sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Varusteita
Uu jee, nyt on laitettu tilaus menemään. Ehkä jo ensi viikon lopulla olen nostovyön,vetoremmien ja vetokoukkujen onnellinen omistaja :) Jee, en malta odottaa että pääsen kokeilemaan niitä :) Yeppee!
30102011 sunnuntai; penkkiä etc.
Mitä ihmettä? Meitsi nukkui puoli yhteentoista, whaaaaat? Menin eilen illalla yhdentoista aikaan nukkuu, joten tuli tempastua melkein kellon ympäri sitten :o Oho. No ei se mitään, silloin on levättävä kun siltä tuntuu. Ei siinä muu kyllä auttanut tuohon aikaan kuin kammeta itsensä ylös ja ulos koiruuksien kanssa. Sitten kahvinkeittoon, aamupalalle ja imuroimaan :) Muutama hömppäsunnuntaisarja ja salikassi olalle ja treenaa.
Tänään oli sitten olka-hartia päivä. Aloitin penkistä. Mä en niin tajua, mikä tuota vasenta kättä nyt niinkuin riivaa. Se ei särje, ei pakota... mutta siitä on voimat kateissa. Ei uskaltanut tehdä vapailla painoilla kummostakaan kun vasen käsi ei vaan pysynyt mukana :( murh. Oikeessa sen sijaan tuntui olevan ihan kivasti potkua. Eli tein sit kolme kympin sarjaa penkissä vapailla painoilla, aina välissä vatsat linkkuveitsenä 20 toistoa kerrallansa kolme kertaa. Tuosta siirryin sit TG penkkiin ja työntelin siinä vielä kolmet sarjat päälle. En tiiä onko nyt sit ihan fiksuu tehdä näitä, kun tuo käsi kettuilee...et ehkä pitäs antaa sille vähän aikaa.

No mut siis pähkinänkuoressa tämän päivän treeni:
-crossi 6min.
-penkki vapailla painoilla
-penkki TGssä
-pec deck
-vipunostot TGssä
-pystysoutu
-hauiskäännöt
-olan kohautukset 20kg levypainoilla
-vipunostot eteen käsipainoilla
-crossi 5min.
-jalkojen venyt
Ja sitten saunaan. Ohhoijakkaa kun teki taasen hyvää. Olen muuten tällä hetkellä varmaan elämäni ennätyspainossa :D ehhehe, mutta mikä jännittävää, niin ihan samat kledjut menee päälle kuin ennenkin, mitä nyt pillifarkut meinaa vähän kirraa pohkeista, mut muuten ei ole tarttenut alkaa ostelee uusia vaatteita. Eli mitä tästä nyt voisimme ehkä päätellä, läski on muuttunut lihakseksi ja lihas painaa enemmän kuin läski. Ohan tässä kiristettävää, helvetti vieköön, ainahan on, mut olen kyllä silmämääräisesti erittäin tyytyväinen, tai ainakin tyytyväinen tähänhetkiseenkin tilaan :D Mut lisää lihaa, sitä on saatava... siinä on tavoitetta ihan tarpeeksi. Hih.
Palaillaan! Mukavaa ja leppoisaa, rauhallista sunnuntaita kaikille!

lauantai 29. lokakuuta 2011
Voihan vetoremmit sentään!
Tänään on ollut kaunis ja mukava syksyinen päivä, lukuunottamatta mun outoa pahaa oloa. Ensinäkin muo on närästänyt tänään taas enemmän kuin laki sallii, joten siihen piti saada nyt helpotusta. Se voi olla osaksi mun pahan olon takana, mutta muuten en oikein tiiä mistä tämä ihme päänsärky ja heikotus on johtunut. Epäilin että se olisi alun alkuen johtunut huonosta syömisesta ja niin varmasti johtuikin ja siihen sitten yhdistettynä tuo närästys... niin jee. Mut kun syöminenkään ei täysin korjannut tilannetta eikä oikein kahvikaan maistunut, niin siitä kyllä tietää että jotain on menossa :( puuuuuh. Toivottavasti mä en ole tulossa _oikeesti_ kipeeksi, yhhyh, ei tahdo ei.
Koirapuistossa oli ihan loistomeno. Mä en tiiä kumpi oli enemmän innoissaan, minä vai Pentti, mutta sanotaan nyt näin, että molemmat olimme tosi innoisssamme. Minä oikein ääneen hihkuin kun näin mikä lauma irlanninsusikoiria Pitkäkosken puistossa meitä odottikaan. Voi että sentään. Noi jätit on vaan niiiiiiiiin mahtavia ja joo, voin kertoa, että herätimme mielenkiintoa ja hämmästystä :) Ja sää suosi meitä, aurinko paistoi :) Jee.
Siitä sitten lähdimme etsimään niitä vetoremmejä. Mä vain luulin, et kävelen urheiluliikkeeseen ja otan ne hyllystä, mutta mitä vielä. Mä juoksin neljä tai viisi urheiluliikettä läpitte, eikä missään!!!!!?????? Whaaaaat? Siis kaikissa paikoissa ei ees tiedetty mitä mä tarkoitin noilla vetoremmeillä, mulle muun muossa tarjottiin nyrkkeilijöiden niitä käsisiteitä :D Juu ei kiitos :D mut kiitti kuitenkin ;) Eihän se poika voinut tietää... se yritti parhaansa auttaa asiakasta ;) hih. No mut juh. Sitten vain kotona nettiin ja surffailee ja kait mä sit tilaan nuo vaikka tuolta:
SPUD vetoremmit 1,5" / Varusteet - Vetoremmit ja nostokoukut - Muut vetoremmit ja nostokoukut / www.voimaharjoittelu.fi
Sitten kävin pakkotoistossa lukemassa ketjuja joissa keskusteltiin vetoremmejen käytöstä. Jotkut oli ihan sitä mieltä, että ei mitään vetoremmejä, että samallahan sitä tulee treenata myös sormivoimaa ja taas toiset oli sitä mieltä, että hitto mä mitään sormivoimaa treenaa jos mavetan, että selkäähän siinä treenataan eikä oo mitään järkee jättää sarjaa kesken sen vuoksi että ote lipee... ja mä kyllä yhtyisin ennemminkin tuohon jälkimmäiseen mielipiteeseen. Mutta no, tää nyt on taas tätä, niin on monta tyyliä ja tapaa kuin on tekijääkin. Huomasin sen myös kun kävin tutustumassa penkkipunnerruksen saloihin netissä. Senkin voi nähtävästi tehdä niiiiin monella tavalla oikein, hih. Okkei, ehkä mun vain pitäs luottaa enemmän itseeni ja ryhtyä reippaasti tuumasta toimeen. Se on vaan aina ainakin itelläni vähän jännää kun pelaa noiden vapaiden painojen kanssa, eikä oo ketään varmistajaa. Mä ainakin pelkään, et jotain sattuu :/ nooooooh, käsipainojen kanssa ei kyllä jännitä, mut sit esim. kyykyssä ja penkissä ois kiva jos ois joku kaveri tsiigaa vähän perään. Et silleen.
Nonnih, meitsi istuksii himassa katellen töllötintä. On pyydetty enemmän kuin yhteen paikkaan viettämään Halloweeniä, mut en mä vaan jaksa, ei kiinnosta. Mä haluan olla hyvässä hapessa, toivottavasti huomennakin olen taas, kun tänään oli vähän tämmöstä että katsoin parhaimmakseni suoda itselleni lepopäivän, mut huomenna vois mennä stedailee uudet jumppatrikoot salille jos vointi suo. Ne sentäs tarttu Budget Sportista matkaan, ei siel vaan voi käydä ilman ettei jotain osta :D hehe.
Niin joo, ja eihän pidä unohtaa että löysin alennuksesta ihan vaan sattumalta uuden Lumenen meikkivoiteen ja huulipunan. Kummatkin oli nappiostoksia, me like. Mä oon tosi huono käyttään huulipunia missään muodossa, oon enemmänkin huulikiilto ihminen. Mulla kun noi huulet ei oo ihan pienimmästä päästä niin arastelen laittaa niihin mitään väriä, nimittäin sitten ne kyllä näkyy ja loistaa joka suuntaan :D mut nyt musta tuntui, et tää puna oli ihan jees, eikä mikään katseenvangitsija ;) ja meikkivoidekin on niin luonnollisen näköinen, ettei ollut ollenkaan meikattu olo. Sopii mulle :)
Simmotteista. Voin muuten kertoa, että on meidän iso ukko aika hiljanen kaveri tällä hetkellä. Toista tuntia koirapuistoa on tehnyt tehtävänsä :D uu jee, niin sen pitääkin. Seuraava irlismeeting on 13.11 sunnuntaina klo 12, ei kun messiin ihailee näitä jättejä!

perjantai 28. lokakuuta 2011
28102011 perjantai; mave ja kyykky
Nonnih niin, nyt on iltavuoro takanapäin ja olihan poikkeuksellisen erikoinen ilta. Oli nimittäin jännittäviä tapauksia muutamakin :o En oo kyllä koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavaa mitä tänään näin. Mystinen potilasceissi :o No mutta ei siitä sen enempää... on mielenkiintoista saada ehkä tietää mikä sitä koiraa vaivasi. Ja sitten yksi koiravanhus meinasi kuolla rauhoitukseen, joten tuli vähän kiire sitten toimia sen kanssa. Mutta onneksi koiravanhus pääsi isännän kanssa vielä kotiin, vaikka olikin vihainen kuin mikä :D
Mutta salilla. Tänään oli kyykkypäivä. Irtosi yllättän kepeesti 60kg 2x10 sarjat, siitä pudotin 55kgx10 50kgx10.
Sitten mavetin ihan ensimmäistä kertaa ;) Lähdin varovasti kokeilee ihan tekniikkaa 60kilollax15, oli sen verran kepeää, että laitoin 70kgx15x10. Ja olihan muuten perusteellisen mukava ja ihana liike. Hitsiläinen. Miten mä en ole ennen tätä tehny????? Siis hö. Ehkä siksi, että olen miettinyt, että osaanko teknisesti tuon liikkeen sit niinkuin pitää, mut no... ainakin se tuntui ok:lta :) Ottaa muuten oikein mukavasti persiiseenkin ;) Mutta se mitä huomasin, nyt mun on viimeistään mentävä hankkimaan ne sellaiset remelit, millä voi sitoo ittensä tankoon, sillä kyllähän muu kroppa noi painot kestää, mut sormet saakeli väsyy ja ote lipee :/ Olisin varmaan voinut vielä laittaa painoa lisää, mut tosiaan, ote ei pidä sit enää. Sitä paitsi olen nyt huomannut, että sen jälkeen kun reväytin vasemman käden haukkarin, niin siitä on ollut jotenkin voimat kadoksissa. Nyt juilii vähän olkapäästä ja tuntuu tosiaan, et voima on hukassa :( höööh, en tiiä onko jokin hermopinne vai mitä ihmettä, mutta sen huomaa siis vähän joka liikkeessä; ylätalja, ojentajat etc. Ja nyt tossa mavessa vasurin sormet oli ehdottomasti heikommat :o Uuuuups, mitähän pitäs tehdä... lepoa ;) ehkä niin... joo... juu... ei... vielä... :D No huomenna joutunee käymään Budget Sportissa, meitsin lemppariliike... sieltä voi tehdä hyviä löytöjä sopuhintaan, mut nyt meen ettii ne remmit ja sit salille stedailee.
Maven jälkeen tein mavetangolla hauiskäännöt 2x12 tai jotain sinnepäin. Mun täytyy varmaan alkaa käyttää kans sellaista vihkoa mihin kirjaan tekemäni treenin, kun sitä yllättäen unohtaa sit aika nopee vaikka luulee muistavansa mitä teki.
Kokeilin muuten tänään ojentajia uudenlaisella liikkeellä käsipainoilla. Bongasin tuon liikkeen Sport lehdestä. Ihan jees liike, otti taas vähän eri tavalla. Ja sit ojentajat taljassa, piti tehdä kumpikin käsi erikseen kun vasen ei jaksanut vetää niinkuin oikea niin jouduin antaa sille vähän armoa tänään :)
Vatsarutistukseet Human Sportissa, jee jee.
Olikohan tossa kaikki. En nyt muista, mut näin siis tänään aamulla salilla. Innostuin niin tosta mavesta, että sitä tulee olemaan enempi nyt sitten, ihan saleen. Ja kun kyykkykin alkaa luistaa... niin jee jee. Hyvä fiilis. Nyt katsomaan leffaa... edellinen leffa Bunraku oli hiukka liian erikoinen mun makuun, en voi suositella sitä. Nyt lähdetään kokeilee tällaista elokuvaa kuin Source Code :) Let´s see kuin käy. Se on moroooooooo!
P.S Likan naamiaiset olivat menneet hyvin ja synttärit Huimalassakin olivat olleet kuulema ihan huiput :) voi miun pientä, on se semmonen...nih... ikävä jo nyt... on nimittäin isällään viikonlopun, niiiiiisk. Mut huomenna pääsen koirahömpöttää sinne Pitkäkosken koirapuistoon kun Irlanninsusikoirat valtaavat sen :) Teretulemast, jos jota kuta kiinnostaa tulla katsomaan hienoja koiria!!!!!

torstai 27. lokakuuta 2011
Perjantai touhustamista
Jänniä sattumia tässä kahden viimeisen päivän aikana :D Keskiviikkona kun yritin katsoa väliin jäänyttä Salkkarijaksoa, niin netti meni poikki. Eilen yritin katsoa jälleen tuota samaista jaksoa, niin katkesi sähköt koko hemmetin kämpästä :o Alettiin tässä naureskelemaan, että kyseinen ohjelma on kirottu :D ja että mä en enää uskalla katsoa tuota jaksoa, tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu :D No tuo eilinen sähkökatkos oli aika kiusallinen, kieltämättä, nimittäin oli ruoanlaitto juuri kesken. Onneksi en ollut ehtinyt laittaa jauhelihoja vielä pannulle paistumaan. Aluksi tietty luultiin, että normi sähkökatko, mut kun alko vähän kestää, niin menin stedaa syttyykö käytävään valot ja syttyhän ne. Sitten panikoimaan, et mitä v**tua???? Sulakkeet aivan ehjät???? Ei kun soittamaan Vantaan Energian päivystykseen (kellohan oli tietty yli neljä) että mikä mättää. Mä jo sieluni silmin näin, että joku lasku jäänyt maksamatta, vaikka tiesin, ettei niin voi olla, ei vaan voinut olla!!!! No ei siellä päässä kuulema mitään vikaa ollutkaan. Eli nyt epäilys kohdistui asuntokohtaiseen pääsulakkeeseen, johon pääsee vain huoltomies käsiksi. Whaaaaat, meitsi oo ees tiennyt, että on vielä jotain pääsulakkeita jossain muualla kuin tässä asunnossa. Noooooooooh, ei kun soittelee päivystävälle huoltomiehelle. Ei vastaa... jonota...ei vastaa...jonota... jonota... jonota... Ja joo, vihdoin ja huoltomies lähtee Pasilasta tännepäin. No ongelma ratkesi vihdoin, mutta kyllä tässä parisen tuntia oltiin ilman sähköjä. Onneksi kännyköissäkin on fikkarit nykyisin :D Aika onneton sitä oikeesti on ilman sähköä ei sitä tuu ees aatelleeksi ennenkuin joutuu olemaan ilman sitä!!!! Puuuh... No siitä huolimatta uskaltauduin vielä kolmannen kerran katsomaan sitä Salkkarijaksoa ja jee, ainakaan vielä ei ole mitään tapahtunut ;) hih.
Treeneissä pysytään samoilla linjoilla: lisää muotoa /massaaa käsiin ja reisiin...ja selkään ja ja ja ja ja... Mutta ihan kivasti sitä on jo nyt, mutta liikaa sitä ei voi saada, ei mun treenaustaidoilla :D ei pelkoo varmastikaan. Vaikka edelleen muistuu ne parikin kertaa mieleen kun jotkut rouvasihmiset ovat salilla alkaneet kovaan ääneen pohtimaan, miten epänaisellista on kun nainen treenaa niin että lihakset tulee oikein esille :D buoahhaa... En allekirjoita ;) Kateellisten panettelua sanon minä :D Eli jatkan edelleen. Eilen sain Jn innostumaan ajatuksesta että lähtisimme kokeilemaan seinäkiipeilyä. Itse olen tota miettinyt jo pitkään, mutta kynnys on ollut siinä, ettei ole ollut ketään frendiä, jonka sais messiin. Muutama duunikaveri on käynyt kokeilee ja ovat tykänneet. Sit mulla on yks tuttu joka on jo vuosia harrastanut kiipeilyä, muuallakin kuin seinillä ja se on ihan myyty siihen hommaan. Kiinnostais kovasti kokeilla, eipähän se paljon maksa jos käy tsekkaa tuon homman. Sitä paitsi, varmaan ois hyvää treeniä käsille ja ihan koko kropalle. Let´s see :) Toisaalta mulla menee tällä hetkellä viikosta jo niin monta tuntia salitreenaamiseen, että en tiedä mihin väliin tuon nyt ymppäis, sen ois pakko korvata vain joku salitreeni, eipä siinä oikein muu auttais. Päivässä kun rajallinen määrä tunteja ja viikossa päiviä :D
Tyttö lähti niin tohkeissaan kouluun, niillä on tänään siellä Halloween juhlat ja meidän neiti pukeutui zombie tytöksi. Tehtiin neidistä nätti zombie :) Voi toista kun oli niin tohkeissaan... ja jestas... kyllä oli nätti neiti, odottelen vain, kun likasta tulee isompi neiti, millainen sydäntenmurskaaja siitä vielä tuleekaan ;)
Tänään siis iltavuoroon, joten jospa sitä vaikka hilpasis salille tästä seuraavaksi. Huomenna ois tarkoitus mennä Pitkäkosken koirapuistoon puistoilee, sinne on tulossa muitakin Irlanninsusikoiraihmisiä. Näitä kavereita kun ei juuri näe tuolla liikenteessä, niin ois kiva mennä moikkailee muitakin. Eli siellä sitten huomenna :) Illasta en vielä tiedä, mut jotain kivaa... kattoo nyt. Palailemisiin.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011
26102011 keskiviikko; salia
Tittidii, kotona ollaan :) Tänään oli töissä tosi löysä päivä. Meiltä oli peruuttanut peräti kaksi potilasta, mikä oli sinällään erikoinen juttu, koska kummatkin potilaat olivat saman perheen koiria. Ensimmäisen peruutuksen he tekivät toissa päivänä, ilmoittivat, että vain toinen koirista tulee... nyt eilen illalla he olivat sitten peruneet myös toisen koiransa tulon :O Jos olisimme ihmispuolella, niin tuosta tulisi varmasti lasku perään, kun tommosella varoitusajalla lähdetään aikoja perumaan, mut ei meillä. Nooooh, eilinen oli semmosta haipakkaa, ettei tää nyt paha ollut, että tänään oli vähän rennompaa. Sitä paitsi saimme suunniteltua meidän "uusia tiloja" ja suunnittelimme myös vähän toisenlaista anestesianvalvontakaavaketta, joka palvelisi meitä paremmin. Eli ihan hyödyllisiä hommia tuli tehtyä. Sitä paitsi, nyt on hyvä mieli kun oli enemmän aikaa jutustella mun harjoittelijoiden kanssa :) jee jee.
Pääsin siis ajoissa lähtee töistäkin kotiin, yeppee. Tai no enhän mä tietenkään kotiin tullut, vaan ajoin suoraan salille :) Jebou. Oli kyllä rauhallista, ei ollut juuri ketään kolmen pintaan salilla, sehän vain mulle passas :)
Tossa taannoin valittelin, kun olen aina ollut tämmönen rimpula ripakinttu :D mutta kyllä sitä aina tulee salilla todettua, että en mä ehkä olekaan enää mikään rimpula. Sitä vain sokaistuu omalle kehitykselleen, kun näkee itteään peilistä joka päivä, vaikka harvoin mä kyllä tiirailen itseäni kovin peilistä :D mutta tosiaan salilla sitten kun voi vähän verrata omaa kuntoaan toisiin naisiin, niin yllättäen sitä saapi huomata, että ohan sitä lihasta tullut ;) Mutta valmistahan tästä ei tule koskaan, siksi tämä onkin niin mukava harrastus, kun aina voi yrittää parantaa :) uu jee.
Tänään keskityin selkätreeniin. No okkei, tuli tehtyä myös vatsoja ja oli vähän pakko vääntää hauistakin... ja ojentajaa :D mutta pääpaino oli selkätreenissä.
-ylätalja
-vaakasoutu taljassa
-ylätalja TGssä (vasempaan olkaan otti jotenkin pahasti, ei kyennyt oikein kunnon vetoon tässä :( hö)
-reverse pec deck
-vaakasoutu TGssä (tästä laitteesta mä diggaan tosi paljon, täs saa hyvin tuntumaa selkään ja hyvää tässä on myös se että tuon soutuliikeen voi tehdä kummallekin kädelle erikseen, me like)
-kulmasoutu käsipainoilla (nyt ei kyennyt kuin 17,5kg ja 15kg käsipainoilla kun alla oli edellinen setti)
-vatsarutistukset Human Sportissa ja hauiskäännöt samassa laitteessa
-vatsarutistukset lattialla 5kg levypainolisällä
-ojentajat TGssä (tää on kans laite mistä mä diggan ihan kympillä, saa tosi kovan poltteen ojentajiin, menee siis perille :)!)
-selän ojennukset TGssä (tääkin on niin mun laite)
-lopuksin crossit
Saunaan ja kunnon löylyt ja no kotiin oli kiva tulla kun Cappucinot odotti juojaansa, eli muo :D ehhehe.
Simmotteista tämmötteistä tänään. Vähän oli tahmeempi fiilis i dag salilla, mut no, mitä sitä nyt voi kauheesti muuta odottaa kun takana on jo parin päivän treeni ja eilen vedin kyl aika rankalla kädellä :) No jah... et näin. Mukavaa iltaa kaikille. Nyt on pakko syyniä Katosomosta eilinen Salkkari jakso, koska en ollut kotona sitä katsomassa, vaan olin purkamassa maanista olotilaani salilla :D hihhei. Kuulemisiin!

tiistai 25. lokakuuta 2011
Pieni lisäys tähän päivään
Äsken oli kauhee vimma päivittää pikaseen päivän tapahtumat. Kiire, se on aina vieraanani. Mikäs tässä, tänäänkin olen ollut koko ajan lennossa. Kotona kävin vaan kääntymässä tänään. Onneksi likka on jo niin iso, että mun on tosiaan mahdollista lähtee iltasella vielä salille jumppailee.Vinkkinä niille, jotka hajoilee lapsettomana arkensa kiireisyyteen, niin ei kannata ehkä harkita lapsien hankkimista :D Mutta se mikä unohtui mainita, niin tänään tuli postia ;) hihhihii... ei ole esteitä :D :) ;) oli kirjeen sanoma. Nonnih, ei kun sitten varmaan tuumasta toimeen, yeppee!
25102011 tiistai; puntilla

Huhhahhei. Se on niin kun inspiraatio iskee niin silloin on taottava :D Nimittäin tänään oli helvetillinen työpäivä töissä, uhhuh. Sai taas vain unelmoida tauoista, mitä ne on???? Ja mikään ei mennyt niinkuin elokuvissa, päin vastoin, huhu. Mä oon ihan mustelmilla kun tuli painittua arvoisien asiakkaiden kanssa ja huoh, eipä ollut helppoa yhden potilaan omistajankaan kanssa, kun ei vaan tuntunut löytyvän ns. yhteisymmärrystä :D Oli niin takki tyhjä kun pääsin vihdoin ja viimein puoli viideltä lähtee duunista, että hetken vain istuin autossa ja tuijotin eteeni ja mietin, että itkeäkkö vaiko nauraa. No onneksi kotipuolessa oli iloinen vastaanotto, siitäkin huolimatta, että meidän iso ukko oli laatannut pariinkin kohtaan kotona, matolle tietty myös, mattojahan on tasan se yksi tässä kämpässä ja siihen on aina heitettävä laatat :o OMG. No onneksi sain edes tämän kerran olla sen verran onnekas, että ne oli siivottu ennenkuin saavuin kotiin :D Kiitos siitä ;)
Niin sitten suoraan kauppaan ja ruoan tekoon, niinkuin kunnon kotiäidin pitääkin. Ruoka oli valmiina kun pikkuemäntä saapui kaverinsa luota kotiin :) Mutta mulla oli niin levottomat jalat siinä vaiheessa, että mun oli yksinkertaisesti ihan pakko päästä salille. Nyt on sellainen boogie päällä, ettei voi olla menemättä. Maaninen vaihe vissiin :D :D juups, not... ihan normisettiä ;)
Salilla keskityin vetää aika nopeen setin, ei ollut nyt mahdollisuutta jäädä asumaan, joten tein sitten kunnon hikijumpan. Vedin superina pystysoutu ja viparisarjat ja voin vaan sanoa, että kyllä alko 10kg käsipainot vipunostoissa tuntumaan tonnilta, oli pakko heittää 9kg käsipainot loppusarjoihin :o Pystysoutua tein vain kahdenkympin tangolla :)
Sitten tein vähän reiden ojennusta ja koukistusta. Oikea reisilihas vähän vihottelee, joten oli pakko tehdä kumpikin jalka erikseen ojennuksessa, sillä vasen oli tänään vahvoilla :D
Sitten vipunostoja TGssä, tein pudotussarjoja, tänään ei tunnettu armoa, hiki lensi.
Haukkarit TGssä, ei enää vasen haukkari ole niin kipee, et pysty jo tänään revittelee vähän :) jes.
Hooverit ja vielä olan kohautukset 20kg levypainoilla. Siinä se sitten. Crossia päälle ja saunaan.
Oli oikein ruuhka-aika salilla tolleen iltasella, ei oikein mun juttu. Mut niin harvoin tulee käytyä tähän aikaan salilla, että menkööt nyt tän kerran. Luoja sentään mä odotan että tota salia laajennetaan, siellä on niin hiton ahdasta. Mun mielestä jopa turvallisuusriski, kun jengi ahtautuu pieneen tilaan heilumaan painojen kanssa. Siinä kun joku tekee ylätaljaa, niin yritäpä päästä ohi. Joutuu livahtamaan sopivassa välissä, ettei vaan ole tiellä :o Ihan pyllystä. Eli laajennus voisi jo alkaa :)
Nyt sit on pakko syynää täs toisella silmällä Klikkaa muo sarjaa. Ihan helvetin hyvä uusi sarja :D ahhaha. Huomenna jälleen töihin ja mä niin toivon, et pääsen ajoissa lähtee ja ehdin salille töiden jälkeen suoraan. Kuulemisiin!
maanantai 24. lokakuuta 2011
24102011 maanantai; selkää ja kyykkyä
No ja hellurei jälleen. Mitäs tänne. No töitä ja kuntosalia. Mikäs sen mukavampaa. Oli pitkästä aikaa ... ja no mitä mä valehtelen, oli siis TAAS kiva päivä töissä, mut joskus maanantait on niin maanantaita, mut tänään kaikki sujui jotenkin niin mutkattomasti ja mukavasti. Meidän uusi harjoittelija vaikutti ihan mukavalta, ainakin ensi vaikutelma, katsotaan nyt mitä hänestä saadaan sorvattua :) Mutta tuntui siltä, että hän on reipas. Sen lisäksi mä sain meidän luksaattorit viimein teroitettavaksi. Hyvä palvelu siltä firmalta, tulevat hakemaan, eikä maksa mitään, haku siis, tietty niiden teroitus maksaa :D Sitten saatiin koekäyttöön uusi anestesianvalvontalaita, Surgivet :) ja työpäivän päätteeksi sain pikakoulutuksen kyseiseen laitteeseen. Huomenna pääsen sit leikkimään sillä oikeesti :) jee jee. Meillä alkaa olemaan aikamoinen autonomia hammashoidon puolella, kohta johtoporras saa uudistusähkyn, kun meillä on koko ajan jotain uutta mielessä :D No mut et semmonen päivä tänään siis töissä.
Pääsin onneksi kuitenkin suht ajoissa lähtee salille. Kello oli pikkasta yli kolme kun sanoin Adios!
Tänään keskityin selkä ja jalka osastoon. Mulla on nyt vähän niinkuin villi visio siitä, että haluan lisää tavaraa reisiin ja suhteessa sit tietty myös pohkeisiin, mut reittä on saatava lisää! Sen lisäksi haluan selkä ja olka sektorille lisää kokoa ja näköä ;) Mä oon aina ollut tällainen koipeliini, ripakinttu. Aika lailla suora päästä varpaisiin. Kropan malli on sellainen, ettei mulla ole koskaan ollut mitenkään erottuva lantio, eli toisin sanottuna leveä hanuri :D Mä haluan nyt muotoa ja pulleutta reisiin ;) Let´s see mitä tästä tulee. Tänään menin jotenkin tähän malliin salilla:
-crossi 6min.
-kyykky 60kgx10x2 55kgx10 50kgx10
-kulmasoutu mutkatanko +30kg = 40kgx15x2 12x1
-vaakasoutu TG 40kgx15 40kg kumpikin käsi erikseen x15 45kgx15 42,5kgx12
-selän ojennus TG 45kgx15 50kgx15 50kgx12
-Hooverit +15kg levypaino 3 pitoa
-reiden ojennus (oikea reisi oli aika hellänä) kumpikin reisi erikseen 25-35kg per jalka 10-15 toistoa noin kolmesti per jalka. Jotain tonne suuntaan, koska oikean jalan kanssa piti vähän pelata, kun sattu aika sa***nasti :o
-sit vielä olka-hartia TGn laitteessa 30-40kg 8-15 toistot
-crossi 6min.
Siinä tämänpäivän setti. Ihan tuli hiki pintaan. Jos ei kohta ala näkyä jotain jossain, niin mä hankin PTn jälleen... hih. Semmosta.
Saunaan mennessäni äkkäsin, että mun panssariketju puuttui kaulasta :o uuuups, onneksi muistin heti, mihin se oli jäänyt. Siellähän se oli saunan lauteilla lammen takana :D tallessa siis. Näistä meidän hoitorotikoista toiselle aijotaan teettää pennut vissiin noin vuoden päästä ja oli ollut vähän puhetta ilmoilla, että sieltä tänne pentu sitten :o uuuups... no se oli ollut varmaan vähän niinkuin vielä letkautus, mutta eihän sitä koskaan tiiä ;) tittidii. Let´s see, asia kerrallaan, eipäs innostuta liikaa.
Ja tässä sitten päivän piristys jälleen. Voisko sitä olla hymyilemättä kun löytää tällaisen viestin. Mun pieni pallero, oma tytön tyllerö, emäntä :)
Nyt valmistautumaan illan televisiotarjontaan. Kelpaahan sitä nyt töllötellä joululahjasta :D juuups... et silleesti nääs. Mukavaa viikonalkua kaikille. Kuulemisiin!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Söndag hupsuttelua
Tässä kun odottelin BBtä alkavaksi, kyllä mä katson sitä, myönnän, enkä ees häpeä :D hihi, niin tuli hupsuteltua pitkästä aikaa kameralla kotona :D
En oo pitkään aikaan julkaissut minkään valtakunnan kuntokuvaa, muistaakseni. Johtunee lähinnä siitä, että mulla on ihan onnettomat kuvaukamat/kamerat eikä ole kuvaajaakaan, joka fotoisi...salilla. Kotona nyt sais varmaan kuvausapua jos niin tahtoisin... mut joo... katellaan nyt kun tässä taas jaksan käydä vähän kiristää tuota kuntoa salilla, niin ehkä tänne sit eksyy jokunen kuvakin ;) Mutta tässä, lievästi kipeytynyt käpäläni. Olen onnitunut hauistreeneissäni saamaan vasemman käden haukan tosi vihaiseksi, epäilen jopa, että olen saanut haukkani tulehtumaan. Kipu ei ole sellaista normi treeninjälkeistä hyvää lihaskipua, vaan mä väittäisin, että tämä kipu on tulehduskipua. Hyvä minä hei niin taas, mutta silti on salikassi pakattuna, että pääsen huomenna suoraan töistä hikoilee, mut ehkä annan hauiksien vähän levätä... juups.
Sitten tuli laitettua pitkästä aikaa vähän kynsiäkin, muuta kuin illanviettotarkoituksessa. Jostain iski inspis tehdä sitä tänään ja tämmöset suht hillityt niistä tuli sitten. Yleensä jos lakkaan, niin lakkaan mustaksi. Niin, musta, se on niin mun väri :D
Ja koska on syksy, niin kynttilät palaa täällä aina ilta-aikaan ja vähän muulloinkin. Tässä kynttilälyhty jonka sain joku joulu sitten bestikseltäni joululahjaksi :) Sille on löytynyt paljon käyttöä. Mutta nyt, silmät kohti uutta töllöä, BB alkoi,uu mama.

ROTT´N ROLLIA
Kylläpä on ollut koira-aktiivinen viikonvaihde. Se on hyvä kun on hoitokoiriakin, niin ei lopu lenkkeilyinto kesken :D Heti aamusta jälleen kun sain itseni sängystä ylös, lähdin omien dogien kanssa lenkille ja sitten taas nokka kohti lammen taustaa. Siellä odotteli jälleen kaksi innokasta rotityttöä ulkoiluttajiaan :)
Lähdettiin taas Kukan kanssa kiertämään lampea. Tässä pieni tottistuokio "Maahan" ja neiti jököttää siinä kuin suolapatsas. On se hieno kulkea tällaisen hyvin koulutetun koiran kanssa :) Ilo silmälle ja omistajalleen, ehdottomasti! Olen ihan myyty tälle tytölle. Ottaisin sen varmaan ihan heti (jos saisin :D) ellei olisi omia dogeja. Ei silti, olemme testanneet, että nämä mun koirat kyllä kelpaa saman katon alle tälle neidille, mutta ois se silti vähän liikaa tässä asunnossa :D Mutta kyllä ajatuksissa on ollut, että tällainen voisi tulla joskus, sitten kun on sen aika... eli kun luonnollinen harvennus käy meidän laumassa. Tätä "mummukoiraa" pääsen kuitenkin kuljettamaan koska vain, joten se tyydyttäkööt tällä hetkellä mun rotikkainnostusta :)
Kuvausmatka jatkuu. Tässä poseeraa Kukka, lammen laiturilla, sunnuntai aamusta :) Hienosti seisoo, kun sanoo "Paikka". Siinä hän ihmetteli lammen tyyntä pintaa ja puista pyrähteleviä lintuja. Komea!
Ja jälleen "Maahan" ja siinä ollaan. Kaunis sivuprofiili. Tästä matka jatkui takaisin lammen taakse ja aamukaffelle. Kyllä rotikka on hieno koira silloin kun se on hyvin koulutettu ja hanskassa!!!!

lauantai 22. lokakuuta 2011
22102011 lauantai: hyötyliikuntaa isosti
Tänään ollaankin sitten harrastettu enemmän kuin tarpeeksi hyötyliikuntaa, jee jee. Myöhäisen aamun jälkeen päivä lähtikin lennokkaasti käyntiin. Eka lenkitin omat dogit, sitten lähdettiin lammen taakse hakee rotitytöt lenkille. Mä vetäsin Kukan kanssa pidemmän lenkin. Aamukaffetkin tuli nautittua siellä sitten.
Siitä suoraan lennossa napattiin pikku emäntä matkaan mukaan ja lähdettiin hankkimaan hänelle tätä...
... nii-in, älkää kysykö :D Kaikkea ne keksii. Tää on nyt joku tosi pop juttu. Tämä kyseinen nukke on Draculaura, eli Draculan tyttö, joka tosin on kuulema kasvissyöjä ja nauttii vain paljon rautatabletteja :D hihi. Jos haluaa kerätä koko sarjan, löytyy myös ihmissuden tytär, zombien tytär, Frankestainin tytär ja olikohan vielä muita... juups, että näin. Hieno on, on on :) Ainakin yksi ihminen on todella innoissaan tästä :D
Kauppareissun jälkeen omat dogit taas lenkille ja jälleen lammen taakse ja rotitytöt lenkille :) Mentiin sellaistakin metsälenkkiä, että onneksi oli kumpparit jalassa. Siellä me leikittiin kunnon agility porukkaa rotikoiden kanssa, hih. Mukavaa oli. Käytiin mun entisen asunnon läheisyydessä olevalla lenkkipolulla. Aika nostalgista etten sanoisi! Lenkin päälle saunan lämmitykseen ja haravointihommiin. Vaikka haravointia tuli harrastettua jo viime viikonloppuna, niin tänäkin viikonloppuna riitti ihan kunnolla hommia taas. Uhhuh. Mutta kyllä tommonen haravointi on aika kokonaisvaltaista liikuntaa. Sen tuntee mukavasti mihin kaikkiin lihaksiin se ottaa kun on salitreenin jäljiltä vähän paikat hellänä :D hih. Hyvä niin.
Kunnon lehtitalkoiden jälkeen sitten saunaan. Ah... pikkuemäntä otti meidän kanssa kunnon löylyjä myös. Mikäs tämän mukavampaa viikonloppuohjelmaa. Jaksaiskohan sitä huomenna mennä sit vähän kyykkää salille :) Jeih, ehkä.
Nyt töllöttimen ääreen. Criminal minds kuudes kausi odottelee, vähän siistii !!!! Yeppeeeeeee. Hyvää yötä!

perjantai 21. lokakuuta 2011
21102011 perjantai; saliah ja rott`n rollia
Nonnih, se ois taas työviikko takana. Oli taas hassu päivä töissä, jes. Hauskaa oli, mut aika löysää. Ehdin jopa uusien duunareiden haastatteluihin mukaan ;) Saan itselleni harjoittelijan siipieni suojaan... uhhuh, siitä tulee joko kivaa tai ei niin kivaa, riippuu ihan hirveesti tyypistä. Mulla on jo yksi hyvä harjoittelija vähän niinkuin omana likkana, että näitähän kasaantuu nyt sitten.
Töiden jälkeen suuntasin suoraan salille. Tänään pumppailin olkia olan takaa :D Jeih. Nyt on taas spaghettikättä liikkeellä. Tein vipareita käsipainoilla pitkästä aikaa, lähdin liikkeelle 10 kilosta x 15x10x10. Ihan jees. Pystysoutua varovasti 20kgx12x12x10. Olan kohautukset 15kg levypainoilla 40 toistoa. Vatsarutistukset Human Sportissa ja haukkarikäännökset samassa laitteessa. Hooverit 15kg lisäpainoilla kolme pitoa. Penkkipunnerrus 30kgx10 25kgx11 25kgx8. Viparit TGssä 30kgx12 25kgx12 22,5kgx12. Peck Deck vielä kaiken huipuksi, ahhah ja sitten crossailua 15min lopuksi ja saunaan. Siinä taisi olla tämän päivän setti sitten. Mukavasti tuntuu käpälissä.

Salin jälkeen säntäsimme hoitamaan tommosia. Käytiin roti tyttöjen kanssa lammenympärilenkillä :) jeih. Sitten himaan tekee ruokaa ja kohta pian siitä sitten omat dogit lenkille ja sitten taas rotityttöjen luo ja Filmtownin kautta kotiin ja tässä sitä nyt ollaan. Pian alkaa Bunraku ja uuden televiission kautta. Meinas öögat putoo päästä kun näin tuon uuden komistuksen :o hih. No nyt on mistä katsoa, isosti. Jeih.
No mut nyt enemmittä lätinöittä, soffalle ja nauttimaan. Kuulemisiin!

torstai 20. lokakuuta 2011
20102011 torstai; punttia ja punnerrusta

Avottista. Töistä suoraan salille. Uih, aika mahtia. Kiltti kiltti työkaverini päästi mut kotiin kolmen maissa, tohtori jäi murisemaan mun perään kun kuuli että lähden salille :D Hänkin käy aktiivisesti salilla, joten meillä on ikäänkuin samat harrastukset, joten puhumista piisaa... ja no okei, me ollaan muutenkin niin samalla aaltopituudella vähän kaikessa, että meillä ei ole ongelmaa tulla toimeen toistemme kanssa.
Aluksi tuli vähän crossailtua ja sitten katse hakeutui smithiin, joten päädyin pitkästä pitkästä aikaa kyykkää. Ajattelin, ettei saleen irtoo pitkän tauon jälkeen, mut ihan positiivinen ylläri oli, että homma luisti ihan ok. Alotin varovasti 40 kilolla, lisäsin seuraavaan setiin kympin ja vielä sitten femman. Kymmenen toiston sarjoja. Vielä oli reidet ja beba pikkasen kipeenä edellisestä salireissusta, mutta olin kyllä ihan tyytyväinen tuohon suoritukseen.
Sitten tein pohkeita istuen, tämäkin pitkästä aikaa. Tossa kyllä saa pohkeet tosi juntturaan, ainakin meitsi onnistuu siinä joka kerta :D
Haukkarikäännöstä sitten TG:ssä, pitkästä aikaa tätäkin. 30kgx15x12x10 (muistaakseni). Yllätyin tuostakin, että lähti noin mukavasti. Sitten ojentajat taljassa 30kgx15 25kgx12x12. Oli jotenkin kauhee pumppi haukkareissa ton hauiskäännön jäljiltä, joten tuntui, ettei ihan ojentajat lähtenyt täydellä volyymillä.
Hooverit 15 kilon levypainolisällä :D kolme pitoa. Lisätään kohta painoa, sillä tuollakin painolla jaksan jököttää minuutti tolkulla tuossa asennossa, joten lisää haastetta, tietty.
Ojentajat TGssä. 50kgx5 45kgx8 41kgx10 tai jottain sinne suuntaan.
Tein vielä hauiskäännöt käsipainoilla penkissä. TGn jälkeen riitti 8 ja 7 kilon painot hyvin ;)
Voin kertoa että tuon setin jälkeen oli kädet aika hyvässä pumpissa, varsinkin haukkarit oli semmosessa kuosissa, ettei käsi ojentunut läheskään suoraksi lepoasennossa :D Vähän itteäänkin nauratti. Voi olla että huomenna on vähän haukat kipeet, ehkä.
Kotona tuli vielä punnerrettua, kun muo alettiin haastaa. En tosin ollut ihan iskussa, että helppo mut oli tänään haastaa :D joopa joo. Mut ihan hyvin sain vedettyä näillä makarooneilla. Harjoitukset jatkukoon.
Ei kait täs hittoikaan. Huomenna voisin suunnata jälleen duunin jälkeen salille. Sieltä pääsee kummasti ihmisten aikaan kotiin, kun menee ajoissa ja ruuhkakaan ei pääse yllättää. Saa ihan rauhassa touhustaa :)
Huomen illalla ois tiedossa rotikoiden hoitoa ja varmaan leffailuu. Uuuups, mä en oo ihan varma, mutta täällä saattaa olla huomenna uusi telkku kun tulen kotiin :o jännittävää... ois kyl jo aikakin, mut maksaahan noi, ellei halua jotain kärpäsen kakan kokoista töllötintä ;) Let´s see.
Ei kait siinä hittoikaan. Tämmöstä tänne. Ei näyttäis satavan ulkona toistaiseksi,joten taidan sännätä dogien kanssa pihalle. Kynttilöitä palaa taas vähän joka puolella, partsillakin kolme. Nämä pimenevät illat passaa mulle hyvin ;) me like! Joulu siintää jo silmissä, eikä vähiten sen takia, että pikku emäntä on touhottanut siitä jo varmaan kuukauden, ahhaha, että näin se menee. Muistaahan sen omasta lapsuudestaankin, kuinka sitä jo varmaan syyskuussa alkoi kuumottaa joulua. Hih, elämä on. Lauantaina olen luvannut viedä pikku emännän lelukauppaan, hän on itse säästänyt rahaa yhteen nukkeen jonka hän nyt haluaa. Mennään katsomaan sitä. Voipi olla että sauna lämpeää myös lauantaina, ei paha. Kuulemisiin.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Ukkosmyrskyä

Uhhuhhu, olipa jännä käydä dogien kanssa iltalenkillä, kun salamat valaisi koko tienoon :) Siihen asti oli ihan jees kävellä kun vettä ei tullut kauheesti, mutta yht´äkkiä alkoi vettä tulla kuin saavista kaatamalla :/ Sittenhän tulikin jo vähän kiirus kotia.
Hammaslääkäristä selvisin ihan kivuttomasti ja suuntasin töihin, tietty. Tuli eilen herkuteltua hapankorpuilla ja tänään sain sitten maksaa siitä kun maha kenkkuili koko päivän, yhhyh. Huomenna ois tarkoitus suunnata töistä suoraan salille :) uu jee jos ei työpäivä veny ihan kauheesti.
Semmosta. Tällainen pikainen päivitys nyt tähän väliin. Ihana syksy!
maanantai 17. lokakuuta 2011
17102011 maanantai: kuntosalittelua
Noh, mä yritän taas tsempata tässä päivittämisessä, vaikka aina ei vaan jaksa / ehdi, mut ei kait pidäkään. Tätä samaahan se aika pitkälti on :D
Tänään menin suoraan duunista salille, tosin tuli semmonen mutka matkaan, kun mummi soitti ettei ehdikään viemään emäntää kuviskerhoon, niin minä sitten kiitelin töistä viemään tyttöä :) Mutta oikeestaan oli tosi kiva viedä neiti sinne. Hän niin tohkeissaan esitteli aikaansaannoksiaan. Tänään he siellä lasittivat savitöitään :) On ne ihania pikku naperoita! Mut ei silti enää... tänne ... naperoita lisää ;) heh. Kiitos ja nej tack! Vaikkakin nyt on ihan sikana jengiä lähipiiristä tiineenä tai vasta vauvan saaneena. Meilläkin kaksi työntekijää on vastaikään saanut vauvan, kaksi jäi just mammalomalle, yksi ilmoitti juurikin olevansa tiineenä. Sitten kaveripiiristä yksi on tullut tiineeksi juhannuksen korvilla ;) (meillä oli siis aikamoiset poolpartyt silloin :D). Nyt täs vaan laitetaan vetoa vetämään että kuka seuraavaksi :o Uhhuh, nyt on kovasti tiineyttä ilmassa :) No jah, kyllähän se on varmastikin aika kun kolmeekymmentä alkaa jo käymään, niin se esikoinen hankkia jos aikoo. Mun duunikaveri joka on mun ikäinen, alkoi nyt odottaa toistaan ja esikoinen on jo muistaakseni kolmannella luokalla, eli iso tyttö. Mä en ehkä enää jaksais... viitsis... ääääh, ei oikein hotsita, pyh.
Mut siis niinkuin asiaan, taas lähti mopo ihan käsistä. Menin siis salille tänään, siihenhän tässä jäätiin vissiin. Oli oikein ihanaa taas rehkiä siellä. Tänään oli selkä olka painotteista vääntöä. Tuli myös tehtyä etu- ja takareittä. Sitten Hooverit loppuhuipennukseksi ja nyt sainkin sitten iskeä sen 15kg levypainon selän päälle, kymppi ei enää tuntunut. Joko mun punnerrusharrastus on lisännyt myös keskivartalon voimaa tai sitten pieni tauko on tehnyt tehtävänsä ;) Tiedä häntä, mut hyvin meni. Tein myös pitkästä aikaa selän ojennuksia TG laitteessa. Jeah, eiköhän huomenna vähän tunnu. Hei nyt voiskin hanskata sillä uudella hierontakäsineellä, minkä taisin esitellä eilen täällä :D Uuuuu jee.
Semmosta täällä. Nyt kynttilöitä palamaan ja nauttimaan syksyisestä illasta. Ah :) Kuulemiin!!!!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011
16102011 sunnuntai
Eilen oli löysä päivä, niinkuin taisin jo mainitakin. Mutta illalla oli ihana päästä tonne lammen taakse vähän pihahommiin. Tuli haravoitua oikein urakalla ja puhallettua lehtiä katoilta :) Olin ihan innoissani, enkä ois malttanut lopettaa ollenkaan, mut oli sit vähän niinkuin pakko, kun sauna oli lämmennyt. No voiskos sitä juuri mukavampaa ajankulua keksiäkään, hyötyliikuntaa raikkaassa syysilmassa ja siihen sauna päälle :) Ei pöllömpää. Illaksi tuli vielä haettua leffa, joka oli muuten hyvä: Blitz! Suosittelen. Ei ihan tavis jenkkihuttua, vaan vähän yllättäviäkin käänteitä omaava britti jännäri äxön muuvi. Kandee kattoo.

Tänään lähdettiin sitten vähän shopittelee Jumboon. Oli siis ihan tarkoitus vähän chillailla siellä, mutta onnistuuko se koskaan. Nooooooot! Joten ensimmäin kahmaisu kaupanhyllystä oli tämä vekotin. Nii-in, mikäs se onkaan, hih. Se on tommonen hierontakäsine. Aika jeesh. Mä olen jo pitkään etsinyt jotain tuon tyyppistä kapistusta, joka sopisi koko kropan hierontaan sillä ajatuksella että se stimuloi verenkiertoa. No nyt on tämmönen ja ensikokeilulta voisin väittää että ihan toimiva hanska ;) Claes Ohlsonilta tietty, hih. Sieltähän sitä löytyy jos sun vaikka mitä.
Sen lisäksi ostin Henkka Maukasta tytölle hipsteri alushousuja ja itelleni toppaliivin, joka on aika kivasti istuva. Hiuspantoja en löytänyt. Olisin halunut sellaisia leveitä hiuspantoja, mutta hyllyt notkui vain kaikenmoisista kapeista härpäkkeistä, ei mun juttu :D
Välissä käytiin Waynes Coffeessa miettimässä, että mitähän sitä tänään söis ja siellä tulikin sit nautittua Latet, hitsi, olen ennenkin kehunut kyseisen kahviketjun Latteja, mutta ne todella ansaitsee kehut. On kupilla kokoa ja kahvi on ihanaaaaa! Suosittelen!
Prismasta shopitettiin sit vähän lisää cola light uutetta meitsin ihquun Soda Streameriin ;) On nimittäin jo edellinen pullo tyhjä :o uuups, joku tykkää uudesta lelustaan! Mukaan tarttui myös ainekset tortilloihin, nams. Nyt on maaru täynnä ja kirja odottaa lukijaansa...

... mutta ennen kirjan ihmeelliseen maailmaan uppoutumista nautin tämän kotitekoisen choco kahvini jälkkäriksi. Jos joku sattuu miettimään mistä noin muhkean vaahdon olen kehitellyt kaffini pinnalle, niin se käy helposti sheikkaamalla rasvatonta maitoa pienen määrän sheikkerissä, toimii ja hyvää on. Suosittelen tätäkin ;) vähän glamouria pienellä vaivalla normi kahvinkin kylkeen :) Hyvää ja rentsua sunnuntai päivää kaikille. Palaillaan!

lauantai 15. lokakuuta 2011
15102011 lauantai; esteettömyystutkinta vireillä
Doddih, en oo ihan hetkeen skrivaillut, se ei tosin tarkoita sitä, etteikö täällä tapahtuisi, mutta olen keskittynyt tärkeisiin asioihin ;) ihhihi, eikä näistä vähäisimpänä toki ole se, että olen yrittänyt ja voinutkin antaa enemmän aikaa omalle pikku emännälle, joka lähti nyt syysloman viettoon ja pääsi eilen Sirkus Finlandiaankin mummin ja mummin miehen kanssa :) Ois se ihan jees nähdä itekin, mut ei ehkä tänäkään vuonna, ehkä sit ensi vuonna.
Tänään on tiedossa rentoa chillausta. Aamupunnerrukset tuli sentään tehtyä jämptisti, itseltään parannuksia vaatien ;) Jotain sentään tälläkin rintamalla tapahtuu, hihi. Ensi vkolla sitten ois tarkoitus toteuttaa treeniä yhdessä yhden kanssa :D
Tänään saattaa lämmetä puusauna, ei ois ollenkaan paha. Katsotaan nyt. Semmosta. Mut et siis niinku hengissä ollaan ja elämä sujuu mukavasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)