Alkaen 10082010

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Nyt se alkaa...

... jaa mikä alkaa. No ne viimeistelyviikot tietty ;) Kyllä vain, tänään oli treffit valmentajani Salla Kaurasen kanssa Solana Fitness Centerissä. Mulla oli tietysti mukana mun kisabiksut ja kengät, sillä tänään tsekattiin kunto, jälleen kerran. Ja nyt loppua kohden tsekkaillaankin sitten vielä vähän tiuhempaan tahtiin. No ne jotka tietävät mitä viimeistelyviikot pitävät sisällään, tietävät myös sen, että se on aikamoista hifistelyä. Ja ne jotka eivät tiedä, niin voin kertoa, että aika monta A4:sta tekstiä lähti kotiin mukaan. Mun pitää ajatuksella lukaista ja sisäistää ne kaikki pienetkin nyanssit mitä nämä kaksi viikkoa tulee pitämään sisällään. Ruokavaliossa pieniä muutoksia ja vähän isompia sitten vielä lähempänä kisoja. Nyt punnitaan suolat ja lisäravinnelistaan tulee hieman lisää ja jotain jätetään poiskin. Jalkoja en saa treenata enää tiistain jälkeen. Mikä ruokalistoista jäi mieleen, on ketsuppi :D haha, mun pitää syödä ketsuppia ;) hih. Koskahan viimeksi mä olen syönyt kyseistä tuotetta? En edes muista. Ja sitten juodaan, vähintään 3-4 litraa päivässä vettä, siis ihan puhdasta vettä. Siihen ei lasketa treenijuomia mukaan! Myös salitreenaamiseen tulee muutoksia. Miten ihmeessä mä muistan kaiken ;) Onneksi kaikki on paperilla ja onneksi mulla on Eini kakkospäänä :D Aika huisia tsiigata jokainen päivä ihan kisapäivään asti paperilta. Ajatelkaas, että mä syön kisapäivänä muun muossa maapähkinävoita ;) ja ehkä pilttiä... siis aaaaaw mitä herkkua tiedossa :) No okei, kisojen jälkeen on varmasti paljon paljon muutakin herkkua tiedossa.

Tänään kävimme myös hyvää keskustelua Sallan kanssa ensinäkin kisapäivästä, mitä se on lavan takana jne. Sen lisäksi Salla ilmoitti mulle, koska mun on viimeistään oltava pelipaikalla :) Mitä kaikkea on muistettava ottaa mukaan, muun muossa neulaa ja lankaa yms. kaiken varalle. Huhhuh, nyt on bodarin pää pyörällä :D

Puhuimme jo hieman myös tulevasta. Musta on niin ihanaa ja tsemppaavaa, kun Salla on koko ajan puhunut myös tulevassa muodossa mun projektista ja tänään hän sanoikin, että hän ei näe kohdallani muuta vaihtoehtoakaan kuin että mä jatkan ja kohti seuraavia kisoja :) Kyllä nyt on suu messingillä. Ja voi kuinka tsemppaavia kannustushuudahduksia mä suorastaan sain Solanalaisilta bodykamuiltani :) Myös Tannerin Nina vuodatti mulle niin kauniita sanoja, että ihan minä kuulkaas herkistyin ja hämmennyin. Kun oma pääkin sisäistäsi sen vielä, miten kovan työn olen tehnyt. Kuten Salla sanoi, mun täytyy olla ylpeä itsestäni ja näyttää se muillekin :) Kyllä, tottahan se on, takana on kohta puoli vuotta tiukkaa rutistusta. Tuumaakaa en ole antanut itselleni löysää, olen treenannut ja treenannut, dieetannut ja tehnyt töitä, hoitanut kotia ja treenannut :) Mutta mä rakastan tätä. Edelleen pysyn sanojeni takana, että tämä dieetti on ollut ehkä elämäni yksi parhaimmista ajanjaksoista! Toivon, että se huipentuu ikimuistoisena kokemuksena huhtikuun 13. päivä Kulttuuritalon lavalla :) Kisaamaahan sinne mennään ja tietysti tavoitteena on pärjätä! Miksi sitä muuten kisaamaan lähtisi???? Kyllähän sinne kaikki tulee sillä mielellä, että haluaa menestyä. Näin oletan ainakin ;) Mutta ennen kaikkea mä haluan, että sinä päivänä me voimme kaikki olla hyvillä mielin ja pitää hauskaa koko rahan edestä. Tarjota parasta mahdollista viihdettä katsojille :) Mä teen parhaani, muuta en voi :) ja tuomarit päättää loput :)

Näihin fiiliksiin on hyvä päätellä tämä viikko. Mä olen niin niin niin täynnä tarmoa ja intoa, ettette uskokaan. Mulla on niin paljon ihania kannustajia, etten voisi olla kiitollisempi siitä.

Palaillaan siis taas tuonnempana :)

HEI NY!

Asenteella tyttäret, asenteella! Jos ei edes yritä, ei voi mitään saadakkaan :)

Eilistä ja tätä päivää :)

Mitäpä sitä bodari tekisi muuta lauantai illalla kun postaa blogiinsa :D No mitä muuta ainakaan dieetillä oleva bodari tekisi :D Niin, tämähän on mukavaa ajankulua, samalla kun Manaaja joltain vuodelta keppi ja kivi pyörii taustalla :D

Tänään oli THE DAY eli Tiina Kasvin järkkäämät posetreenit :) Kyllä vain, minä olin jälleen pelipaikoilla. Nyt on viimeiset hetket ottaa vastaan kaikki mahdollinen apu ja viisaus, mitä lavaesiintymiseen tulee. Ja kyllä vain, tänäänkin sain sekä keppiä että porkkanaa ;) Mun t-kävely ei mennyt ihan putkeen :( ja se jäi kieltämättä vähän kaivelemaan mieltä! Ja miksipä ei jäisi, sillä kaikkihan sen tietää, että hyväkään fysiikka ei pelasta tökeröä lavaesiintymistä :/ Joten nyt alkoi toden teolla projekti KORKOKENGÄT, vihatuimmat kapistukset ikinä :p Mä tiedän ja myönnän, että mä en ole mikään korkokenkämimmi :o ja no, se ei tietenkään tue tätä asiaa ollenkaan :(
Mutta "lasi-ihminen" mä olen :)
Posetreenit olivat muuten mukava kokemus jälleen. Paljon bodymimmejä ja miehiäkin oli paikalla. Kisabiksujen kiiltoa ja loistetta oli myös mukana, kun muutama muukin kevään kisaaja oli paikalla :)

Ihana auringonpaistekin helli meitä koko eilisen päivän. Oli aivan kesäinen fiilis matkustaa julkisissa kohti Myllypuroa. Ihanaa kun saa taas myös "leikitellä" aurinkolaseilla ja niitähän mulla riittää. Voi hyvänen aika sentään, niitä tulee vastaan joka laatikosta ja nurkasta :D No on mistä valita. Tänään menin näillä niin kutsutuilla Petreillä :D

Petriiiiiii!
Eipä tuo sää tänäänkään (sunnuntai) näytä pöllömmältä. Viime yönä siirryimme kesäaikaan. Wuhuu! Jotkut manailivat sitä eilen somessa, että hittolainen kun viedään tunti yöunista. Jaa no, mulla se ei haitannut yhtään. Tai no sikäli kyllä, että nyt tuli ihan oikeesti nukutta hyvät yöunet, koska heräsin vasta yhdentoista aikaa (eli talviajassa kymmeneltä) :o. No okei, olin mä yöllä kellon neljänkin aikaan pystyssä, kun olin torkkunut sohvalla :/ mutta onneksi sain venytettyä unet aina tänne yhteentoista asti. Huhhuh kuulkaas, että on nyt bodarilla levännyt olo ja rauhaisa mieli :) Ihanaa!
Eilinen silmälasivalinta. No näillä taidan mennä tänäänkin :) Einin mielestä mä näytän näissä ihan sihteeriltä... no joo, eipä ole ensimmäinen joka on kommentoinut vastaavaa. Siis tämähän pitää ymmärtää niin, että nämä rillit pehmentää mun kovaa ulkokuorta :D ja tekee musta ehkä jopa pätevän näköisen ;) Nää on oikeesti vanhat rillit, ei mikään uusi hankinta todellakaan. Mulla näitä pokia riittää, siis silmälaseissa ;) :D
EILEN jäin sitten vielä treenailee Forever Myllypuroon etureidet ja coren. Samalla sitten myös hieman tuntua pakaroille lantionostoin. Oli oikein makoisa treeni. Pieni t-kävelyn jälkeinen ketutus purkautui hyvin jalkapärssissä restpause sarjan siivittäminä ;) Haettiin sitä "Mä näytän!" henkeä oikein urakalla. Uppouduin täysin taas omaan tekemiseeni. Mitään en varmaan nähnyt tai kuullut ympärilläni :D Olinkin jälleen hieman puusta pudonneen näköinen varmasti, kun yksi kundi tuli sanomaan "Hei hirveesti tsemppiä tulevaan, ellei taas salilla nähdä :)" Mulla ei niinku taas soinut mitkään kellot missään, eikä raksuttanut lainkaan. Hetken sen kohtaamisen jälkeen tajusin, että hittolainen, oonhan mä ehkä saattanut nähdä tän kaverin Solanassa joskus???? Olenko? En ole vieläkään varma. Sama se, muutama sananen siinä tuli vaihdettua ja vielä heipat kun lähdin kohti pukuhuoneita. Ja siitäkin sain aikaiseksi taas oikean seikkailun. Meitsihän mennä lampsi ihan naama peruslukemilla suoraan miesten pukuhuoneeseen. Ehkä eniten muo ihmetytti se, että siellä kukaan kundeista ei tuntunut olevan moksiskaan, minä siinä enemmän järkytyin, että miten mä tänne eksyin... sori sori sori vaan :D Ja ei kun naisten pukuhuoneita etsimään. 

Fitnesstukku oli muistanut meitä bodareita pienellä ihanalla paketilla. Kiitos Fitnesstukku, kiitos Tiina Kasvi :) Prodepatukat odottavat huhtikuulle, mutta shakerista aijon ahmia palkkarini jo heti tänään ;) Samaten Mika Nyyssölän atleettisella kropalla somistettu Fitnesstukku Magazine on jo kovassa käytössä :) Josko tähän vielä Nyyssiksen nimmarin sais, niin ois aika kiva ;) hih. Ei kun siis Mayor´sille... tai siis Sami, jos nyt satut lukee tätä... niin ehkä käyn vaan ovella kääntymässä :D


Nyt alan valmistautumaan tähän päivään sutinalla. Olisi nimittäin tarkoitus suunnata nokka kohti stadin parasta kuntosalia Solana Fitness Centeriä :) Siellä odottaa treffit valmentajan kanssa, sekä tarkoitus olisi treenata ennen sitä. Onneksi olen ollut kaukaa viisas ja tehnyt lähes valmiksi kahden päivän eväät :) Ei tule ehkä niin hoppu, eipä!

Ollaan kuulolla! Aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille :) Kiitos että jaksatte olla mukana!

HEI NY!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Lauantai huomenta :)

Aikanen lintu madon nappaa!Niinhän sitä väitetään. No täällä on varsin aikainen lintu liikenteessä. Kello viisi heräsin enkä sen jälkeen enää yrittänyt edes nukkua. Luulen, että olisin saanut vielä venytettyä unia hieman, mutta aloin sitten puuhastelemaan päivän askareita valmiiksi, sillä TÄNÄÄN ON POSETREENIT MYLLYPUROSSA. Wuhuu. Aivan mahtavaa nähdä porukoita :) Yeppee!
Hei huomenta hei :) No okei, tämä kuva ei ole otettu aamu viideltä ;) en mä nyt ihan näin freesinä nouse punkasta (sohvalta :D )
Aikainen lintu voi myös aiheuttaa äidillensä sydärin, lähettämällä viestin siihen aikaan (vähän ennen kuutta :D ). Mutsi soitti välittömästi takaisin, koska hän oli säikähtänyt, että jotain ikävää on sattunut, kun siihen aikaan viestittelen. Haha :D "Ikävääpä" hyvinkin, lähetin hänelle kuvan mun kisabikineistä, jotka sain eilen. Lompakko kärsi ison loven, mutta onhan ne ihan hitokseen mageet. Juuri sellaiset kuin mielessäni kuvittelinkin. Hitsiläinen, kyllä Sanna Sahara Beaytyssä vaan osaa :) Loistavaa jälkeä! Ne on niiiiiiin mun näköiset :) Mutta nyt on turha pummia kuvia, ei heru. Heruu vasta lähempänä h-hetkeä. Olihan se tietysti äidille vähän kamalaa, kun sponsorointia hieman kyselin ;) mutta äitimuori lupasi laittaa hieman sponssia tilille <3 Kiitos äiti :)

Nyt tulee niin HC pohdintaa, että kannattaa hypätä yli, jos ei kestä ;) Mä olen nimittäin miettinyt, että tämä mun valmistautuminen kisapäivään, vastaa varmaan monelle hääpäivää :D Tulevasta päivästä haluan tehdä mahdollisimman täydellisen. Olen suuren kiitoksen velkaa kaikille, jotka ovat muo tässä tukeneet ja ihan konkreettisesti auttaneetkin. On niin paljon kaikkea mitä pitää muista ottaa huomioon ja hoitaa. Listalla on muun muossa: bikinit, kisaväri, kynnet, hiukset, ripset, kengät, hotelli ja kaikki jipot ja jekut mitkä liittyvät viimeistelyviikkoon :) Päivät vähenee ja tahti kiihtyy. Kisapaikalle pitää myös pakata kaikki tarvittava, mitään ei saa unohtaa. Siinä on kaksi päätä tarpeen ja mun toisena päänä toimii Eini :) <3 Kiitos siitä. Joku voi siellä ihmetellä, että miksi ihmeessä mä tarvitsen hotellin, kun asun noin 16 km päässä Kulttuuritalolta :D No ihan siitä syystä, että mä haluan mennä ja RENTOUTUA täydellisesti kisojen jälkeen. Ei ajatuksena ole kovin houkutteleva tulla suoraan kisapaikalta kotiin ja jatkaa normi rutiineita. Päiväni "prinsessana" tulee olemaan täydellinen :) Mikä olisikaan ihanampaa kuin sulkeutua hotellihuoneeseen ja vain nauttia. Herätä aamulla kiireettömästi ja hilata hanurinsa hotelliaamiaiselle. Huone on varattu kisahotellina toimivasta Cumulus Hotelli Hakaniemestä, joten paikalla on paljon paljon muitakin bodyihnisiä :) Eli tylsää ei vamasti tule olemaan.

Kisapäivään liittyy paljon jännittämistä, mutta yritän ottaa niin chillisti kuin mahdollista. Haluan ennen kaikkea, että päivä on hauska, täynnä iloa ja naurua, hyvää henkeä, yhteishenkeä. Näyttäviä naisia (ja miehiä) paljon bodyläppää, rentoa menoa :) kun on sen aika. Haluan siis ottaa kaiken irti tuosta päivästä, nauttia!!!!

No eikö kuulostakin hieman siltä kuin voisi kuvitella jonkun kuvailevan hääpäiväänsä :D Niin ja bikinithän maksaa yhden hääpuvun verran, että sinänsä voimme hyvinkin verrata näitä kahta toisiinsa :D Tää on ehkä mun elämäni hääpäivä ;)
Perantaina Päivi päätti olla kiva :) (oonhan mä tietty aina ;) ) ja kävin hakemassa työkamuille hieman työpäivän piristystä samalla kun kävin täyttämässä duunipaikan kahvikaappia :) Olihan iloista sakkia, kun saivat hieman piparia :) Pieniä tekoja, hyvä mieli. Niin se menee. Ja yllättävää kyllä, mun ei tehnyt nanosekuntiakaan mieli noita keksejä. Mulla itse asiassa ei ole mitään polttavaa himoa mihinkään herkkuihin. Mun aivot ilmeisesti on vieroitettu tehokkaasti sokerista ;) Eilen Eini kysyi, että mitä mä haluaisin syödä heti kisojen jälkeen, niin ensimmäisenä nousi mieleen maapähkinät ja rusinat :D Että vähällä mutkin saa tyytyväiseksi sitten. Toki odotan sitä suklaakakkuakin ;) ehdottomasti, mutta mä en usko, että mun kisakassiin pakataan mitään ylitsepursuavaa herkkusäkkiä, ei ainakaan mitään irtokarkkeja tai muuta sellaista, yyyyyh!!!!
Ajatuksissani olen myös jo jatkanut elämääni kisoista eteenpäin. Uskon, että tällainen mielikuvaharjoittelu voi olla ihan tarpeen. Kun kisat on kisattu, olen kuullut monen kisaajan "putoavan" niin sanotusti kuoppaan. Mielen on vallannut tyhjä olo: Mitä mä nyt teen, mitä nyt seuraavaksi? Tässäkö tää nyt oli? Mä en halua joutua tuohon kuoppaan. Mä haluan, että mun arki alkaa rullaamaan ihan normaalisti kisojen jälkeenkin. Sen vuoksi mielikuvissani jo elän sitä arkea. Olen miettinyt, miten ruokailut ja treenit jatkuu ja sen sellaista. Varmasti saan myös tukea ja vinkkejä valmennukselta :) Mitään uusia kisasuunnitelmia ei ole maalailtu, vielä. Mutta kisaprojektiin pääsen mukaan, se on varma ;) sillä vuorostaan Eini alkaa rypistämään syksyä kohden. Omat suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta todella, olen avoin kaikelle :) Niitä suunnitelmia aletaan tekemään vasta sitten kun nämä kisat on kisattu :) Ihanaa kuitenkin on ollut huomata, että valmentajani puhuu jo tulevasta :) Hän siis selkeesti näkee mussa potentiaalia jatkonkin suhteen! Jei!
Eilen sitten eksyin Leppävaaran Elixiaan. Juu, näin kävi :/ Jaa miksikö? No samalla reissulla kun kävin noutamassa mun blingblingit, eli biksut kotiin, jäin treenaa Lepuskiin. Noooooh, mitäs mä nyt siitä salista kertoisin. Okei, vastaanotto oli ok, asiallinen nuorimies kaupitteli mulle Elixian jäsenyyttä. No ei nyt tällä kertaa, kiitos vain. Ja treenin jälkeen jäi fiilis, että joo ei todellakaan toisellakaan kertaa :(

Salihan itsessään oli siisti ja trendikäs. Laitteita oli kivasti ja tilaakin oli ihan kivasti. Pukuhuonetilat olivat isot ja siistit. Paljon tilaa laittaa hiuksia ynnä muuta sellaista. Hyvät sosiaalitilat olivat tarjolla asiakkaille. Löytyi mikro ja kahvikone (maksullista :p ) ja mukavat sohvat sekä telkkari :D

MUTTA SE HENKI! Missä oli se ilmapiiri, johon olen tottunut muilla saleilla? Vaikka ihmistä oli kuin pipoo, kukaan ei tervehtinyt toisiaan, ei hymyillyt, ei mitään!!!! Jopa naisten pukuhuoneessa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ei iloista puheensorinaa, ei kuulumisten vaihtoa. Kaikki vain yrmytti omissa nurkissaan vaihtaen vaatteitaan :o Itse sain osakseni pitkiä katseita, ehkä hieman jopa ynseitä sellaisia :o Paikka ei selkeestikään ole muo varten. Ei siis jäänyt alkuunkaan sellainen olo, että menen uudelleenkin.
Suihkun raikkaana! Ja tästäpä tuli mieleeni, että tuolla oli ehkä maailman ärsyttävimmät suihkut. Niissä oli tämä jo paljon käytetty vedenkatkaisu toiminta, eli vettä tulee hetken aikaan ja suihku sammuu. Ei siinä mitään, hyvä idea ja ekologista, mutta hei pliis, jos vettä tulee ehkä viisi sekkaa kerrallaan, niin kuka siinä ajassa ehtii tekemään mitään? Sai olla yhtenään painamassa nappia, jotta sai lisää vettä. Lopulta hikeennyin ja nojasin pehvallani siihen nappiin :D Toimi se niinkin ;) Kyllä mä aina keinot keksin :D
Salilla treenasin EILEN SELKÄÄ- TAKAOLKIA JA HAUISTA :) Restpause ja huippusupistustekniikat olivat kova sana jälleen. Hyvän pumpin jytkeen sain aikaiseksi, jopa niin, että peilikuva miellytti... ainakin sen hetken :D ha.

Nyt mä alan valmistautumaan ihan tosissani sinne Myllypuroon lähtöön. Ollaan kuulolla. Tänään aijon siis treenata Forever Myllypurolla :) . Ensin poset ja sitten raudan ääreen. Me like! Happy happy :)

Mukavaa lauantaita kaikille!

HEI NY!

torstai 27. maaliskuuta 2014

Huomenta!

Nonnih, hyvää huomenta vaan kaikille. Täällä sitä vedellään menemään heti aamu kuudesta eteenpäin, vaikka duunit alkaa vasta kello kaksitoista. Juh, mulla on tänään iltavuoro, mikä tarkoittaa treenin kannalta lepopäivää, tosin fillarilla menen ja tulen :) Aerobista aerobista, viimeisiä rutistuksia ;) Tänään ensimmäisen kerran laskin kuinka monta päivää vielä on ja niitähän on enää 17 !!!! Kelatkaa sitä 17, herramunjee :)
Aamunaama :D Alkaa hiusta olemaan siihen malliin, että kyllä tästä vielä kisakampaus loihditaan ;) (muistutuksena vielä joillekin, että viime vuoden lopulla olin vielä lähes kalju, siis ihan kalju!) Mitään kiharapilveä ei kuitenkaan tulla näkemään mun lookissa, sillä se ei edes olisi minua itseäni :D

Nyt on aika tulla kaapista ulos! Nimittäin treenit alkaa :D Juu, eli tässä todistetta, että Meijerin kaapissa oli ihan riittävästi tilaa :D (Sami Maaniemi, ei me emme ole olleet siellä TAAS, tämä kuva on siltä tiistaiselta reissulta ;) ).
Nyt nää viimeiset viikot on niin täynnä bodymenoa, että huhhuh. Tukka hulmuten saa painattaa menemään. Vaikka virallinen viimeistely sijoittuu viimeiselle viikolle, niin kyllä mä lasken, että tässä ollaan jo viimeistelyt aloitettu, kun touhottaa meikki, kampaus, hieronta, bikini, ripsi, väri, hotelli ynnä muita asioita. Kalenterin päivät täyttyvät täyttymistään. Viikonloppuna on vielä Kasvin Tiinan vetämät posetreenit Mylliksessä :) Viimeistään silloin otetaan oikeaa kisatuntumaan, koska huomenna saan biksunikin :) Jei!
Sitten ruoka-asiaa. Mullahan hieman tuunattiin nyt jälleen ruokavaliota näin loppua kohden. Hiilarit ylös, protskut alemmas ;) Tämä on mun viides ruokalista tälle dieetille, joka on siis kestänyt marraskuusta 2013 alkaen :) Kaksi erillistä tankkauspäivä listaakin on tullut matkan varrelle. Mä en ole missään vaiheessa saanut mitään vapaan syömisen päiviä, enkä ole niitä kaivannutkaan. Mulle varmasti päänkin kannalta on hyvä, että ammattilainen sanelee mitä mä suuhuni laitan. Ei siis tarvitse vaivata omia aivonystyröitään tai miettiä, että meniköhän nyt syteen vai saveen. Joillakin kisaajilla tankkauspäivät ovat yhtä kuin vapaasyömispäiviä. Näin ei siis ole ollut mulla. KUVASSA perunat valmiina keittoon. Hyvää makua pottuihin saa, kun lisää keitinveteen maustepippuria, korianteria, tinjamia ja suolaa ;) Kannattaa kokeilla. Einiltä sain erittäin hyvän vinkin, että mausteet voi laittaa niin kutsuttuun teepalloon, jolloin ne eivät sotkeudu perunoihin, mutta maku tarttuu kuitenkin :) Hyvä vinkki niille, jotka eivät halua näitä mausteita syödä perunoidensa joukossa :)

Pinaattia ja munanvalkuaista. Mausteita perään: merisuola, sipulijauho, pippurisekoitus ja snadisti chiliäkin voi heittää sekaan. (Termogeenejä, termogeenejä tähän dieetin loppusilaukseen ;) ). Kypsennys...

... ja avot, lopputulos on tässä. No eihän se taas silmiä hivele, mutta juu, kyllä se hyvää on!
Tytönkin kanssa olemme ehtineet viettämään mukavasti aikaa yhdessä, äidin ja hänen kiireistään huolimatta. Ollaan käyty erinäisiä keskusteluja, esimerkiksi kaverisuhteista :) Tytöillä oli ollut vähän eripuraa ja mietittiin miten asia saataisiin sovittua hyvässä hengessä. Tulimme siihen tulokseen, että riidoissa ei ole kiva olla, mutta ikävä kyllä, pienet kinat ja kärhämät kuuluvat tuon ikäisten neitien elämään. No loppu hyvin kaikki hyvin ja tytöt istuivat eilen jälleen meillä parhaimpina ystävinä. Juttelimme yhdessä, että eikös vaan olekin tylsää olla riidoissa ja molemmat tytöt olivat samaa mieltä :) Kyllä sen vain itsekin muistaa, millaisia draamoja tuossa iässä oli :D Tytöt on tyttöjä, aina vaan ... draamaa draamaa draamaa. Se on jännä, miten jotkut asiat eivät muutu koskaan. Kuten se, että miten voikaan olla niin vaikeaa mahduttaa kolme tyttöä samaan leikkiin :D Voi voi, elämä on ;)
Tällä viikolla keksimme myös uuden jutun, nimittäin "Salkkariletin"! Juu tämä kampaus liikkuu nyt meidän pesueessa nimellä Salkkariletti, sillä Salatuissa elämissä näkee todella paljon naisnäyttelijöillä erilaisia lettikampauksia ja tässä ehkä tyypillisin niistä :) Aika kiva siitä tulikin, vaikka itse sanon :) Neitikin oli oikein tyytyväinen :)
EILEN sitten SALILLA tuli tahkottua OLKAPÄÄT JA RINTA! On se kyllä jännä, miten ihminen saa kiireen aikaiseksi niin kutsuttuna vapaapäivänäänkin. Tuli nimittäin taas pikkanen kiire HIEROJALLE :o Salilla tein tunteella ja kunnon pumppi olikin taattu. Jestas sentään, että olkapäät otti hyvin treeniä vastaan :) Oikeesti ihan sattui :D ja saattoipa siinä taas aikamoista ähräystä olla ilmoilla ja muutama voimasanakin saattoi lipsahtaa. Anteeksi :/ mutta toisaalta, salilla ei ollut mun lisäksi kuin yksi nuoriherra, joka tuntui ottavan aika lungisti oman treeninsä. Aikaa taisi mennä enemmän internetissä kuin itse tekemisessä :D Mutta oikeesti, hienoa kuitenkin että kundi oli tullut salille ja vieläpä ominpäin :) Hyvä hyvä!
Kyllä, pumppi jytkäsi päälle :) Nam!
Tuli tehtyä muun muossa seuraavaa:

- pystypunnerrus smith (restpause)
- viparit sivulle istuen (rp)
- pystysoutu smith (rp)
- pystypunnerrus HURrissa

- peckdeck (rp)
- ristikkäistalja (rp)
- rintaprässiä HURrissa (rp)

Nyt mulla on ihan sellainen tunne, että jotain unohtui tuosta listasta, mutta onko sen väliä? Ei!
Jebou, se oli siinä sitten siltä erää :)
Poljin sitten astetta vauhdikkaammin kotiin, jotta ehdin pisuttaa koirat, käydä suihkussa ja syödä :o aikaa oli... vajaa tunti !!!! Wääää! Ruokakin kuumeni niin kovin, että se jäi osittain syömättä. Viisi vaille yksi lähdin kipittää hierojalle. Onneksi hän asuu melkein naapurissa :) Huh. Tästä muuten saan kiittää Jeritaa, että olen löytänyt itselleni tällaisen loistavan hierojan :) Yeppee.

Eilen otettiin selkää, pohkeita ja sääriä. Ensi viikolle varasin vielä kunnon sessioajan, jolloin käydään sitten kaikki läpi oikein huolella. Viimeistelyviikolla ei sitten hierojalle tartte mennäkkään. Jaa miksi? No siksi, että siinä on aina riskinsä olemassa. Jos esim. hieronnan jälkeen kipeytyisi pahastikin, niin sitähän on sitten hirmuisen kiva yrittää posetella kisalavalla :o nooooot.
Ja TAAS ruokahommeleita. Se joka vieläkin luulee, että bodari ei syö kisadieetillä on niiiiiiin väärässä. Kyllä se syö ja hyvin syökin ;) ainakin mun mielestä. Tietysti on niitäkin, jotka joutuvat kituuttelemaan hirmu alhaisilla kaloreilla ja todella joutuvat näkemään nälkääkin (ainakin näin olen lukenut ja kuullut juttua), mutta itse en ole joutunut siihen tilanteeseen, onneksi! Tai sitten se on vain niin suhteellista, miten kukakin asian kokee!  TÄSSÄ on tuloillaan porkkanoita ja soijapaloja. Soijapalat maustan suolalla (ensin keitän soijapalat suolavedessä), paistaessani lisään mukaan pippurisekoitusta, sipulijauhetta, currya, hieman chiliä, paprikajauhetta ja pisteenä iin päälle, pieni ripaus kanelia!!!! Kyllä, kanelia. Tämänkin vinkin otin vastaan Einiltä ja voin sanoa, että kyllä toimii. Kokeilkaas vaikka. (toimii varmasti kanaruokien kanssakin yhtä lailla!)

Valmis päivällinen :) Nam nam!
Tänään tosiaan menen tekemään iltavuoron :) Jei! Oikeesti, kivaa mennä töihin. Mulla on tällä hetkellä aivan mahtava duunipaikka, duunikaverit ja ESIMIES! Kiitos heille siitä <3 Kiitos heille myös siitä, että ovat olleet ymmärtäväisiä, vaikka väitän, todellakin väitän, ettei mun kisadieetti ole vaikuttanut työntekoon millään tavalla. Ainut haitta on ehkä ollut se, että mun eväät täyttävät duunin jääkaapin suurimmilta osin ;) Anteeksi :p

Ollaan hei kuulolla. Jaksamista loppuviikkoon kaikille ja erityisesti jaksamista kaikille kanssasiskoille, jotka tällä hetkellä tekevät viimeisiä rutistuksiaan kohti Kultsan lavoja :)

HEI NY!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pyllypäivä

Nonnih, eilen teimmekin sitten täsmäiskun "salassa" pidettyyn kohteeseen, nimittäin Ruoholahden Mayor´sille :) Mayor´s on monesti ollut mielessä, mutta vasta eilen pääsimme ensimmäistä kertaa ikinä pelipaikalle :) Mayor´shan on varsinainen bodareiden HC sali, tietysti Solana Fitness Centerin lisäksi ;) Koska Solana on yllättäen lähellä sydäntä, niin Mayor´sille ei ole tullut lähdettyä aikaisemmin. Nyt kuitenkin yhteistuumin päätettiin käydä tsekkaamassa tämäkin legendaarinen sali :)
Boosti tsufeet nassuun ennen treeniä :)

Bodarit valmiina koitokseen :) Huomatkaa kuitenkin, ketä ja mitä edustimme Mayor´silla ;) Team Solana Fitness pipot päässä, tietty :D

Mulla oli vuorossa TAKAREIDET JA PAKARAT (siitä postauksen otsikko ;) ). Einillä oli sitten taasen etureidet. Eli jalkoja tahkottiin urakalla!
Muutama kuva aiheen vierestä tuli räpsittyä ihan vain omaksi iloksi. Jos vaikka saisin aikaiseksi vihdoin ja viimein Body lehden kilpailijaesittelyn omalta osaltani :) Teksti on jo valmiina, mutta kuvat vielä uupuivat. Katsotaan, irtoisko näistä jotain mitä eilen otettiin. (Tässä on vain murto-osa :D )

Mayor´s oli juurikin sellainen mesta kuin mitä olin mielessäni kuvitellutkin. Ja kun puhuin, että kyseessä on HC sali, niin se käy ilmi muun muossa siitä, että salilta löytyy jalkaprässi, jonka KELKKA pelkästään painaa vaivaiset 280kg. Että siitä sitten vain jalkoja treenaamaan :D Muutenkin laitteet ja painot ovat sopivasti äijämäisen räyheet, eikä mihinkään turhaan neiteilyyn ole salilla sorruttu. (Vieressä on Motivus, että sieltä sitten löytyy sitä meininkiä sitä kaipaaville.)
Muutamaan tuttuunkin tuli törmättyä. Nymanin Anne oli treenaamassa valmentajansa kanssa. Pikaiset moikkaukset treenin lomassa. Samaten pukuhuoneessa törmäsin aina niiin iloiseen Annina Kiukkoseen :) Hei mimmit, oli tosi mukava törmätä.

Henkilökunta oli miellyttävää (terveisiä vaan sille nuorelle herralle tiskin takana :) ), joka innokkaana myi meille Mayor´sin paidat :) Jeah!

Pukuhuonetilat olivat tilavat ja puitteiltaan juuri sellaiset kuin kuuluukin. Kaikki oleellinen oli olemassa, muunmuossa naisille niin tärkeät föönit. Kaapit olivat hyvän kokoiset, sinne mahtu bodarin lähes lätkäkassia muistuttava säkki ihan kivasti.

Vessa oli hyvin käsillä puntin puolella. Tämä on todella tärkeää hei, ainakin tällaiselle dieettiläiselle, jolla on vessahätä noin kerran minuutissa (no ehkä hieman liioittelen :D). Salilta löyty myös hyvä tila venyttelyyn ja poseerausharjoitukseen. Plussat siitä!
Käsipainot, eikä muutkaan painot lopu tällä salilla kesken! Isompikin punttijuntti saa itsensä hyytymään näiden painojen alle ;) Isoimmat painot olivat lähes mun kokoisia :D
Punttispedet on otettu huomioon myös sosiaalitiloissa. Käden ulottuvilla ja käytettävissä oli muun muossa mikroaaltouuni ja kahvinkeitin :) Myös lisäravinnetarjonta vastaa varmasti vaativammankin bodarin tarpeisiin.

Kyllä mä lähtisin arvostamaan tämän salin tuonne 10- haarukalle. Solana on tietysti 10+ ;) Mutta kyllä mä lähtisin väittämään, että nämä kaksi salia on suveneeristi stadin parhaat alan harrastajien käyttöön! Kannattaa käydä tutustumassa :) jos bodaus on lähellä sydäntä :) Eikä tarvitse jäädä miettimään, että kehtaako sinne nyt mennäkään, jos sali on täynnä jotain sikaniskoja. Ehei, kyllä joukossa oli kaikenkokoista ja tasoista harrastajaa, eli ihan ehdottomasti kaikille toimiva paikka :)
OMA TREENI kulki seuraavaan setin turvin:

- lämmittelyksi taaksepotkuja taljassa
- SJMV kp.
- reiden koukistus istuen (oli muuten ihan uusi laitetuttavuus taas)
- 1 jalan koukistus
- leveetä kyykkyä laitteessa
- takareidet maaten
- pakarat reiden lähennyslaitteessa väärinpäin ;) (kelatkaa sitä!)

- staattisia vatsoja (juu, viikon vatsatreenitauko loppui ;) )

- pose ja t-kävelytreeniä :) Jei! (tosin jalkapäivän jälkeen on hiukka huterat koivet, huomaa hyvin miten askel on vaappuva ja horjuva :o )
Eini kirjaa treenejään :) Hyvä tyttö !

Punttispeedot iloisena ja semi energisinä treenin jälkeen. Nyt voi jo vähän hassutellakin. Treenithän vedetään aina naama peruslukemilla. Kumpikin keskittyy täysin omaan settiinsä, ei siellä pa**aa jauheta treenin aikana ;) Ohimennen ehkä moikataan :D

Relax!
Hauskaa oli! Varmasti menemme uudelleenkin. Ainut mitä jäin kaipaamaan oli Mika Nyyssölä :D Hänet olisin halunnut tavata :) Treenin jälkeen tempastiin lunchit naamariin ja käytiin vetäsee vielä after party sumpit alakerran Ciao Cafeessa ;) Eini sai maistiaisia Ciaon aivan ihanista italialaisista jäätelöistä, jotka he tekevät itse!!! Oli kuulema hyvää... no aijaa :D ihan varmasti, en epäile ollenkaan ;) Minä join vain kahvini kiltisti ja tungin purkan huuleen :D Elämä on! Mutta kuulkaas nyt kuulkaas, kohta voi kaivaa jo aamukamman esille. Ei oo todellista. Vastahan tämä alkoi ja nyt jo "loppu" häämöttää. Ihan oikeesti, mulla jo jalat täpinöi kohti seuraavaa etappia. Nähtäväksi jää onko se vielä uudemman kerran BF vai menenkö kohti fysiikkaa :) Tavoitteita tavoitteita, niitä pitää olla. Päämäärä kirkkaana mielessä.

Näillä mennään siis!

HEI NY!

KAARTO PÄIVI @ Facebook

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Lepoa ja tankkausta

Hyvää huomenta itse kullekin säädylle. Täällähän sitä ollaan jälleen koneen äärellä. Viikko on polkastu kirjaimellisesti käyntiin, sillä eilen suuntasin työmaalle fillarilla. Oli muuten aivan mahtava fillarointisää :) Loistokas suorastaan. Blehat silmillä sai sotkea menemään :)

Ihanaa kun päivät pitenee! Ei ole enää pimeää kuuden aikaan illalla. Mukavampi polkea fillarilla kotiin duunista, kun näkee kunnolla eteensä. Muistan tässä kevään kynnyksellä yhdenkin illan kun pimeässä sumussa poljin Munkasta kotiin. Oli vähän jännät paikat, kun joutui suorastaan arvailemaan, että tuleeko vastaan joku vai ei :o Fillarilla kuitenkin pääsee sellaisiin nopeuksiin, ettei sitä toivoisi törmäävänsä kehenkään tai mihinkään.
Hei fressiä maanantaita vaan kaikille. Terkut töistä ;) Vaan olipa tällä kuvalla ihan merkityskin. Vaihdoin huulikoruuni pään ja sepä saikin sitten hieman ihmetystä osakseen esimieheltä :D Mullahan on ollut tuossa huulessa vaikka kuinka ja kauan pallo, mutta nyt vaihdoin kartion. Vasta siis eilen esimies ylipäätään huomasi, että mulla on huulikoru :D Ajatella, että noin pieni muutos voi olla niin suuri! Onhan tuo kartionmallinen pää hieman silmiinpistävämpi, vaikka se kooltaan ole juurikaan sitä palloa suurempi ;) Häntä nyt lähinnä askarrutti, että enkö mä pelkää, että tuohon jää jotain kiinni? No ei pelota ei ;) Mulla on ollut lävistyksiä niin kauan kuin muistan ;) ja koskaan ei ole ollut ongelmia niiden kanssa. 

Sunnuntaina pikku emäntä esitteli jälleen piirustustaitojaan. Aika vakuuttavaa jälkeä kymmenvuotiaalta. Sanoinkin, ettei hän turhaan käy kuvataidekoulussa :) 

Maanantai ei päässyt pitkälle duunissa, kun jo jätin nakkini pesukoneen luukun väliin :o Onneksi ihan pintanaarmu, mutta kyllä se ärsytti, varsinkin kun seuraavaksi löin jo pääni kaapin reunaan :D Maanantai? No todellakin!

Tein siis töissä välivuoron eilen. Chilliä menoa. Siihen yhdistettynä tankkauspäivä, ei juuri valittamista siis. 

Mielestäni aika herkullisen näköinen lounas, vaikka itse sanonkin ja itse on tehty :D Ja hyväähän se olikin. Helppoa, yksinkertaista, mutta ah niin hyvää ;)

Sunnuntaina kävin vääntämässä selkä ja takaolkatreenin, TÄNÄÄN  olisi vuorossaan TAKAREIDET JA PAKARA JUMPPA. Nyt olisi ihan oikeasti tarkoitus treenata stadin suunnilla :) Meillä on vielä auki, että mihin mennään, mutta vahva visio asiasta on. Jep, mutta siitä sitten tuonnempana.

HEI NY!
PÄIVI KAARTO @ Facebook

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Letkeä lauantai :)

No johan nyt postausta pukkaa. Koittakaa kestää ;) Ei, mulla ei ole liikaa aikaa, mutta sattuikin niin mukavasti, että tänään on aikaa :) Ihana lauantai. Laatuaikaa oman itsensä kanssa :D Menee se niinkin ;) ja no siihenhän mä olen tottunut ja todella nautin siitä. Niistä hetkistä kun kotona on rauhallista, saa puuhastella kotihommia rauhassa. Ei ole kiire minnekään. Saa käydä salilla ajan kanssa. Ah, täydellistä kuulkaas.
Nonnih, kuulkaas, tällaisen ostin eilen Cittarista ;) Todellakin. Pääsiäinenhän on heti kisojen jälkeen, joten pitäähän sitä nyt muna olla varastossa. Nam nam. Siellä se odottaa muo :)

Aluksihan suunnitelmissa oli, että olisin lähtenyt tänään stadiin treenailee, mutta suunnitelmat muuttuivatkin. Ulkona oli niin mahtava sää, että ei haitannut ollenkaan ottaa fillaria alle ja suunnata ihan "kotisalille" Forever Varistoon :) Eipä ollut ruuhkaa sielläkään. Niin se vain on vissiin nyt sitten alkuvuoden innostuneimmat jo pikkuhiljaa hyytyneet, ehkä ... tai sitten satun nykyisin vain siihen aikaan paikalle, ettei siellä ole juuri ketään ;) Ruuhkista ei ole ollut tietoakaan vähään aikaan nimittäin. 

TÄNÄÄN runttasin ETUREIDET JA POHKEET. Sehän olisi ollut eilisen päivän treeni, mutta kuten edellisessä postauksessa kerroin, päädyin järkeilemään niin, että on parempi treenata etureidet vapaapäivänä, kun eilen oli kuitenkin niin hektinen päivä alla :) Ja tyytyväinen saan olla päätökseeni. Tänään virtaskaa riitti oikein hyvin reisien pumppailuun. Nautin :)

- reisiojennus
- pystyprässi jalkalaudan alaosasta
- vaakahacki
- bulgarialainen kyykky
- reiden ojennus 1 jalka kerrallaan

- pohkeet istuen

- pakarapotkuja, lantionnostoja

Siinäpä se oli tämän päivän setti pähkinänkuoressaan. Mukana jälleen huippusupistuksia ja kunnon pumppia. Mä aijon taistella mun reisipalat esille ;) Kyllähän ne mukavasti lohkeekin jo, mutta aina voi pyrkiä vieläkin parempaan ;) viimeiseen asti taistellaan, tosissaan!

Kaksi kanssatreenaajaa tuli kehumaan kuntoa ja tuntuihan se hyvältä.Totta hitossa se tuntui hyvältä :) Mutta on se kuulkaa siitä huolimatta jännä, miten sitä oma silmä sokaistuu tässä touhussa. On tosiaan niitä päiviä kun tuntuu, et jee, ihan hyvällä mallillahan tässä ollaan, mutta sitten on niitäkin päiviä, kun tuntuu, että wääääää, ei tää ei nyt vetele :D Ja on niitä hetkiä, kun edellisen viikon tai viikkojen kunto näyttää silmään paremmalta kuin sen päiväinen ja niin poispäin. Ja olen pistänyt merkille, että mitä lähemmäksi h-hetki tulee, sitä enemmän alkaa mielialat oman kunnon suhteen vaihtelemaan. Se että joku muu tulee sanomaan, että wow, vitsi sä oot tikissä, ei auta. Kyllä se mieltä lämmittää ja tottahan toki se rohkaisee, mutta jos kehut tulee joltakulta joka ei lajin parissa puuhastele, se ei välttämättä vakuuta muo siitä, että olen todellisessa kisakondiksessa.  Mutta tässä lajissa se taitaa olla sitä AINA ja ikuisesti. Aina tiiraa itseään suurennuslasin läpi ja näkee niitä parannuskohteita siellä sun täällä. Ja niinhän sen tietysti kuuluu ollakin. Mutta epävarma en halua olla. Mä haluan nousta sinne lavalle rinta rottingilla, ylpeenä omasta kondiksestani, itsevarmana :) Siihen tähdätään. Mutta en anna nyt pääkopan tehdä kepposiaan, usko säilyy loppuun asti.


Ja sattuipa niinkin mukavasti, että suuressa salissa ei ollut mitään tunteja meneillään, joten mä pääsin treenaa poseerausta ja t-kävelyä ihan kaikessa rauhassa ja kunnon tilassa :) Kyllä olin muistanut ottaa myös kisakengät mukaan, hyvä minä ;) Kyllä tuota esiintymistä on vaan hiottava ihan loppuun asti. Mä haluan, että oma esiintymiseni tulee niin sanotusti selkärangasta. En halua haparoida lavalla, en todellakaan! Ihmiset tulevat sinne katsomaan upeita kisailijoita, joten on heille on tarjottava rahoille vastinetta. Niin muuten, miettikääs, kun jotkut valittelevat sitä, että liput ovat kalliita. Hmmm... no versus siihen, miten paljon me kisaajat laitamme rahaa tähän omaan projektiimme, se on aika pieni summa ;) Meillehän tämä ei todellakaan ole ilmaista! Se että rakennamme kroppamme kisakuntoon, syö sievoisen siivun omaisuudesta ;) Ja tämä ei ole valittamista, ei todellakaan. Minä en kadu yhtäkään euroa jonka olen laittanut tähän harrastukseen. Halusin vain tuoda tämänkin näkökulman esille ;)

Salilta oli mukava palata auringonpaisteisessa kevätsäässä kotiin. Olin jo aamusta tehnyt suurimman osan kotitöistä valmiiksi. Laittanut tiskit, imuroinut, pyykännyt ja tehnyt päivän ruoat valmiiksi. Nyt ei tarvinnut kuin lenkittää koirat ja asettua lounaspurnukan kanssa sohvan nurkkaan ja chatata rakkaan kanssa <3 Siis ihana lauantai :) Kiitos siis tästäkin päivästä :) ja huomiseen :)

HEI NY!
Päivi Kaarto @ facebook

KYLLÄ ON MUKAVAA :)

Lauantai huomenta ja päivää :) Samallahan tässä sitten voi toivotella myös hyvää yötä ;) hih. Kyllä ollaan saatu herätä upeaan aamuun, kerta kaikkiaan. Nyt on sää kohillaan, piste! Ihanaa, kevät, lumet sulaa, aurinko paistaa ja KISAT LÄHENEE! Liekö nyt sitten kisakuumetta tosissaan ilmoilla, mutta viime yönkin nukuin tosi pätkittäin :o ohhoh sentäs. Mutta olo on kuitenkin virkeä. Mitä nyt silmiä vähän kuivaa, mutta onneksi on olemassa kostutustippoja ;)

Eilen oli duunissa semmoinen semi kiire päivä. Mukavaa puuhastelua. Sain toimia meidän ortopediaan erikoistuvan lääkärin avustajana, tosin meillä ei kyllä ollut yhtäkään ortopedista toimenpidettä :D mutta leikkauksia silti kolme :) Just sopivasti. Hyvin siinä ehdin vetelemään ruokianikin aina välissä. Nythän mulla on valmentajan suosituksesta ohje, että tulee syödä kahden tunnin välein ;) Todellakin! Mihin tämä perustuu? Niin sitä te kuitenkin mietitte. No tällä hetkellä se perustuu ihan siihen, että annoskoot olisivat hiukan pienempiä, kun jaan niitä päivän mittaan. Näin ollen vatsa ei täyty "liikaa" ja säästellään vatsan kudoksia venymiseltä ;) Ja tähän perustuen käytän siis myös korsettia ja treenivyötä nyt koko ajan.

EILEN oli siis SE perjantai, jolloin tällainen yksinhuoltajaäiti sai taas juosta kieli vyön alla :D Meidän pikku emännällähän on siis AINA perjantaisin kuvataidekoulu, joten mulla tulee AINA myös auttamattomasti kiire töistä kotiin. Kotona odottaa kuitenkin elukat ja ruoanlaitto. No nyt olin ollut TAAS kaukaa viisas ja tein neidille ruoan valmiiksi jo aamulla (kun heräsin siis jo viideltä :o ). Täällähän hän jo mupelsi tyytyväisenä kun tulin kotiin. Ehdin siinä itsekin pientä välipalaa vetää alle. Olisi ohjelman mukaan ollut etureisitreeni, mutta skippasin sen suosiolla tälle päivälle. Miksi? No ihan siksi, että takana oli suht lyhyehköt yöunet, suht hektinen työpäivä ja kiire. Ajattelin pienessä päässäni, että parempi siirtää tuo treeni vapaapäivälle, jolloin pystyn ottamaan siitä enemmän irti ;) Eli siis EILEN päädyin TREENAAMAAN HAUISTA JA OJENTAJAA. No mutta mikäs siinä, mun lempparia,  haha, tätä en olekaan hetkeen muuten tainnut sanoa ;) Ohjelmaan sisällytin huippusupistusta ja supersarjaa. Kyllä löi muuten pumppiin tumput ;) Loistavaa. Siis siinä suhteessa raskas päivä ei näkynyt treenissä. Hyvä hyvä! Irrottelin myös vähän reisipaloja, päättäen päivän treenin reisiojennuspumppiin :) Nam!

Aika hiljaista oli Uimahallin salilla. No sekään ei haitannut, olihan ainakin tilaa treenailla :) Tuohan on aika pieni sali ja laitteita on just se pakollinen määrä. Ei tietoakaan siitä, että käytössä olisi useampi "sama" laite jollekin lihasryhmälle. Joskus joutuu jopa hieman varioimaan ja käyttämään sitä mielikuvitusta. Mutta edelleen sanon, että kyllä tuolla salilla bodarikin pärjää. Miksi ei pärjäisi? Kun tietää mitä tekee, sitä pärjää vaikka missä :) Edelleen hinta - laatusuhde on kohillaan :) 6,5€ kuntosalista ei ole paha, ei todellakaan! (versus monen ketjusalin 20 €:n käyntimaksuihin :o )

Mä en myöskään voi kylliksi korostaa sitä, miten paljon tämä harrastus on tuonut sisältöä elämääni! Mulla on harrastus, jolla on jotain merkitystä mulle! Todella paljon merkitystä. Harrastus, jossa voin haastaa itseäni kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen, olematta koskaan täysin valmis ;) Harrastus, joka väkisinkin on kääntänyt elämäni oikeille urille, terveellisiin elämäntapahoihin.

Mun sosiaalinen elämä on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Olen saanut paljon ihania ihmisiä elämääni, joistakin on tullut jopa erityisen rakkaita :) <3 Olen todella tyytyväinen ja iloinen siitä, että ajauduin juuri tämän lajin pariin :)

Eli näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän postauksen. Voipi olla, että suuntana on ihan justiinsa Helsinki ;) ja jäätävät etureisitalkoot :D Ollaan kuulolla!

HEI NY!

torstai 20. maaliskuuta 2014

HEI VAAN HEI !

Nonnih, johan se starttasi perjantaikin käyntiin. Aamu viideltä????? Whaaaat? Kyllä nyt täytyy sanoa, että meikäläisellä on tässä unet olleet aika lyhyehköjä parin viimeisen päivän aikana, wäää. Mutta jännä sinänsä, että herään kyllä ihan pirteenä, enkä ole kokenut, että väsyttäiskään :o Noh, tällaista tää kait on monella muullakin dieetin loppusuoralla, kyllä se balanssi sieltä taas pian löytyy ja mustakin tulee aamutorkku ;) Hih.

Eilen olikin taas sen verran haipakkaa menoa koko päivän, etten ehtinyt palaamaan keskiviikon treeneihin sen koomin, tai siis päivään Solanassa. Kyllähän mä mun selkätreenin taisin postata... kait. En muista, mutta siis keskiviikkona treenasin selän ja takaolat. Eilen, eli torstaina mulla oli lepopäivä :) Eli duunissa tuli rehkittyä sitten koko rahan edestä ;)
Solanan kahvipöytää ;) Minä urhoollisesti toin Geishojen kaveriksi pähkinäsekoituspussin :) Muille vähän suut makiaksi, sekä suklaasta että pähkinöistä. Siitä saa kumma kyllä, aikamoista mielihyvää kun voi muille tarjota (Geishat oli kyllä jonkun muun tuomia) jotakin hyvää, vaikka itse ei voi niistä nauttiakkaan. Mä päädyin ottamaan kupin jos toisenkin kahvia :) Se on ihan riittävä nautinto tällä hetkellä :) Nam! Maaniemi kiittelikin, että joku sentäs tuo jotain terveellistäkin joskus :D Haha!




Eilen olikin sitten aika semi kiire päivä duunissa. Nooooh, mikäs siinä, sopii mulle. Kun on tekemistä, niin aika kuluu mukavasti siivillä. Mutta edelleen on ihanaa, että välillä on niitä seesteisiäkin päiviä, jolloin ei tarvitse kieli vyön alla juosta ;) Eilen tuli hammashoitojen lisäksi hoidettua myös kissan palovammaa, josta nuo ylemmät kuvat ovat. Kaverillä oli noin puolen kämmenen kokoinen palovamma kyljessä ja se korjattiin kirurgisesti. Todennäköisesti palovamma olisi korjaantunut konservatiivisellakin hoidolla, mutta näin nopeutamme paranemista. Hienohan siitä tuli, eikö?

Duunipäivän kruunasi ehdottomasti meidän esimies, joka tuli yllättäen toteamaan: "Päivi!" siinä vaiheessa nielasin, ajattelin, että mitäs määäää nyt oon tehnyt :D (perussuomalainen ajatusmalli ;) ). Sitten hän jatkoi: "Päivi, ihanaa kun sä olet töissä!" Voitte vain kuvitella, miten sydäntä lämmitti. Meillä on kyllä ehdottomasti herttaisin ja sydämellisin esimies, johon olen hetkeen törmännyt, jos olen koskaan törmännyt moiseen klinikkamanageriin :) Kiitos Laura <3 


Keskiviikkona me saatiinkin meidän tiimihaalarit. Nää on niin mageet <3 Olen niin odottanut, että saan vetää nää niskaan. Ihan huippu asuste. Erittäin passeli siinä vaiheessa kun vedetään kisavärit pintaan :) Kiitos Solana Fitness Center, kiitos Salla ja Sami :) Kyllä nyt kelpaa Kultsalla edustaa ;) Wuhuuuu!

Keskiviikko iltana mä keskityin vaan ruoskimaan Einiä hänen omassa treenissään. Mähän olin siis oman treenin tempassut jo päivällä :) Itse tein "vain" pakarapotkuja, rullasin selkää ja kävin siinä tärinä laitteessa vähän palauttelemassa kroppaa :) Chillisti siis :)
Nonnih, osu ja uppos vissiin. Eini kaikkensa antaneena :) Hih!
Tänään sitten onkin perusperjantai. Eli kun töistä pääsen, kipinkapin kotiin. Sitten viemään emäntää kuvataidekouluun ja itse menen sillä välin treenaamaan :) Palailen tähän siis tuonnempana. Viikonloppu alkakoot. Siihen mahtuu ainakin treeniä... treeniä ja no... treeniä ;) Elämä on ... TREENIÄ!

HEI NY!