Alkaen 10082010

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairastan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairastan. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Tajuton tauti !

Jumalaudi kuulkaa! Tuossa juuri totesin, että en ole kuluneeseen noin kymmeneen vuoteen ollut näin kipeä, kun ehdin olemaan tuossa ma-ti ja edelleen olen toipilas :(
Kurkkupastilleja on kulunut tänään.
Kaikki tais alkaa jo sunnuntaina, nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen. Mullahan oli sunnuntaina takareisitreeni ja olin jotenkin ihan tööt ennen ja jälkeen treenien. Sellainen pää ihan tyhjä fiilis. Tosin treenit kyllä meni hyvin :)

Maanantaina mä sitten heräsin aamulla ja kurkku oli ihan hiton kipee. No mähän en helpolla myönnä olevani kipeä, joten ihan säntillisesti painelin fillarilla duuniin. Töissä kuitenkin olo alkoi heikkenemään, joten kysyin esimieheltä lupaa lähteä aikaisemmin kotiin. No tietty sain lähteä ja onneksi lähdinkin siinä vaiheessa, koska illalla mä vasta sitten kipeä olinkin.

Olo nimittäin laski kuin lehmän häntä. Iltasella kurkku oli jo niin turvoksissa, että en pystynyt nielemään juuri mitään.
Läheiset ovat tarpeen, kun sairastaa. Eini "pelasti" mut hoitamalla mulle antibioottikuurin :)

Muo muistettiin niin kivasti kun olin sairas. Tällainen ihana kortti tuli pikku emännältä :)

Keskiviikkona olin jo niinkin hyvässä kunnossa, että jaksoin lakkailla kynnet :D

Meillä makasi muutkin kuin minä :D

Tällä arsenaalilla saatiin meikäläinen tolpilleen jälleen.
Eli onneksi tällä hetkellä tuo kaamea tauti on enää pelkkä muisto, huono sellainen :( Olen jälleen päässyt salille, jei. Paluu Solana Fitness Centeriin oli enemmän kuin mieluisa lauantaina. Kaikki ihanaiset tuttikset olivat paikalla ja pöytä notkui Kirman synttäriherkuista. Joutuhan sitä (herkkupäivän kunniaksi) ottamaan palan kakkua ja hieman suklaata :) Nam nam. Siitä oli sitten hyvä potkaista treenit käyntiin :)

Näillä mennään :) Yritän tässä nyt päivitellä myös treeni ym. kuulumisia kun kiireiltäni kerkiän. Nytkin tulin vapaapäivän kunniaksi moikkailemaan duunikavereita toiseen toimipisteeseen. Niin harvoin tulee nähtyä näitä, joten ikävähän sitä ehtii tulemaan. Ollaan taasen kuulolla.

HEI NY!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Keskiviikkoa kaikille !

Hyvää iltaa kaikille lukijoille. Mä olen nähtävästi joku täsmäsairastaja. Muistanette varmaan kun valittelin eilen, että oon tukossa, nenä vuotaa ja aivastuttaa. Joo niin olin. Eilen illalla olin todellakin nenä punaisena täällä kun tuli niistettyä vähän väliä. Olin jo ihan varma, että yep yep, nyt se iski, nyt mä oon sit kipee. Mutta aivan mahtava yllätys oli herätä aamulla niin, ettei ollut mitään oireita. En voi tajuta, voiko flunssan sairastaa tunneissa ? Haha. Yksi kaverini arveli, että kyseessä olisi jokin allerginen reaktio :o Mille???? En todella tiedä. No oli miten oli, nyt ei ole enää mitään oireita, joten ollaan tyytyväisiä tähän ja koputetaan puuta :) ettei tulekkaan mitään.
Oisko tämä jäätävä määrä lisäravinteita pelastanut mut pahemmalta flunssalta? Ehkä :)
TÄNÄÄN sitten suuntasin jälleen salille. Joo, mä olen saanut kommenttia, että olisi pitänyt pitää lepopäivä kun eilen oli mitä oli. Mutta kun mulla ei kerta kaikkiaan ole ollut tänään mitään oireita, ei niiiiiiin mitään. Joten päädyin siihen, että menen salille ja that´s it. Ehkä tein tyhmästi, ehkä en. Omapahan on asiani sitten jos tästä jotain seuraa :/

RINTA - OJENTAJAT JA OLKAPÄÄT

- vinopenkki smith
- pullover kp
- rintaprässi

- päänyliveto taljassa
- ranskalainen kp
- pushdown taljassa
- ojentajaprässi

- viparit sivulle istuen
- viparit eteen 
- viparit taakse (kaikissa vipareissa palautukset vain 10-15 sec. eli kunnon pumppi päälle!)

Ja tänään mä en sitten mennyt treenin päälle saunaan. Niinpä niin. Tässä taannoin yksi lukijoistani hiffasi tarkkana että käyn saunassa treenin päälle. Hänellä oli tietoa siitä, ettei se olisi hyvä juttu. Mutta syy siihen, miksi se ei ole hyvä juttu jäi avoimeksi. Valmentajani oli huomannut tämän keskustelun ja laittoi mulle dataa aiheesta. Eli totta tosiaan, ei ole palautumisen kannalta edullista mennä saunomaan rankan treenin päälle. Palautumisen kannalta kaikkein paras olisi ottaa kylmä suihku. Mihin tämä perustuu? Siihen, että treenin aikana lihaksiin tulee pienen pieniä repeytymiä ja käynnistyy pienimuotoinen tulehdusreaktio. (Korjatkaa jos kirjoitan nyt ihan höpöjä!). Tulehdusreaktioon aina parempi vaihtoehto on kylmä kuin lämmin / kuuma. Eli tähän perustuen treenin päälle lämpö / sauna ei ole hyvästä. Nih, ettäs nyt tiiän minäkin tämän :) Ja koska nyt tiiän, niin sinne jääpi saunomiset sitten. Niiiiiisk!
Jouluista tunnelmaa. Kyllä vaan, jouluvalot ja kynttilät palavat täälläkin joka ilta. Minähän en joulusta hössötä, no ehkä vähän ;) mut en paljon :D
Salille menin jälleen fillarilla. Nyt voin kyllä sanoa, että oli aika extremeä. Tänään ensimmäistä kertaa evö mietin, että oisko järkevää hankkia ne nastarenkaat fillariin :o Niille olisi ollut tänään käyttöä. No oli miten oli, onneksi en kaatunut. Kypärä oli tiiviisti päässä ja välillä vähän jännitti. Jossain vaiheessa saatoin havaita, että olin ihan jännittynyt, kun keskityin niin kovasti siihen, etten vain heitä lippoja :D No otetaan tuokin urheilun kannalta :D
Koska meidän koirat yleensä esittävät pääroolia, niin näytettäkööt nyt sitten, että kyllä meidän Maunokin on olemassa ja chillaa siinä missä koiratkin :)
Huomenna sitten jälleen uuden työpisteen valtaus. Eväitä olen duunannut valmiiksi. Ohan se nyt hauskaa olla dieetillä ja kun lähtee duuniin, niin mukana on jäätävä ruokakassi. Ei välttämättä käy ihan kaikkien järkeen, että dieetillä eväskassi on tota koko luokkaa :o No mutta edelleen hyvin vahvasti ja laajasti ihmisten ajatuksissa ja mielissä istuu se luulo ja usko, että mitä vähemmän syöt sen enemmän laihdut. Wroooooooong! Mä olen niin paljon katsonut duunissa sitäkin, että jengi syö päivän aikana tyyliin yhden jogurtin jos sitäkään :o Tai että ihmiset kehuskelevat sillä, että mä en ole tänään vielä syönyt yhtään mitään. Huom, itsekin olen tohon sudenkuoppaan joskus vuosia vuosia sitten astunut! Näinhän se ei kuitenkaan ole. Oleellisinta just on se, että tulee syötyä sopivin väliajoin, sopivasti ja hyvää ravintoa. Siihen perustuu rasvaton hyvä paketti ;) ja joskus pitää myös nautiskella ;) jos siltä tuntuu. Mutta nyt dieetillä ei juuri nautiskella, vaikka siltä tuntuiskin :D Näillä mennään. Edelleen hyvillä mielin ja tavoite silmissä siintäen.

Dieetistä vielä jouhevasti aiheeseen, että kyllä muo edelleenkin vaan jännittää tulevat kisat. Syystäkin. Meikäläinen asettuu lineupiin todennäköisesti lajin suomen mestarin kanssa, joka on kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Jossain määrin se on hieman lannistava ajatus, mutta toisaalta kyllä mulle myös kunnia :) Olen ihaillut Johannaa (Koskinen) niin kauan kuin tätä lajia olen harrastanut. Hän on ollut mulle esikuvana ja jossain määrin idolinakin. Aika huikee ajatus, että seison hänen kanssaan tosiaan samassa lineupissa keväällä :) Ja kuten valmentajani tämän asian nätisti ilmaisi, ei pidä lähteä vertailemaan itseään muihin. Nyt on hyvä keskittyä omaan itseensä, siihen omaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Saada itsestään se paras mahdollinen revittyä irti. Nää on mun ekat kisat ja nyt katsotaan se kunto mitä lähdetään sitten jatkossa rakentamaan entistä kovemmaksi :) Haluaisin olla stressaamatta tulevaa, mutta vähän kuitenkin niin teen. Yritän vain nauttia joka hetkestä. Toivon että kevät ja kisat tulevat olemaan ikimuistoinen, hyvä ja positiivinen kokemus :) Lähden haastamaan ennen kaikkea itseäni!

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättelen tämän lätinän. HEI NY!

torstai 15. elokuuta 2013

Jalkajumppaa

Hola hola! Täällä ollaan. Eilen mulla oli lepopäivä ja kirjaimellisesti se meni ihan lepäämiseksi. Mitä nyt kävin duunissa ym. arkiaskaretta, mutta sit tipuin sohvalle ihan täysii ja kuolasin tyynyyn parisen tuntia ainakin :o No se kertoo vaan siitä miten finaalissa tää eukko alkaa olemaan.

Finaalissa työkuvioiden takia. Olen siitä paljon täällä puhunut. Mulla ei ois mitään muuta toivetta kuin että asiat saataisiin tasa-arvoisesti sovittua ja kaikki osaisivat tulla jollain tapaa vastaan vaikeassa tilanteessa, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että yksi ihminen pyörittää koko sirkusta oman mielensä mukaan. Johto ei saa otetta. Kuulema on tapahtumassa ja hommat on käsittelyssä, mutta missä? Tuloksia ei näy missään. Sanotaan, että kaikki ei tapahdu hetkessä, ei ole taikasauvaa. No ei ole ei, mutta tämä tilanne ei ole jatkunut ihan hetkeä, vaan monia kuukausia ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin yleinen tyytymättömyys on jatkunut jo vuosia! On se jännä juttu. Tänään sain pumpattua esimieheltä sen faktan ulos, että jos kyseessä olisi rivihoitaja, niin hänet ois pistetty jo pihalle. Tosin tämähän oli tiedossa muutenkin, ei sitä tarvitse kenenkään ääneen sanoa. Toisin sanoen raha menee hyvinvoinnin edelle tällä hetkellä. Surullista.  Näin ollen, koska huomaan oman henkisen hyvinvointini horjuvan nyt todella pahasti, uuvun fyysisestikin tässä oravanpyörässä, niin päätin tehdä sen liikkeen että marssin aamusta lääkärin pakeille. Voin sanoa, että palvelu oli kunnallisella hemmetin hyvää. He ottivat asian vakavissaan, eikä missään vaiheessa kukaan vähätellyt mun / meidän ongelmaa. Tilanne on nyt se, että olen sairauslomalla työuupumuksen ja siitä seuranneen masennuksen takia, enkä häpeä sitä tunnustaa. Tiedän, että en ole mikään heikkopeikko tai laiska, koska tämä ongelma on todellinen ja se koskettaa monia meidän työntekijöitä jotka niin ikään ovat olleet / ovat pitkillä sairauslomilla.
Jotenkin sitä uskoisi, haluaisi uskoa, että aikuiset ihmiset osaisivat käyttäytyä aikuismaisesti, keskustella asioista, riidellä asiallisesti ja sopia myös asiallisesti. Näin ei näemmä ole. En todellakaan kadehdi oman lähimmän esimieheni asemaa tällä hetkellä. Hän on sydämellinen ihminen, mutta on niin puun ja kuoren välissä, että käytännössä toimii vaan kaatopaikkana, henkilönä jonka niskaan kaikki skeida kaadetaan kun ihmiset purkavat pahaa oloaan :/ Sekin on surullista ja mulle tulee ihan aidosti paha mieli myös siitä syystä. Harmittaa, että olen ehkä itsekin sanonut asioita turhan tiukkaan sävyyn turhautuneena, vaikka tiedän, ettei nämä asiat ole hänen syytänsä :/ Huoh. Kohta mä alan taas pillittää :(

No ei siitä nyt tällä kertaa taas enempää ;) Mä luulen, että pieni lepo tekee nyt vallan hyvää. Kukaan ei ole kieltänyt muo käymästä treenaamassa, eikä tämä todellakaan ole syy maata sängyssä kaiket päivät. Päinvastoin, nyt mun on syytä keksiä itselleni mielekästä tekemistä :) Toki aijon myös rehellisesti levätä. Lääkärin sanoin, nyt on tärkeää, että saan uneni tasaiseksi, saan ylipäätään nukuttua kunnolla, enkä herää useita kertoja yössä painajaisiin, välillä jopa ihan huutaen :/
Mielekäs tekeminen alkoi tänään salilla :) Jei, vuorossa oli jalkajumppa. Tänään vedin sellaisen semi raskaan setin. Uupumus tuntuu siinä määrin, ettei ollut ihan paukkuja vetää mitään otsasuonta räjäyttävää settiä tänään. Kuitenkin hyvä meininki ja reidet sai kyytiä sopivasti.
JALKAJUMPPA:

- levee prässi
- syväkyykky vapailla painoilla ATG Huom Huom Huom! (Jännä miten harvoin, jos koskaan näkee kenenkään tekevän syväkyykkyä todella sanan mukaisesti syväkyykkynä! Musta tuntuu että yks kundi katsoi muo vähän pitkään kun näki mut kyykkäämässä niin että perse osui maahan :D ehkä se mietti, että mitä hittoa tuo tekee)
-yhden jalan prässi
-reiden ojennus

-reiden koukistus seisten

Pumppasin myös ojentajia. Oli vaan sellainen fiilis. Kaikkia liikkeitä tuli tehtyä 4-5 sarjaa ja toistot siellä keskimäärin kympin kieppeillä. Reiden ojennukset vedin kyllä ihan tappiin. Jostain syystä mä näin sieluni silmin miten viimeisillä puristuksilla puristin jonkun päätä mun jaloissani :o Tämä oli vaan tsemppiä luova mielikuva, mä en oikeesti kuvittele polkevani ketään päähän :D Don´t worry, niin pitkälle ei sentäs olla menty mun uupumustilassa :D Ja korostan muutenkin edelleen, niinkuin aina ennenkin, että väkivalta ei kuulu mun toimenkuvaan ;) En näe siinä mitään hienoa. Ainut missä hyväksyn toisten mätkimisen on kehässä, nyrkkeily tai vapaaottelukehässä. Siitä mä diggaan, mutta se on täysin eri asia!!!

Huomenissa keskityn todennäköisesti a) rentoutumiseen lääkärin ohjeiden mukaisesti ja b) takareisiin :)
Tässä katseessa ei juuri ole pilkettä, se on puuttunut ehkä jo hetken aikaa :/ Nyt se toivottavasti palaa :) Mä haluan ainakin olla positiivinen kaikesta huolimatta. Jo se tieto, että mun ei tarvitse jaksaa ihan kaikkea helpottaa :)
Jotain hauskaakin: Olen  saanut näemmä kestoihailijan, jolta tulee useita viestejä yleensä päivittäin. Ihan asiallisia kyllä! Ja olen minä hänelle vastannutkin. Mikäs siinä jos tykkää :D Mieluummin kuulen positiivista palautetta harrastuksestani ja saavutetusta kunnosta kuin negatiivista. Ja sitäkin on tullut. Yksi päivä, jälleen duunikaveri, terkkuja sinne ;) tuli suoraan kertomaan miten järkyttynyt hän on mun kuvista. Näytän kuulema siltä että räjähdän kohta. Missä on mun naisellisuuteni??? Olin aika huuli pyöreenä, en oikein tiennyt mitä sanoa, joten en tainnut sanoa juuri mitään. Seuraavana päivänä hän pyysi anteeksi, mutta päivitteli silti :D Tässä tullaan taas siihen, että tulisiko kenellekään mieleen mennä sanomaan esim. hiukka lihonneelle / laihtuneelle / hiuksensa leikanneelle tms. työkaverilleen / kaverilleen, tutulle, puolitututulle suoraan päin naamaan, että miten järkyttynyt on hänen ulkonäöstään ja missä sun naisellisuutesi / miehisyytesi oikein nykyään on???? Ei varmaan tulis...  toivottavasti. Mutta tosiaan näyttää olevan niin, että treenattua naisvartaloa voi / saa mukamas arvostella aivan mennen tullen ja suoraan päin naamaakin. Jengi ei koe sitä mitenkään paheksuttavana ja se on musta erikoista :o No mutta mä en nyt sano tätä sillä, että olisin täällä ihan raivona, tai surullisena, vaan lähinnä ihmettelen tätä asiaa. Muo ei oikeastaan ihan hirveesti heilauta jos joku sanoo, että olen ruma, hän on todennäköisesti itse rumempi :D Kjäh kjäh!

Tämä päivä on ollut täynnä tapahtumia, mukavaa ja vähemmän mukavaa, mutta loppuviimein, uskon että voin painaa pääni tyytyväisenä tyynyyn. Mulla on ihan hyvä mieli :) Hyvää yötä! Hei ny!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

24062013 maanantai: jalkajumppaa

No hei terve! Nyt oli pakko tulla tänne päivittämään kuulumisia. Sen verran paljon on tullut kyselyjä, että mitä sulle kuuluu, onko kaikki ihan hyvin :D kun en ole blogiani päivitellyt ja facebookissakin olen viettänyt hiljaiseloa. Ei siinä, mukavaahan se on huomata, että ihmiset kaipailee, mutta jännä ilmiö sinänsä, että jos hetkeksi aikaa sulkee tietokoneen ja internetin ihmeellisen maailman pois arjesta, niin se on yhtä kuin ihmisellä ei ole nyt kaikki ihan kondiksessa :D No mutta sitähän tää nykypäivä on. Ei sitä ole kieltäminen. Itsekin roikun niin paljon naamakirjassa ja sitä kautta saan kuulla mitä muille kuuluu, mitä kavereille kuuluu, mitä kukakin on tehnyt ja milloin. Itse koin sen jo hieman rasitteeksi, kun koko ajan pitää olla se kone päällä ja koko ajan sitä pitää vilkuilla, joten päätin, että kattotaas nyt, miten meitsin käy, jos yritän olla ilman konetta hetken aikaan. No olen siinä aika hyvin onnistunutkin.

Ja joo, ohan mulla ollut tässä häppeninkiäkin. Viime maanantainahan mulle asennettiin se hammasimplantti. Eli viime maanantaina oli hoidon ensimmäinen vaihe. No okei, tässä on ollut aika hemmetin monta vaihetta ennenkuin päästiin tähän implantin asennus vaiheeseen. Mutta nyt sen implantin, joka ei siis ole sama asia kuin kokonainen hammas, kuten monet luulevat, täytyy luutua neljä kuukautta ennenkuin saan siihen sen kruunun, jolloin se on kokonainen hammas :D Oliko selvästi esitetty asia? Mutta siis pointti oli se, että leikkauspäivänä mä en todellakaan käynyt jumppaamassa. Olin aika töttöröö lääkkeistä :o ja nukuin melkein koko illan kaverin sohvalla, joten olin hyvää seuraa :D Muutenkin  operaatio kohtaa jyskytti heti kun vähänkin sykkeet nousi, eikä siis tarvinut ihmeitä tehdä, kuhan kävelin koirien kanssa pururataa ympäri niin alkoi tykytys. Järki ihmisenä kelasin, että nyt pitää chillata muutama päivä, en ota mitään typeriä riskejä että tulisi jotain ongelmia.

No sitten tulikin jo juhannus. Juhannuksen olin reissussa. En kuitenkaan kovin kaukana, vaan tuossa ihan lähellä kaverin tiluksilla. Juhannuksena tuli ennen kaikkea syötyä hyvin, pidettyä hauskaa ja joo, kyllä sitä tuli maistettua alkoholiakin. Sitä en kiellä ;) mutta ihan kohtuu määrissä pysyttiin. Juhannuksen urheilu koostui lähinnä frisbeen heittelystä ihanassa säässä :) ei huono sekään.

Ja nyt onkin sitten palattu normi arkeen ja tänään sai jalat kyytiä. Joo ei ehkä se paras valinta heti jussin perään, mutta no, ei huonokaan. Voin kertoa, että hiki lensi ja ähinää irtosi. Olin taas kuin uitettu koira treenin jälkeen ja siitähän oli mukava sännätä suoraan ruokakaupoille tekemään täydennystä jääkaappiin jossa lähinnä paloi tänä aamuna valo juhannuksen jälkeen :D Anteeksi vaan kanssashoppailijat :D
Hikee pukkaa :) 
JALKAJUMPPA JA VATSAT

- levee prässi  4 x10-12
- hack kyykky 3x10
- bulgarialainen kyykky 3x10 / jalka lisäpainoilla (otti muuten koville)
- reiden ojennus 3x10

-reiden koukistus istuen 4x10
-reiden koukistus jalka kerrallaan  seisten 3x10 / jalka

-vatsat vastuksella 3 x 16
- jalkojen lähennys-loitonnus penkin päällä 3x25
- vatsarutistuksen puolipallon päältä :) 3 x25

-olkapumppia 3x20 kp

Siinähän sitä oli taas settiä pienen sairausloma yms. jälkeen :)

Mähän olen edellisissä postauksissa valittanut, miten mun kuvat eivät ole tulleet tänne!!! Nonnih, tänään sitten kun tulin tsekkaa tilannetta, niin tännehän oli ilmestynyt lukuisia kuvia, jopa sellaisia joita en mielestäni ole edes lähettänyt tänne :o Omituista kerta kaikkiaan. Vähän kyllä ihmetyttää tämä systeemi, toivottavasti mun puhelin ei nyt vallan ala touhuamaan oman mielensä mukaan ja kohta täällä komeilee jos jonkun näköistä kuvaa :D haha. Pitääkin heti tsekkaa kameran sisältö ;)

Ja kuulkaas minä olin saanut ihan Hollannista asti positiivista palautetta kunnostani. Voitte vaan kuvitella, että se lämmitti mukavasti mieltä kun olosuhteiden pakosta en päässyt muutamaan päivään veivaamaan salille :) Nyt sitten taas painatetaan menemään. Kun tuohon implanttiin sitten asennetaan se kruunu, niin se on pikku juttu. Sen takia ei tarvitse chillata ;) Täällä alkaa palaa taas, toivottavasti teillä muillakin on motivaatio kohillaan :) Muistetaan kuitenkin nauttia myös kesästä ja hei, mä nautin kohta myös lomasta :) Enää neljä kokonaista duunipäivää ja sitten ah, kesälaitumille, jee jee. ELI MULLA ON KAIKKI HYVIN KAVERIT :)   

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tadaaaa!

Täällä ollaan. En ole mihinkään kadonnut, vaikka ehkä joku niin toivoisikin :D No juh, mutta siis niin kiirettä on pitänyt, että jostain on tingittävä, niin kait se sitten on se aika mitä viettää tietokoneella :o Sorry lukijat :/

Olen treenannut, kyllä kyllä. Flunssa kyllä kaatoi mut noin viikoksi "lomalle". Töissä siis kävin, mutta oman edun nimissä jätin menemättä salille. Vieläkin on vähän semmoinen, miten sitä nyt kuvailisi, snadisti tukkoinen olo, mutta en laske itseäni kipeäksi enää. Tätä tukkoisuutta nyt voi esiintyä ihan siitäkin syystä, että ilmat ovat kuivat ja limakalvot ärtyy. Iho kuivuu... ja wääääää, mä en kestä. Mut silti, toi ihana talvisää kyllä ilahduttaa kummasti.

Eilen tein jalkatreenin ja tänään kärsin sitten seurauksista. Ah ihana lihaskipu on jälleen löytänyt tiensä mun kroppaan :) Se on niin hiivatin mukava kyykkiä potilaiden kanssa duunissa, nostella niitä ja laskea :) Joka väliin on pakko parkaista "Auh!". Ehkä vähän teatraalista, mutta pakkohan sitä on mainostaa että on tullut käytyä jumpalla ;) Eikö?

Tänään oli rintatreeni ja olkapää pumppi. Jossain viimeisten vipareiden lomassa taisi lipsahtaa suusta aika iso "Vittu" huudahdus, kun alko pikkasen polttaa ja voimat loppuu. Mutta sisulla, sisulla tytöt ;)

Muutenkin on vähän tupannut vitu**aa, kun tämän flunssan jälkeen on ollut sellainen pieni heikko peikko olo salilla. Samat painot on tuntunut ihan sairaan kovilta joissain liikkeissä. Grah, se pistää turhauttaa, eikö? No sanokaa tekin nyt jotain ;) pönkittääksenne mun kohta hajoilevaa itsetuntoa :D

Onhan tää treenaaminen sellaista ylä- ja alamäkeä. Välillä on sellainen fiilis, et nyt mennään ja lujaa kisoihin... toisena päivänä on semmonen fiilis, että paskat, tästä mitään tuu, kattellaan parin vuoden päästä :o Mutta kävi miten kävi, periksi en anna. Ihan sama nousenko sinne lavalle vaikka vuonna 2020, kuhan nousen! Pikkasen edelleen vaan jännittää se tosiasia, että tulokkaita ei enää tunneta, se on historiaa... pakko astella samalle viivalle jo kokeneempienkin kisailijoiden kanssa. Ja ne fucking korkokengät, mulla ei ole niitä vieläkään ja jos joku niin MÄ en osaa kävellä koroilla ;) Jeeeeeeeee! Siitä on hyvä lähteä.

No jah, jos sitä nyt koittais olla näin joulun alla stressaamatta liikoja. Yritän nauttia näistä ihanista pakkasilloista, kynttilöiden ja jouluvalojen loisteesta. Nauttia pikku emännän innostuksesta ja siitä että saa olla joulua viettämässä hänen kanssaan. Mitään muuta en kaipaakaan, mun pikku perhe, parhautta!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Silver Member :D

Oih mikä duunipäivä. Ei terve. Kaikki noi meidän duunin sekavuudet, se kavallus ja kaikki kulminoitui jotenkin mulla tänään sellaiseen ärsytyksen tilaan, että olin aivan hirviö :( Mullehan maksettiin nyt ihan liian vähän liksaa ja okei, se oli sekaannus, mut jotenkin se oli piste iin päälle. Olen ollut niin huonolla tuulella. Ensin ilmoitetaan että lomarahoja ei makseta, sitten tulee liian pieni liksa... kulttuuri ja liikuntasetelit otettiin pois, kuukauden vika päivä ei enää syödä firman piikkiin. Osa noista on pieniä juttuja, mutta kun niitä kerääntyy paljon, niistä tulee iso ja vituttaahan se. Tämä mun ala on muutenkin niin alipalkattu, että tuntuu tosi tympeeltä kun säästöt kohdistuu työntekijöihin. Tänään just duunikaverin kanssa juteltiin, että vihoviimeinen säästökohde olisi duunarit, jotka ihan oikeesti mahdollistaa tuon firman olemassaolon!!! Mullakin on iso vastuualue, omaan erityisosaamista ja mun toimenkuva on laaja. Työkokemusta yli kymmenen vuotta ja valmistunut olen kymmenen vuotta sitten! Kyllä se pitäisi jossain näkyäkin, ei vaan niinpäin, että otetaan se vähäkin pois ja ollaan vaan tyytyväisiä kun jatkan työssäni. Tänään kävin esittämässä vitutuksen ollessa suurimmillaan, pienen vastalauseen meidän uudelle toiminnanjohtajalle. Katsotaan, saako hän vietyä meidän duunareiden asioita eteenpäin, toivottavasti!

No ja sitten kun tulin kotiin, katsoin että jahans, meillähän on partsi täynnä jengiä. Okei, ne oli nämä siivoojat. Luojan kiitos nyt on edes parvekelasit puhtaat. Muutenhan tuon remontin lopputulos ei vastaa lainkaan sitä käsitystä minkä itse olen saanut remontin teosta. Hyvä jos huomaa siellä jonkun käyneen :o aivan sukka remontti! Tein siitä jo reklamaation rempan suorittaneelle taholle ja vielä erikseen laitoin viestiä isännöitsijälle. Toivon, että tästä tulee jotain hyvitystä. Minähän en maksa satasta enemmän yhtiövastiketta sellaisesta rempasta jonka olisin voinut tehdä itsekin muutamassa päivässä!!!! Helvettiläinen. Jos tohon hommaan ei tuu jotain selkoa, otan yhteyttä kuluttajansuojaviranomaiseen. Mun on kyllä vaikea kuvitella, että olisin ainut tyytymätön tässä taloyhtiössä.

No postissa sentäs oli tullut jotain ilahduttavaa. Mä olen näemmä nykyään meidän salin Silver Member :D Aika räyhee salikortti entisen punaisen tilalle ;) Nyt viimeistään kaikille paljastui, että käyn ns. "neiti salilla". Tuo on niin uusi ja pramee, että välillä ihan hävettää. Joskus sellainen vanhanajan, hieman kellarimainen sali tuntuu varsin oikealta. Mielelläni siis käyn toisinaan valmentajani salilla jumppaamassa, siinä on vanhan kunnon kuntosalin tuntua :) Mutta siis varusteluhan tuolla on hyvä, joitakin puutteita lukuunottamatta. Peseytymistilat on hienot, eikä pukkarikaan huono ole. Palvelu on hyvää ;) Hieroja löytyy ja sinne olen menossa huomenna ja ilmaista Fustraakin tarjotaan jo toistamiseen, sinne menen perjantaina :D Ei siis valittamista.
Uusi salikortti. Oonko mä tosiaan ollut asiakkaana jo yli kolme vuotta :o aika menee niin nopeesti, huoh!
Ainut mistä voisin vielä kaiken muun lisäksi valittaa on tämä hemmetin flunssasta toipumisen aika. Mä luulen, että myös tämä käy hermon päälle, ettei pääse salille. Mutta mutta, jos vaikka huomenna taas vähän fiilistelis sielläkin. Mä en vaan voi nähtävästi elää enää ilman salitreeniä!!! Eipä kait tässä taasen muuta. Kohta tulee trimmattavaksi taas mun vanha kamu. Sitä odotellessa. Tästä illasta on pakko tulla parempi kuin edellisistä.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

FLUNSSA :(

Voihan räkä! Ollaan sitten lentsussa. Viitteitä siitä oli jo torstaina :o perjantaina oli ihan selvä, että lentsu oli tullut... eilinen oli mikä oli, siihen varmaan vaikutti myös se, että perjantaina tuli lähdettyä katsomaan Pandoraa stadiin :D haha. Osaahan se nainen laulaa... ja soittaa... mut no, ei silti ihan mun musiikkia, mutta kyllähän se bilemusaksi soveltui :) Hauskaahan meillä oli, pitkästä aikaa. Harvoin sitä tulee käytyä tai lähdettyä kuppiloihin, mutta välillä sekin on ihan hauskaa. Ei silti ihan sovellu tähän mun elämäntyyliin noin niinkuin yleensä :D Nyt on pakko, siis PAKKO, levätä ja päästä tästä taudista. Nenä on tukossa, henkitorvea korventaa, korvia kutittaa... mitäs muuta. Olohan on mitä mahtavin, nooooot. Mut kunnon duunari taas, sairastutaan pahimmin viikonlopuksi, jotta maanantaina voi mennä kiltisti töihin. Meillä on kyllä jengiä ollut nyt taas tosi paljon saikulla, että tämä tautihan tuolla jyllää. No mä tuskin jään himaan :o katsoo nyt mikä se olo on aamusta. Enitenhän tässä tietysti harmittaa se, että treenaaminen saa nyt olla hiukka aikaa tauolla, jotta saan itseni taas iskuun. Harmittaa. Hö!
Tällaset kaverit jyllää tällä hetkellä kropassa :( yöks!
Vihdoin ja viimein perustin myös naamakirjaan oman kuvakansion liittyen harrastukseeni, eli tähän punttitouhuun. Julkaisin siellä muutaman kuvan, jotka olen täälläkin julkaissut ja voin kertoa että olen saanut hiukka ihmetystä osakseni. Ihan positiivisessa mielessä. Tosin ne jotka eivät diggaa, tuskin tulevat kommentoimaankaan. Olenhan mä kerran saanut baarissa sellaistakin palautetta että haluatko sä näyttää mieheltä :D haha, no enhän toki halua, enkä näytäkään... joten se keskustelu päättyi siihen. (tosin tämä joka asian otti puheeksi, sattuu olemaan kyllä mun vanha tuttu, joten se nyt ei silleen ollut sanan varsinaisessa muodossa tarkoitettu pahalla). Mutta kyllähän se tosia asia iski jälleen päin kasvoja, kun sovittelin perjantaina erinäisiä toppejä päälleni. Joo kyllä ne mahtuu, mutta en välttistä näytä enää kovin sievältä useimmissakaan. Täytyy aika tarkasti valita sellaiset paita mallit, mitkä ei liiaksi korosta hartioita :o joten aika usein päädyn sitten hihattomiin toppeihin tms. Mitkään röyhelöasusteet ei sovellu lainkaan, tosin ei nyt muutenkaan ole mun juttu. No mutta että tällaista. Nyt lepoa ja lepoa ja lepoa... vähän kotihommia ja lisää lepoa. Enköhän mä ole salilla jo ensi viikolla, hope so!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Nettidiagnoosi

Koska mulla ei näytä olevan tänä iltana / päivänä parempaakaan tekemistä :D :D lukuunottamatta tietty treenejä, kodin siivousta ym. kotihommia, koirahoitoa jne. jne. niin aikani kuluksi olen myös surffannut netissä etsien itselleni diagnoosia :D Tässähän voisi jopa olla jotain mikä voisi osaltaan liittyä mun ongelmaan :o ehkä. Seuraavan kerran kun menen lääkäriin (pitänee soittaa huomenna ja valittaa) otan tämän tulostettuna mukaan ;) Ei olisi ensimmäinen kerta kun olen lääkärissä diffilista mukanani :D haha. = maailman ärsyttävin asiakas :D
http://www.verkkoklinikka.fi/verkkolaakarit/kysymys/9056530
No mutta tänään olen saanut taas ottaa pariin otteeseen Buranaa (800mg) ja Panacodia, nyt yötä vasten otan ihan ehdottomasti. Voi dääm.

Joo mut et tämmöistä.

15032012 torstai: rinta-ojentajat ja vatsa


Hieman tärähtäneessä kuvassa hieman tärähtänyt kissaneiti :D Voi veljet,että on helppo saada kissoihin säpinää yhdellä yksinkertaisella lelulla :D Hauskaa!!!


Tänään sitten sain viettää rauhallisen hetken salilla, ei ollut nimittäin ruuhkaa tuohon aikaa päivästä. Oisko vähän ihanaa, jos ois aina mahdollisuus käydä noihin kellonaikoihin, kun sali on lähes tyhjä. On helppo pompata pisteeltä toiselle, eikä tarvitse kytätä vapautuuko tarvittava laite ja/tai painot sopivasti vai ei????!!!! Tänään mentiin jälleen kyljen ja olan ehdoilla. Sehän tässä jännää onkin, että tuohon olkaan/hartiaan ei satu treenatessa, vaan se jomotus ja jumi iskee treenin jälkeen yleensä. On siis vähän vaikea varoa sitä treenin aikana. Yritin kuitenkin lämmitellä ja venytellä HYVIN treenin aikana ja jälkeenkin! Lisää venytyksiä / syvävenytyksiä vaikka illemmalla. Mä en aijo antaa periksi tuon hartiajumin kanssa, kele!!!

Tänään kun lampsin salin etuovesta sisään, yksi henkilökunnasta huikkasi "Sitähän ahkeraan käydään!" vastasin "Vähän pakko" sen enempää asiaa selvittämättä ;) ja hän vain totesi siihen "Voi kun itsekin olisi noin aktiivinen". Niinpä...


Tänään duunailin jotakuinkin näin:
-vinopena smith
-vinopena kp
-ristikkäistalja
-levitykset penkistä
-kapea pena
-dippi
-päänyli vedot taljassa
-ojentajat taljassa
(-kokeilin erilaisia tekniikoita ojentajille, ihan huvin ja urheilun vuoksi... ja kun oli aikaa :D)
-vatsat vastuksella
-peffan nostot
-vinot vatsat

Siinä kait se oli... muistaakseni. Ai kauhee, tähän väliin on ihan pakko laittaa tällainen sivuhuomautus ihan asiasta kukkaruukkuun. Katson tässä samaan aikaan synnytyssairaalaa, jossa oli kauhea tohellus kun synnyttävä nainen odotti jättiläisvauvaa. Sen synnytys näytti olevan hankalaa ja kun vauva vihdoin saatiin pihalle, se nostettiin äidin rinnalle ja sanottiin "Katsohan tätä jättiläistä" ja vauva painoi pikkasen päälle neljä kiloa oisko ollut 4029g tms. että pakko nyt vaan saada mainita, että oma tyttö painoi 4240g :D :D :D ja mun mielestä hän oli niiiiin pieni, tosin kun totesin niin heti synnytyksen jälkeen kätilö totesi isoon ääneen "Isohan tämä on!" :D kaikki on niin suhteellista ;) En se pieni ole minäkään :o

Juh, semmosta tälle päivälle. Huomenna onkin tiedossa Standuppia :D jee jee! Nyt päivälevolle, jotta huomenna jaksaa taas jumpata ;) Palaillaan!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

14032012 keskiviikko: etureidet

Takas gymille :) Ai että voi olla niinkuin niin hyvä olo ettei voi liikaa tätä fiilistä taas hehkuttaa. Mä voin niin teille kertoa, että tuosta perjantaista eiliseen makaaminen alkoi niin riittää. Mulla ei yksinkertaisesti pää kestä. Mulla liikkumattomuus = elämä ilman salitreeniä, vaikuttaa niin suoraan mielialaan, että jos joku haluaa tulla mun kanssa juttuun, niin mun on parempi käydä vaikka vain kääntymässä salilla :D Ja hei, toinen huomio minkä tein, oli se, ettei tämä pelkkä lepokaan ihan hyvä ole, sillä eilen kun yritin nousta sitten pikku pikku päikkäreiden jälkeen sohvalta ylös, niin sattui ihan hemmetisti alaselkään, niin että hetken piti oikein oikaista itseään suoraksi :o No sitten iltasella tein pienen kevyen jumpan kahvakuulalla, siis todella vain sellaisen, että sain liikettä niveliin ja vähän pumppia lihaksiin :)

Tänään sitten aamu valkeni niin mukavasti ;) että heti aamusta lähti päivä käyntiin aivan eri tavalla kuin esim. eilen. Mä en niin diggaa noista Panacodeista ym. mömmöistä, ei oikein sovi mulle. Musta tulee sellainen zombie. Nyt olen yrittänyt olla ottamatta niitä, olen ottanut yötä vasten, niin ihan eri meininki tässäkin päivässä :) Jee-e. Ja terävin kipu onkin saatu alta vekka ja jumi hartiassa on selkeesti lauennut, luojalle kiitos siitä. Eli eli, sitten vain treenikassi kasaan ja jumpalle. Voi tätä ilon päivää!!!

Jo salille mennessäni päätin, että tänään treenaan etureidet ja vältän mahdollisuuksien mukaan rasittamasta yläkroppaa. Kylki muistuttelee itsestään edelleen, joten on otettava varovasti. Tein yläkropalle vain fyssarin suosittelemia liikkeitä kevyillä painoilla!!!! Kunnon venyttelyjä ja vähän pose harjoituksia ;) tiätty.



Olin kyllä suorastaan "liikuttunut" kun huomasin salin peilistä, että mullehan on helvettiläinen sentään tullut reittä!!!! Lisää lisää... Kyllä valmentaja taitaa tietää millä sitä saadaan ja onhan sitä vähän nyt sit saatukin. Jatketaan samaan malliin. Tänään myös tein valmentajan antamien ohjeiden mukaan reiden ojennusta vähän erikoistekniikoita hyväksikäyttäen :) Syväkyykyn vedin aika maltillisilla painoilla, ihan kylkeäni ajatellen, mutt tuntuma oli kuitenkin aivan tyydyttävä tällaisen tauon jälkeen. Hack kyykyn korvasin tänäänkin yhden jalan prässillä istuen. Etureittä treenatessa en olekaan aikaisemmin, ennen kuin Salla mulle opetti, kuinka oleellista on missä kohtaa jalkalautaa räpyläänsä pitää ;) Tuntumaa saa ihan eri tavalla oikealla jalan asettelulla. Pienestä voi joskus olla kiinni nämä jutut. Ja muka salitreenaaminen on tissiposkille koska se on niin helppoa, haaha sanon minä. Ehkä se on helppoa silloin kun ei tiedä mitä tekee ;) ja luulee tekevänsä oikein :D Tieto lisää tuskaa tässäkin lajissa, mutta toisaalta edistystä pystyy näkemään ihan eri mittasuhteissa kun tekee niinkuin pitää.



Hiukset kävin nykäsee taas lyhyeksi. Se siitä kasvatuksesta taas vähäksi aikaa. Ihanaa kun on lyhkänen malli jälleen, niin helppo, ei roiku silmillä ja salilla se on niiiiiiin kätevä. Jos ja kun joskus sitten vuonna 2013 olen siinä kuosissa, että nousen BF lavoille, niin ehdinhän mä siihen mennessä kasvattelee vielä sellaisen tupeen, että siitä saapi väännettyä jotain hienoa...tai no, miksi välttämättä pitäisi, saahan lyhkäsestäkin näyttävän ;)

Semmosta tänään. Nyt keittelen kahvit ja nautin olostani. Aurinkoista päivää myös kaikille muille. Ai niin, yksi juttu vielä. Oli ehkä ihan terapeuttista huomata, etten vallankaan ollut ainut "loukkaantunut" salilla. Laitto jo vähän hymyilyttää kun mun lisäksi siellä oli yksi nainen joka ontui oikein huolella ja mies joka niin ikään ontui oikein näyttävästi. Ja tohon aikaan salilla ei juuri ollut jengiä, eli mitähän mä valehtelisin, ehkä siis noin 1/4 porukasta oli jotenkin liikuntarajoitteinen. Tämä nainen sattui mun kanssa samaan aikaan saunaan ja naureskeltiin tätä sitten yhdessä. Uusia tuttavuuksia tuli tälleenkin, joskus myös liikuntavamma voi olla yhdistävä tekijä ;) jos jotain positiivista tästäkin asiasta pitää löytää :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

TUOMIO

No jah, tässä sitä nyt istutaan, eipä ole hurraamista. Mulla on ollut tätä ikävää särkyä kyljessä ja noh, hartiassa, vasemmalla puolella, kuten ennenkin :( Eilen ajeltiin kauheessa kelissä Loimaalle ja takasin. Kipu vaan paheni päivän mittaan iltaa kohden. Illalla en tiennyt miten päin olisin sohvalla ollut, mikään asento ei tuntunut hyvältä. Ei auttanut kuin turvautua taas kunnon kipulääkeisiin ja mennä nukkumaan. Silti yöllä heräilin pyörimään, vaikkei kipu nyt kovin kova enää noiden douppien jälkeen ollut. Tänään oli sitten pakko nöyrtyä ja mennä päivystykseen. Okkei, viisainta olisi ollut valita yksityinen, mut jotenkin sitä toivoisi veronmaksajana saavansa terveyspalveluja myös kunnallisesta. Noh, joo, saahan sitä, jos on valmis venaamaan vuoroaan neljä tuntia tai enemmän :o Mä istuin tuolla aika tarkkaan kolme ja puoli tuntia. Alkoi jo usko mennä. Muutaman kerran kävi mielessä, että lähden himaan... mut sitten sitkistelin, kun kerran olin sinne mennyt. Särky oli tosi kova jo loppuvaiheessa. En ladannut mitään kipulääkettä aamusta... menin sellaisena kuin olin. No en tiiä oliko sekään ihan fiksu valinta. Lääkärissä ei sitten nokka tuhissut kauaa. Niinhän siinä kävi, kuten olettaa saattaa, kipulääkereseptin kanssa kotiin ja viikon pakkolepo. Joo, että silleen. Diagnoosi avoin, kaikki hiusmurtumasta, lihasrevähdykseen ja siltä väliltä mahdollista. Lääkäri ei osannut sanoa :o Ylläri. No itse tiedän sen, että hartia on ihan salettiin lihaksista johtuva ongelma. Voi siellä taas joku hermokin olla pinteessä, kun särky säteilee käteen asti, ihan sormenpäihin. Mutta toi kylki. Se on mullekin iso kysymysmerkki. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista. Vituttaa, suoraan sanottuna vituttaa ihan vitusti näin kauniisti ilmaistuna. No ei se auta. Nyt pitäs meikäläisen sit malttaa... mut jo nyt suunnittelen, että jalkajumppaa voin ehkä tehdä :o... Lääkäri kyllä sanoi, että pysy nyt poissa sieltä salilta :o mmm... niin... no katotaan. Ehkä huominen vielä ja katson mikä on tilanne. Yläkroppaa ei kyl kehtaa jumpata nyt... Venytellä vois tietty... no... katotaan.

Tämmöstä siis tänne, ei juuri hurraamista, mut en nyt jaksa liikaa valittaa. Voishan asiat huonomminkin olla. Mitään kovin vakavaa tuskin on meneillään. Vituttaa vaan se, että tuo hartia ongelma tuntuu olevan enemmän tai vähemmän uusiva juttu. Ois niinku vähän pakko kohta keksiä, että mistä se tulee???? No nyt ei auta kuin chillaa hetki.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

07032012 keskiviikko: rinta-ojentajat

Tervehdys taasen kaikille tasapuolisesti :) Kotona ollaan, vihdoin ja viimein ... ja ihan sohvalle astikin olen ehtinyt ;) Ohan ollut taas touhua päivä täynnä. Töistä sentään pääsin ajoissa ja suoraan salille. Huomenna menee ihan varmasti ylitöiksi, joten sitten ei passaa mennä salille suoraan, vaan on pakko tulla himan kautta käyttää dogit, ei siinä muu auta :o se vaan tietää taas sitä, että himaan pääsen joskus illalla :o puhhuh.

Tänään sitten rintatreeniä ja ojentajia.
-vinopena
-vinopena kp
-peck deck (talja oli niin varattu :/ grah!)
-levitykset vinopenkissä
-kapea penkki
-dippi
-yliveto taljassa
-push down
-vatsat vastuksella
-vinot vatsat ilman vastusta
-peffan nostot penkistä 3x25 ;)

Siinähän se setti sitten taisi ollakin. Pientä huolestusta aiheuttaa taas se, että vasen hartia vihoittelee jälleen kerran :( grah...eikä siinä sitten kaikki, nimittäin vinopenkissä alkoi sattumaan vasempaan kylkeen. Mä en osaa oikein kuvailla sitä tunnetta, mutta voisin kuvitella, että joku kylkiluu murtuma voisi tuntua vähän tälle :o sisäänhengityskin sattuu, uh. Ei mitään käsitystä mistä tämä tuli, töissä ei ollut mitään ongelmaa kyljen kanssa. Hartia tosin on särkenyt eilisestä... aamuyöstä oli vähän vaikeuksia keksiä mitään hyvää nukkuma-asentoa...puuuh. Mutta tokikaan en anna tämän lannistaa. Jos ei muu auta, niin täytyy vähän keventää, mutta jalkatreenin voin tehdä kuitenkin ihan entiseen malliin ;) kyllä kyllä.

Vähän suruisaa uutista tuli duunikaverin tiineydestä. Hän oli jäänyt ns. tyhjäksi, eli alkio ei ollutkaan kehittynyt odotetulla tavalla ja siihen jäi se raskaus. Hän tuntui kyllä olevan todella sinut tämän asian kanssa, mutta tiedä sitten häntä. Kyllähän tuollainen varmasti vähän jää mietityttämään ja surettamaan :( No toivottavasti parempi onni ensi kerralla :) Yksi tuttu synnyttänee ihan näinä päivinä, ellei ole jo synnärillä :D Kyllähän näitä vauvauutisia on tullut ovista ja ikkunoista, mutta mikäs sen mukavampaa! Meillä ei enää ole vauvaa talossa, juuri tehtiin matikantehtäviä oman "vauvan" kanssa ja juh... ei hän enää ole mikään vauva :( niin nopeesti menee tämä aika :o voi voi sentäs. Kohta huomaan, että tyttö on teini ja pian nuori aikuinen :o

Tämmöstä tänne siis tänään. Palaillaan asiaan jälleen!

torstai 16. helmikuuta 2012

16022012 torstai: jalkatreeni valmentajan kanssa

Tittidii, kotona ollaan ja vähänkö mä olen ylpeä itestäni, kun löysin tänään niin ketterästi ja nopeasti perille Hakaniemeen :D Meni aika tasan tunti kotiovelta salin ovelle :) Ei nyt ihan paha. Valitsin julkiset, koska autopaikat on aika kortilla siellä ja vielä maksullisiakin ;)

Tänään sitten duunattiin jalkatreeni ja voin sanoa, että valmentaja laitto mut koville. Uhhuh. Otettiin vähän erikoistekniikoita käyttöön. Sain positiivista palautetta tekniikastani mm. syväkyykyssä :) Ihan jees, sillä olen miettinyt, että meneekö se nyt ihan niinkuin pitää :o Kaikenkaikkiaan treeni oli suht rankka, kyllä se kummasti laittaa lisää potkua kun toinen tsemppaa vieressä. Mutta kuulema hyvin lähti ja lopuksi sain vielä kiitosta hyvästä / kovasta treenistä. Muutenkin puhuttiin tuosta mun viisijakoisesta ohjelmasta, eri liikkeistä ja valmentaja antoi mulle vähän vapautta valita myös muita vastaavia liikkeitä esim. kulmasoutu käsipainoilla vs. kulmasoutu tangolla ja sitä rataa. Kuulema osaan treenata ja hän luottaa siihen että hanskaan homman, enkä ala sössii ;)

Sitten tähän mun vasempaan olkapäähän. Nyt sitten tuli ehdoton kahden päivän pakkoloma. Buranaa, kylmää eikä salitreeniä. On kuulema hyvä pitää terve järki mukana treenaamisessa, että jos niinkuin oikeesti sattuu, niin silloin löysätään tai pidetään taukoa, ettei saada ongelmasta kroonista. Niin no näin sanoo terve järki, mutta välillä se vaatii sen, että joku asiantuntija sanoo sen sulle suoraan päin naamaa. No katotaan kuinka koville ottaa kahden päivän tauko :o mä oon varmaan kuin kissa kuumalla katolla ja ärhentelen kaikille kun en pääse puntille :/ että pieni varoituksen sana vaan :D Käytiin sitten vähän läpitte mun olkatreeniä ja mietittiin että mistä se olisi voinut ottaa kipeetä. Viimeksi kun treenattiin yhdessä, niin mun tekniikka oli kuitenkin puhdastam, että sen perusteella ei pitäisi olla ongelmaa... mutta sitten käytiin läpi myös se, että en tee liian isoja venytyksiä liikkeissä ja päädyttiin siihen, että nyt etuviparit taljassa jää pois toistaiseksi. Eli näin. Mä niin toivon, että tuo tulee pian kuntoon!!!! Hieronta pitäs saada järkättyä ensi viikolle. Seuraava treenikin tuli sovittua. Silloin väännetään rintatreeni, jee jee.

Tänään on ollut muutenkin haipakka päivä. Pikku neidillä oli koulun diskokin :) voi että sitä täpinää ja diskoilemaan lähti niin nätti neiti että voi hyvänen aika sentään. Illalla sain sitten katsoa hänen puhelimestaan kuvia diskosta. Siellä oli ihania kaverikuvia, voi sentään. Huoh... alkaahan tuo neiti olemaan jo iso tyttö, ei mikään vauva enää :/ se on hyväksyttävä.

No mutta nyt mä asetun soffalle ja poden mun olkavammaa...mä saan olla teatraalisen sairas ;) eikö... PALVELUA KIITOS! Palaillaan!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Keskiviikkokin kotona :/


Näillä pärjäillään nyt sitten. Olen yrittänyt pakottaa itseäni syömään muutakin kuin flunssalääkkeitä :D , mutta vähän tiukkaa tekee. No eilen tuli vedettyä rahkapirtelöä aika iso saavillinen. Nestemäinen menee ihan suht jees alas kurkusta, mutta kaikki kiinteä ällöttää :( Eikä siitä saa sitä syömisen nautintoa kun ei maista mitään!

Tänään on siis ollut eilistä huonompi päivä tämän taudin kanssa. Jotenkin tuntuu, ettei kyseessä ole nyt ihan perus lentsu, vaan jotain äkäsempää. Itkua vääntäen yritin imuroida, vaan ei siitä mitään tullut, kaaduin sänkyyn. Valojakaan ei voi pitää päällä kun päähän sattuu niin helkkaristi. Onneksi mulle kannettiin apteekista iso kasa lääkkeitä (kuvassa) ja niiden voimalla olen sentään päässyt sängystä ylös ja jaksanut katsoa muiden urheilua (mäkihyppyä) töllöstä. Ottaa kyllä tosi koville henkisesti, kun joutuu vaan olemaan. Minä kun olen perusluonteeltani kuitenkin hyvinkin aktiivinen, aina on tehtävä jotain, paikallaan oleminen on tylsää :D Nyt kun ei pääse salillekaan, niin tuntee tämän ahdistuksen määrän vain kasvavan :( Uuuh... ja viikonloppuna täytän vuosia ja mulle / meille on hotlahuone varattuna stadista, kaikilla herkuilla. Pikkasen harmittaa jos en ole kunnossa, enkä voi nauttia siitä :( Hotellilla ois kuntohuonekin, haluaisin päästä senkin katsastamaan...vaan jos olo ei ala tästä kohenemaan, niin voi jäädä kuntohuone haaveeksi. No jos en pääse treenaa, meen vaikka vaan kattelee :D epätoivoista :D

Olenkohan jo ehtinyt mainita, että ensimmäinen treeni on sovittuna valmentajan kanssa :) 16.1. Siihen mennessä olen jo toivottavasti vedossa. Tarkoitus olisi treenata yhdessä jalat tai olkapäät. Tartten ehdottomasti kumpaankin alueeseen lisää massaa. Ehkä muo itseäni hotsittais enemmän olkatreeni... mut kattoo nyt. Jännä tässä avautua kuinka tartten lisää massaa kun taas kerran totesin ostettuani yhden neuleen, ettei mun handut meinannut mahtua hihoihin. Silti näytän ihan pillikädeltä... ainakin itseni mielestä :D Saapi tässä alkaa kohta nakkelee ylipieniä kledjuja kierrätykseen...tai sitten säästelen niitä toiveikkaana diettikautta varten, jos vaikka sitten taas mahtuisin niihin :D Yhdet 38 koon treenitrikoot pyörii ihan käyttämättömänä mun kaapissa tällä hetkellä. Kyllä mä ne jalkaan saan, mut meneppä vaikka kyykkää, niin persevako paistaa :D Mut josko ne sitten menis jalkaan paremmin jos ja kun toivottavasti diettikaudelle päästään. No kyllä päästään. Jos tää on yhtään tahdosta kiinni, niinkuin se vissiin hyvin pitkälti on omasta päästä kiinni, niin mä vien tän homman läpi ;)

Uhhuh, nyt olen istunut turhan kauan jo tuolilla. Pakko mennä maaten :( Palaillaan!

tiistai 3. tammikuuta 2012

ÄÄÄÄW

Siis tätä oloa :( uuuh. Hitsiläinen. No ei auta valittaminen. Kyllä tämä tästä. Ruoka ei vaan maistu :( Pakotan itseni edes juomaan Gainomaxia ym. Mitään kiinteetä ei tee kerta kaikkiaan mieli, yhhyh. Ja kun edes suklaa ei maistu, niin siitä tietää että minä olen todella kipeä :D

No ohan ainakin tumput edennyt mukavasti. Jo toinen on tulollaan ja saan sen varmasti tänään jo ehkä valmiiksi, jos matkalla terkkakeskukseen piipahdan myös lankaostoksilla. Olo ei kyllä antais myöden, mutta en kestä jos lanka loppuu kesken, enkä saa tehtyä sitä :D Niin, meillähän on duunissa sellainen sääntö, että jokaiselta sairauslomapäivältä pitää olla saikkutodistus :( välillä se vähän harmittaa, vaikka eihän se muo liioin rasita, kun harvoin sairastan. Mutta ne harvatkin kerrat tehdään hankaliksi. Toisaalta ymmärrän tuon säännön, sillä onhan olemassa niitäkin, joiden työmoraali on sen verran löyhä, että laiskamadon iskiessä jäädään himaan helposti. Eli nostaa vähän kuitenkin kynnystä jäädä kotiin, jos ei oikeasti ole sairas ja pitää mennä hakemaan se toikkari. No juu, säännöt on säännöt enkä jaksa siitäkään nyt sit enempää märistä.

Ai niin, olenko kertonut teille vielä tästä mun hammasepisodista uusimpia uutisia. Tarinahan menee pähkinänkuoressa niin, että vuosi sitten tammikuussa mulle sattui tapaturma duunissa, jossa sedatoidun suuren koiran (90kg :o Bordeauxindogi) pää osui muo suoraan naamaan kun siirsimme sitä ultratutkimuspöydältä toiselle pöydälle. Siinä rytäkässä mun jo valmiista implantista irtosi kruunu ja toinen etuhammas sai kovan tällin. Ensiavussa todettiin hampaan liikkuvuuden lisääntyneen ja kun lääkäri röntgenkuvasi sen, hän totesi sen murtuneen :( No maalaisjärki sanoisi, että työpaikan tapaturmavakuutus korvaisi tämän ehdottomasti. Mutta vuoden odotettuani vastausta vakuutusyhtiöltä sain tällaisen vastauksen:

Ratkaisu:
"Emme korvaa ehdotettua x hampaan poistoa, väliaikaista proteesia ja implanttikruunua."
Perustelut:
"Tapaturmana korvattavuuden edellytyksenä on, että kuvattu vahinkotapahtuma voi todennäköisesti aiheuttaa oireilun. Tätä syy-yhteyttä arvioidaan lääketieteellisin perustein. Yksin seikka, että oireilu on ilmentynnyt tapaturman jälkeen, ei ole riittävä syy-yhteyttä ilmentävä tekijä."


Eikö ole aivan mahtava vastaus. Tähän kului vakuutusyhtiöltä melkein vuosi ja tuossahan ei ole mitään hemmetin järkeä koko tekstissä :D Arvatkaa valitinko? No todellakin; kirjeitse, sähköpostitse ja faxilla. Eivät ainakaan voi vedota siihen, että en ole valittanut asianmukaisesti määräajassa :D Että tällainen tapaus tällä kertaa. Nyt ois Karpolle asiaa, todellakin!

No mutta minä jatkan sairastelua ja lapasen kudontaa... Elämä voittaa :)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Kudon kotona


On olemassa ihmisiä jotka kutovat, kuten minä...ja niitä jotka neulovat :D No okei, jotkut sanoo, että mattoa kudotaan, mutta kyllä mä kudon myös lapasia ja sukkia :D No mut what ever, kaikki tietää mistä puhutaan.

Muhun iski tuossa viikonloppuna kauhia vimma alkaa kutomaan jälleen kerran pitkän tauon jälkeen. Useamman vuoden on yksi villasukka odottanut muo ja nyt vihdoin sain sen loppuun.


Tytölle valmistui myös villasukat uudenvuoden aattona. Nii-in, kuten jo edellä olen todennut, hurja meno totta tosiaan, mutta minä nautin. Ei haitannut tosissaan ollenkaan olla kotona ja kutoa sukkaa. Tänään vielä vähemmän, kun ainakin yksi meidän duunareista oli vähän huonossa hapessa uuden vuoden jäljiltä :D Sitä alkaa tuntemaan itsensä tässä suhteessa vähän "vanhaksi" kun ei enää kiinnosta / ei jaksa :)


Mutta nyt on toinenkin hyvä syy kutoa sukkaa, olen nimittäin aivan järkyttävässä lentsussa täällä himassa. No tunnollisena työntekijänä kampesin itseni tänään töihin siitä huolimatta, että nukuin yöni aika huonosti kun alkoi kurkkua kirvellä ja nenä veti tukkoon. Nyt on entistä kurjempi olo :( grah! Minä joka en juuri koskaan sairasta...en ole sairastanut, olen nyt sitten sairastanut pari flunssaa aika pienen ajan sisällä. What tf? Mä olen miettinyt myös sitä, että onkohan mahdollista, että kun olen nyt pitänyt aika tiukkaa treeniä tässä päällä jo pitkään... varmaan ainakin viimeisen puoli vuotta ellei jopa pidempään on mennyt niin, että olen vähintään viikottain useamman kerran käynyt treenaa. Nyt vaan loppuvuotta kohden tahti on kiristynyt. Normi viikko on koostunut viidestä tai kuudesta salitreenistä jotka ovat olleet kestoltaan puolitoista tuntia viiva kaksi tuntia :o Niin-no, kyllähän sitä voi sanoa, että aika kovaa vääntöä olen yllä pitänyt, joten ei kait se ihme ole, jos kroppa alkaa antaa merkkejä siitä, että nyt on aika levätä :/ pööööh, ei vaan huvittais ollenkaan. Sitten kun pitäs vielä syödä hyvin, niin tänään olen joutunut pakottamaan itseni syömään, sillä ei tee vain mieli. Miksi tekisi kun ei maista mitään :( Nyt vähän mietin että oisko huomenna jopa syytä jäädä duunista vekka. Hitsiläinen, tulee huono omatunto jo siitä että ajattelen kotiin jäämistä :/ wäääää. No kattoo mikä on olo aamusta. Kyllä sitä täytyy antaa itelleen lupa myös sairastaa, sillä mä en ihan pikku viasta valittele, jos valitan, niin olen oikeesti kipee! No kattotaan.

On mulla tärkeää tekemistä täällä kotosallakin ja ohan mulla tuo kahvakuula tuossa jos alkaa sormet syyhyämään salille :D hih. Ei muuta kuin lentsua taltuttamaan, toivottavasti te muut pysytte terveenä. Tosin Jonnallahan oli ollut jokin karsea vatsatauti jouluna :( Palaillaan. Nyt lapasen kimppuun :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

11122011 sunnuntai: rintatreeni

Grah ja pah! Tulihan käytyä salilla treenaamassa vähän rintaa. Ja mitä vielä, edelleen vasen käsi laahaa niin perässä, että meinas ihan mennä hermo...helvettiläinen sentään. Mä en vaan käsitä, mikä tossa voi olla pielessä, siitä lähtee jotenkin voimat ihan kokonaan, jonka jälkeen alan vasemmalla kädellä tekemään ihan eri tavalla liikettä, en tietoisesti, vaan se vaan lähtee ihan omia reittejään vetämään. Siis niin ärsyttävää etten voi sanoin kuvailla. Mitään kipua ei tunnu liikkeiden aikana eikä oikeastaan jälkeenkään :/ Puuuuuh!

-crossi
-penkki
-vinopena mikä lie
-penkkipunnerrus käsipainoilla
-peck deck
-kokeilin vielä lopuksi penkkipunnerrukset Human Sportissa
-ja tuolla väleissä jälleen krusifks vatsat ja vatsat vielä Human Sportissa
-crossi

Sitten saunaan ja himaan kiireen vilkkaan. Tyttö tuli isältään kotiin ja mentiin kimpassa koirien kanssa koirapuistoon. Sit mutsi tuli tänne ja mä leikkasin sen hiukset kun se on lähössä huomenna Tallinnaan.

Että semmonen päivä tänään. Harmittaa vaan toi käsi joka vammaa nyt urakalla...kele!

lauantai 10. joulukuuta 2011

10122011 lauantai; olkatreeni

Tittidii. Salilla tuli oltua jo jokunen tunti sitten. Jouduin vaan kaatumaan salin jälkeen sänkyyn, kun mut yllätti taas outo ja voimakas pahoinvointikohtaus :o Olin syönyt ihan hyvin aamulla, puuron, ennen kuin lähdin salille, yhden kupin kahvia. Salilla ei ollut ollenkaan paha olo, mutta heti treenin jälkeen alkoi vähän heikottaa ja kun pääsin kotiin, sain väen väkisin syötyä hedelmäsalaattia ja sit olikin pakko vetäytyä pilkkopimeeseen makkariin lepäämään. Käsittämätöntä. Hmmmm...

No mut salilla oli tänään olkatreenipäivä.

-crossi 8min. keppijumppaa
-vipunostot suoraan eteen -> pystypunnerrus -> alas
-sama yhdellä kädellä, lähtee vain jalkojen välistä ;)
-viparit sivulle istuen
-pystypunnerrus smithissä (eteen-taakse-eteen-taakse)
-viparit takaolkapäille ;) (tämä oli uusi liike tälleen mulle, mut toimii)
-krusifiks vatsarutistukset
-"kylkihooverit"
-vatsarutistukset TGssä
-keppijumppaa
-alakroppavenyt (ah että tekikin gutaa!)

Sitten saunaan.


Tässä Smithissä tekemässä niitä pystypunnerruksia. Pääsi kyllä mun top10 listalle lemppariliikkeissä, ehdottomasti. Mielettömän hyvä liike, me like.

Syntymäpäivät lähenee ja voi ettäs sentään, meitsi pääsee kahdeksi yöksi hotelliin :) :) :) :) Superluksusta mulle, ehdottomasti. Vähänkö mä venaan sitä viikonloppua. Kiitos vaan sille, tiedät kyllä kelle ;)

Nyt viettelemään lauantai iltaa. Kutsu kävi pikkujouluihin, mutta passaan, sillä hei "Ei ole olemassa turvallista alkoholinmäärää!" :D Ja jos meitsi kärsii pahoinvoinnista ilman dagen efteriäkin, niin en kaipaa ollenkaan sitä dagen efter olotilaa tähän lisäksi, yöks. Näin on hyvä, sitä paitsi huomenna salille kuinkas muutenkaan ;)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Wihuu

Olipahan jännä mennä töihin, kun juuri ehkä tuntia ennen otin lääkärin määräämät Dolanit ja tuntui että ne nousi hattuun :o No ei voi minkään, onneksi iltaa kohden alkoi kirkastumaan :D

Töissä oli aika tavalla kiirettä, eli onneksi menin sinne. Duunikaverit ois ollut oikeesti aika kusessa siellä. Hyvä siis etten ruinannut itselleni saikkua, vaikka oisin sitä kyllä saanut halutessani.


Nämä olivat saapuneet. Tuolla Malmilla on joku täti, joka duunaa joka vuosi kauheen määrän tilauksesta piparkakkutaloja ja kaikenlaista mageeta piparkakkutaikinasta :) Minä tilasin häneltä nämä neljä taloa 6€ kappale, ei paha. Ne menee nyt sitten joululahjoiksi. Yksi lähtee ainakin tytön opettajalle :)

Ja hei, nyt uskallan ehkä hieman hehkuttaa, sillä käsi tuntuu paremmalta, ei ole särkenyt tänään ollenkaan. Sen sijaan oikean käden kämmenselän puolelta pikkurillin ja nimettömän välistä on lähtenyt tunto :O siis uskomatonta. Mitä tämä on? Mahtaakohan tämä olla jokin Dolanin sivuvaikutus. Pitää tutustua pakkausselosteeseen.

Nyt tekee ihan vietävästi mieli hedelmiä. Pakko katsoa josko löytyisi hedelmäsalaattitarpeita, nams. Mukavaa perjantai iltaa kaikille.

P.S peffa on jo nyt kipee Bulgarialaisen kyykyn jäljilta, aaaaw, mitähän huomenna tapahtuu... :D No salille menen oli kipee tai ei ;) Uskaltaiskohan jo penkatakkin ?

09122011 perjantai; takareidet

Terkut jälleen kuntosalilta. Olihan hiljaista noin niinkuin aamusta. Eli oli tilaa heilua :D Tänään oli siis vuorossa takareidet.

-crossi 8min.
-polviltaveto 5x15
-maastaveto suorin jaloin (tää liike ei oikein nyt auennut mulle, teen jotain väärin tai muuten vain en osaa :/)
-takareidet istuen (tein tämän tuon edellisen sijaan ikäänkuin, sain tuntuman ainakin sinne minne piti)
-Bulgarialainen kyykky (ai morjens :D, kyllä tosiaan perse tippuu tossa liikkeessä :D)
-krusifiks vatsarutistukset
-maaten reiden koukistus
-krusifiks vatsarutistukset
-keppijumppaa ja ylävartalovenyt


Tässähän sitä hikoillaan maastavetopisteessä :D Tykkäsin kyllä erityisen paljon polviltaveto liikkeestä. Suosittelen. Vetoremmit on kyl ehdottomat siinä!


Kuten kuvasta näkyy, nooooot, tässä tapaillaan Bulgarialaista kyykkyä vielä ilman painoja. Tää on kyllä aika kuningasliike. Tuntu kyllä aika pirusti ja voi olla että huomenna peffa huutaa hoosiannaa.

Positiivinen ylläri on se, että käsi tuntuu, ainakin toistaiseksi, paremmalta. Ehkä kaksi Dolania ja Pancodi tekee tehtävänsä, mutta pääasia, ettei särje. Kuhan vielä saisin voimat takaisin siihen niin sitten laulattaa. Tapasin taas mummiakin salilla ja kerroin, mitä eilen tehtiin tämän käden eteen. Nyt sovittiin että maanantaina menen sinne hierottavaksi :) jee jee.

Mitäs sitten muuta, ei kait muuta. Nyt jotain ruokaa naamaan ja sitten kohta puoliin töihin. Aivan mahtavaa :D :D :D Oisin niin saanut tän päivän sairaslomaksi jos olisin halunnut... mutta tunnollinen työntekijä ei turhaan laakereillaan makaa ;) Palaillaan!