Alkaen 10082010

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vitutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vitutus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. toukokuuta 2014

Sunnuntai summausta!

Hohhoijaa! Se ois taas yksi viikko pulkassa, ainakin melkein. Kulunut viikko on ollut jotenkin raskas. En osaa sanoa onko enemmän ottanut fyysisille voimille vai henkisille. Ehkä molempia. Olen ainakin pistänyt merkille, että loppuviikkoa kohden olen ollut tavallista väsyneempi. Vaikka ihan siedettävät yöunetkin on tullut nukuttua, niin silti on myös päikkärit maistunut useampana päivänä :o
Kahvin voimalla :)

Aamupalalla työpaikalla :) Nams!
Työviikko vierähti taasen siivillä. Tekemistä piisasi ihan kivasti. Viikon kliimaksi oli perjantaina. Joskus on potilastapauksia jotka jäävät mieleen. Nyt oli! Kyllä olen pyöritellyt perjantaita mielessäni monta kertaa. Harvoin tuon niin sanotusti töitä kotiin, mutta nyt ne tuli väkisinkin. Itse kun olen jossain määrin ehkä jopa ylipedantti, niin kaikenlaiset asiat jäävät vaivaamaan mieltä, jos ne ei mene niinkuin elokuvissa ikään :o Mieleen nousee kysymyksiä, että mitä olisin / olisimme voineet tehdä toisin, vai olisimmeko voineet tehdä mitään? Olisiko pitänyt huomata jotain, vai tapahtuuko asiat minusta / meistä riippumattomista syistä. Varmasti tuttua pohdintaa monille. Itse suhtaudun työhöni vakavasti. Mulle on enemmän kuin tärkeää, että asiat tehdään oikein, niin oikein kuin on mahdollista ja mitä nykytietämyksen mukaan pidetään oikeana tapana. En halua, että ote herpaantuu hetkeksikään. En halua ryssiä toisinsanoen.

Mutta jälleen kerran voin todeta, että mulla on onni työskennellä tällä hetkellä ihmisten kanssa, jotka ovat niin ikään myös taitavia :) Teimme hyvää tiimityötä perjantaina ja uskon, että onnistuimme hyvin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ainakaan tästä työstä puutu! Yllättäviinkin tilanteisiin täytyy olla valmiina reagoimaan.
Vaikka perjantai oli henkisesti aika tiukka päivä, niin siitä huolimatta valmistelimme emännän kaveribileitä innoissamme. Olinhan minäkin innoissani, vaikka kyllä tuo pienempi kopio meikäläisestä (joka kylläkin näyttää enemmän isältään :D ) oli ehkä himpun verran vielä enemmän innoissaan. Lauantai aamupäivänä neiti olikin ihan pistoksissaan, kun odotti bileiden alkamista. Ja aivan mielettömällä säällä meitä siunattiinkin. Huippu hauskat kekkerit saimme viettää leikkipihalla. Tarjoiluja oli juurikin sopivasti. Kauheesti ei jäänyt mitään yli ja kaikille maistui kaikki. Ihanaa, että mummikin pääsi mukaan :) Oli meikäläiselläkin aikuista juttuseuraa. Vaihdoimme kuulumisia ja keskustelimme paljon ruoanlaitosta ja jaoimme vinkkejä :) Mummi on kanssa tosi tarkka mitä suuhunsa laittaa ;)
Ja sitten tähän päivään! (sunnuntai) Kärvistelen nyt ajatuksen kanssa, että huomisesta alkaa mun totaalilepoviikko. Ja totaali tarkoittaa todellakin totaalista lepoa. En edes käy hengittämässä kuntosalin ilmaa :( Tästä tulee oikeesti henkisesti raskas viikko mulle. Mä niin tiedän sen! Mä yritän psyykata itseäni. Olen miettinyt asioita, joita voin nyt hoitaa, kun ei ole tarvetta mennä salille. Mun on pakko kuluttaa aikaani jotenkin. Mä en kykene näkemään itseäni makaamassa sohvalla jalat kohti katsoa. Se en ole minä! Mä en tiedä, onko totaalilepoviikkona kiellettyä pyöräillä töihin ja takaisin? Pitäisi varmasti kysyä tätä valmentajalta. Mutta todennäköisesti pyöräilen, koska fillari on mun kulkuväline.

Jokainen järkevä ihminen (bodari) tietää, että kroppa tarvitsee myös lepoa. Joten kyllä mäkin sen tiedän. Mutta tunnen itseni myös siinä määrin hyvin, että saan niin parhaimmat kiksit aina kuntosalilta ja viikko ilman sitä on oikeasti aika hemmetin pitkä aika mulle :p En muista koska olisin viimeksi ollut kokonaisen viikon poissa salilta? :o
Kävin taputtelemassa viimeisen treenin ennen lepoviikkoa. Pienellä raivolla takareidet :) Kiitos! Oli hyvä meno alusta loppuun, vaikka vähän alkoi hyydyttääkin (ilme kertonee enemmän kuin tuhat sanaa :D ) !

Mummilta tuli oikean värinen kukka tuliaisiksi :) Kiitos mummi :) (ja joo, kyllä mä tiedän, että mustaa ei lueta väriksi ;) , mutta mulle se on ainoa ja oikea väri.)
Viikko vierähti käyntiin tänään (maanantaina) iloisesti helteisissä merkeissä. Jostain kuitenkin kumpuaa ahdistuksen olotila. Tällaista fiilistä mulla ei ole ihan hetkeen ollutkaan. Mä en tiedä, voiko oikeasti tämä ns. pakkolepoviikko vaikuttaa näin voimakkaasti mun mielialaan, vai onko taustalla jotain muuta mitä en nyt vain osaa nähdä :o Mene ja tiedä, katsotaan miten viikko vierähtää. Voisin keskittyä miettimään jotain ihan muuta kuin sitä, etten voi mennä salille viikkoon :p Onhan sitä paljon muutakin tekemistä, tiedän ;) ... mutta silti. Puhuimme tänään just duunikaverin kanssa, että tämähän on eräänlainen riippuvuussuhde. Niin kyllä se on. Endorfiinikoukussa. Olen, myönnän! Kait se on kutakuinkin yhtä vaikeaa tupakoitsijan olla ilman tupakkaa kuin mun ilman kuntosalia :o :p Enkä nyt heitä tätä edes vitsillä.
Vetää se vakavaksi, VIIKKO ILMAN PUNTTIA! Wääää!
No jos määäää nyt sit vaikka asettuisin soffalle vaakatasoon odottelemaan sitä luvattua ukkosmyräkkää :) Mun puolesta voi jytistä vaikka koko yön, kuhan aamulla taas paistelee. Menen vaikka koirien kanssa kuleksimaan ympäriinsä ristiin rastiin... kyllä mä tekemistä keksin... keksin... keksin... kyllä keksin :D

HEI NY!

P.S Pidän teidät kyllä ajan tasalla miten täällä hommat etenee, vai eteneekö. Jos musta ei kuulu, tarkoittanee se sitä, että hermoromahdus on koittanut :D Itse asiassa just uhkasin, etten avaa naamakirjaa koko viikkona, koska etusivu täyttyy päivittäin kaikkien salihehkutuksesta.

torstai 8. toukokuuta 2014

No hohhoijaa!

Hei nyt vaan hei taas! Edellinen postaus seisoi sen verran kauan luonnoksena odottaen valmistumistaan, että taisi jo jossain vaiheessa kadota se varsinainen punainen lanka. No on sekin nyt sitten julkaistu.

TÄNÄÄN (torstaina) ei ehkä ollut ihan mun päivä. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin pitkästä aikaa tämä bodari oli hieman ärhäkällä tuulella. Turhaan? No joo... yleensä... Mutta tiedättekö sellaisen fiiliksen, kun tuntuu, että vähän joka toinen juttu menee vituralleen? Niin ja sehän on sitten sellainen itseään ruokkiva tunne ... joten kohta jo tuntuu, että kaikki menee vituralleen. Nooooh, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, joten onhan se kait nyt enemmän kuin luonnollista, ettei se päivä joka aina paista risukasaan ;) 

Jos nyt jotain positiivista taas tästäkin on löydettävä, niinkuin asioista yleensä aina on hyvä pyrkiä löytämään jotain positiivistakin, niin ainakin treeni meni perille!!! Onhan sellaisella pienellä agrella hyvätkin puolensa. Sopivissa määrin kun sitä saa mukaan treeneihin, niin johan alkaa tapahtumaan :D Saattaa mulla olla normaalistikin tapana päästellä hieman voimasanoja sarjan siivittämiseksi, mutta tänään niitä taisi päästä normaalia enemmän. Oho... ja anteeksi.
Onks vaikee arvata, mikä oli tämän päivän focus puntilla? No ei varmaan. Kyllä oli tumput sen verran turvoksissa, että pakkohan se oli olla semi tyytyväinen edes tähän :)

Duunissa kohtasimme muunmuassa tällaisen mielenkiintoisen tapauksen. Okei, valoitan hieman, nimittäin äkkivilkaisulta tuossa nyt tuskin kukaan näkee mitään kovin erikoista, mutta tällä potilaalla oli erittäin mielenkiintoinen muutos kumminkin puolin ala takahampaissa. Jos olisi edes millin mahdollisuus, että kyseessä voisi olla karies, niin sitähän tässä olisi voinut veikata, mutta todennäköisyys on häviävän pieni. (Koirilla saatetaan joskus, äärimmäisen harvoin, törmätä rehelliseen kariekseen. Eli eläinten suun sairauksien taustalla ei juuri koskaan ole hampaiden reikiintyminen. Toisaalta kissoille on hyvinkin tyypillinen ongelma hampaiden syöpymät, mutta niillä ei ole mitään tekemistä karieksen kanssa.) Joka tapauksessa tällä kaverilla oli tällaiset mielenkiintoiset "syöpymämuutokset" hapaissaan, mutta toisaalta röntgenologisesti hampaissa ei ollut mitään mainittavaa. Hmmm... mielenkiintoista. No on on!!! En mä muuten tätä hommaa tekis :D

Lounaalla!
Päivä siis polkaistiin (kirjaimellisesti) käyntiin fillaroiden sateessa duuniin. Eli olosuhteet huonolle päivälle oli luotu jo heti aamusta :D Kastuin, kyllä...

Duunissa ei ollut mitenkään yber kiire päivä, mutta silti meni ylitöiksi. Miksi? No siksi, että päivän päätteeksi asettui niin kutsuttu hätäleikkaus ja oli hetkellinen henkilökuntavaje päällä.

Sain sitten polkasta pienellä raivolla kotiin, ja vesisateessa, tietysti, kuinkas muutenkaan :p

Kotona kiireen vilkkaan pikku emännälle ruokaa, kutsukorttien askartelua ja emäntä mummin matkaan shoppailemaan.

Itse sain kiireessä pakata treenikassia ja tuijottaa herkeämättä kelloa, että ehdin edes jokseenkin järkevään aikaan bussin kyytiin.

Kiireellä stadiin, Solanaan ... kaupan ja apteekin kautta :o Uhhuh. Jo tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että päivä ei tästä ainakaan parane :/ Eikä niin tapahtunutkaan.

Ärtynyt bodari oli valmis päivän treeniin. HAUIS - OJENTAJA JA OLKAPÄÄT! Onneksi sentään asettui yksi mun lempitreeneistä tälle päivälle. Tein supersarjoja ja kyllähän se wörkki niin sanotusti.

Treenin jälkeen kiireesti suihkuun, enkä joutanut jäämään edes hiuksia kuivattelee, kun piti jo juosta, jotta ehdin bussiin. Tässä vaiheessa v-käyrä alkoi olla jo aika tapissaan.

Vasta kotona päivän jännitys alkoi laukeamaan. Niin, voishan sitä miettiä, että oliko ylipäätään edes kovin järkevää lähteä puntille tänään, mutta toisaalta... eipä siitä nyt haittaakaan ollut. Väittäisin että eilen alkaneet menkat eivät ainakaan helpottanut tämän päivän fiiliksiä :p Ärh!

Onneksi tällaisia päiviä on nykyään ani harvassa :) Eli sekin on positiivista! Mutta mahtuuhan näitä ihan jokaiselle ... se on elämää. Piristävä pikainen juttutuokio bestiksen kanssa sai kuitenkin jo suupielet ylöspäin. Hänelläkin oli hieman surkeat fiilikset, joten kummatkin saivat päivän piristystä kun vaihdoimme kuulumiset ja sovimme (jee jee jee) lauantaille lounastreffit :) Ihq! Sitä odotellessa!!!!

Aina elämä ei voi olla yhtä ruusuilla tanssimista. Siitä tosiaan hyvä muistutus tälle päivälle. Ai niin, kerrottakoot vielä yksi asia, mikä ei mennyt ihan niinkuin strömssöössä :D Eli löysin jälleen duunissa suklaamunan. Kiireen keskellä laitoin sen duunihousujeni taskuun. (sellainen pieni sievä folio päällysteinen muna). Päivän päätteeksi kun riivin duunikuteita päältäni ja kävin taskut läpi, niin käteni osui johonkin ällöttävään löysään... yuuuuuuu... Hetki meni ennenkuin tajusin, mihin käteni upposi. Hiton muna oli sulannut taskuuni :o Sekin vielä! Se siitä munasta. Olisin tuonut sen tyttärelleni taas iloisena yllätyksenä, tosin hän sai eilen Einiltä niin ison kasan nimppariherkkuja, että ehkä ihan hyvä vain että muna suli... :D (jälleen piti löytää jotain positiivista tästäkin asiasta :D )
Törmäsin tänään salilla valmentajaanikin. Ärhäkällä tuulella kuin olin, totesin hänelle, että ei tässä kropassa taida kasvaa tällä hetkellä mikään muu kuin maha. Onneksi hän sentään hieman pyrki kohentamaan mielialaani kehaisemalla, että onhan sulla ainakin käpälissä hyvin tullut lihaspyöreyttä (okei, olin just tumputtanut niitä ihan täysii, mutta so what... ehkä tässä jotain tapahtuu ;) ).
Semmonen päivä siis tänään. Ollaan nyt kuitenkin tyytyväisiä siihen, että tästäkin päivästä selvittiin :) ja huominen on toivottavasti valoisampi... toivottavasti myös sään puitteissa. Ollaan kuulolla.

HEI NY!

P.S Huomenna (perjantaina) vetäsen takareidet ! Se on ainut suunnitelma tuolle päivälle ;) Lauantaina olisi sitten ansaittu täyslepo ja no... miksei vaikka tankkauskin. By the way, omistaako kukaan muu kuorsaavaa kissaa kuin minä???? Meidän Mauno vetää taas niin äänekkäästi zetorii tuossa sohvan nurkassa, että melkein huvittaa. Päivän piristys sekin :D

lauantai 3. toukokuuta 2014

Johan on markkinat!


Otsikko kyllä sopii nyt muutamaankin asiaan! Nimittäin meillä oli kuin olikin niin kutsutut Vappumarkkinat tässä "meidän kylillä" eli Myyrmäessä perinteisesti. Sää ei suosinut tällä kertaa markkinaväkeä ja mekin lähdimme kotiin ihan sen vuoksi, että vettä tihkutti niskaan ja meinasi tulla  kylmä :(
Kuten kuvasta näkyy, meillä vietetään vappua ja joulua samaan aikaan ja jos nyt vähän pääsiäistäkin siinä sivussa. Joka päivä voi olla juhlapäivä, kun siitä tekee sellaisen :) Hihi!

Markkinahumua :)



Makkaraa, mehua, kahvia ja räiskäleitä :) Nam nam. Perus torimeininki. Vaikka vettä vähän vihmotti, niin ei se ainakaan meidän tunnelmaa latistanut :)

Mutta johan nyt on markkinat! Munkin on nyt pakko ottaa kantaa tähän viime päivinä ihmisiä kuohuttaneeseen uutiseen, jossa tosiaan perheenäidistä, joka treenaa pitääkseen itsensä hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, neljä kertaa viikossa kuntosalilla, oli tehty lastensuojeluilmoitus. Joka kerta tuo jaksaa pöyristyttää muo ihan yhtä paljon, mietin sitä sitten kuinka paljon tahansa, niin en voi käsittää mikä on voinut olla ilmoittajan motiivi. Mikä muu kuin kateus, katkeruus, tyytymättömyys omaan elämään, omaan kroppaan, omaan perheeseen? Katkeruus ja kateus siitä, että joku jaksaa, pystyy, haluaa toimia esimerkillisesti? Tai sitten ilmoittaja on joku hyvin kypsässä iässä oleva henkilö, jolle naisten salitreenaaminen on aina yhtä kuin kehonrakennus, hormooneineen päivineen ja tätä kautta alkanut epäilemään äidin mielenterveyttä tai jotain sinnepäin. Täysin käsittämätöntä joka tapauksessa, ajattelee asiaa nyt miltä kantilta tahansa. Fiinun blogitekstitkin huokuvat ihan normaalia lapsiperheen arkea, ainut lisämauste on salitreeni, josta on tehty nyt SE JUTTU!

Eli lastensuojeluilmoitusta odotellessa :D Minähän kuitenkin laitan Fiinuakin paremmaksi. Treenaan keskimäärin VIISI (5) kertaa viikossa, käyttäen joka kertaan noin KAKSI (2) tuntia aikaa! Ja tätä on jatkunut jo MONTA VUOTTA putkeen. Jostain kumman syystä, lapseni voi edelleen hyvin, on tasapainoinen nuori naisenalku. Jostain kumman syystä myös MINÄ eli ÄITI voin hemmetin hyvin ja olen tyytyväisempi elämääni kuin ehkä ikinä koskaan milloinkaan olen ollut! Mutta eiköhän sieltä joku anonyymi löydy joka on "aidosti" huolissaan tästä tilanteesta. Johan joku aikoinaan lähestyi minua viestillä, jossa sääli lastani :D ja anonyymina tietysti ;) Niin ettei vaan missään nimessä käy ilmi, kuka siellä toisessa päässä kirjoittelee :D Niin ja onhan joku anonyymi ollut huolissaan myös mun koirien kynsien pituudesta ja sellaista kaikkea pientä :D Mistähän sitä ihmiset eivät olisi huolissaan. No jos nyt vaikka ensin käyttäisivät sen huolestumiseen menevän energiansa siihen oman elämän järjestykseen laittamiseen ;) Ehkä sitä kautta toisten elämä huolestuttaisi huomattavasti vähemmän :D

Mutta Fiinuhan on tässä ihan selkeesti joutunut todellä ikävän kiusan kohteeksi. Ei ole lastensuojelulla varmasti kahta sanaa sanottavana kun asiaa "tutkivat". Korkeintaan heitä harmittaa todella paljon, että joku urpo on teettänyt heillä täysin tarpeetonta työtä. Koska työtähän he vain tekevät. Jokaiseen ilmoitukseen on reagoitava, vaikka se kuulostaisi lähtökohtaisestikin täysin naurettavalta. Mutta näin se menee. Tuota ilmoitustahan voisi melkein jo verrata hätäkeskukseen tehtyyn pilapuheluun.

Asemalla lämmittelemässä. Hurrrrrrrjaaaaaa ;)
Me ollaan hyvä tiimi! Meidän tiimistä ei rakkautta puutu ja se muistetaan myös näyttää ja sanoa päivittäin useita kertoja.

Markkinoilta sattui löytymään käsityönä tehty savimuki mun nimellä varustettuna. Pakkohan se oli ostaa :)
Ja palatakseni vielä hetkeksi tuohon aiheeseen lastensuojeluilmoitus äidin treenaamisesta, niin sen verran pahasti se suivaannutti minutkin, että perustinpa sitten FACEBOOK RYHMÄN MUTSIT TREENAA! Nyt kaikki äidit tai äidinmieliset liittykää sinne ja jakakaa treenikokemuksianne, vinkkejä, ajatuksia, ihan mitä vain liikunnan saralta ja/ tai ravinnosta. Olkoot lajinne mikä tahansa, antaa palaa :) Jos nyt joku miettii, miksi tämä kolahti näin erityisen kovasti minuun, niin juu, kyllä se kolahti juurikin sen vuoksi, että tämän ilmoituksen kohde olisin ihan yhtä hyvin voinut olla minä, jonkun anonyymin puolesta. Anonyymin, joka ei oikeasti tiedä mun elämästä hölkäsen pöläystäkään! Arvoisat blogien lukijat ja seuraajat, on kuitenkin aina hyvä pitää mielessä, että jos joku pitää treeniblogia, lifestyleblogia, käsityöblogia, laihdutusblogia, ruokablogia tai ihan mitä tahansa muuta blogia, niin eihän se nyt herranen aika sentään tarkoita sitä, etteikö hänen elämäänsä mahtuisi mitään muuta kuin se ruoka, käsityöt, treeni tai laihdutus!!!! Varmasti meistä kuitenkin suurin osa tekee ihan niitä arkisia juttuja suurimman osan vuorokaudesta, pesee pyykkiä, tekee ruokaa, siivoaa, hoitaa lapsia ja / tai lemmikeitä, käyvät töissä jne.
Markkinoilta tarttui matkaan myös ihan yli hyvää nougaata :) Aika jänniä makuyhdistelmiä, mutta kaikki oli todella mieluisia :) Ei pöllömpi hankinta. Tällaista en ollutkaan aikaisemmin syönyt.

Ja hiivaton ruisleipä. Eipä se silti mun masulle sopinut. Menin syömään tuota muutaman palan ja seuraavana päivänä oli vatsanseutu kuin jalkapallo. Eli joo, edelleenkään ruisleipä ei sovi mulle :/
Mitäs muuta tuohon markkinapäivään mahtuikaan. No mitäs muuta kuin salia tietysti. Tässäkin nyt huomionarvoinen asia, mä tein muutakin kuin kävin salilla. Mä olin myös se äiti :) joka antaa aikaansa lapselleen ja nauttii yhdessä tekemisen ilosta. Mutta siitä huolimatta, käyn salilla, edelleenkin vain ja jatkossakin, todellakin! Mulle on ihan sama mitä joku muu asiasta ajattelee ;) uskon kuitenkin, että suurin osa arvostaa!

Pikkasen sitten tuo vesisade koveni juuri silloin kun nappasin tsygän alle ja lähdin sotkemaan kohti kuntosalia. No ei ole sellaista syytä, minkä varjolla voisin jättää treenit väliin. Ei ainakaan vesisade tai mikään muukaan epämieluisa sääilmiö. Ei siinä, nokka kohti salia vain.
Ulkohousut jäivät roikkumaan kaapin ulkopuolelle. Mukavastihan ne siinä kuivasi. Omat treenipökät kuivasin föönillä, kastuin nimittäin läpi märäksi :D Haittasiko menoa? No ei todella haitannut.
Markkinapäivä oli oikein mieluisa. Mukavaa oli monellakin tapaa. Kun elämä on mukavaa, se on mukavaa ja siitä tulee nauttia häpeilemättä. Kyllä jokaisen elämään mahtuu niitä alamäkiäkin, mutta koskaan ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Elämä on juuri niin ihanaa tai inhottavaa kuin siitä itse tekee ;) Älkäämme antako siis ainakaan kenenkään ulkopuolisen varjostaa omaa onneamme. Mutsit treenaa jatkossakin :) Todellakin!

HEI NY!
Takana hyvät treenit, silloin on hyvä hymyillä jälleen. Näin se menee!
Sitten palkkaria nassuun :)












perjantai 13. joulukuuta 2013

Perjantai pöhinää!

Huhhuh mikä päivä. Nyt on taas juostu pää kolmantena jalkana. Joo-o, voi olla että dieettikin painaa ja verottaa jossain määrin voimia. Ainakin henkisiä. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu olla duunissa kun pöydät NOTKUU suklaista, piparista ja tortuista :/ Siis huhhuh, kyllä nyt on kiusauksia joka puolella. Mutta mä kestän, kyllä kestän! Mutta todellakin valehtelisin, jos väittäisin, että yhtään ei tekis mieli :D kyllä nimittäin tekee, mutta olisin voinut kuvitella, että enemmänkin voisi tehdä mieli ;) Ei siis ihan huonosti mee kuitenkaan.

Duunista sitten suoraan salille, kuinkas muutenkaan. Eihän tää mun elämä juuri ole muuttunut, vaikka duunipaikka onkin muuttunut. Muuttuneesta duunipaikasta puheenollen, voin nyt kertoa kaikille asiasta kiinnostuneille, että viihdyn hyvin. Tunnen jopa, että muo arvostetaan, eli pidetään arvossa. Tänään jopa yksi vanhempi, kauan jo alalla ollut eläinlääkäri kysyi, että miten ne nyt siellä pärjäävät kun sä lähdit? Viitaten siis edelliseen duunipaikkaani ja tiimiin missä työskentelin :) Kyllä se tuntui tavallaan oikein hyvältä, että sai tällaisen "kohteliaisuuden" osakseen. Tottakai ne pärjää, eihän kukaan ole korvaamaton, mutta joo, kyllä mä voin sanoa, että menettivät yhden erittäin pätevän duunarin. Ihan heidän tappionsa siis. Ja tää ei ole mitään leuhkimista, tää on vaan karu fakta.

SALILLA  oli vuorossaan SELKÄ- JA HAUISTREENI :) Mä voin sanoa, että olin kyllä aika rätti-poikki-puhki kun matkustin bussilla kohti kuntosalia. Hetken verran kävi mielessä, että jos jättäis väliin, mutta sehän nyt ei tietenkään tule kuulonkaan. Enhän mä oikeesti jättäisi väliin, mut olihan se houkutteleva ajatus, että pääsis perjantai illan viettoon kotiin rauhoittumaan. No ei se auta, se joka leikkiin lähtee, se leikin kestäkööt. Joten pulinat pois, tekosyitä ne vain olisi, salille mars!!!

- kulmasoutu 
- levee alatalja
- ylätalja lapio eteen
- ylätalja kapee 
- pullover taljassa

- hk mutkatanko
- hk scotti
- hk taljassa käsi kerrallaan
- hk taljassa mutkatanko

Ihan jäätävä pumppi haukoissa. Ihanaa. Ei siis harmittanut yhtään enää treenin edetessä, että olin jälleen päätynyt pumppaamaan :D

Sitten kiireen vilkkaa himaan, koirat pihalle, tytölle ruokaa, imurointia, astioiden laittoa ja samalla oven avauksella kun tyttö lähti mummin kanssa maalle, niin mä lähdin kauppaan.

Joo-o, olihan siellä kaikkea kutsuvaa taas hyllyt notkollaan, mutta mun kärry täyttyi vallankin vaan dieettikamalla. Ylläri. No okei, tyttärelle ostin lisää jogurttia ;) Kyllähän siellä ihmiset näytti kaivavan pakastealtaasta pakastepizzaa koreihinsa yms. ... toisaalta, mä en nyt muutenkaan söisi pakastepizzaa, joten eipä se nyt harmitakkaan :D Mutta, kyllä mä vähän suklaata ja pähkinöitä olisin voinut ottaa matkaan mukaan ;)

Sit vaan äkäseen kotiin, päivällinen nenän eteen ja jälkkäriksi kahvia piparkakkumaustehöysteellä. Oli muuten eka kerta kun kokeilin laittaa piparkakkumaustetta kahvinpurujen sekaan ja joo, kyllä toimii. On muuten hyvää. Maistakaa vaikka :)

Loppuilta sitten chillisti. On vähän ahdistavaa, kun tuntuu, ettei kaikki vaan ymmärrä, että mulla on kiire ja kaiken kiireen keskellä mä en kerta kaikkiaan jaksa keskittyä enää mihinkään muuhun kuin lepäämiseen siinä vaiheessa kun siihen mahdollisuus tulee. Huomaan, että ärsyynnyn siitä, että jengi jaksaa kiukutella siitä kun musta ei kuulu ja mulla on aina kiire ja sitä sun tätä. No niin onkin ja niin, musta ei ehkä kuulu, koska mä en vaan jaksa, sorry !
Mutta nyt rauhotutaan viikonlopun viettoon. Kynttilät palamaan, tunnelmaa, nauttikaa / nautitaan. HEI NY!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Perjantaita!

Perjantai iltaa vaan kaikille. Tänään mulla on ollut hieman huono päivä. Mutta ONNEKSI se ei liity millään tapaan tähän mun harrastukseen tai meneillä olevaan dieettiin. Kaikki mun sisällä oleva angsti ja ahdistus liittyy ihan puhtaasti duuniasioihin :/ Tästä olen puhunut aikaisemminkin. Mutta tänään on tosiaan ollut poikkeuksellisen ärtynyt olo ja kiukku nousee pintaan kun vain ajattelenkin asiaa.
Eilisen lepopäivän välipalaherkku. Joo todellakin herkku. On se jännä, miten ruisleipäkin alkaa maistumaan niiiiiiin makoisalle :D Kyllä ihminen on outo kokonaisuus :o
Dieetti on mielestäni sujunut hyvin. Ei ole ollut vaikeuksia pysyä annetuissa ohjeissa. Ei vieläkään :D Olo on hyvä. Aika mukava fiilis, kun sellainen pöhö on poissa :) Valehtelisin jos väittäisin, ettei tee mitään herkkuja mieli. Tottahan toki tekee, mutta ei todellakaan niin paljon, että se olisi mitenkään häiritsevä tunne. Jännä seurata, miten nämä fiilikset tästä muuttuu. Jotenkin voisi kuvitella, että alku olisi hankala ja sitten helpottaa ainakin jossain vaiheessa ja sitten loppua kohden taas vaikeutuu. No katsotaan onko fiilikseni oikea :D Mutta sen verran hyvin tunnen itseni, että jos johonkin ryhdyn, sen teen, enkä periksi anna. Tietysti terveyden ehdoilla edetään :)
Posket klommolla tänään puntilla. Kuinkahan karu mun naamasta tuleekaan tämän dieetin aikana :o
Koska tänään on perjantai, niin meillä on tytön kanssa yhteinen harrastusaika. Eli sillä välin kun pikku emäntä on kuvaamataidonkerhossa, minä suuntaan aina salille. Niin tein tänäänkin. Jälleen kaksi tuntia tehokasta treeniaikaa :) Salilla käynti on mulle kyllä parasta terapiaa ja tapa kanavoida ahdistusta ja mahdollista muuta pahaa oloa pois :) Jos salille mennessä on paska fiilis, niin sieltä poistuessa on AINA  ihan loistava olo :)
Tumput turvoksiin oli päivän teema :)
TÄNÄÄN oli ohjelmassa SELKÄ JA HAUIS. Sopi mulle oikein hyvin. Juuri sellainen oli fiiliskin, että näitä halusin tehdä :)

- kulmasoutu kp
- ylätalja levee
- ylätalja kapee nurinpäin ja oikeinpäin :D
- levee alatalja
- pullover taljassa

- hk tangolla
- hk kp
- hk taljassa käsi kerrallaan
- hammerkäännöt taljassa

- hooverit

Koska tosiaan käsky kävi valmentajalta, että nyt on treenattava syviä vatsalihaksia, niin minähän teen tietysti työtä käskettyä. Tänäänkin siis  syviä vatsalihaksia jumpaten :)

Hooverit +15kg kyllä polttaa ja kovasti.
Tänään en ehtinyt enää treenin päälle saunoa, koska tuli yllättäen :D kiire hakemaan tyttöä kerhosta. Olin jo matkalla soittamassa likalle, että tulossa ollaan ja kaivoin puhelinta verkkareitten taskusta. Jaa, no jäi soittamatta. Olin tunkenut hiusharjan taskuuni puhelimen sijasta. Voiko dieetti jo tässä vaiheessa lahottaa päätä? No en oikein usko. Ennemmin uskon, että tämä toipuminen noista duunihommista on pehmentänyt mun kuuppaa :D Onneksi neiti ei ollut pahoillaan mun neljän minuutin myöhästymisestä, vaikka en saanutkaan soitettua hänelle :/ Oli hän kuulema miettinyt, että onkohan se äiti niin väsynyt, että on unohtanut mut tänne :D No en sentään niiiiiiin väsynyt! :D
Kotimatkalla kurvattiin vielä kaupan kautta. Ostin pikku neidille maitoa ja jogurttia, itselleni hieman dieettikamaa. Okkei, neiti sai perjantai illan iloksi vähän herkkuja :)
Tässä on meitsin perjantai illan herkut, nimittäin päivälliseni :)

MUN! Mähän en ole mikään limusieppo, todella harvoin ostan limua esimerkiksi kotiin. Tänään ostin! Tämä on niin kutsuttu pahan päivän vara. Päivälle jolloin tekee mieli jotain hyvää :)

Ja MUN!

Ja neiti leffaherkkuineen :) Ihan oikeesti, mun ei ees tehnyt mieli. Sitä paitsi, okei, tiedän et noi kyseiset sipsit maistuu ihan hyvälle, mutta niistä lähtevä haju on aika ällö. Ei todellakaan herätä himoa :D Joten ihan sama ;)
Loppuilta on ollut ihan jees. Päivän angstit on karisteltu harteilta. Huomenna voisin aloittaa päiväni aerobisella vedolla. Neidillä on poikkeuksellisesti koulua huomenna kolme tuntia. Sen jälkeen hän lähtee pikkusiskolleen yökyläilemään. Mulla on siis hyvin aikaa keskittyä itse asiaan ;) :D Ja sunnuntaina keräännymme jälleen porukalla Myllypuroon treenailee poseeraamista :) yeppee. Sitä odotellessa :)
Mukavaa viikonloppua kaikille. Nauttikaa. Niin minäkin yritän :) HEI NY!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Hola hola, it´s perjantai!

Mitähän kivaa mä teille keksisin kertoa? Hyvät jutut on vähän vähissä, kun duunissa on ollut jälleen niin sekopäinen meininki ettei mitään järkee. Olenkin ollut yhteydessä omalta osaltani (moni muukin on ollut siis) työsuojeluun ja he kehottivat laittamaan kaiken ylös kirjallisena, minkä koen ahdisteluksi tai kiusaamiseksi. No ... siitähän se lista sitten varmaan syntyykin :D Kerroin myös millaisessa hengessä meidän entinen esimies järjesti tällä viikolla klinikkakokouksen ja työsuojelusta sanottiin, että mulla on myös mahdollisuus tehdä ilmoitus kunnialoukkauksesta, se on sitten poliisiasia. Niin... Itse kun kuitenkin olen perusluonteeltani sovitteleva ihminen, vihaan olla riidoissa kenenkään kanssa ja vielä kamalampaa se on jos omalla työpaikalla on konflikti. Nyt kuitenkin korostan, että en suinkaan ole ainut, joka on joutunut tämän "vainon" kohteeksi, vaan on meitä muitakin :/ Surullista, että ihmiset ovat ihan suoraan sanottuna sairaita, sosiopaatteja ja / tai narsisteja ja siitä joutuu kärsimään hirmuisen suuri määrä ihmisiä. Olen ennenkin ollut tekemisissä tällaisen narsistisen piirteet täyttävän ihmisen kanssa ja lopputuleman, siinä ei hyvin käynyt. Tässä tapauksessa oli helpompi vain olla olematta missään tekemisissä hänen kanssaan enää, koska kyseessä on ihminen, joka ei juuri näe itsessään mitään huonoa, mutta kaikki muut hänen ympärillään ovat jollain tavalla viallisia ja aiheuttavat hänelle huonoa oloa :o
Sukkahoususankari jälleen vauhdissa. Harmittavaa, että unohdin tänään kameran kotiin, joten itse asiasta, eli salilta ei ole tarjota yhtään kuvaa, nyyyyyh. Mutta näitä muitahan riittää :D On muuten hiukka hellänä reidet edellisen reiskatreenin jäljiltä, jonka duunasin volyymilla. Huhhuh, hyvä kun taas kyykkyyn ja ylös pääsee :D Asiaa!!!
No mutta unohdetaan nyt nuo ikävät asiat, vaikka paska fiilis onkin ollut. Eilen tuli tirautettua duunissa, tänään kotimatkalla. Muuten kuitenkin tänään oli ihan huippuhauska duunipäivä jälleen mun rakkaiden työkamujen kanssa :) Terkkuja taas teille! Ette arvaakkaan miten tärkeitä ootte mun elämässä :) <3 Duunia väännettiin reippaasti ylitöiksi asti ja duunista painatin jälleen suoraan salille. Peli oli pelattu sen suhteen, että mulla ois ollut mitään mieltä tulla kodin kautta. Tyttö käytti koirat pisulla ja lähti mummin kyydillä kuvaamataidonkerhoon, niin ketäs mä täällä sit oisin käynyt katsomassa :/ Joo, eli ei muuta kuin puntille, yeah! I love it!!!
Tämä kuva ihan vain linssiluteen vuoksi. En ees aluksi huomannut, että pikku nokkelini oli ährännyt itsensä mukaan :) <3
Eli nythän mulla on menossa siis VOLYYMIKIERTO! Kyllä, kovaa vääntöä. Kerrataas nyt vielä, mitä tuo volyymi siis tarkoitti. Eli sarjoja tehdään reippaasti enemmän kuin normi kierron aikana per lihasryhmä. Tähdätään siis 15-20 sarjaan/ lihasryhmä. Toistot kulkee siellä 8-10 ja tauot sarjojen välillä on max 15-30 sekkaa. Siitä voi ihan jokainen miettiä, että joo, kyllä kuule tuolla setillä lähtee hiki puskee otsaluusta, lihakset huutaa hoosiannaa ja niin minäkin :D Sorry taas kanssatreenaajat, jos ähkimiseni aiheutti hämmennystä :D hihi. Mut jälleen tullaan tähän "EI KIPUU, EI HYÖTYY", joten ei muuta kuin vikisten kohti äärimmäistä lihaskasvua. Niin mun juttu ;)
TÄNÄÄN oli vuorossaan sitten RINTA-OJENTAJAT JA OLKAPÄÄT! Tää nyt alkaa kuulostamaan jo itseni toistamiselta, mut ihan mun lempparitreeniä :) Ja kyllä, niin se vaan maistu tänäänkin, erityisen hyvälle. Huhhuh. Tohkeissani pumppailin ja posea duunasin vähän joka välissä, enkä vähiten siitä syystä, että sunnuntaina on posetreenit Myllypurossa. Pitää nyt vähän kerrata ;) jo etukäteen, etten vaan seiso siellä kuin tikku paskassa :D
Treenin loppuvaiheilla, oli pakko laittaa pipo päähän. Alkoi mun äärettömän seksikäs tukkatöyhtöni soirottamaan siihen malliin, että ihan säästääkseni kanssatreenaajia, päätin peittää pääni :D Eihän tässä Biancaneven pipossa kyllä mitään vikaa ole, tämähän on suorastaan aika glamour vaatekappale... mulla :D haha!

Siellä ne olkapäät ja takaolat pullistelee :) Kun tuosta saadaan fädit pois päältä, niin toiveikkaana odotan, että alta paljastuu kohtuu tiukka paketti. Toivossahan on hyvä elää ;) Oon kuitenkin valmis tekemään työtä sen eteen, todellakin!
RINTA-OJENTAJAT-OLKAPÄÄT

-vinopena smith
-ristikkäistalja
-pullover kp

-kapee penkki alakaltevalla penkillä
-pullover taljassa ojentajille
-pushdown taljassa

-viparit sivulle istuen
-viparit eteen seisten
-viparit taakse tuettuna

Posetreeniä. Perjantai ilta, ei juuri ruuhkaa salilla, joten kehtasin treenata kiertoharjoittelusalissa :) Ei siellä ollut ketään muutakaan :) Jokunen daami vilkuili siitä ovenraosta, varmaan mielenkiinnosta, mitä mä oikein duunaan :) Ainakin mä haluan uskoa, että se on sellaista positiivista kiinnostusta, eikä sellaista "Mikähän toikin luulee olevansa" tsiigailua.

Itse pyrin muutenkin aina noudattamaan hyviä tapoja salilla. Hymyilen ihmisille ja tervehdin. Uskon että sillä tavalla herätän enemmän sitä positiivista kiinnostusta kuin negatiivista :) Teen mielelläni tilaa, jopa autan jos näen, että joku on avun tarpeessa. Putsaan laitteet jäljiltäni jos / kun hikoilen reippaasti. En varaa laitteita turhanpäiväisesti, esim. istuskelemalla ja ihmettelemällä maailmanmenoa tai juoruamalla puhelimessa... tai lukemalla lehtiä :D (mä en todellakaan ymmärrä, mitä lehtiä lukeva ihminen tekee kuntosalilla :D, sorry, ehkä olen vähän ahdasmielinen. Eikä tuo ole edes kovin tavaton näky. Rouvashenkilöt tähän sortuvat toisinaan. Tekevät jonkin liikkeen laitteessa, ottavat välissä lehden käteen, istuvat ja lukevat kaaaaaikeeeeeeeeessa raaaaaaauhaaaaaaassa... :/ ).
On siellä ojentajaakin :)
Jälleen voin todeta, että hyvä treeni, parempi mieli. Vaikka tosiaan kotimatkalla pukkas kyynel silmäkulmaan noiden duunijuttujen vuoksi, niin siitä ei ollut enää mitään tietoa kun syvennyin omaan tekemiseeni salilla :) Kovillehan se jälleen otti, mutta niin sen pitääkin.

Kotiin tultuani, vihdoin ja viimein, nappasin heti kättelyssä dogit matkaan mukaan ja lähdin lenkille. Ihanan raikas syyssää, mikäs tuolla viilettäessä :)
Loppuillan aijon chillaa ihan keskenäni täällä himassa. Elokuva tarttui jälleen matkaan mukaan ja ihan snadisti herkkujakin ;) Ei muuta kuin nautitaan :) Hei ny!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Oi ja voi voi voi ...

"EI KIPUU, EI HYÖTYY!" Niin se vain on. Tästä on tullut ehdottomasti mun motto. Kiitos Musta Barbaari :D
Huhhuh mikä päivä takana! Nyt ei voi taas muuta sanoo, kun että aika takki tyhjä fiilis on tällä hetkellä. Duunissa oli hauskaa... siihen asti, kun meidän entinen omistaja päätti pitää klinikkakokouksen :/ Suurimmalla osalla vissiin oli aavistuksensa mitä tuleman pitää, mutta sanotaanpa nyt näin, että yllätti se silti. Mä en nyt mene tässä yksityiskohtiin, sillä en ota mitään riskejä sen asian suhteen, että tämä ihminen saisi mitään syitä enempää hyökätä meitä ja / tai muo vastaan. Sen vaan sanon, että tilanne on absurdi ja nyt en edes liioittele!!!

Joka tapauksessa omassa tiimissäni viihdyn vallan mainiosti, diggaan mun duunikavereista edelleen kympillä ja rakastan työtäni. Tosin siitä saisi maksaa enemmän, mutta no... niin ... todellakin saisi!!! 
Että näillä fiiliksin painoin etureiskatreeniä volyymilla :D Huhheijaa :)
Sitten töistä suoraan salille. Sen verran hyvä agrre oli päällä, että kaasujalka saattoi olla hetkittäin hieman raskas ja jossain vaiheessa mietin, että huhhuh, kuinka tapaturma-altis olen kun sen verran adrenaliini jylläsi veressä. No perille pääsin turvallisesti ja kummasti tuli potkua päivän treeniin pienestä verenpaineen kohoilusta :D Jotain positiivista siis tässäkin episodissa taas, jos niinkuin aina pitää etsiä asioista niiden hyvät puolet ;) haha.

TÄNÄÄN  siis alkoi uuden ohjelman kolmas kierto. Nyt vedetään volyymilla. Tämä on mulle taas ihan uutta ja hetken aikaa joutu valmentajani Salla Kauranen tätä avaa meitsille. Pikkasen tuli sellainen fiilis, että väännähän vielä kerran rautalangasta, niin ehkä mä sit tajuan, et mitä mun pitää tehdä :D Mutta itse asiassa, nyt kun sitä ohjetta lukee, niin eihän se niin vaikeatajuinen olekaan. Idea on siis se, että sarjoja tehdään selkeesti enemmän lihasryhmää kohden kuin normi treenissä, palautukset ovat lyhyet 15-30 sekkaa ja toistot liikkuu 8-15 paikkeilla :) 
Jos ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin ehkä tästä voi päätellä, että helpolla en itseäni päästänyt tänään(kään) !
ETUREIDET JA VATSA

-prässi
-levee kyykky
-reiden ojennus
-hack
(-loitontajat, puoli istuvassa asennossa -> istuvassa asennossa)

-vatsat vastuksella
-sivuttaiset vatsat
-crunchit
(-luistelukyykky)

Nämä kaikki setit vedin siis volyymillä, niin että sarjoja tuli sen 20 ja 15 ;) Kyllä voin sanoa, että kyllä otti taas koville, huhhuh sentään :D Uusia liikkeitä: loitontajat ja luistelukyykky, kokeilin Solanan ja Kertun innoittamana. Solanan sivuilla Nata vetää tiukan takalistotreenin ja kyllä! totta tosiaan, sain sieltä monta hyvää ideaa tulevia takaosastotreenejä varten. Kosminen berberi, here I come ;) wuhuuuuu! Ja Kerttu, kyllä! myös luistelukyykky tulee näkymään mun takareiskatreenissä ;)
Tänään oli yllättävän rauhallista salilla tuossa neljän jälkeen, en tiedä, onko jengi hydännyt taas näin viikon keskivaiheilla, vai miksi ei porukkaa näkynyt... tai ehkä he tulivat tänään myöhemmin. Nyt kuites kehtas taas ottaa muutaman kuvankin, pelkäämättä, että mukaan joutuu joku taustalta :)
 Voi tänään yksi rouva tuli niin kohteliaasti kysymään että voiko hän tehdä välissä kun tein reiden ojennusta. Oikein harmitti kieltäytyä, mutta minkäs teet kun palautukset on max 15-30 sekkaa, eihän siinä välissä kukaan ehdi mitään tekemään :/ ja itellään hyvä Flow päällä, niin ei vaan voinut. Pahoittelin kyllä, sanoin, että mulla on niin nopeet palautukset nyt, että anteeksi kovasti :/ Mä en tiedä, että tiesikö hän, että meidän salilta löytyy toinenkin reiden ojennuslaite? Ehkä hän ei tiennyt :( No onneksi mulla ei kauan nokka siinä tuhissut kun tahti oli kova, joten rouva pääsi laitteeseen aika nopeasti. Vähän kyllä pisti hymyilyttää kun niin nätisti hänelle vinkkasin, että nyt on paikka vapaa ja käännyin sitten peiliin päin :D mä näytin jälleen pesukarhulta, kun kaikki ripsarit oli levinnyt poskille. Voi jestas... mitähän se rouvakin tuumas :D :D :D Ai kamala. No mutta se joka ei osaa nauraa itelleen, ei oo kovin terve tyyppi :D
Bebaa bebaa. Meitsin sukkapukuun verhottu kroppa alkaa pullistelemaan oikeista kohdin. Oikeesti, aika mahti tunne kun näkee sen tekemänsä työn tuloksia, se on vaan niin hienoo ja ennen kaikkea koukuttavaa. "Trikoot on riskillä rumat" kuuluu laulun sanat, mutta mä väittäisin, että alan olee kohta aika riski, enkä näkis että trikoot on rumat :D Ahhaha, se taitaapi olla ennemminkin kiinni siitä, millä tavalla olet riski ;)
Mutta summasummarum, hyvä treeni, parempi mieli jälleen kerran. Vaikka olenkin kärsinyt tänään ketutusähkystä ja sosiaalisten suhteiden hankaluusähkystä, liittyen tuttavieni parisuhdeongelmiin, niin tällä hetkellä, kun tässä sohvan nurkassa taas turvallisesti nökötän, väittäisin, että mulla on aika hemmetin hyvä olo :) 
I LOVE MY HOBBY!!! MUSCLES ARE MY PASSION!
Eli eli, oikein mukavaa viikon puoliväliä ja koitetaanhan jaksaa jumpata :) Hei ny!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Voilá

Erittäin tavallista lauantai päivää kaikille vain :) No mitä tässä nyt mitään hyvää päivää ainakaan toivottelemaan, sillä rehellisesti sanottuna mun päivä on ollut semisti paska! Ja koska mulla yleensäkin on tapana puhua suoraan, eikä pitää mitään kulisseja yllä, niin miksi en voisi tätäkin ihan suoraan sanoa. Loppuviimein en oikein itsekään tiedä, mikä on mieleni mustuttanut ... no pieni ajatus siitä on tai tiedän, että ainakin yhdellä tapahtumalla on tekemistä asian kanssa, mutta enpä nyt siitä sitten avaudu sen enempää täällä. Liian yksityista :D jotain pitää salassakin pitää, ihan kaikkea en jaa täällä :D hih, vaikka aika paljon kuitenkin.

Sitten kun mulla on pinna kireellä, niin tottahan se mieliala tarttuu pikku emäntääkin ja johan meillä on snadisti sitten kärhämääkin. No minä lähdin sitten salille paukuttaa rautaa ja kummasti helpotti. Nyt on rauha maassa ja meidän valtakunnassa suhteellisen hyvä mieli :) Pikku neitikin pääsi kuin pääsi vihdoin ja viimein kekkeröimään jälleen pikku siskonsa luokse ja jää sinne oikein yökyläilemään. Sellaisen taidon olen yrittänyt opetella, että vaikka mä olen aika jukuripää luonne ja snadisti hankala tapaus toisinaan, niin ainakin yritän aina sopia asiat ja selittää miksi toimin milloinkin miten toimin. Ehkä aina sitä ei itsekään tiedä, mutta sittenhän senkin voi sanoa, että anteeksi, ei ollut tarkoitus, mutta en tiedä mikä nyt oikein riivaa taas mieltä :) Ainakin se toinen osapuoli ymmärtää, että vika ei kokonaisuudessaan ainakaan ollut hänessä! Eli anteeksi osaan pyytää ja se on aika tärkeä taito se!
Nyt oli taas ihan pakko kaivaa kamera esiin kun meikäläinen esiintyy jossain muussakin kostyymissä kuin treenikledjuissa :D Waha, mähän näytän ihan ... pukeutuneelta, ohops, kuis nyt näin?

Farkkubeba :D

Ja oikein on lilaakin luomessa. Yllättävän vähän ne levis ympäri naamaa salilla :D haha.
Salilla oli TÄNÄÄN vuorossaan selkä ja hauis :) Mun lempparia... sekin ... kaikki. Oikeastaan jos asiaa tarkemmin tuumailen, niin tällä hetkellä mulla ei ole oikeastaan mitään inhokkitreeniä. Jossain vaiheessa tykkäsin, et rintatreeni on vähän puisevaa, mut ei sekään ole enää. Joskus oli vaihe kun jalkatreeni otti aivoon hieman, mut nykyään se kuuluu ihan mun lemppareihin. Mä luulen, että sillä on paljon tekemistä asian kanssa, että kun näkee sitä kehitystä niissä lihasryhmissä jotka ennen on ollut vähän yök, niin niistä yllättäen tuleekin erittäin mieluisia. Moni kokee vissiin rintatreenissä ongelmaksi sen ettei sitä tuntumaa oikein meinaa löytyä. No juh, ei se ihan helppoa ole, mutta senkin oppii etsimään. Onhan rintalihakset kuitenkin niin pieni lihasryhmä, että ei voi olettaakaan että siinä saisi sellaisen pumpin ja poltteen kuin esim. jossain reisitreenissä tai edes hauistreenissä! Mutta kyllä se sieltä löytyy, pikku hiljaa, kun ne rintapalatkin siitä kehittyy ja kasvaa.

Mitä skeidaa mä nyt jäin jauhaa rivi tolkulla taas, huhhuh. No mut siis asiaan:

SELKÄ-HAUIS

-kulmasoutu kp
-alatalja levee ote
-ylätalja levee ote
-ylätalja kapee ote
-pullover taljassa

-hk mutkatangolla
-keskitetty hk kp
-scottikone

-vatsat cruncheja ja jalkojen lähennystä & loitonnusta penkin päällä

Johan tuossa olikin setti. Levee ylätalja oli ehdottomasti tämän päivän positiivinen yllättäjä. Mulla on joskus ollut tällainen inho suhde tuohonkin kyseiseen liikeeseen. Tykkään tehdä ylätaljaa lapiokahvalla, mutta nyt haastoin itseni ottamaan sen saakelin suoran tangon sieltä naftaliineista ja ei kun tekemään. Ja mitä vielä, ei hitsi, rauta liikkui nätisti ja isoilla kiloillakin vielä. Mulle kuitenkin 55kg leveellä otteella suoralla tangolla on ihan hevi paino sarjojen ollessa 10-12 toiston pituisia ;) Eli siis päivän positiivinen yllättäjä ehdottomasti. Mä kuitenkin aina pyrin siihen että liikkeet tehdään puhtaasti, että se tuntuma haetaan sinne treenattavaan lihakseen, eikä apulihakset lähde tekemään liikaa työtä. Joskus viimeiset toistot voivat olla aika brutaaleja, mut ne on sit niitä pakkotoistoja, menkööt niin ;)
No jos nyt ehkä vähän on ripsarit poskilla niin mitä sitten :D ? Ai niin ripsarit poskilla juu, mutta tänään sain kehuja mun tatuoinneista. Ja nyt kun tämä tuli mieleen, niin itse asiassa myös eilen yksi rouva taasen kehui kovasti mun tatuointeja. Voi kun mukavaa saada positiivista palautetta näistäkin :) Yeppee. Mut on niin helppo saada hyvälle tuulelle.

No ei paha kuitenkaan. Mä en oo pitkään aikaan käyttänyt vedenpitävää maskaraa, kun noin muutenin aika hintsusti käytän meikkiä. Siihen nähden aika siisti naama kuitenkin :D Kyllähän mä toki pyyhin ne levinneet pakkelit vekka, et en mä nyt ihan pesukarhuna vedä ympäri salia ;)

Hyvä treeni ja näin ollen myös paljon parempi mieli. Tässä vaiheessa olimme jo tyttärenkin kanssa tehneet sovinnon. Kaksi kiukkupussia :D mutta voisko mitään muuta elämässään rakastaa niin paljon kuin sitä toista kiukkupussia? No ei vois!
Loppuillan aijon pyhittää itselleni. Itsekäs minä itse :D haha, no ei vaan, mutta koska olosuhteiden pakosta olen yksin kotona, niin minkäs teet. Eipä juuri huvitakaan lentää tästä mihinkään. Yhtä lentoa ollut koko kulunut viikko. Nyt on aika vetää henkeä, syvään. Päivitin tänään naamakirjaan, et nyt on bileet kaikki sileex ja jengi on lähes seonnut siitä :D Joku on jopa mennyt luulemaan, että mä oikeesti läträän täällä alkon kanssa :D haaha, nooooot, pois se minusta. Ei nyt oo fiilistä ensinkään moiseen, et kattellaan sit joskus ensi vuonna ;) Tosin, jos nyt oikein houkutteleva tapahtuma tai kutsu kävisi ennen marraskuun alkua, niin saatan harkita vakavissani, mut muuten muo ei nähdä kekkeröimässä ennen ensi vuotta ;) Voi kyynel :D

Hei ny!