Alkaen 10082010

maanantai 30. syyskuuta 2013

Olen niin niin niin iloinen!

Jaahans jaahans, sitä on polkastu taas uusi viikko käyntiin. Olihan hieman taas sellainen maanantain aloitus että terve :D Töistä tuli myöhästyttyä, tosin ihan musta riippumattomista syistä, sillä Kehällä oli ketjukolari :( Toivottavasti kenellekään ei ollut sattunut pahasti, mutta ainahan se pelko siitäkin on olemassa kun semmoinen määrä oli palokuntaa, poliisia ja ambulanssiakin :/ Ei kiva, ei ollenkaan!

Töissä sitten pitikin tututtuun tapaa kiirettä. Ei tarvinnut tänäänkään miettiä mitä sitä seuraavaksi tekisi. Hyvähän se vaan on ettei ole tylsää, aika ainakin kuluu nopeasti. 
Tänään onkin erityisen hyvä syy näyttää bodypeukkua :)
Töistä suoraan salille. Volyymillä vedetään edelleen. TÄNÄÄN  oli vuorossaan TAKAREIDET - POHKEET JA VATSA!!! Tiedättekös, jalkatreeni on jälleen nousemassa yhdeksi mun lempparitreeniksi. Ei sillä että se olisi menettänyt paikkaansa tässä välissäkään, mutta nyt on jälleen innostus jalkatreeniä kohtaan kasvanut kummasti. Eipä siinä, munhan on kyllä hyvä työstää tunteella alakertaani :D
Kyllä ne sieltä kasvaa, kasvaa, kasvaa :)
Tänään muuten kun hurautin Foreverille, niin kiittelen kyllä sitä luksusta, että tuolla Varistossa on parkkihalli. Hitsi se tulee olee taas talvella aika jees!!! Nyt ensimmäistä kertaa laitoin autonikin lämpötolppaan kiinni ja sisälämppärin paikoilleen. En aijo hytistä enää yhtäkään aamua autossani ;)
TAKAREIDET - POHKEET JA VATSA

- takareidet istuen
- takareidet maaten
- SJMV
- balettikyykky korokkeilta

- pohkeet istuen

- vatsat vastuksella sekä TG että HS laitteet

Sarjoja jälleen sen viisi per liike ja toistot noin 10. Ah kuulkaas mimmoista lihaspoltetta saavutettiin tänään.

Ja kyllä kuulkaa hymy vastaa hymyyn. Sen totesin jälleen tänään, kun tuli tervehdittyä ja hymyiltyä kanssatreenaajille. Kokeilkaapa kuulkaas :) Mutta toisaalta, mulle tämä porukka on tullut jo aika tutuksi tässä vuosien varrella, että ei se autakaan olla kuin yhtä hymyä seilatessani salilla paikasta a paikkaan b :D

Mutta olipa mulla kuulkaa tänään todella hyvä syykin olla suu messingillä. Olenhan tässä peräänkuuluttanut sponsoreita ja kuten Else Lautala eilen meille Myllypuron Foreverillä luennoidessaan mainitsikin, tässä lajissa merkitsee hyvin pitkälti se, kuinka itse onnistut itsesi "myymään" ja markkinoimaan mahdollisille yhteistyökumppaneille. No minähän olen tässä jo aikaa sitten tarttunut tuumasta toimeen. Mikään kun tässä maailmassa ei tule kuin Manulle illallinen. Itse on työ tehtävä. Vaikka kyseessä on OIKEA urheilulaji ja vieläpä hyvin kova sellainen, on se silti jokseenkin "vähäarvostettu" edelleenkin vain. Tosin nythän fitness on kovassa nousujohdanteessa, se on kaikkien huulilla, joten jos joskus, nyt on rako breikata, koska kiinnostusta lajia kohtaan on kovasti. Olenkin onnistunut herättämään mielenkiinnon mahdollisessa tulevassa, tai nyt kait voidaan jo sanoa, että tulevassa yhteistyökumppanissa ja mä  olen siitä kuulkaa niin niin niin iloinen ja onnellinen, että en oikeastaan tällä hetkellä osaa sitä paremmin sanoa kuin että hitsi miten hienoo!!!! Tästä varmasti tulette kuulemaan lisää tulevaisuudessa, vielä nyt en lähde asiasta tämän enempää huutelemaan! Mutta onhan se kuulkaa hiton hienoo että saa arvostusta tästä hommasta :)

Arvostuksesta puheenollen, jälleen kerran suuri kiitos myös teille kaikille lukijoilleni!
Ruokaa, ruokaa ja vielä vähän enemmän ruokaa ;) Vielä kun voi nautiskella, niin todellakin nautiskellaan!!!! Nam nam!

Reippaan tyttäreni kanssa vietämme tässä laatuaikaa yhdessä, katsoen jo ties monennettako kertaa Ice Agea :D mutta toisaalta, eihän se elokuva ole tässä se pääpointti, vaan se, että istumme tässä sohvalla kylki kyljessä mutustaen yllä kuvattuja leffaherkkuja. Kylläpä tänään taas elämä maistuu :)
Siispä jatkakaamme. Toivottavasti teidänkin maanantai on ollut suurimmilta osin mukava, kuten munkin :) Palaillaan!!!! HEI NY!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Posetreeniä!

Iltaapa iltaa. Tänään tuli suunnattua nokka kohti Forever Myllypuroa :) Olinkin jo hyvissä ajoin paikalla, sillä suunnitelmissa oli treenata ennen posetreeniä. Niin myös tein. Ainut vaan, että salillehan ei pääse ilman "avainta" sillä sunnuntaisin Myllypurossa ei ole vastaanotto auki. No ei se mitään sillä Tiina bongasi mut siitä aulasta syömästä välipalaani ja pääsin sitten samalla ovenavauksella sisään :)

Tänään vetäsin aika random treenin. Painotus oli HAUIKSILLA JA OJENTAJILLA, mutta myös OLKAPÄÄT ja REIDET sekä POHKEET saivat osansa. Aloittelin ensin hauiksien ja ojentajien supersarjoilla. Jösses, kyllähän taas osu ja uppos. Olihan se taas hyvä, että olin laittanut hiukset ja meikannut, kun jäätävä hiki teki selvää niistä molemmista. Noh, onneksi löytyi pipo treenikassista. Se on aina varma valinta :D

- HK JA OJENTAJAT TALJASSA SUPERSARJAT 5X12 kumpikin lihas
- SCOTTI JA KAPEE PENKKI SUPERSARJAT 5x12 kumpikin lihas

- VIPARIT SIVULLE JA ETEEN SUPERINA noin 4 sarjaa muistaakseni 10-12toistoa

- HACK + POHKEET 4X10 

-VINOPENKKILAITE 15-10 X3

Ihan haipakkaa vauhtia pidin yllä, nimittäin koko hoitoon meni aikaa noin 50 minsaa :)

Yksi tämän päivän odotetuin asia oli se että näin Jeritan :) Jeritaahan mä olin kannustamassa Lahden kisoissa. Jerita on mulle tuttu jo vuosien takaa, sillä hän kävi yhteen aikaan vetämässä spinningtunteja Let´s Go Centerissä. Jeritan vetämät tunnit olivat ihan parhaita ja mulla on edelleen hyvä muisto niistä. Pikkasen on meikäläinenkin niistä ajoista muuttunut. Niihin aikoihin olin pitkä, hoikka, pitkähiuksinen jumppari, nyt olen jotain kyllä ihan muuta :D Mutta liikunta maistuu edelleen, tosin vähän eri muodoissa. Vaan kyllä menisin heti jos Jerita vetäs vieläkin spinnu tunteja :) Tiukassa kunnossa oli nainen, kyllä figureen vaan :)

Alustuksen ja esitelmän aiheeseen liittyen meille piti aluksi Else Lautala. Hän kävi kertomassa meille mitä meininki on tuolla Ameriikassa :) ja uusia juttuja on tulossa tännekin :) Check it out! Aika paljon oli puhetta bikinistä, joten se ehkä ihan snadisti meni multa ohi. Tosin Elsekin vissiin pisti merkille, että mä en ole ehkä se bikinikisaaja porukassa, sillä kun päästiin figureen, hän jostain syystä katsoi aika usein mun suuntaan :D No minkä mä sille mahdan, etten ole ehkä se kedon kaunein kukka :D eli naisellisin yksilö :D Mä olisin ihan oikeesti varmasti maailman huonoin bikinikisaaja ever :D Musta toisinaan tuntuu, että tämä BF:n on mulle vähän turhan naisellinen homma vetää läpi, mutta katsotaan katsotaan :) Kyllähän se korkokengillä kävely taittu tänäänkin ihan ok, mutta voi helvata kuulkaa, kyllä on työstämistä, voi että on vielä työstämistä. Se on kuitenkin aika hemmetin iso osa hommaa, minkälaisen vaikutuksen esiintymiselläsi tuomaristoon teet. Ei vaan riitä, että on kova kondis, hyvällä esiintymiselläkin voi paikata jopa lihaskunnossa olevia puutteita :o Että tästä mulle nyt sitten opiksi. Puuuh.

Mutta palatakseni vielä Elseen, kyllä hänen habituksestaan näki, että on tullut pyörittyä fitness hommissa vähän pidempäänkin. Vaikka hänellä oli verkkarit päällä, esimerkit poseerauksista sai mut vakuuttumaan. Miten se voikin tulla niin selkäytimestä joillakin. Ihan sama kun Tiina näyttää mallia. Miten se voikin näyttää niin iisiltä. Sit tulen minä :D ohhoijaa :D
Tämä kuva ei nyt ole tältä päivältä. Ikävä kyllä ei tullut otettua yhtään kuvaa koko reissulta :(
Summasummarum. Reissu oli hyvä ja opettavainen jälleen kerran. Ei kun seuraavaa kertaa odotellessa.  Hyvä fiilis jäi. Kyllähän tällaiset tapaamiset aina antavat vähän perspektiiviä siihen, millä mallin oma kunto on versus muiden lajin kanssa vehtaavien. Meitä ei tällä kertaa ollut kuin kourallinen paikalla, toisaalta hyvä niin, sillä treeni on tietysti sitä intensiivisempää mitä vähemmän jengiä on lineupissa :D Ja mikä aivan mahtava ja iloinen ylläri, Tiina jakoi meille kaikille sponssinsa Fitnesstukun alennuskoodit :) Jei!

Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Jälleen kerran tästä tuli boostia kympillä lisää :D Hei ny!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Lauantai laukkaa

Jaahans, täällä sitä jälleen ruudun äärellä istutaan. Niin mitäs mä tässä teen? Mulla ois ollut tällekin illalle muutamakin meno, mutta mitä teen minä? Mä valitsen kotisohvan :D Mä oon niin... en ees sano :D Ensinäkin a) meillä olisi ollut (tai onkin) duunin kekkerit. Olisi ollut tarjolla risteily jossain Helsingin edustalla ruokineen päivineen. No mä päätin että en osallistu, muutamastakin syystä. Yksi tärkein syy tällä hetkellä on se, että huomenna on treenit siellä Myllypurossa (se ei ookkaan käynyt vielä ilmi :D), enkä tod aijo mennä sinne väsyneenä, saatika sitten, että olisi tullut nautittua alkoa tänään, yök! Toinen syy on se, että muutenkin joutuu miettimään mihin rahansa laittaa, niin en ainakaan laita niitä istuakseni jossain ravintolassa, en vaikka ruoat olisikin tarjottu. Mieluummin laitan sen rahan huomenna "bodyhömppään" ja siltikin todennäköisesti säästän pitkän pennin ;) Kolmas syy, muo ei nyt just huvita puida yhtään enempää näitä duunijuttuja, olen saanut siitä jo ähkyn. Voitte vaan kuvitella, mihin keskustelu siellä kääntyy ennemmin tai myöhemmin illan mittaan :o Juu NO THANK`S. Niin ja ohan sekin ihan hyvä syy, että mieluusti kuuntelen maanantaina sitten mitä kukakin siellä on noloillut :D ahhahah.

Aamun muuten aloitin yli tunnin reippaalla lenkillä :)  Se vaan, että kun on noi koirat mukana, niin meidän Pentti on semmonen julkkis näillä nurkilla, että meidän on lähes mahdoton vetää lenkkejä niin, ettei joku pysäyttäisi meitä :) No, sitten kun me alamme tahkoamaan tuolla aamu viideltä, niin ei varmasti kauheesti pelkoa, että meitä pysäytellään :D
Taas mun toimisto salin lattialla, toimii ;)
Toinen meno olisi ollut eksäni entisen tyttöystävän kanssa ja siihen olisinkin mieluusti ryhtynyt, mutta mutta, kun mä nyt olen tällainen bodausaddikti, niin lähdin tänäänkin salille ja vetäsin semmosen SELKÄ-HAUIS treenin, että morjens. Vielä siihen poseeraukset päälle ja totesin, et jaaha, kello tulee kohta kuusi illalla... EN MÄ JAKSA LÄHTEÄ ENÄÄ MIHINKÄÄN. Musta on tullut ... en sano mikä :D edelleenkään mitään ei myönnetä ääneen ;) Mutta Mariaa ois kyllä ollut kiva nähdä :) Terkut Maria, jos satut lukee, otetaan uusiks joku toinen kerta. Anteex :/
Palat pumppiin! Päivän missio! Ja onnistuihan se :) Kyllä kyllä!
Salilla ei taas liikaa väkeä vilistänyt. Ihanan rauhallista. Sopii mulle. Vaikka edelleenkin väitän, että kiva on myös nähdä niitä tuttuja naamoja ja moikkailla, vaihtaa kuulumisia. Kyllä sitä kummasti alkaa miettimään, että missähän joku on jos ei ole hetkeen näkynyt :o Tietysti joillain ihmisillä saattaa olla muutakin elämää (mitä muka?????) kuin kuntosali, mutta... ei kaikilla :D Kyllä siellä nämä tietyt bodarit käy niin taajaan, että jos ei hetkeen näy, niin jo melkein alkaa huolestuttaa :D Niin se vaan on. On kyllä sellaisiakin, joiden näkeminen nyt ei niin kauheesti kiinnosta ;) :D
EDELLEEN SIIS VOLYYMI KIERTOA VEDETÄÄN! Tänään duunasin volyymilla sitten SELÄN JA HAUIKSET! Kyllä, tavoitteena oli jälleen jäätävä pumppi kohdelihaksiin ja kyllähän se onnistui. Ihan snadia säätöä päivän ohjelmaan. Hetken istuinkin lämmittelyn jälkeen penkillä, tiirasin vain salia ja mietin, että hmmm... mistähän aloittaisi. Sitten päädyin tekemään t-kulmasoutua, (kiitos Jonnalle tästä videosta, sattui löytyy youtubesta :) ) mutta en halua tehdä sitä laitteella, vaan teen sen mieluusti ihan vanhanaikaisesti tangolla ja levypainoilla. Tanko pitää vain saada asetettua jonkin salin nurkkaan ja niitä nurkkia ei ihan liikaa ole tarjolla :D Mutta löytyhän se paikka. Ihan paras liike oikeesti!!!! Jos tuolla liikkeellä ei saa selkäpaloja pumppiin, niin sitten niitä ei varmaan edes ole :D

SELKÄ-HAUIS

-t-kulmasoutu
-levee alatalja
-levee ylätalja
-kapee ylätalja

-hk mutkatangolla
-keskitetty hk kp
-hk taljassa polvillaan
-hk kp vinopenkissä

Ja jälleen sarjoja sen 15-20 per lihasryhmä, toistot aika lailla tänään kaikissa se 10 :) En kyllä tuntenut itseäni yhtään heikommaksi peikoksi, sillä siinä ajassa kun mä tein jo kolmatta vai neljättä sarjaa hauiskääntöä mutkatangolla (kiloilla 25), niin yksi kundi aloitti vasta toista sarjaansa kiloilla 30. Ei siinä että mä nyt kauheesti vertailisin itseäni muihin, varsinkaan enää naisiin juurikaan, mutta joskus sitä sattuu, ihan mielenkiinnosta. Jokainen toki treenaa niinkuin treenaa, mutta voi hyvät ihmiset kun jengi osaisi käyttää erikoistekniikoita, niin löytäisivät ihan uutta boostia treeneihinsä. Ihan sillä, että voisin jakaa tätä ilosanomaa, ei sillä että haluaisin arvostella kenenkään treenityyliä. (paitsi ehkä joskus mielessäni sorrun siihenkin, jos näen jotain ihan "kamalaa" :D ja toisinaan nään :D).
Ja mitäs kuulkaas sitten löytyikään, rahvaiden kaupasta Tarjoustalosta :D Kyllä, edelleenkin MINÄ käyn Tarjoustalossa ja miksi en kävisi. Joidenkin mielestä se on liikkeenä ihan turhake, mutta jos nyt haluaa ostaa pilates rullansa Stockalta, niin go ahead! Maksaahan se varmasti tuplasti enemmän siellä :D Minä siis vihdoin ja viimein löysin tämän kapistuksen aika sattumalta ja pakkohan se oli ostaa. Kerttu on kova rullailee ja on kovasti sitä kehunut, joten mitäpä minä en esikuvani perässä tekisi ;) hih. Pus Kerttu :)
Rullassa oli tietysti mukana käyttöohjeita ja lisää löytyy kuulema netistä. Joogamattohan mulla on omasta takaa, ajoilta jolloin harrastin astangajoogaa :) joten tänään on joogamatto ja rulla saanut kyytiä :D ja kohta saa lisää kyytiä :D
Ohhoijaa. Johan tässä ihan taas hengästyy tällaisen avautumisen jälkeen. Loppuillan aijon chillata siis ihan tässä omalla kotisohvalla. Taidanpa laittaa vielä yhden koneellisen pyykkiäkin jylläämään. Eihän se olekaan kuin kolmas koneellinen tälle päivälle, tosin tässä välissä pesin erillään muista pyykeistä vessan maton ja koirien pyyhkeen, joten sitä ei koneelliseksi ehkä voi laskea. 
Illan kliimaksi, elokuva, voi kuinka yllättävää. Palatakseni jälleen Kerttuun, niin hänen suosituksestaan lainasin tänään tämän. Eilinen Kasipallo ei nyt ihan lunastanut paikkaansa mun leffasuosikeissa. Semmonen hieman liikaa väkivallalla väritetty narkkitarina ei ehkä ihan osu ja uppoa muhun. Kyllä noita tosielämän narkkeja ja juoppoja näkee ihan riittävästi tuolla katukuvassakin, en tiiä miksi halusin katsoa niistä vielä elokuvankin :/ Oikeesti, tää on yksi asia mikä saa mut ehkä snadisti vihaiseksi, kun näen känniääliöitä tai muita päihdeongelmaisia, niin mulle tulee vain yksi ajatus mieleen " Tehkää ittellenne jotain, saatana!" Sorry, ei voi mitään, mut ihan snadisti ketuttaa ajatus, että meikäläisenkin veromarkoista saatetaan laittaa osa niiden elämän ylläpitoon :/ Grah!
Jaa, enköhän mä ole nyt puhunut. Jatkakaamme ja kiitos jälleen jos jaksoit loppuun asti. Ollaan kuulolla. Mukavaa lauantai iltaa vaan kaikille :) Hei ny!


perjantai 27. syyskuuta 2013

Hola hola, it´s perjantai!

Mitähän kivaa mä teille keksisin kertoa? Hyvät jutut on vähän vähissä, kun duunissa on ollut jälleen niin sekopäinen meininki ettei mitään järkee. Olenkin ollut yhteydessä omalta osaltani (moni muukin on ollut siis) työsuojeluun ja he kehottivat laittamaan kaiken ylös kirjallisena, minkä koen ahdisteluksi tai kiusaamiseksi. No ... siitähän se lista sitten varmaan syntyykin :D Kerroin myös millaisessa hengessä meidän entinen esimies järjesti tällä viikolla klinikkakokouksen ja työsuojelusta sanottiin, että mulla on myös mahdollisuus tehdä ilmoitus kunnialoukkauksesta, se on sitten poliisiasia. Niin... Itse kun kuitenkin olen perusluonteeltani sovitteleva ihminen, vihaan olla riidoissa kenenkään kanssa ja vielä kamalampaa se on jos omalla työpaikalla on konflikti. Nyt kuitenkin korostan, että en suinkaan ole ainut, joka on joutunut tämän "vainon" kohteeksi, vaan on meitä muitakin :/ Surullista, että ihmiset ovat ihan suoraan sanottuna sairaita, sosiopaatteja ja / tai narsisteja ja siitä joutuu kärsimään hirmuisen suuri määrä ihmisiä. Olen ennenkin ollut tekemisissä tällaisen narsistisen piirteet täyttävän ihmisen kanssa ja lopputuleman, siinä ei hyvin käynyt. Tässä tapauksessa oli helpompi vain olla olematta missään tekemisissä hänen kanssaan enää, koska kyseessä on ihminen, joka ei juuri näe itsessään mitään huonoa, mutta kaikki muut hänen ympärillään ovat jollain tavalla viallisia ja aiheuttavat hänelle huonoa oloa :o
Sukkahoususankari jälleen vauhdissa. Harmittavaa, että unohdin tänään kameran kotiin, joten itse asiasta, eli salilta ei ole tarjota yhtään kuvaa, nyyyyyh. Mutta näitä muitahan riittää :D On muuten hiukka hellänä reidet edellisen reiskatreenin jäljiltä, jonka duunasin volyymilla. Huhhuh, hyvä kun taas kyykkyyn ja ylös pääsee :D Asiaa!!!
No mutta unohdetaan nyt nuo ikävät asiat, vaikka paska fiilis onkin ollut. Eilen tuli tirautettua duunissa, tänään kotimatkalla. Muuten kuitenkin tänään oli ihan huippuhauska duunipäivä jälleen mun rakkaiden työkamujen kanssa :) Terkkuja taas teille! Ette arvaakkaan miten tärkeitä ootte mun elämässä :) <3 Duunia väännettiin reippaasti ylitöiksi asti ja duunista painatin jälleen suoraan salille. Peli oli pelattu sen suhteen, että mulla ois ollut mitään mieltä tulla kodin kautta. Tyttö käytti koirat pisulla ja lähti mummin kyydillä kuvaamataidonkerhoon, niin ketäs mä täällä sit oisin käynyt katsomassa :/ Joo, eli ei muuta kuin puntille, yeah! I love it!!!
Tämä kuva ihan vain linssiluteen vuoksi. En ees aluksi huomannut, että pikku nokkelini oli ährännyt itsensä mukaan :) <3
Eli nythän mulla on menossa siis VOLYYMIKIERTO! Kyllä, kovaa vääntöä. Kerrataas nyt vielä, mitä tuo volyymi siis tarkoitti. Eli sarjoja tehdään reippaasti enemmän kuin normi kierron aikana per lihasryhmä. Tähdätään siis 15-20 sarjaan/ lihasryhmä. Toistot kulkee siellä 8-10 ja tauot sarjojen välillä on max 15-30 sekkaa. Siitä voi ihan jokainen miettiä, että joo, kyllä kuule tuolla setillä lähtee hiki puskee otsaluusta, lihakset huutaa hoosiannaa ja niin minäkin :D Sorry taas kanssatreenaajat, jos ähkimiseni aiheutti hämmennystä :D hihi. Mut jälleen tullaan tähän "EI KIPUU, EI HYÖTYY", joten ei muuta kuin vikisten kohti äärimmäistä lihaskasvua. Niin mun juttu ;)
TÄNÄÄN oli vuorossaan sitten RINTA-OJENTAJAT JA OLKAPÄÄT! Tää nyt alkaa kuulostamaan jo itseni toistamiselta, mut ihan mun lempparitreeniä :) Ja kyllä, niin se vaan maistu tänäänkin, erityisen hyvälle. Huhhuh. Tohkeissani pumppailin ja posea duunasin vähän joka välissä, enkä vähiten siitä syystä, että sunnuntaina on posetreenit Myllypurossa. Pitää nyt vähän kerrata ;) jo etukäteen, etten vaan seiso siellä kuin tikku paskassa :D
Treenin loppuvaiheilla, oli pakko laittaa pipo päähän. Alkoi mun äärettömän seksikäs tukkatöyhtöni soirottamaan siihen malliin, että ihan säästääkseni kanssatreenaajia, päätin peittää pääni :D Eihän tässä Biancaneven pipossa kyllä mitään vikaa ole, tämähän on suorastaan aika glamour vaatekappale... mulla :D haha!

Siellä ne olkapäät ja takaolat pullistelee :) Kun tuosta saadaan fädit pois päältä, niin toiveikkaana odotan, että alta paljastuu kohtuu tiukka paketti. Toivossahan on hyvä elää ;) Oon kuitenkin valmis tekemään työtä sen eteen, todellakin!
RINTA-OJENTAJAT-OLKAPÄÄT

-vinopena smith
-ristikkäistalja
-pullover kp

-kapee penkki alakaltevalla penkillä
-pullover taljassa ojentajille
-pushdown taljassa

-viparit sivulle istuen
-viparit eteen seisten
-viparit taakse tuettuna

Posetreeniä. Perjantai ilta, ei juuri ruuhkaa salilla, joten kehtasin treenata kiertoharjoittelusalissa :) Ei siellä ollut ketään muutakaan :) Jokunen daami vilkuili siitä ovenraosta, varmaan mielenkiinnosta, mitä mä oikein duunaan :) Ainakin mä haluan uskoa, että se on sellaista positiivista kiinnostusta, eikä sellaista "Mikähän toikin luulee olevansa" tsiigailua.

Itse pyrin muutenkin aina noudattamaan hyviä tapoja salilla. Hymyilen ihmisille ja tervehdin. Uskon että sillä tavalla herätän enemmän sitä positiivista kiinnostusta kuin negatiivista :) Teen mielelläni tilaa, jopa autan jos näen, että joku on avun tarpeessa. Putsaan laitteet jäljiltäni jos / kun hikoilen reippaasti. En varaa laitteita turhanpäiväisesti, esim. istuskelemalla ja ihmettelemällä maailmanmenoa tai juoruamalla puhelimessa... tai lukemalla lehtiä :D (mä en todellakaan ymmärrä, mitä lehtiä lukeva ihminen tekee kuntosalilla :D, sorry, ehkä olen vähän ahdasmielinen. Eikä tuo ole edes kovin tavaton näky. Rouvashenkilöt tähän sortuvat toisinaan. Tekevät jonkin liikkeen laitteessa, ottavat välissä lehden käteen, istuvat ja lukevat kaaaaaikeeeeeeeeessa raaaaaaauhaaaaaaassa... :/ ).
On siellä ojentajaakin :)
Jälleen voin todeta, että hyvä treeni, parempi mieli. Vaikka tosiaan kotimatkalla pukkas kyynel silmäkulmaan noiden duunijuttujen vuoksi, niin siitä ei ollut enää mitään tietoa kun syvennyin omaan tekemiseeni salilla :) Kovillehan se jälleen otti, mutta niin sen pitääkin.

Kotiin tultuani, vihdoin ja viimein, nappasin heti kättelyssä dogit matkaan mukaan ja lähdin lenkille. Ihanan raikas syyssää, mikäs tuolla viilettäessä :)
Loppuillan aijon chillaa ihan keskenäni täällä himassa. Elokuva tarttui jälleen matkaan mukaan ja ihan snadisti herkkujakin ;) Ei muuta kuin nautitaan :) Hei ny!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Oi ja voi voi voi ...

"EI KIPUU, EI HYÖTYY!" Niin se vain on. Tästä on tullut ehdottomasti mun motto. Kiitos Musta Barbaari :D
Huhhuh mikä päivä takana! Nyt ei voi taas muuta sanoo, kun että aika takki tyhjä fiilis on tällä hetkellä. Duunissa oli hauskaa... siihen asti, kun meidän entinen omistaja päätti pitää klinikkakokouksen :/ Suurimmalla osalla vissiin oli aavistuksensa mitä tuleman pitää, mutta sanotaanpa nyt näin, että yllätti se silti. Mä en nyt mene tässä yksityiskohtiin, sillä en ota mitään riskejä sen asian suhteen, että tämä ihminen saisi mitään syitä enempää hyökätä meitä ja / tai muo vastaan. Sen vaan sanon, että tilanne on absurdi ja nyt en edes liioittele!!!

Joka tapauksessa omassa tiimissäni viihdyn vallan mainiosti, diggaan mun duunikavereista edelleen kympillä ja rakastan työtäni. Tosin siitä saisi maksaa enemmän, mutta no... niin ... todellakin saisi!!! 
Että näillä fiiliksin painoin etureiskatreeniä volyymilla :D Huhheijaa :)
Sitten töistä suoraan salille. Sen verran hyvä agrre oli päällä, että kaasujalka saattoi olla hetkittäin hieman raskas ja jossain vaiheessa mietin, että huhhuh, kuinka tapaturma-altis olen kun sen verran adrenaliini jylläsi veressä. No perille pääsin turvallisesti ja kummasti tuli potkua päivän treeniin pienestä verenpaineen kohoilusta :D Jotain positiivista siis tässäkin episodissa taas, jos niinkuin aina pitää etsiä asioista niiden hyvät puolet ;) haha.

TÄNÄÄN  siis alkoi uuden ohjelman kolmas kierto. Nyt vedetään volyymilla. Tämä on mulle taas ihan uutta ja hetken aikaa joutu valmentajani Salla Kauranen tätä avaa meitsille. Pikkasen tuli sellainen fiilis, että väännähän vielä kerran rautalangasta, niin ehkä mä sit tajuan, et mitä mun pitää tehdä :D Mutta itse asiassa, nyt kun sitä ohjetta lukee, niin eihän se niin vaikeatajuinen olekaan. Idea on siis se, että sarjoja tehdään selkeesti enemmän lihasryhmää kohden kuin normi treenissä, palautukset ovat lyhyet 15-30 sekkaa ja toistot liikkuu 8-15 paikkeilla :) 
Jos ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin ehkä tästä voi päätellä, että helpolla en itseäni päästänyt tänään(kään) !
ETUREIDET JA VATSA

-prässi
-levee kyykky
-reiden ojennus
-hack
(-loitontajat, puoli istuvassa asennossa -> istuvassa asennossa)

-vatsat vastuksella
-sivuttaiset vatsat
-crunchit
(-luistelukyykky)

Nämä kaikki setit vedin siis volyymillä, niin että sarjoja tuli sen 20 ja 15 ;) Kyllä voin sanoa, että kyllä otti taas koville, huhhuh sentään :D Uusia liikkeitä: loitontajat ja luistelukyykky, kokeilin Solanan ja Kertun innoittamana. Solanan sivuilla Nata vetää tiukan takalistotreenin ja kyllä! totta tosiaan, sain sieltä monta hyvää ideaa tulevia takaosastotreenejä varten. Kosminen berberi, here I come ;) wuhuuuuu! Ja Kerttu, kyllä! myös luistelukyykky tulee näkymään mun takareiskatreenissä ;)
Tänään oli yllättävän rauhallista salilla tuossa neljän jälkeen, en tiedä, onko jengi hydännyt taas näin viikon keskivaiheilla, vai miksi ei porukkaa näkynyt... tai ehkä he tulivat tänään myöhemmin. Nyt kuites kehtas taas ottaa muutaman kuvankin, pelkäämättä, että mukaan joutuu joku taustalta :)
 Voi tänään yksi rouva tuli niin kohteliaasti kysymään että voiko hän tehdä välissä kun tein reiden ojennusta. Oikein harmitti kieltäytyä, mutta minkäs teet kun palautukset on max 15-30 sekkaa, eihän siinä välissä kukaan ehdi mitään tekemään :/ ja itellään hyvä Flow päällä, niin ei vaan voinut. Pahoittelin kyllä, sanoin, että mulla on niin nopeet palautukset nyt, että anteeksi kovasti :/ Mä en tiedä, että tiesikö hän, että meidän salilta löytyy toinenkin reiden ojennuslaite? Ehkä hän ei tiennyt :( No onneksi mulla ei kauan nokka siinä tuhissut kun tahti oli kova, joten rouva pääsi laitteeseen aika nopeasti. Vähän kyllä pisti hymyilyttää kun niin nätisti hänelle vinkkasin, että nyt on paikka vapaa ja käännyin sitten peiliin päin :D mä näytin jälleen pesukarhulta, kun kaikki ripsarit oli levinnyt poskille. Voi jestas... mitähän se rouvakin tuumas :D :D :D Ai kamala. No mutta se joka ei osaa nauraa itelleen, ei oo kovin terve tyyppi :D
Bebaa bebaa. Meitsin sukkapukuun verhottu kroppa alkaa pullistelemaan oikeista kohdin. Oikeesti, aika mahti tunne kun näkee sen tekemänsä työn tuloksia, se on vaan niin hienoo ja ennen kaikkea koukuttavaa. "Trikoot on riskillä rumat" kuuluu laulun sanat, mutta mä väittäisin, että alan olee kohta aika riski, enkä näkis että trikoot on rumat :D Ahhaha, se taitaapi olla ennemminkin kiinni siitä, millä tavalla olet riski ;)
Mutta summasummarum, hyvä treeni, parempi mieli jälleen kerran. Vaikka olenkin kärsinyt tänään ketutusähkystä ja sosiaalisten suhteiden hankaluusähkystä, liittyen tuttavieni parisuhdeongelmiin, niin tällä hetkellä, kun tässä sohvan nurkassa taas turvallisesti nökötän, väittäisin, että mulla on aika hemmetin hyvä olo :) 
I LOVE MY HOBBY!!! MUSCLES ARE MY PASSION!
Eli eli, oikein mukavaa viikon puoliväliä ja koitetaanhan jaksaa jumpata :) Hei ny!

tiistai 24. syyskuuta 2013

Himobloggaaja Kaarto täällä jälleen iltaa vaan iltaa. Mitäs tähän päivään? No ei kuulkaa juuri mitään uutta. Miksipä ois. Eihän tää arki juuri mullistu koskaan. Päiväni murmelina fiilis on aika usein :D Mutta olenpa vissiin joskus tätä asiaa täällä analysoinutkin ja todennut, että mulle sopii hyvin rutinoitunut elämäntapa. Asiat hoituu omalla painollaan kun samat kuviot toistaa itseään päivästä toiseen. Viikonloppuna voi sitten vähän "rikkoa rajoja" jos siltä tuntuu. Jos oikein hurjaksi haluan heittäytyä, nukun puoleen päivään :D

Tänään taas duunissa semi kiireinen päivä ja äärettömän hauskaahan meillä jälleen oli. Oonko koskaan sanonut, että tykkään mun duunikavereista??? No olen, mutta sanon sen jälleen kerran. Terkkuja siis sinne :) Ootte ihania! 
"Silmä silmästä, hammas hampaasta!"
TÄNÄÄN oli vuorossaan jälleen mun yksi lempparitreeni, nimittäin OLKAPÄÄT- SELKÄ-TAKAOLAT!  Vielä kun treeniin sekoitetaan vähän erikoistekniikkaa, eli tänään jälleen muutamassa liikkeessä restpausea, niin avot, jäätävä tuntuma ja lihasten polte, jota pumpiksikin vissiin kutsutaan ;)

OLKAPÄÄT-SELKÄ-TAKAOLAT

-pystypunnerrus smithissä
-viparit sivulle istuen (restpause)
-yhden käden viparit taljassa
-pystypunnerrus kp

-hammersoutu
-ylätalja vastaotteella eteen
-ylätalja niskan taakse

-facepull
-alataljaa yhdellä kädellä

Loistava setti ja mielettömän hyvä fiilis ja tyytyväinen olo treenin jälkeen. Peilistä katsoi tänään taas suhteellisen ok kuntoinen bodari ;) MUTTA edelleen duunii duunii lisää duunii ja vielä vähän enemmän duunia. Kovasti on töitä tehtykin viimeiset pari vuotta intensiivisesti ja kovasti tullaan vielä tekemään!!!

Mukavaa oli myös vaihtaa kuulumisia yhden kundin kanssa, jota en olekaan nähnyt pitkään aikaan. Hän tuli kyselemään projektini etenemisestä ja kertoili omasta treenistään. Siinä yhdessä pohdittiin miten pienillä muutoksilla, erikoistekniikoilla yms. voi saada niin paljon erilaista tuntumaa aikaiseksi ja taas on kroppa hellänä ihan uudella tavalla :)

Sali oli taas ihan turvoksissa siinä viiden hujakoilla kun päättelin treeniäni. Päädyin sitten tekemään osan poseerausharjoituksista pukkarin peilin edessä kun yksinkertaisesti porukkaa oli niin paljon salin puolella. Mulla on kyllä se onni olemassa, että pääsen duunista suhteellisen ajoissa normisti ja kun menen suoraan duunista salille, passaan just sen pahimman ruuhka-ajan. T-kävelyä nyt oli ihan turha edes haaveilla tekevänsä, mutta wuhuu kuulkaas, onneksi tulevana sunnuntaina on Tiina Kasvin vetämät treenit Myllypurossa, jei. Sitä odotan taas kovasti.
Tänään ei sitten mitään salikuvia, koska yksinkertaisesti en viitisnyt kaivaa kameraa esille siinä ihmispaljoudessa, sillä olisi ollut aika mahdotonta ottaa yhtään kuvaa, niin ettei taustalla olisi näkynyt joku toinenkin :o No näillä mennään. Palaillaan, hei ny!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Takareisille kyytiä

Ohhoijakkaa, sitä sitten maanantaita taas tässä elellään. Hittolainen, olikin duunissa taas oikein maanantai päivä. Jestas, sitä joutu tekemään oikein töitäkin, ihan kuin normisti ei joutuis :D Mutta oikeesti, on se jännä miten maanantaisin aina puhelinkin soi kuin riivattu. Eihän siinä muuta mutta kun itse olet se vastuuhenkilö ja vastaat homman toiminnasta koko päivän, niin se saattaa ehkä joskus ihan snadisti laittaa kirraa hermoja ;) Maanantaithan ei tunnetusti muutenkaan ole niitä parhaimpia päiviä viikosta. Se vaatii aina vähän asennoitumista taas viikonlopun jälkeen, että saa sen duunimoodin päälle :D Eipä siinä, asiakkaat olivat ainakin ihania tänään :)

Mutta mitäs sitä sitten duunin jälkeen. No mitäs mitäs. Eiköhän se ole sanomattakin selvää, että suuntana oli jälleen kuntosali :D Pikkasen oli nuutumisen merkkejä ilmoilla töissä, mutta kun pääsin lähtee ja salille, niin eipä väsyttänyt enää ollenkaan.

TÄNÄÄN  oli vuorossaan TAKAREIDET-POHKEET JA VATSA.  Eipä tullut taas huonoa settiä tehtyä, vaan kyllä niin jäätävään poltteeseen sain takareidet, että melkein puistatti. Kyllähän te ehkä tiedätte sen tunteen, kun polttaa niin pirusti, et melkein tekis mieli karjuu ääneen ja hyppiä tasajalkaa jos kykenee :D Siihen pahimpaan pumppiin kun vielä yrittää tehdä venytyksen lihakselle, niin auh auh auh.

Mukana taas vähän erikoistekniikoita, restpausea.

TAKAREIDET-POHKEET-VATSA

-takareidet istuen
-maaten, jalka kerrallaan
-sjmv kp
-yhden jalan prässi
-balettikyykky

-pohkeet istuen

-voimapyörä
-vatsat vastuksella
-peffan nostot penkistä

Eilisten crunchien jäljiltä vatsalihat olivat vielä aika hellänä, huomasi kun tein voimapyörää. Tuntui kuin vatsalihakset ois revenneet, huhhuh. No ei kipuu, ei hyötyy :D siihen on uskominen ;) Peffan nostot viimeisteli jäätävän poltteen vatsan seudulle. Vielä kun tein ylävartalokiertoja lopuksi, niin sain senkin tuntumaan oikein tehokkaasti. Jei!

Kyllä ne reidet sieltä vielä kasvaa. Pitkään pillikoipeen on tullut jo muotoa ihan kivasti, mutta hakusessa on vielä tuplasti lisää lihaa :D Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään persevä (eli levee lantioinen), joten kropan malli on ihan ok tähän bodaushommaan :) Puhutaanko nyt sitten siitä fysiikasta tässä kohtaan.
Semmosta siis tänään. Tahkotaan tahkotaan. Työtä on tehtävä, koskaan ei tule olemaan valmista ;) Siksi tää onkin niin siistii :D

Hei ny!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Chillinx

Sunnuntai iltaa täältä syksyisestä etelästä :) Pakkohan se on myöntää, että kesä on nyt lusittu ja syksy saapuu. Lehdet putoo puista ja pikkuhiljaa aamut ja illat alkavat olemaan viileitä. Jopa niin viileitä, että meikäläinenkin laittaa pitkähihasta päälle ja on vaihtanut shortsit verkkareihin :D

Tänään onkin ollut suhteellisen rento ja mukava päivä. Niin kutsuttu lepopäivä :) Otsikon perusteella joku saattoi luulla mun kokeilleen jotain uutta lajia :D ahhaha, mutta kyseessä onkin vaan oleilu ;)
 
Täysin laakereillani en tokikaan ole maannut. Se nyt ei kerta kaikkiaan ole edes mahdollista tässä taloudessa. Koirien kanssa on aina mentävä pihalle ja kotityöt odottavat tekijäänsä. Niitä riittää. Tänäänkin on sekä pyykki- että astiakone laulaneet suloisesti. Pyykkiä on ripustettu ja astioita laitettu. Samaan laskuun on tullut myös imuroitua. Juu, se on jokapäiväinen huvini, sillä noi karvakamut kyllä pitää huolen siitä, että imurille on käyttöä :D
Koska aivan ihanainen sää on tänään ollut ilonamme, päätin vetästä kledjuja niskaan ja lähteä koirien kanssa nautiskelemaan säästä. Missiona oli mennä Filmtowniin palauttamaan eilen lainaamani leffa ja vuokrata toinen tilalle. Juh, kaikki meni loistavasti kunnes tuli maksun aika. Mulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että olin siirtänyt mun maksukortit toiseen lompakkoon ja yritin höylätä vanhentunutta korttia. Pikkasen alkoi hiki puskee otsaluusta kun kortti ilmoittaa koko ajan HYLÄTTY, HYLÄTTY, HYLÄTTY. WTF? Sitten muistin, eiiiiiiiiiih, mä tosiaan otin eilen illalla mun pieneen kukkarooni kortit kun kävin Nesteellä. Just joo. Ei auttanut kuin sanoa, sorry ja mä tuun kohta takas :D

Siitä sitten koiruuksien kanssa kotiin ja fillari alle. Uusi yritys :D
Samalla reissulla kävin täyttää fillarin kumit Nesteellä ja totesin, et huhhuh, onkin kuuma. Otin hupparin pois ja voi jee, tajusin, että enhän mä ollut laittanut ollenkaan urheilutoppia päälle :D No ihan yläosattomissa en sentäs ollut :D mutta pelkkä t-paita ei oikein tue tota etumusta :D Minkäs teet. Alkoi jo vähän naurattaa mun reissu. Ei siinä, matka jatkui.
Äidin pikku piskendrollit odotti tyytyväisenä Filmtownin edessä :)
Vihdoin ja viimein sain sitten lunastettua leffan ja leffanamuset. Tietty vähän suklaata kuuluu tähän settiin. No jossain vaiheessa ei sitten enää kuulu, mutta onneksi kahvi ei ole kiellettyä ;) ja olenkin jo opetellut juomaan sen maidotta :) sekin vielä.
Kyllä vaan, syksy on täällä :) Ei pöllömpää tälleenkään :) Kyl mä diggaan. Vuodenajat on ihan jees. Ei ainainen kesäkään kiva ois, mun mielestä. Mutta voishan se ehkä olla snadisti pidempi :)

Muutkin ottaa rennosti. Sunnuntai <3

Jos tähän loppuiltaan viittis viedä vetästä pienet viparisetit ja vatsat, niin päivä alkais olee taputeltu. Huomiset eväät on valmiina, treenikassi alkaa olee pakattu. Niin, kaiken kaikkiaan päivä alkaa olemaan pikku hiljaa pulkassa. Ei huonosti :D
Penaa ei paljon huominen huoleta. Joskus voisin vaihtaa osia ... mutta no ... ehkä vain päiväksi tai pariksi :)

Emäntä piirtää eksoottisia eläimiä :)
Tällaista siis tänään tänne. Ei muuta kuin hyvää alkavaa viikkoa vaan kaikille. Ollaanhan taasen kuulolla. Huomenna pitäs muistaakseni runtata takareidet. Uuu jeah :) Me like! Hei ny!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Voilá

Erittäin tavallista lauantai päivää kaikille vain :) No mitä tässä nyt mitään hyvää päivää ainakaan toivottelemaan, sillä rehellisesti sanottuna mun päivä on ollut semisti paska! Ja koska mulla yleensäkin on tapana puhua suoraan, eikä pitää mitään kulisseja yllä, niin miksi en voisi tätäkin ihan suoraan sanoa. Loppuviimein en oikein itsekään tiedä, mikä on mieleni mustuttanut ... no pieni ajatus siitä on tai tiedän, että ainakin yhdellä tapahtumalla on tekemistä asian kanssa, mutta enpä nyt siitä sitten avaudu sen enempää täällä. Liian yksityista :D jotain pitää salassakin pitää, ihan kaikkea en jaa täällä :D hih, vaikka aika paljon kuitenkin.

Sitten kun mulla on pinna kireellä, niin tottahan se mieliala tarttuu pikku emäntääkin ja johan meillä on snadisti sitten kärhämääkin. No minä lähdin sitten salille paukuttaa rautaa ja kummasti helpotti. Nyt on rauha maassa ja meidän valtakunnassa suhteellisen hyvä mieli :) Pikku neitikin pääsi kuin pääsi vihdoin ja viimein kekkeröimään jälleen pikku siskonsa luokse ja jää sinne oikein yökyläilemään. Sellaisen taidon olen yrittänyt opetella, että vaikka mä olen aika jukuripää luonne ja snadisti hankala tapaus toisinaan, niin ainakin yritän aina sopia asiat ja selittää miksi toimin milloinkin miten toimin. Ehkä aina sitä ei itsekään tiedä, mutta sittenhän senkin voi sanoa, että anteeksi, ei ollut tarkoitus, mutta en tiedä mikä nyt oikein riivaa taas mieltä :) Ainakin se toinen osapuoli ymmärtää, että vika ei kokonaisuudessaan ainakaan ollut hänessä! Eli anteeksi osaan pyytää ja se on aika tärkeä taito se!
Nyt oli taas ihan pakko kaivaa kamera esiin kun meikäläinen esiintyy jossain muussakin kostyymissä kuin treenikledjuissa :D Waha, mähän näytän ihan ... pukeutuneelta, ohops, kuis nyt näin?

Farkkubeba :D

Ja oikein on lilaakin luomessa. Yllättävän vähän ne levis ympäri naamaa salilla :D haha.
Salilla oli TÄNÄÄN vuorossaan selkä ja hauis :) Mun lempparia... sekin ... kaikki. Oikeastaan jos asiaa tarkemmin tuumailen, niin tällä hetkellä mulla ei ole oikeastaan mitään inhokkitreeniä. Jossain vaiheessa tykkäsin, et rintatreeni on vähän puisevaa, mut ei sekään ole enää. Joskus oli vaihe kun jalkatreeni otti aivoon hieman, mut nykyään se kuuluu ihan mun lemppareihin. Mä luulen, että sillä on paljon tekemistä asian kanssa, että kun näkee sitä kehitystä niissä lihasryhmissä jotka ennen on ollut vähän yök, niin niistä yllättäen tuleekin erittäin mieluisia. Moni kokee vissiin rintatreenissä ongelmaksi sen ettei sitä tuntumaa oikein meinaa löytyä. No juh, ei se ihan helppoa ole, mutta senkin oppii etsimään. Onhan rintalihakset kuitenkin niin pieni lihasryhmä, että ei voi olettaakaan että siinä saisi sellaisen pumpin ja poltteen kuin esim. jossain reisitreenissä tai edes hauistreenissä! Mutta kyllä se sieltä löytyy, pikku hiljaa, kun ne rintapalatkin siitä kehittyy ja kasvaa.

Mitä skeidaa mä nyt jäin jauhaa rivi tolkulla taas, huhhuh. No mut siis asiaan:

SELKÄ-HAUIS

-kulmasoutu kp
-alatalja levee ote
-ylätalja levee ote
-ylätalja kapee ote
-pullover taljassa

-hk mutkatangolla
-keskitetty hk kp
-scottikone

-vatsat cruncheja ja jalkojen lähennystä & loitonnusta penkin päällä

Johan tuossa olikin setti. Levee ylätalja oli ehdottomasti tämän päivän positiivinen yllättäjä. Mulla on joskus ollut tällainen inho suhde tuohonkin kyseiseen liikeeseen. Tykkään tehdä ylätaljaa lapiokahvalla, mutta nyt haastoin itseni ottamaan sen saakelin suoran tangon sieltä naftaliineista ja ei kun tekemään. Ja mitä vielä, ei hitsi, rauta liikkui nätisti ja isoilla kiloillakin vielä. Mulle kuitenkin 55kg leveellä otteella suoralla tangolla on ihan hevi paino sarjojen ollessa 10-12 toiston pituisia ;) Eli siis päivän positiivinen yllättäjä ehdottomasti. Mä kuitenkin aina pyrin siihen että liikkeet tehdään puhtaasti, että se tuntuma haetaan sinne treenattavaan lihakseen, eikä apulihakset lähde tekemään liikaa työtä. Joskus viimeiset toistot voivat olla aika brutaaleja, mut ne on sit niitä pakkotoistoja, menkööt niin ;)
No jos nyt ehkä vähän on ripsarit poskilla niin mitä sitten :D ? Ai niin ripsarit poskilla juu, mutta tänään sain kehuja mun tatuoinneista. Ja nyt kun tämä tuli mieleen, niin itse asiassa myös eilen yksi rouva taasen kehui kovasti mun tatuointeja. Voi kun mukavaa saada positiivista palautetta näistäkin :) Yeppee. Mut on niin helppo saada hyvälle tuulelle.

No ei paha kuitenkaan. Mä en oo pitkään aikaan käyttänyt vedenpitävää maskaraa, kun noin muutenin aika hintsusti käytän meikkiä. Siihen nähden aika siisti naama kuitenkin :D Kyllähän mä toki pyyhin ne levinneet pakkelit vekka, et en mä nyt ihan pesukarhuna vedä ympäri salia ;)

Hyvä treeni ja näin ollen myös paljon parempi mieli. Tässä vaiheessa olimme jo tyttärenkin kanssa tehneet sovinnon. Kaksi kiukkupussia :D mutta voisko mitään muuta elämässään rakastaa niin paljon kuin sitä toista kiukkupussia? No ei vois!
Loppuillan aijon pyhittää itselleni. Itsekäs minä itse :D haha, no ei vaan, mutta koska olosuhteiden pakosta olen yksin kotona, niin minkäs teet. Eipä juuri huvitakaan lentää tästä mihinkään. Yhtä lentoa ollut koko kulunut viikko. Nyt on aika vetää henkeä, syvään. Päivitin tänään naamakirjaan, et nyt on bileet kaikki sileex ja jengi on lähes seonnut siitä :D Joku on jopa mennyt luulemaan, että mä oikeesti läträän täällä alkon kanssa :D haaha, nooooot, pois se minusta. Ei nyt oo fiilistä ensinkään moiseen, et kattellaan sit joskus ensi vuonna ;) Tosin, jos nyt oikein houkutteleva tapahtuma tai kutsu kävisi ennen marraskuun alkua, niin saatan harkita vakavissani, mut muuten muo ei nähdä kekkeröimässä ennen ensi vuotta ;) Voi kyynel :D

Hei ny!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Perjantai pöhinää taas!

No aijaaha taas mikä päivä. No ainakin on ollut tekemistä, ei oo tarvinnut tänäänkään peukaloita pyöritellä. Huhhuh. Kiire duunissa, kiire vapaa-ajalla. Onko ruuhkavuodet? No ON! Voi jumankekka sentään. Onneksi mun ihana duunipartneri vähän piristi hektistä päivää tarjoamalla meille ruoat ;) Oli aika syntisen hyvää, kiitti Mari :)

Duunin jälkeen tulin tietty kotiin tällä kertaa, koska tänään on perjantai ja mä käyn yleensä sillä välin salilla kun pikku emäntä on kuviskerhossaan. No juh, koirat pihalle, minä soffalle sen jälkeen ja ihan vaan hetkeksi ummistin silmäni :D No niin vissiin, vähän yli puoli kuusi havahduin, et hittolainen, nyt tuli KIIRE tuo niin tuttu ilmiö, taas, sillä tytön piti olla kuudelta kerhossa ja mulla oli salikassi pakkaamatta ja tyynynkuva naamassa. No ei auttanut. Kiireen vilkkaan kamat kasaan, trikoot jalkaan ja menoksi. Huh, mutta ei myöhästytty. Haha.
Punttitreenin jälkimainingeissa. Ei nukuttanut enää :) hih.
TÄNÄÄN  oli vuorossaan tiukka RINTA-OJENTAJA JA OLKAPÄÄTREENI :) Tiukka, koska tänäänkin vehtasin erikoistekniikoiden parissa. Restpausea kehiin ja pikku lihakset kiittää :D huhhuh, oli tumput turvoksissa, I can tell that!

RINTA-OJENTAJA-OLKPÄÄT

-vinopena
-pullover kp
-ristikkäistalja

-pull over taljassa hauiksille
-kapee penkki
-pushdown
-kickback

-viparit sivulle istuen
-viparit eteen
-viparit taakse

Jos tolla setillä ei saa hanskoja pumppiin, niin sitten ei osaa mitään sanon minä :D Kyllä nimittäin töpötti kädet aika patukoina kun oikein veivas restpauseakin väliin :D Hyvä fiilis, ei ehkä voittaja, mutta lähes :D
Pose treeniä jälleen loppukliimaksiksi :D Siellä sitä taas korot kopisi, mutta pakko oli tehdä kyllä ihan fysiikkaposejakin. Ilmoittauduin muuten jälleen Kasvin Tiinan t-kävely ja posetreenihin tän kuun lopulla. Messiin hei vaan, varmaan paikkoja ois vielä :) 29.9 Forever Myllypurossa :) jei.

Kosminen berberi. Mun on tehtävä (omasta mielestäni ainakin) duunia aika tavalla alakerran kanssa, sillä yläkerta on selkeesti edellä. Mä niiiiiiin haluan ihanan isot reidet ja kyllähän toi bebakin sais tuosta vielä kasvaa lihaksesta, ei läskistä, kiitos, sitä ei oo tilattu ;)
Nyt me relataan likan kanssa sohvalla ja nautitaan toistemme seurasta ja elokuvasta. Huomenna taas täpinää tiedossa, on markkinaa ja pikkusiskon synttäriä jne. Huhhuh, kuka tässä tahdissa jaksaa, no minä... ehkä... jaksan jaksan... jaksaa jaksaa, niin tuttu hokema :D Ei vaan, hyvin tässä sätkitään, nou hätä. Joskus väsyttää, mutta se on normaalia. Treeni kulkee ja se on pääasia :D raha vois kasvaa puissa, mutta niin ei taida käydä... puuuh. Mutta hei, mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille ja uudet lukijat, tervetuloa, kiva että kiinnostaa :) Hei ny!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Jalkapäivää

Jahans, niin se vierähti tämäkin päivä sitten loppusuoralle. Ei oo ollut ihan niin hehkee päivä kuin eilen. Lähinnä kait duunissa ei oikein toi fiilis ollut kohdillaan, mutta se nyt ei varsinaisesti tällä kertaa johtunut millään tapaa itse työstä :D Ei oo helppoo kun on vaikeeta, niinhän sitä sanotaan.

Tekemisen puutetta ei ole edelleenkään. Päivät on yhtä juoksemista paikasta a) paikkaan b) koko hiton päivän :/ No salitreenin jälkeen toi juokseminen ei oikein ois ottanut onnistuakseen, sen verran hevii settiä tuli taasen vedettyä.

Uutta ohjelmaa väännetään. Tänään mukaan myös erikoistekniikoita. Voin kertoa, että reidet oli tulessa. Tuli jumpattua etureidet ja hieman vatsoja. Pikkasen meinasi tulla aika vastaan, sillä kotiin oli kerittävä viiden pintaan tekemään pikku emännälle sapuskat, ennenkuin hän lähti partioon. Joo, näin pidetään yh-äiti kiireisenä, kyllä todellakin!

Kiire ei kyllä vaikuttanut itse treenin suorittamiseen. Ehkä tuli vaan vedettyä aika hyvällä temmolla setti läpi Turhia ei lätisty tänäänkään kenenkään kanssa, mutta pakkohan sitä oli päivän kuulumiset salin karjujen kanssa vaihtaa :) Mukavia ukkojahan meillä on sali täynnänsä :)

ETUREIDET

-reisi ojennus istuen (restpausea ja pitoa, huhhuh)
-levee kyykky pidoilla
-bulgarialainen kyykky
-hack restpausea ja tava settiä kääk
-leveetä ja kapeeta prässiä restpausena (tässä vaiheessa alkoi jalat olee kyllä aika makaronia. Mä voin sanoa, että sata kiloa alkoi painaa restpausena, huhhuh)

-vatsat vastuksella (kroppa tärisi kyllä tässä vaiheessa siihen malliin, että melkein hävetti :D no ei ees hävettänyt :D)

Melkein piti pitää salin rappusissa kaiteesta tukea kun köpötin autolle. Kytkin jalka tärisi niin, että oli pakko päästää auto valoissa vapaalle :D Ihan siis perille mennyt jumppa.
Ja kyllähän tästä naamasta voi taas päätellä, että ihan helpolla en tänäänkään itseäni päästänyt. Ripsarit taas tututtuun tyyliin poskilla. Kuis muutenkaan ;)
Nonnih, eihän tässä sit hittoikaan. Jatketaan. Hyvä treeni parempi mieli, näinhän se menee. Ruoasta en nyt lähtis huutelee. Itse asiassa duunikaverit tänään naureskeli (TAAS) mun ruoille. Lähinnä ne ihmetteli, että enkö mä IKINÄ kyllästy näihin mun mättöihin? No en! Ei muo tuo ruokahifistely ole koskaan erityisemmin kiinnostanut, joten mulle on ihan sama (ainakin melkein) mitä mä ääntä kohden tungen, kuhan saan siitä kaiken tarpeellisen ;) Joten näillä mennään jatkossakin eikä duunikaverit tule yllättymään huomennakaan, sorry :D Hei ny!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Loistava päivä :)

Aivan mahtavaa tiistai päivää ja iltaa kaikille tasapuolisesti. Oma päivä on ollut ainakin jokseenkin lähes täydellinen. Niin pienistä asioista ihminen voi nauttia, ainakin minä, että kummosta ei tarvitse tapahtua kun mä olen jo hyvin hyvin hyvin iloinen :)

Eilen illalla body kamuni Heli lähetti viestiä, että lähdetäänkö aamulla lenkille. No mikä jottei, miksi ei ! Mullahan oli tarkoitus anyway käydä tällä viikolla aamuaerobisella. En ollut alustavasti suunnitellut sitä tälle päivälle, mutta koska Heli pyysi messiin, niin miksi olisin kieltäytynyt?

Tänään siis heräsin reippaasti klo 4.40 ja viideltä olin jo Sahratien ja Ainontien risteyksessä Heliä vastassa :) Oli kyllä pimeetä, jestas, ihan kun olisi yöllä ollut liikenteessä. Eipä tullut ketään myöskään vastaa, koko kylä nukkui vielä kun me Helin kanssa painettiin menemään tuolla pitkin Hämeenkylän hiekkateitä  :) Harvojen asutojen ikkunoissakaan paloi valoja, joten todellakin oli hieman hassu fiilis liihottaa menemään tuolla kun kaikki muut vielä nukkuivat :D

Lenkki oli hyvä, tuli juteltua paljon asiaa taas ja fiilis lenkin jälkeen oli suorastaan mahtava. Itse jatkoin vielä koirien kanssa pururataa ympäri. Vasta sen jälkeen painuin kahvinkeittoon ja suihkuun. Aamu alkoi siis ihanasti. Tähänhän voisi jopa tottua :) todellakin! Tunti siinä lenkkeillessä sitten vierähti ihan huomaamatta :)
Nonnih, rakas työkaverini, parivaljakkoni oli muistanut muo tänään tällaisella. Kiitos :) Voitte vaan kuvitella kuinka paljon tämä tyyppi oli tänään esillä meillä duunissa :D Kyllä ihmisen mieli voi olla likainen ;) haha. Joo-o, mutta tarpeeseen tuli, sitä en voi kieltää. Kiitos siis tästä :)

Jorma, joka myös Jondalarina tunnetaan pääsi heti kotiin päästyään kovaan käyttöön :) mmmm!

Miten musta tuntuu, että mun syömisistä tehdään pilkkaa? :D haha. Mä niin rakastan mun duunikavereita. Mutta siis ihan oikeesti, suurin osa on todellakin hengessä mukana ja se on mulle iso juttu. Mitäpä siitä jos ruokapäiväkirjaan ilmestyy jotain ylimääräisiä merkintöjä, sehän vaan kummasti keventää tunnelmaa :D

Ja tällaista herkkua mä loihdin Jondalarista :) nam nam! Tämän Jondalar munakkaan lisäksi nautin myös kasviksia, kanaa, riisiä ja raejuustoa. Uuuuu. Jälkkäriksi kahvia joka on maustettu kanelilla ja kardemummalla. Tästä tulee niin mun hitti :)
TÄNÄÄN painuin, kuinka yllättävää, suoraan töistä salille. Vuorossa oli SELKÄ - TAKAOLKA JA OLKATREENI :) Uuden ohjelman mukaan mentiin ja aivan loistavaa settiähän se oli.

- pystypunnerrus smithissä
- viparit kp
- yhden käden viparit taljassa
- pystypunnerrus kp

- alatalja käsi kerrallaan (tänään hammer soutu koska talja oli varattu)
- kapee ylätalja vastaotteella
- ylätalja niskan taakse (aivan loistava uutuus !)

- face pull (seisten ja istuen)

Vähän mietin tota ylätaljaa niskan taakse, mutta lähdin reippaasti tekemään sitä. Yllätys oli aivan mahtava, sillä kyllä tuli sellainen tuntuma siipiin, ettei ole aikaisemmin tullutkaan. Olin myös todella yllättynyt, miten isot painot lähti liikkeelle :o Muutenkin tuntui, että tänään irtosi kyllä hyvin ja rauta liikkui siitäkin huolimatta, että oikea olka pikkasen kettuili :/ olisin nyt niin hieronnan tarpeessa :o puuuh, kun saisi  vaan aikaiseksi!

Salilla oli taas paljon tuttuja naamoja jotka tuli jälleen moikattua. Itselläni on tapana kuunnella aina ja kovaa musiikkia, joten muhun voi olla toisinaan aika vaikea saada kontaktia, ellei tule ihan naaman eteen heilumaan. Tänään kuitenkin useampikin uskaltautui niin tekemään :) Hyvä hyvä, en mä ole ehkä sittenkään niin pelottavan näköinen :D Jei!

Loistava päivä saakoon loistavan lopun, nautin kahvista ja omasta rauhasta kera kotiloisten (uusi sana :D). Kotiloiset ovat siis mun elukat ja armas tyttäreni :D voi rakkaus pakkaukset :) Hei ny!