahdakaan ihan noin vain sisään, vaan jää vähän kanittaa hauiksen kohdalta :o Myös yksiä treenipökiäni joudun kiskomaan vähän suuremmalla vimmalla pohkeiden kohdalta nykyään. Hmmm...ois ollut mielenkiintoista jos ois tajunnut alkaa mittailee itseään tämän projektin alussa... ja verrata nyt, että onko niitä senttejä tullut vai nou?!?!?!? Mutta juh, kyllä sitä tietyistä vaatekappaleista voi tosiaan päätellä, että jotain on tapahtunut. Lihonnut en ole... ainakaan... mielestäni ;) heh, eli kyl kaiketi se on lihasta mitä on tullut. Jebou. Ei siis ehkä ihan hukkaan heitettyä aikaa ;) good goooooood.
Ai juh, ja vielä tämäkin. Päätin päästää taas kaikki sivuilleni, kaikki ne miljoonat ja miljoonat jotka tätä lukevat :DDDD totta tosiaan, mutta ainakin yhdeltä suunnalta on tullut murinaa, että miksi laitoin sivuni vain kutsuttujen käyttöön. Nooooh, se selitys oli siis se, että perustin toisenkin blogin, joka on puhtaasti ammatillinen, eli käytän sitä duunijuttujen käsittelyyn, enkä siis halunnut, että sieltä kautta mut yhdistetään tänne. Noooooh, nyt kuitenkin päädyin siihen, että laitoin ne duunisivut kutsuttujen käyttöön, koska, ehkä siellä on ns. salaisempaa tietoa (täällähän sitä ei ole), niin päädyin nyt sit tekemään näin. Ja joo, huomaan, että on ollut taas vipinää näillä sivuilla kun "vapautin" nämä jälleen. Kiitos kaikille kiinnostuneille :)
Moneskohan kahvikuppi meneillään? Ainakin kolmas. Tänään on rauhallinen aamu. Laitettiin likan kanssa heti joululaulut soimaan, joulu tulee. Mä diggailen. Joulu on kivaa aikaa. Se on niin erilaista kun on oma lapsi... muuten se ois aika samantekevä juhla mulle. Käppäilin hissuksiin koirien kanssa aamulenkin, laittelin tytön koulutielle. Se on niin rakas, mun pieni... tai iso jo, mut aina mun pieni <3 Vilkuteltiin ikkunasta niin kauan toisillemme kuin tyttö kykeni näkemään mut :) Viime yönä näin muuten unta, että hoitelin ystävän lasta, pientä vauvaa (jota ei oikeesti ole olemassa). Siinä unessa olin aivan innoissani siitä vauvan hoidosta, mutta samalla myös todella iloinen, ettei se ollut oma :D Mistähän tämäkin uniini tuli. No ehkä siitä, että töissä jää kohta yksi lääkäri mammalomalle, yksi rakkaistakin rakkain työkaverini on tiinehtynyt, tosin vahingossa, mutta tiine on. Se on paha rykiä kun on jo housussa. No hän aikoo pitää vauvan... ja mä ainakin toivon sille / heille kaikkea hyvää. Rohkea nainen hänkin. Ja joo, sit on tämä mun yksi ystävä, joka yrittää saada sitä vauvaa alulleen ihan omillaan. Eli vauvoja siellä ja täällä... ei ihme että ne tulee uniin. Onneksi oma ehkäisy on hoidossa, ettei niitä tule ainakaan tänne ;) heh. Erittäin tehokas ja hyvä ehkäisy muoto on pysyä kaukana vastakkaisesta sukupuolesta ;) toimii :DDDD No mut joo, leikki sikseen. Tuli vain mieleen, kun tässä menneellä viikolla sterkattiin duunissa yksi kissa, jolla oli maitorauhaskudoksen hyperplasia. Omistajalta kysyttiin, että onko mahdollista että kissa on tiine. No ei todellakaan ole mahdollista, ei se ole koskaan nähnytkään kollia. Jooooo... no sieltä leikattiin sitten pihalle kolme jeesusvauvaa... tiinehän se oli, eli näin pyhästä hengestä sikiäminenkin on mahdollista, ainakin omistajan mielestä :DDDD Hyvä ihmiset!!!
No johan mä jäin jaarittelemaan. Ehkä täs vois tehdä jotain ns. yleishyödyllistä, kuten siirtyä naamakirjan puolelle. Jei. Mut...palaillaan.
25112010 torstai; salia sikana
Sit äkkii himaan, treenikassi kuntoon, neidille ruokaa... ja menox. Siis salille. Koko ajan lennossa. Niin, ehdin sentään ladata tiskikoneen ja laittaa sen päälle. Mietin, että mitähän hittoa sitä nykyajan arjesta tulisi, jos ei olisi olemassa kaikenmaailman kodinkoneita?!?!??!? No ei yhtään mitään... oikeesti.
Salilla olikin sitten vähän uusia tuulia. Tein jalka- sekä käsitreeniä. Ja aerobista. Eli ihan superia. No alotin jaloilla:
-pohjeprässi
-reiden ojennus
-reiden koukistus
Tässä välissä kiiruhdin cardio pyöräilytunnille (puolikkaalle ;) ) Oli aivan sika siisti veto pitkästä aikaa. Mä olin aivan fiiliksissä siellä. Eikä ollut rankkaa. Hyvällä sykkeellä homma läpi ja takas salille :)
Oli vuorossa käpälät...
-vatsarutistus
-ojentajat taljassa
-viparit TG
-ojentajat jälleen taljassa
-hauiskääntö taljassa
-viparit TG
-vatsarutistuksia maaten (staattisia)
-hooverit 10kg lisäpainolla
-venytykset... ja saunaan.
Olikohan tossa kaikki. Tais olla. Hiton hyvä olo jälleen. Nyt on taas iso vaihde silmässä ;) Ai juu, oonko muuten muistanut kertoo, että olen leikannut hiukseni???? En kait... ehkä. No nyt on lyhyttä, nyt on tosi lyhyttä ;) uu mama. Kuvaa laitan...jos joskus kerkiän. En taida keritä. Viikonlopustakin tulee haipakkaa. Likalla on bestiksensä kaverisyndet, teemana on noidat :o eli äidin pitää täs alkaa kehittelee jotain tosi extremeä :) Lahja pitää tietty hankkii. Taidan shopata taskuvauvan, ne on nyt isossa huudossa. Sit pitäs heittää neiti stadiin isälleen... sen jälkeen on tiedossa elokuvailtaa _isolta_ 55 tuumaselta mikä lie... HD töllötin onkaan olevinaan. No tiedossa on ainakin kuvanlaadullisesti laadukas ilta. Ruokaakin on tarkoitus kokata. Jeih... et sellaista. No sit pitäs tietty ehtii jumppaileekin jossain välissä... Et juh, kiire on ja on ja on ja on ja on ja on... Joten jos päivitykset jää välillä vähän vähemmän taajaan, niin syy löytyy mun kroonisesta kiireestäni. Duunin pikkujouluristeilykin lähestyy uhkaavasti, uuuuuuh. Voipi olla, ettei tämän naisen niellusta mene mitään alkoa sisältävää alas... tai jos meneekin, niin hyvin hyvin hyvin hillitysti, hope so. No mut nyt, bunkkaan. Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin. Ja treenailkaamme :) Joulumättö alkaa kohta :o uh.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
24112010 keskiviikko; salia
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Voihan...
Mutta mitäs minä tänään teinkään. Kynäsin hiukseni lyhyeksi. Juuuuuh, näin tein. Voin olla sata varma, että järkytän koko lähipiirin, sillä mulla ei syntymän jälkeen ole ollut näin lyhyitä hiuksia :DDDDD Ohhoh. Noooooh, mutta kaikkea pitää kokeilla. Itse asiassa, me like! Laitan kuvaa, kuhan kerkiän. Nyt... iltapuuhiin. Hyvää yötä :)
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Pakko kertoa
14112010 sunnuntai; salia
Tänään oli vuorossansa kädet ja selkä. Oi että oli mukavaa taas. Ihanan rauhallista salilla, kun isänpäivä varmaan pidätteli kaikki muut kotosalla päiväsaikaan :) Ei ollut ruuhkaa ei ja sai ihan rauhassa ähkiä menemään. Hienompi homma. Aika perussettiä tuli vedettyä:
-viparit sivulle
-ojentajat taljassa
-pystysoutu
-ylätalja TG
-kulmasoutu (vähän vaihtelua ;) )
-hauiskääntö
-penkkipunnerrus
-vaakasoutu TG
-viparit TG (ottaa muuten aivan ihanasti olkapäihin, hope et alkaa kasvaa ;) ) tämä oli siis uusi kokeilu, hyvä sellainen
-ojentajat penkissä punnertaen tai jotain sinnepäin, toimii ;)
Mitähän muuta. Ei kait muuta. Lämppäsin crossilla ja vielä pienen aerobisen rutistuksen tein puntin jälkeen crossissa. Sitten tuli jo kiire kaupoille hankkimaan tarpeita isänpäiväkahvitukseen.
Niin ja hei, olen laittanut sivuni vain kutsuttujen lukijoiden käyttöön. Tämä ihan sen takia, että perustin toisenkin blogin, enkä halua että muo yhdistetään sieltä tänne. Se on ammatillinen juttu ;) Mun yksityiselämä ei siis kuulu golleegoille... heh ;) juh, et silleen... jos joku sitten joskus tätä ihmettelee...tosin eihän tätä tekstiä taida nähdä kuin hyväksytyt lukijat anyway :DDDD
Eilenä
Eilen oli ihan loistava päivä / ilta, lukuunottamatta yhdistyksen kokousta, joka oli mun näkökulmasta ihan täysi farssi. Ja koska mä olen mä, niin lähdin niiltä istuimilta hatkaan, kun kokous julistettiin päättyneeksi. Mulla ei yksinkertaisesti ollut mitään sanottavaa sille sakille ja ajatus siitä, että olisin vielä kiertänyt niiden kanssa Sea Lifen ja jäänyt syömään... ei ei ei ei. Se ois ollut niin tekopyhää yrittämistä, väkisin vääntämistä. No, täysin munaton en ole minäkään, hallituksen puheenjohtaja sai tänään mailia multa, jossa kerroin mielipiteeni kokouksesta ja sen kulusta. Toivottavasti viesti menee perille... Voin kertoa, etten aijo liittyä enää tuon yhdistyksen puolesta toimijaksi. Kiitti, riitti.
Jeps, mut siis, eilinen leffa Saw VII 3D näytös oli ihan jeesh. No sellaista mättöä, verta ja suolenpätkiä kirjaimellisesti... että, no menetteli. En kyllä lähtisi liputtaa kuitenkaan elokuvan puolesta. Siinä määrin ihan ok pläjäys, että vireystilan ollessa miinuksen puolella vahvasti leffan alkaessa, pidätteli elokuva kuitenkin mut hereillä loppuun saakka :D Tehtävä suoritettu, mielenkiinto pysyi suht hyvin yllä alusta loppuun asti. Ei tullut haukotuksia, mutta ei tullut kyllä mitään suurempia väristyksiäkään. Okkei, Paranormal Activity toimii todennäköisesti paremmin, hope so, sillä sitä pitäs mennä katsomaan myös.
No mutta. Tuli kierrettyä kaupoilla ja uuuuuu jeah, mä ostin uudet juoksulenkkarit. Ihq. Pysyttelin merkkiuskollisena ja valitsin jälleen Addut. Niissä on vain jotenkin mulle sopiva lesti, tykkään. Nämä uudet kengät ovat pronaatiotuetut ja uskon että ne toimii hyvin. Olen viime aikoina saanut nilkkani kipeytymään vanhoilla lenkkareilla, mutta toisaalta, ok ne on vanhat joo... mutta tuli mieleeni, että kuinka paljon asian kanssa on tekemistä sillä, että olen salitossuilla mennä viuhtonut juoksumatolla?!?!?!? Nii-in, sanoppa kuule se. No mutta tarkoitus olisi nyt pesasta vanhat juoksupopot ja ottaa ne salikäyttöön...juoksumatolle. Good idea, luulisin.
Niin ja sain ostettua myös uuden kellon keittiön seinälle, vanhan tilalle. Nyt vain pitäisi saada se sinne seinälle, projekti voikin kestää sitten seuraavan vuoden... jos vaikka aloittais sillä, et laittais patterit siihen :D
Ja yllä olevaan kuvaan. Aivan älyttömän ihanaa ja hyvää lattea saa kyseisestä kahvilasta. Pieni kuppikin on iso ja iso on jumalattoman kokoinen :D Suosittelen.
Jei Salkkareiden uusinta, pakko mennä... ai juu ja kutsuin juuri mutsin ja faijan isänpäiväkahveille illalla... joten pakko alkaa suunnittelee sitäkin :)
Uuh...
No ja johan on ollut ohjelmaa tänäänkin. Nyt, kuten kuvasta näkyy olemme kahvittelemassa. Leffan alkuun on viel pari tuntia,aaaaw, ollaan hiukka ajoissa liikenteessä :o mut kun oli ehdittävä kaupoille. Juh ja oltiin Amarillossa syömässä. Pikkasen on ähky, uh. Tänään on tarkotus syyniä Saw VII Uu jee ja 3D näytös. Ok, en odota liikoja tuolta pätkältä,mut pakko se on nähdä. Mutta täytyy taas
Isänpäivä
perjantai 12. marraskuuta 2010
kokoukseen
Uudet kengät!
Nonnih, kyllä sopii taas dallaa duunissa uusilla plääkillä :) Diggaan näistä kyllä ihan kybällä, täytyy myöntää. Ensiksi luulin, etten löydä Maahisten valikoimista mitään itselleni sopivaa, mutta sitten nämä tuli kuin vähän vahingossa mulle... ja olen ihan lovena näihin :) Jei. Ja hauska tapaus muutenkin. Duunikaveri nimittäin kertoi, että tämä kenkämyyjä /- esittelijä oli painanut erityisesti mut mieleensä. Kun hän eilen toi näitä kenkiä meille duuniin, oli kuulema tämä myyjämies pidellyt mun kenkälaatikkoa käsissään ja sanonut "Ja nämä kengät ovat sille pitkälle tatuoidulle naiselle. Hän oli niin komea näky... ei ollenkaan mikään tavallinen hissukka. Ja kun se lähti tuosta pihalta sillä mustalla autollaan..." siinä vaiheessa duunikaveri oli alkanut kelaamaan, että pelottavaa :DDDD Hih. No mä luulen, että kyseessä oli vain tällainen ihan normi "ihastelu" sillä tämä mies kyllä vaikutti ihan tasapainoiselta kaverilta ;) :D No mutta että sellainen tapaus. Onhan se kiva kuulla että säväyttää... ainakin jotain ;) hih..
No mutta jutun pääpointti oli kuitenkin mun uusissa duunikengissä jotka ovat siis aivan loistavat. Nyt kiireellä yhdistyksen kokoukseen. Se on moron!
torstai 11. marraskuuta 2010
Peeeeeerjantai!
Kohta pitäs lähtee saattelee tyttöä kouluun. Niillä onkin jännittävä iltispäivä tänään. Lähtevät porukalla Heurekaan. Ai että tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa :D No nyt se koitti.
Itse teen tänään poikkeuksellisen välivuoron duunissa, sillä tyttö ei lähdekään isänsä luokse tänään... Hakuongelmia... niin... no minähän se olen aina se joka viime kädessä uhrautuu, äidin rooli. Aina on asiat järjestyttävä. No onneksi meillä on aika ymmärtäväinen esimies duunissa, eikä se ollut millänsäkään kun ehdotin tällaista välivuoro ratkaisua iltavuoron tilalle :) Hyvä.
Nonnih, kahvikuppi on ladattu naamaan, joten koneet käynnissä. Eilen nukahdinkin kiinanharjakoira kainalossa sohvalle, kun katsoin taas _niin mielenkiintoista_ lääkäriohjelmaa :D ei terve. No niin mutta hereillä ollaan ja tästä tulee vielä hyvä päivä, siitäkin huolimatta että näin painajaisia eräästä ihmisestä... ärh...
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
10112010 keskiviikko; sali + aerobinen
maanantai 8. marraskuuta 2010
08112010 maanantai; salia
No mutta asiaan. Salille lähdin kuten tarkoitus olikin. Ja vuorossa oli käsi-selkätreeni. Olen tässä nyt pohtinut, että pitäsköhän tuo käsitreenikin jakaa kahtia... hmmmmm... Niin, joskos sitä saisi vieläkin enemmän tehoja irti ja tulosta aikaiseksi. Jaa-a, tähän tarvittaisiin vissiin nyt sitä asiantuntijaa sitten.
No mutta tänään aika perussettiä:
-viparit sivulle 3x15
-pystysoutu 3x15
-ojentajat taljassa 2x15 ja kumpikin käsi erikseen 1x15 (saa vähän erilaista tuntumaa ojentajiin tälläkin tavalla)
-ylätalja 3x15
-selän ojennus penkissä op. + 10kg kiekko 3x15
-hauiskääntö 1x12 1x8 1x10
-ojentajat TG 3x15 (tää on kyl ihme heittoistuinta muistuttava laitos :D)
-pystypunnerrus 1x12 1x10 1x12 (vikassa painon pudotus kylläkin)
-hauiskääntö taljassa 3x12-15
Olikohan se siinä? Hmmm... tais se olla. Ihan hyvä setti, ehkä ihan snadia nihkeyttä tänään... johtuneeko siitä että olen joka päivä nyt "palloillut" eli tasapainoillut mun jumppapallolla :D Se on oikeesti ihan lystiä... näin kun on lapsenmielinen, niin jopa hauskaa :D ja joo, kyllä se ottaa vatsalihaksiin mukavasti ;) Tänään en tehnyt aerobista, sillä mulla oli rajallisesti aikaa kun likka oli puuhakerhossa = kiire kotiin kaupan kautta. Kaupasta tarttui taas mukaan rahkaa ja vielä vähän lisää rahkaa. Olen nyt tehnyt töihin evääksi ihanaisen rahkapirtelön, eli Ehrman rahkaa, mansikoita, protskujauhetta (suklaamaku) puolikas banaani ja leseitä. Nams. Se menee hyvin välipalana töiden ohessa.
Illalla paistelin kaksi munaa ja vähän leipäjuustoa kyytipojaksi. Olihan muuten hyvää... ai juu ja kaksi näkkäriä ;) (mähän en syö leipää ;) heh, mutta ehkä kaksi näkkäriä nyt sitten sallittakooooooot). Jeih, mitäs muuta. No siinähän sitä.
Oikein loistava päivä kaikin puolin. Yksi naama ois voinut jäädä näkemättä ;) mutta no senkin kestää... kun ei katso kovin pitkään :DDDDD hah. No joo, vitsi... mut siis kaikin puolin hieno maanantai, kevyttä aikataulutusta heti aamusta asti, mutta hyvin natsas kaikki kohilleen. Huomenna aamulla joudunkin sitten kaartaa mutsin ja faijan kautta, sillä heidän mäyräkoirallaan on kaiketi virtsiitti ja mä otan sen duuniin tutkittavaksi :) Pakko se on tutkia kun on leikkaamaton narttu ja ikää yli kymmenen vuotta. Juuuh... parempi ottaa varman päälle.
Jei, mut nyt, oikein lepposaa illanjatkoa kaikille, mä nappaan dogit narunpäihin ja lähden käppäileen. Tyttö sukelsi juuri peiton alle, pienen iltanahistelun säestämänä... mum vika kun annoin sen kukkua näinkin pitkään :o huono äiti ;) Nyt menox.
P.S Lauantaina muo taas viedään... ulos... elokuviin... :) kivaa!
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Trimmailua
Sitten ehdoton päivän piristys. Mun trimmikoira poika :) Ihana! No tyypillinen rotunsa edustaja, allerginen kuin perkele! Huoh. Omistaja juurikin kertoi, kuinka tämä kyseinen kaveri oli palauteltu tuonelan porteilta takaisin elämään, kun herra oli vähän syönyt vääränlaista ruokaa ja oksentanut & ripuloinut itsensä lähes hengiltä. Samaten tämän pojan iho räjähtää käsiin jos saa vähänkin vääränlaista safkaa ja aina kosteilla säillä tassunvälit tulehtuu poikkeuksetta. Korvatulehdus on vähän väliä vieraana... ja joo, yhteenvetona tästä Älkää hankkiko kyseistä rotua never, jos haluatte säästää eläinlääkärikuluissa ja / tai haluatte valita TERVEEN koirarodun. Tämä ei sitä ikävä kyllä ole. No mutta, koirassa itsessään ei ole mitään vikaa, eihän se koiran vika ole, että ihmiset jalostavat niistä sairaita. Huoh! Tämä on taas niitä aiheita joista saan näppylöitä. Okei, mutta siis tämä koira on aivan ihana luonteeltaa, ärhäkkä terrieripoika, mutta tulee esim. oikein hyvin juttuun mun dogien kanssa. Mä olen koulinut siitä erittäin helposti trimmattavan tapauksen :) Niin... ja nyt niille, jotka luulevat, että puhun ns. pahaa tästä koirasta omistajan selän takana, niin tiedoksi vain, että tämän koiran omistaja on mun tuttu teinivuosilta asti ja kyllä olemme puhuneet tämän rodun epäkohdista ihan avoimesti ja hän on mm. sanonut, ettei enää ikinä valitsisi tätä rotua, kun on nähnyt miten sairas se on. Eli näin.
Mutta asiaan :D Eli ekassa kuvassa rekku ennen suurempaa parturointia ja sitten parturoinnin jälkeen. Haasteelliseksi työn teki tänään se, että omistaja oli mennyt kesällä ajamaan koneella kaverin klaniksi, joten oli hiukka vaikeaa saada poikaa näyttämään Westieltä :D hih. No mutta tulihan siitä lopulta ihan suht edustava. Juh. Vaikea nyhjästä niin sanotusti tyhjästä. Hih. Mutta poika ja omistaja olivat tyytyväisiä. Tähän perheeseen tuleekin sitten lisäystä joulun alla :D oli nimittäin kaverilla sen verran iso maaru, ettei epäilystäkään siitä onko siellä elämää :DDD Kuulema toinen ja viimeinen... Niinhän ne sanoo ;) hih. No mä voin sanoa aika lähes sata varmasti että mulla on ensimmäinen ja viimeinen ;) Ei siinä vauvat ovat ihania, aivan ihania ja suloisia ja joskus harvoin tulee sellainen fiilis, että oispa ihanaa kuin ois taas tommoin nyytti... mut njäääääh, ei enää... ehkä ;) heh. Yksi toinen ystävä aloittaa myös vauvahankkeet ensi viikolla :o uuu, jännittävää. Tätä voi todella sanoa vauvahankkeeksi, sillä hän aikoo hankkia sen yksinään, siis ei isää :) Rohkea likka, sanoisin, vaikka niinhän minäkin olen ollut yksin oikeestaan aina :) mutta mulla on kyllä aivan loistava verkosto ympärillä. Niin on kyllä kaverillakin sitten... jos ja kun se aika koittaa.
Sellaista. Nyt täytyy alkaa iltapuhteisiin. Mukavaa söndagia för alla igen ja palaillaan astialle taasen. Pus!
Vähän päivitystä
Tässäpä tuoreimpaa kuvaa selästä. Kuvanlaatu taas 10+ mut eiköhän siitä pääasia tule esille.
Tästä on jälleen hyvä jatkaa treenailua. More, more,more!!! Ja juh, jos nyt äkkiseltään vertaan selkäkuviin heinäkuulta, niin _ehkä_ tuonne hartia olkapää seudulle on voinutkin tulla hieman pattia lisää :o hope so!!!! Nih, no huomenna kaiketi pakko mennä vääntää salille :D heh.lauantai 6. marraskuuta 2010
06112010 lauantai; sali + aerobinen
Mutta nyt, mitä tein salilla. Niin mitäs siellä teinkään. Vaikka ja sun mitä. No, nyt oli jo heti ajatuksena, että teen jotain uutta, pieniä muutoksia. Ja niinhän sit teinkin. Ou jeah. Elikäs elikäs, ensinäkin tein ;
-pohkeet istuen (miksi sitä nyt sitten kutsutaan... viisaammat kertokoot) painoa tipauttelin siihen värkkiin 50 kiloo :) toistot oli 12-15. Kyllä tuntu ihan eri tavalla kuin seisten. Hyvä!
-reiden ojennus, lisää painoja! Nyt nousee 75kg 10-12 kertaa. OMG, kyllä vähän tärisytti jalkoja.
-reiden koukistus 80kg, toistot oli 10-14. Kyllä se siitä lähtee vielä. Uuu mama.
-vatsarutistus, tänään 50kg toistot 15
-vatsarutistukset jumppapallon päällä. Toistot 10-15. (kyllä muuten tuntuu!)
-takareisi-pakara maaten. Irtosi tänään 40kiloo tosi ilosesti. Olin ihan yllättynyt, oikeesti. Wow. Ja toistot oli jotain 10-12.
-jalkaprässi. Vähän "paska" päivä sen osalta. Painot _vain_ 109-117, toistot 10-12 :o pööööh.
-jalkakyykkyä jumppapallon kanssa seinää vasten. Kaikkihan tietää tän liikkeen, eikö ? :D Lisäpaino 10kg levy. Ja voin sanoo, että meni perille. Hiki lensi, jalkoja poltti ja syke nousi, huh. Helvetin hyvä liike muuten oikeesti.
Sitten vähän niinkuin ekstrana oli pakko paukuttaa vielä viparit sivulle 9kg 3x15 ja ojentajat taljassa 30-35kg 12-15x3, ojentajat kumpikin käsi erikseen taljassa 12,5kg per käpälä toistot samaa kuin edellä. Jooh, oli ihan jeesh. Ja niin, noissa kaikissa jalkahässäköissäkin siis kolmet setit, tietty.
Crossia sitten päälle 30 min. Sitten olikin jo riennettävä saunaan, suihkuun ja kotiin, sillä pikku emäntä oli jo ollut toista tuntia yksin kotosalla. Ja olihan meillä vielä leffareissukin edessä. Eli semmosta settiä tänään. Hyvä fiilis ja kaikkea kivaa ja uutta. Ai juh, crossatessani takanani juoksi muutama täti, jotka kommentoivat Jutta Gustafsbergiä (he kutsuivat Gustafssoniksi, eli niin hyvin tietävät mistä puhuvat) tyyliin "On toi Jutta kyl tosi patti. Se on _niiiiiiiin_ tuunattu että. Sehän vetää kaikkee..." joo aha, vai niin, no ehkä se Jutta Gustafsson vetääkin ;) Oi oi oi oi, kateellisten panettelua sanon minä. En tiedä oliko siinä sivussa niillä vähän ajatuksena antaa pientä puukkoa mullekin ;) heh, EVVK, niin kauan kun mun perse on pienempi ja hauis isompi kuin niiden, niin puhukoot mitä lystää :D buoahhaa. Myönnän että itsekin kadehdin itseäni timmimpiä mammoja (mitä täälläkin blogeissa näkee ;) hyvä tytöt!) mutta käytän sitä "kateutta" inspiraation lähteenä! Tuolla salilla ei kyl kauheesti pysty inspiroitumaan, tai no täytyy sit inspiroitua miehistä, sillä kuten olen joskus todennut, meidän salilla ei käy "kunnon puntti mimmejä". Harmi sinällään.
Jebou, mutta nyt mä jatkan iltapuuhia :) Mukavaa iltaa för alla ja treeni intoa myös kaikille. Sitä ei koskaan ole tarpeeksi...kait?!?!?!?!?!?
Leffailta
Terkut Flamingosta :) Amarillosta saatiin hyvät eväät joten nyt jaksaa istua elokuvissa. Aamusta lähdin heti salille kun heräilin. Tyttö oli tosi reippaasti kotona sen aikaa. Hitsin hyvä jalkatreeni :). Myös vatsat ja kädet sai osansa. Niistä lisää myöhemmin. Sen voin paljastaa että painoja tuli lisää ja uuttakin kokeilin.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Uuuusi pipo
Ja juh,taas minä ja lompakkoni eksyivät kaupoille ja joo mä löysin ihan öky mageen pipon :) I love it! Laitoin sen kaupassa päähäni ja tiesin heti et tää on niin mun :) Samalla löysin tytölle talvikengät! Mukaan tarttui myös jumppapallo josta
diggaan myös ihan kybällä! Myös leffailta tytön kanssa tuli pidettyä! Ostin Fievel leffan mun nöpölle. Hän on niin innoissaan nyt Fievelistä kun on perinyt mun vanhan pehmo Fievelin :) Kierrätys kunniaan. On tytöllä paljon muitakin mun vanhoja leluja ja toimii hyvin. Huomenna mennään oikein leffaan; Itse ilkimys ois nyt vuorossa. Juoksukengät jää ensivkoon,sillä huomennahan on pyhä,hö! Mut onnex sali on auki :) jes!Terkut työmatkalta!
Aamu valkeni jälleen pimeänä, mutta sentäs ei satanut :) Töissä on taas ihan huippuhauskaa. Oon saanut tehdä taas hommia
oikein urakalla ja vieläpä mieluisia. Nyt äkäseen lounas nassuun ja takasin asiaan. Odottelen jo iltaakin pikkuneidin seurassa :) Jaha kait se on taas mentävä.torstai 4. marraskuuta 2010
04112010 torstai; juoksulenkki
Wuuhuu. Vähän vauhdikas kuva tuo ensimmäinen otos. Tyttö oli kameranaisena :) Hyvin hän osaa, äidin pikku apulainen. Niin reippaasti odotteli kotona kun minä kävin tempasemassa heti töiden jälkeen perinteisen lammenympärijuoksun :) Taas kirmasin sen kahdeksan kertaa ympäri, hyvällä sykkeellä.
Kuten kuvasta / kuvista näkyy, olen hyvin innoissani uudesta juoksurotsistani :) Todella hyvä ostos taas pitkästä aikaa. Ja kuten myös voi huomata, näyn tuolla katukuvassa pimeässäkin, vaikkakin noi heijastinnauhat ovat suht huomaamattomat, niin näyttää ne heijastavan hyvin valoa :)
Sen sijaan juoksulenkkarini, rakkaat Adidakseni, ovat tainneet tulla tiensä päähän :( kyynel. Huomaa, että niistä on paras terä kadonnut, joten taidan suunnata kenkäostoksille heti viikonloppuna. Budget sport, here I come :) Viikonloppuna on muutenkin tarkoitus suunnata Flamingon suuntaan, perinteinen leffailta tiedossa tytön kanssa :) niin samalla käy sit siel Budgetissa. Ties jos vaikka löytyis jotain muutakin siistii :) uuuu jee.
Lenkillä pisti taas hymyilyttää kun samat koiranulkoiluttajat tulivat jo kolmatta kertaa vastaan. Eli he olivat kiertäneet ensimmäisen rundin lampea ympäri siinä vaiheessa kun minä juoksin jo kolmatta :D Eipä siinä... kun on vauhti päällä niin se ei kysy aikaa eikä paikkaa. Sitä paitsi, mulla on ihan kohtuu pätevä syykin juosta tota lenkkiä. Haluan nimittäin olla lähellä, JOS tytölle tulisi jotain hätää, pääsisin nopeesti kotiin. Ja kun tyttö tietää, että juoksen lampea ympäri, hän halutessaan löytää mut sieltä :) Helppoa.
Huomenna aijon viettää laatuaikaa tytön kanssa, se kuuluu projektiini "Täydellinen kotiäiti" :D mutta lauantaina aijon painella aamusta / aamupäivästä salille. Mukavasti tälläkin hetkellä tuntee, että on taas ollut urheilemassa. Hieno fiilis :) Ai juh, ostin tänään kaupasta itselleni papiljotteja, juh, olen mummo :D No ei vaan, mutta ostin muutaman tollaisen jätti rullan, jotta saan käännettyä hiuksiani mukavasti touhuten muutakin samalla. Likka katsoi muo ja totesi "Hassu äiti!" :D no se ei ollut uutinen ;) Tänään sain myös kuulla olevani maailman ihanin äiti... paras... ja rakkain :) On tuo niin muru, niin rakas, ettei kukaan voi olla yhtään rakkaampi. Nyt hän nukkua tuhistelee tuossa vieressä.
Ei kait siinä, taidan mennä viimeistelemään kynsieni lakkauksen ;) Aina on oltava kynnet kondiksessa. Samalla vois ruokkia dogit... ja kohta nukkumaan. Öitä kaikille!
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
03112010 keskiviikko; salia ja juoksua
tiistai 2. marraskuuta 2010
Vanhempainvartti
Lääkärintarkastuksessakaan ei ollut mitään huomautettavaa. Todettiin, että iho on kuivahko, se olikin tiedossa ja sitä olen yrittänyt hoitaa. Nyt myös aloitamme taistelun neidin kahta syylää vastaan. Kävin heti hankkimassa lääkärin suosittelemaa kuivattavaa geeliä apteekista. Hoito alkakoot tänään :)
No, mutta siis sellaisia tämän aamupäivän kuulumisia. Jaloissa tuntuu mukavasti eilinen juoksulenkki, ei kuitenkaan ollenkaan liikaa eikä pahasti. Just niin että tietää tehneensä :) Päivä on lähtenyt muutenkin mukavasti, rauhallisesti käyntiin. Ilta töissä, se on kivaa... mutta pikku emännän kannalta vähän nihkeetä. No, mummin luona on aina viihtyisää ja kyllä me varmasti päästään ennen kymmentä sänkyyn. Hope so.
Huomenna ois sitten varmaankin salijumppapäivä edessä, sellaiset on suunnitelmat. Palailkaamme asiaan. Moron.
maanantai 1. marraskuuta 2010
01112010 maanantai: juoksulenkki
Viikonloppu oli rentouttava. Oli ihana reissu Ypäjällä! Hyvää seuraa,ruokaa, juomaa ja saunomista. Paljon kynttilöitä, äänetöntä, eikä päätä jomottanut ollenkaan sunnuntaina :)
Sellaista siis tänne! Viikko on lähtenyt hyvin käyntiin.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Tööööööööihin
Tällä hetkellä istun tässä kirjaimellisesti värit naamassa. Laitoin taas kulmakarvat ja ripset värjäytymään. Viime kerrasta ei ole kovin kauaa aikaa ja ne ovatkin pysyneet hyvin mustana, mutta ajattelin nyt vielä tehostaa tämän värjäyksen :) On muuten ollut tosi jees, kun kulmat on mustat ja ripset myös. Ei tartte aamusin sutasta kuin puuteria naamaan ja menoks. Hyvä hyvä, kätevää.
Niin ja sitten takapakkia. Tuntuu, että vointi on ottanut nyt askeleen taaksepäin. Nielu tuntuu erityisen aralta, ei pahasti, mut pahemmalta kuin esim. toissapäivänä :o pylly. Muutenkin on ollut taas sellainen outo hiki päällä koko ajan, vaikkei oikein tee ees mitään ihmeellistä. Hö... en ala... eeeeeeeen ala. No toivon, että vkonlopun jälkeen olen jälleen iskussa ;)
Tytön kanssa käytiin tänään aamusta aika painava keskustelu käyttäytymisestä. Musta tuntuu, että meidän pikku neiti pippuri kokeilee taas rajojaan. Missä kohtaan se äidin kuppi menee nurin. Neidillä on ollut taas nuttu nurin joka asiasta ja tuntuu, ettei mikään käsky/pyyntö mene perille ekalla yrittämällä tai ainakin tulee kauhea nurina asiasta. Puuuuh. Onko joku koskaan milloinkaan väittänyt että äitinä olo ois helppoa???? En tiedä, minä en ainakaan. Helvata soikoon, joskus kyllä kyselee niiiiiiiiiiiiiiiin pitkää pinnaa... ja joskus se pinna sit katkeaa :o Ehkä tämäkin on jokin tietty ikävaihe (siihen on aina hyvä yrittää vedota), kun joka asiaa pitää vähän vastustaa. Ja onhan tässä ollut isoja muutoksia pienen ihmisen elämässä. On siirrytty päiväkodista kouluun. Jo se on iso juttu. Sitten on iltapäiväkerho, jossa on paljon muksuja ja varmasti toisinaan aika villi meno. Koulussa pitäisi jaksaa olla ja keskittyä, siellä ei enää leikitäkään suurinta osaa ajasta, vaan pitää opiskella. Iso muutos on myös se, että tyttö kulkee koulumatkansa yksin. Lähtee aamulla yksin kouluun, mutta onneksi sentään voin olla vastassa kotona kun hän tulee. Huoh. Joskus vain tuntuu, ettei aikaa riitä tarpeeksi tuolle pienelle ihmiselle :( Niin... sitä se on kun on yh. Tästä yhdestä ihmisestä pitäisi repiä kaikki irti. Ei voi oikein jakaa vastuuta kenenkään muun kanssa, kun ei ole sitä toista ihmistä!!!!!! Sitten kun haluaisi itsekin harrastaa ja aktiivisesti vielä, niin alituinen omantunnon kolkutus on vieraana. Voi kun olisikin varaa olla kotiäitinä, tai tehdä edes lyhyempää työviikkoa tai lyhennettyjä työpäiviä. Mutta ei... niin ei. Näillä mennään ja parhaani yritän tehdä. Muuta en voi.
Tänään mun kiinanharjakoira lähtee viikonloppukylään mun duunikaverin luokse. Hih. Samaisen kaverin luokse, jonka koira oli meillä hoidossa silloin taannoin. Itse kun olen näiltä näkymin lähdössä landeilee, niin en jaksa millään raahata, tai helpommalla pääsen, kun ei tarvitse raahata kolmee koiraa mukana :) Näin se on.
Jetsulleen. Ei kait tässä muuta. Ja lamppukin on vielä seinässä ;) ei tippunut viime yönä päähän :DDDD Hauskaa perjantai päivää vaan kaikille.
torstai 28. lokakuuta 2010
Toooorstai
Tänään myös tein löytöjä Stadiumista. Löysin itselleni vihdoin ja viimein sopuhintaisen juoksutakin :D I´m so happy now. Nyt kun vaan pääsis sit jo testaakin sitä. Sitten löysin aivan äly mageen (eli mustan ;) ) hupparin... joka on ihanan istuva ja siinä on pitkä vyötärö. Oih, se on ihana.
Sitten shoppasin vähän lisää kaksipuoleista teippiä, jotta saisin tuon mun uuden lediyövalohässäkän pysymään tuolla mun sängynpäädyssä :o Ainakin toistaiseksi se vielä keikkuu siellä. Ehkä herään yöllä siihen, kun se kolahtaa mun päähän :o Hope not.
Tytölle ostin Halloween naamiaisiin nyyttärikamat :) ja nyt on pakattu jo asukin. Neiti on Minni Hiiri. Hän on ollut aijemminkin Minni Hiiri (päiväkodissa) mutta asu oli niin onnistunut, että päätimme käyttää sitä vielä uudelleen.
Hohhoijaa, se ois sitten viikonloppu edessä huomenna... siitä se alkaa HALLOWEEN. No ju, muo ei tulla näkee missään baarissa kekkuloimassa jossain lentoemäntä asussa :DDDD (vieläkään!!! en oo varmaan koskaan ollut... ), vaan nyt näyttäis siltä, että tämä Halloween menee maalla :) joo-o. Ehkä otan sinne jonkun eläin naamarin mukaan ja teen tuttavuutta metsäneläinten kanssa ... ehkä... ehkä en ;) No mutta, toivottavasti on edes hauskaa.
Silleen. Ei kait täs muuta. Kohta alkaa Salkkarit, joten pakko rientää. Kuulemisiin!
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
27102010 keskiviikko; kotijumppaa
Nyt riitti ns. makoilu. Oli pakko kaivaa mun yber magee kotijumppalaite kaapista ja tehdä pientä lihaskuntojumppaa :) Kyytiä sai haukkarit, ojentajat, olkapäät, pakarat ja vatsa. Oikeinhan siinä hiki tuli pintaan ja tekipä hyvää! Nyt rentoutumista soffalla, mut ihan eka dogit pihalle. Ihanaa kun voi jälleen kirjautua terveiden kirjoihin ja pääsee treenaa. Jei! Tytön kanssa on ollut mukava ilta :) parhautta! Hyvää yötä!
KAUPASSA
tiistai 26. lokakuuta 2010
Helpottaa!
Seuraavaksi lähdenkin saattelemaan pikku emäntää kouluun ja mitähän kivaa sitä sitten keksisi :) No eiköhän tämä sairastupalainen jotenkin saa taas aikansa kulumaan. Ainakin ajatuksissa olisi noutaa Tarjoustalosta tasapainolauta :) juu-u, siitä on kuulema paljon iloa ja hyötyä monessakin mielessa. Ja hei, onks mul nyt paljon muuta tekemistä kuin seisoskella sen laudan päällä :DDDD no eipä juuri. Eli tasapainolauta come to mama!
Aaaaaw
Terkkareissulla palkitsin itseni (niin mistä? :D) käymällä Myyrmannissa kahvilla ja jäätelöllä. Tykkään käydä kahviloissa :) Niissä on sitä tiettyä tunnelmaa. Olihan sitä käytävä sitten ruokakaupassakin... huuuh, ja ruokaa pitäisi alkaa tekemään. Itelläni ei ole yhtään nälkä, eli edelleenkään ei tee _ruokaa_ mieli. Ehkä imeskelen ostamiani viinirypäleitä, jos tulee nälkä... tai jotain.
Niska on sairaan kipee, hyvä kun pystyy päätä kääntämään. Kurkku on karhea ja kipee. Ääni pettää, muutenkin puhe on sellainen puuroinen, yöks. Väsyttää. Päivällä nukuin jo tuossa sohvallakin. Eilen illalla nukahdin sohvalle ja heräsin puolen yön aikaan siitä ja siirryin sänkyyn. Päänsärky on jatkuvaa, joten ehkä menen tekemään yhden Panadolhotshotin :D itselleni, tähän asti olen kärvistellyt tämän päivän ilman mitään droppeja. Pyykkikoneen voisi laittaa päälle... ja ja ja ja ja... Kynttilöitä, juh niitä pitää sytytellä.
Duunikaveriltakin tuli jo tekstaria kun olen kipee... ne on niin kultaisia... :) Mulla on mahti työkaverit, ihan parhaista parhaimpia :) Me like!
Ja jottahan saikku ei mene ihan maatessa, kuten ei ole mennytkään... mutta tavallista rauhallisemmin kuitenkin, varasin itselleni huomiseksi kampaajan. Juh, en koe, että tämä räkis estäisi muo istumasta noin puolta tuntia aloillani kampaajan käsittelyssä. Joo, tiedän, että on niitäkin joilla on sellainen kanta sairauslomiin, että silloin ollaan _kotona_ ja maataan sängyssä ja on suorastaan synti näyttää naamaansa ulkona, tahi jossain kaupassa tms. Riippuu mun mielestä sairaudesta ja sen vakavuudesta. No joku vois tykätä, että jos voi mennä kampaajalle, voi ihan hyvin mennä sitten töihinkin, mutta mun työ on kyllä sen verran fyysistä ja vauhdikasta, että on siinä nyt vissi ero kuitenkin. Mutta joo... saa olla eri mieltä ;)
Jepulis, mut nyt menen tekemään typykälle ruokaa :) Palaan astialle...
maanantai 25. lokakuuta 2010
Uhhuh!
Ohhohhoijakkaa. Imurin varteen kuitenkin tartuin. En mä osaa vain olla. Tällainen mä olen. Aina oltava jotain tekkaa, mä en kykene (en halua) vain maata ja möllöttää. Elohiiri, duraselpupu, mikä lienee. Eilenkin kun en päässyt jumppaamaan oli kuitenkin pakko kävellä koirien kanssa tavallista pidemmät lenkit, kun ei vaan voi olla. Tämäkin aamu alkoi tavallista pidemmällä koiralenkillä ja saattelin samalla tytön kouluun :) Sit on koko ajan pakko vähän hinkata paikkoja täällä kotonakin. Ruoka vaan ei maistu. Eilen pakotin itseni syömään leipäjuustoa... ja sitten natustelin ruissipsejä iltapalaksi. Joo, tosi terveellistä ja vatsa kiittää, mut kun ei vaan saanut uppoamaan mitään muuta. Ai juu, yksi päärynä tuli syötyä päivän aikana. Ei tee mieli mitään lämmintä, vaan jotain hedelmiä... ja niitähän mun ei pitänyt juurikaan syödä, mut onhan sitä ihmisen nyt jotain syötäväkin :o oli kipee taikka terve. Tosin varmaan kalorikulutus on nyt minimissään... joten turhaa sitä tunkee suuhunsa kaikenmoista.
Viime yönä en muistaakseni nähnyt painajaisia. Ainakaan tämä yksi ihminen ei päässyt seikkailemaan uniini. Hyvä niin :) Hän on yksi ja ainut ihminen tällä hetkellä, jolle multa ei heru empatiaa, ei sympatiaa... ja sen hän varmisti omalla toiminnallaan. Siitä on jo aikaa... aika paljon, mutta silti ketuttaa koko ihminen. Pöööh. En ole kyllä kyseisestä daamista kuullut mitään positiivista muidenkaan suusta... joten tuskin olen ainut jonka antipatiat ovat hänen puolellaan. Ärh, yritän olla kelaamatta koko asiaa ja itse asiassa enpä juuri kelailekaan, mutta sille ei mitään mahda jos hän tunkee uniin :DDDD
Sellaista tälle aamulle. Nyt vain... tekemään jotain :) yleishyödyllistä. Palaillaan. Mukavaa syyspäivää kaikille :)
























