Alkaen 10082010

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kisakuumetta

Oi oi oi oi, kyllä on ollut taasen aika mahtava viikko kaiken kaikkinensa. Loppua kohden on vain parantunut. Eikä kylläkään siitä syystä, että työviikko on takana, vaan siitä syystä, että TAMPEREEN KARSINNAT OLIVAT TÄNÄÄN (lauantaina). 
Töistä mulla ei ole mitään valitettavaa. Voisko olla kun tällaisten kanssa saa työskennellä. Voi rakkaus sentään! Joskus olen miettinyt, että olisihan sitä voinut kouluttautua korkeamminkin (rahkeita kuitenkin olisi ollut), mutta toisaalta, en mä usko, että tykkäisin mistään muusta duunista näin paljon kuin tästä.

Toisaalta, jo pienenä alle kouluikäisenä mulle oli selvää, että haluan tehdä töitä eläinten kanssa. Silloinhan se oli yhtä kuin tulla eläinlääkäriksi. No haaveeni toteutui oikeastaan mitä parhaimmalla tavalla. Sinällään kuitenkin aika kiittämätön ammatti, koska tällä alalla ei oikeastaan kukaan pääse rikastumaan. Se on ikävä tosiasia.

Kisatäpinät päällä :D

Väsähtänyt Team Solana fani <3
 Niin ja nuo Tampereen kisat. Siellä oli jälleen koko joukko meidän tiimin edustajia lauteilla. Kaikki tekivät hienon suorituksen ja tiimimme loisti jälleen. Finaalipaikkoja sateli kivasti, joten SM skaboissa olemme hyvin ja vahvasti edustettuina. Mahtavaa. Ajattelin tehdä erikseen postauksen meidän upeista tiimiläisistä. Kuvia löytyy nimittäin aika tavalla paljon, virallisia ja vähemmän virallisia. Sormet syyhyää jo, että pääsen esittelemään teille meidän upeita pakkauksia huoltajia myöden! Jokaisen panos on mielestäni arvostettava. Olit sitten kisaaja tahi huoltaja. Jokaisella on oma paikkansa ja tärkeä tehtävä. Ja nostan totta tosiaan jokaiselle jälleen kerran hattua (pipoani), jotka kisalavalle nousivat. Hienosti tehty!

Erityisesti mun silmät nauliintuivat BF puolen lyhyen ja keskipitkän sarjan finalisteihin. Jumankekka sieltä tulee kovia mimmejä SM skaboihin. Sellaista kuntoa että huhhuh.

No mutta mitä minä tein kisafiiliksissäni? No ainakin haukan lailla vahtasin koko ajan some päivityksiä. Tietty. Mutta sen lisäksi täräytin käydä salilla taasen kahteen otteeseen. Juu juu, aamupäivästä jalkatreeni ja illasta olkapäätreeni :) Nam! Voimakierto edelleen meneillään, joten pääsin jälleen haastamaan itseäni raudan parissa.
Projekti reisien kasvatus etenee :)
Jaloille duunasin seuraavaa:

- reiden ojennus (lämmittelyksi)
- levee prässi
- levee kyykky
- bulgarialainen smithissä
- reiden ojennus (+sadan toiston pudotussarjat ;) )
- takareisille pumppia reiden koukistus istuen
- poljennot leuanvetolaitteessa (aika kiva liike muuten)

Vatsat:
- rutistukset penkistä
- vastuksella
- syviä vatsoja
Ei se pakki ihan ole lapasista lähtenyt :) ja olen mä ihan tyytyväinen mun reisiprojektinkin etenemiseen, tosin koskaanhan mä en tule olemaan täysin tyytyväinen. Sehän tämän lajin idea vissiin on :D

Bongasin salin edustalta tällaisen kulkupelin. Toi on jo sen näköinen mopo, että jopa minä kehtaisin ajella moisella. Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että omistan fillarin, koska hyötyliikunnan hyödyllisyyttä ei voi koskaan liikaa korostaa. En mä oikeastaan edes tajua, miten mä olen joskus kehdannut ajaa autolla himasta tuonne salille :o vähän noloa :D
Jalkatreenin jälkeen tulin kaupan kautta himaan ravitsemaan kroppaani ja ottamaan vähän lepoa. Tulihan tietty käytyä koirien kanssa pihalla ja syötettyä Pentille ruusun- sekä pihlajanmarjoja. Joo joo, meidän pikku Pentti rakastaa niitä ja se on aina lenkin kohokohta hänelle :)

Sitten taas tiukasti stalkkasin mikä oli tilanne Tampereella, enkä malttanut lähteä päivän toiselle treenille, ennenkuin varmistuin viimeisienkin tiimiläisteni kohtaloista. Ja hienostihan tyypit siellä veti. Ei voi olla kuin iloinen heidän puolestaan ja ennen kaikkea ylpeä meidän porukasta!

Iltatreeniksi mulle lankesi tosiaan olkapäät:

- viparit sivulle seisten
- pystypunnerrus kp.
- pystysoutu taljassa
- pystypunnerrus smith
- 1 käden viparit taljassa
- vipareita pumppaillen käsipainoilla
- viparit eteen ylös tangolla

- pohkeet istuen
Olkapäät on mun yks vahvuus, mutta niitäkään ei voi olla liikaa ;) Joten työtä työtä ja vielä vähän työtä.
Nää viikonloppuiset iltatreenit ovat oikeastaan hyvin paljon mun mieleen. Salilla on mukavan hiljaista ja tosiaan nuo pimenevät illat tuovat oman tunnelmansa. Ihanaa kun saa rehkiä, huhkia ja puhkia ihan rauhassa ;) ilman kenenkään pitkiä katseita :D ... aina kun ei ota selvää onko ihmisten katseet hyväntahtoisia vai paheksuvia. Toisaalta, jos totta puhutaan, muo ei oikeastaan edes kiinnosta.

Valmista tuli :)
Sitten pika pikaa taas könkelillä kotio ja koiruuksien kanssa jälleen pihalle. Nyt joutui Pentti pettymään, kun en tuolla pimeässä alkanut metsästämään hänelle marjoja. Vihjailevasti hän kuitenkin yritti kirsullaan tökkiä muo käsiin :) Voi toista. Ei ole koirankaan elämä aina niin helppoa :D Ihmiset ei vaan tajuu :D haha.

Tällaista kivaa tälle viikonlopulle. Huomenna jatkuu. Täytyypä katsoa, josko suuntaisin nokkani kohti stadia ja THE SALIA. Jos vaikka törmäisin meidän tiimiläisiin siellä ja pääsisi oikein face to face onnittelemaan kaikkia kisanneita.

Ollaanhan jälleen kuulolla.

HEI NY!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Maanantaita

Uusi viikko vierähti sitten käyntiin. Mun aamu alkoi hammaslääkärillä. Ei onneksi mitään ikävää :) Sen jälkeen tulikin tempastua pienet päiväunet, mutta ehdin kuitenkin tekemään ruoan ennenkuin pikku emäntä saapui kotiin koulusta. Ja välipalakin tuli rustattua koululaiselle. Musta on mielettömän upeaa, että on toisinaan mahdollisuus olla kotona kun tyttö lähtee kouluun ja tulee koulusta. Nykymaailma on mennyt siihen, että vanhemmat viettävät arkena ihan liian vähän aikaa lastensa kanssa. Niin se vain on. Yhteiskunta ajaa perheet siihen tilanteeseen, että töissä on pakko käydä, tehdä pitkää viikkoa ja pitkiä päiviä. Kuka sen jälkeen jaksaa vielä olla aktiivinen kotona? Aika harva varmaankin, oletan. Siihen sitten lasten mahdolliset harrastukset ja omat päälle, jos sellaisia on. No nukutaanhan sitä sentään saman katon alla, ellei satu olemaan vielä kaiken lisäksi vuorotyötä tekevä yksinhuoltaja. Niitäkin on! Jolloin lapset ovat vuoropäiväkodeissa ja viettävät öitään siellä. No joo, lähti vähän taas raiteilta, mutta tätä olen monesti pohtinut.
Kuvaa eilisestä treenistämme Einin kanssa. Onko kiree? No kyllä alkaa olemaan aikasta kireessä kunnossa :) Hyvä Eini!

Ja sitten "bulkkipullero" perään. Oikeesti, hyvä liike tämä. Sopii kyllä hyvin esimerkiksi pitkinä sarjoina tehtynä ja siihen vielä vähän huippusupistusta peliin, niin tuntuma on taattu :)

Eli jos ei kuvista ihan aukea, niin teimme ristikkäistaljassa vetoja selälle.

Ja puristus, kyllä alkaa tuntumaan :)
Teimmehän me toki muutakin. Mullehan tuo eilisen illan treeni oli jo toinen laatujaan sunnuntaille, joten mulle sopi hyvin, että teimme kevyttä pumppaavaa treeniä. Nyt kun Einilläkin on meneillään viimeistelyviikko, niin kovat treenit on jo takana. Nyt vain pumppaillen :) Teimme supersarjoja selälle ja rinnalle.
Tutustutin myös Einin Forever Variston uusiin core laitteisiin. Tänään hän onkin sitten valitellut, että on vatsapalat hellänä :D Eli toimii, niin on mullakin nimittäin :)
TÄNÄÄN mulla alkoikin sitten se VOIMA KIERTO, josta jo eilisessä postauksessa taisin mainitakin. Eli nyt laitetaan rautaa kunnolla peliin, toistot 6-8. Hiemanhan se on hakemista aluksi, että löytää ne painot millä menee just se 6-8 toistoa. Taidan vähän aliarvioida itseäni toisinaan, sillä muutama sarja menee ennenkuin löytyy ne isot painot :D Menkööt se alkulämmittelyn piikkiin sitten.

Iloisia yllätyksiä tuli esimerkiksi ylätaljassa, jossa sain laittaa 70kg painoa, sekä t-tankosoutu 45kg. Myös puolikas mave 100 kilolla ei ollut yhtään pöllömpi veto tälle päivälle. Mutta mutta, näitä painoja nyt on aika turha täällä jakaa, sillä esimerkiksi taljoissa tehtävät liikkeet eivät ole ollenkaan verrannollisia, koska laitteina ne saattavat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Hyvänä esimerkkinä nyt tämä meidän salin uusi ristikkäistalja. Mä vannon ja vakuutan, että pystyn tekemään toisessa ristikkäistaljassa 50 kilolla hauiskäännössä ihan hyväksyttävän sarjan, mutta meneppä kokeilemaan sitä samaa tässä uudessa taljassa. Ei tuu niin onnistumaan :D Eli tässä se nyt nähdään, ei ne kilot näissä laitteissa merkkaa oikeesti juuri mitään. Ainoastaan vapaita painoja voi lähteä vertailemaan, jos niin haluaa. Mulla ei ole tarvetta moiseen. Eiköhän se kroppa puhu puolestaan  ;) Itse toki kirjaan omat treenini ja painoni joka kerta ylös, mutta niin kirjaan myös millä salilla olen ollut tai mitä laitetta olen käyttänyt. Ihan vain omaa kehitystäni seuratakseni.
Murkinaa :)
Kaiken kaikkiaan voima kierto lähti ihan loistavasti käyntiin. Tästä on hyvä jatkaa tätä viikkoa. Huominen treeni tulee koostumaan aerobisesta vetäsystä, sillä töihin ja takaisin on mentävä :) Siitä tulee sellainen palttiarallaa parikytä kilsaa plakkariin huomiselle :) Sama toistunee keskiviikkona. Että aletaahan taas muistelemaan mitä se aerobinen treeni oikein olikaan :D haha. Ei siinä, fillarillahan mä pääsääntöisesti liikun paikasta toiseen muutenkin.
Meidän vanha herra ja tukka hyvin :) Me ollaan aina samaan aikaan vessassa ... eli tämä kuva on siis toiletista. Mamman poika, aina hännystelemässä mun perässä joka paikkaan :) <3
Yep, mutta tässä saattaakin tulla pieni postaustauko, ainakin pari päivää saatte pitää lomaa mun turinoista. Ollaan siis kuulolla viikon loppu puolella :)

HEI NY!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Trallalaa

Lupasin teille kunnostautua bloginpidossa, joten en aijo syödä sanojani ... ainakaan vielä :D Kootaan tähän nyt sitten viimepäivien kuulumisia :)

Meidän pikku Pentti <3 Hänellä oli eilen vaikea ilta. Vanhuus ja sen tuomat vaivat :( mutta onneksi tänään on jo taas paljon parempi. Näillä mennään. Totuushan on se, että ehtoo puolellahan tässä ollaan. Irlanninsusikoiraksi Penttihän on jo iäkäs, 7 vuotta :o Surullista mutta totta, harva näistä pääsee edes 10 vuoden ikään :/
Oma vointini sen sijaan on onneksi kohentunut tässä koko ajan. Tarkoituksellisesti en ole kirjoittanut mitään tästä aiheesta, koska oma on asiani :D Mutta koska teitä kuitenkin kiinnostaa, mitä tässä vihjailen, niin voin sen verran verhoja raottaa ja asiaa selvittää, että mulla oli tässä jokunen viikko takaperin todella omituisia oireita. En erittele niitäkään sen tarkemmin, mutta esimerkiksi verikokeista paljastui, että mulla on tulehdusarvot koholla. Lopputuleman syykin selvisi ja sain vaivaani lääkkeet ja nyt tässä porskutellaan taas jo melkein omana itsenään :) Mutta kyllähän tämäkin episodi taas jotakin opetti. Ainakin sen, että kuuntele hyvä ihminen omaa vointiasi. Älä sivuuta mitään mitä pidät epänormaalina. Kun menet lääkäriin, muista itse vaatia tutkimuksia ;) Veikkaan nimittäin, että jos en itse olisi ollut niin jääräpää lääkärissä, niin tämä asia ei olisi selvinnyt näin nopeasti.
Tuli sitten sunnuntain kunniaksi käytyä myös THE SALILLA eli SOLANA FITNESS CENTERISSÄ. Oli kyllä todella mukava reissu kaikkinensa. Nyt kun taas jaksaa olla sosiaalisempikin, niin oli ihana nähdä kaikkia tuttuja tyyppejä ja päästä hiukka taas hypettelemään kisafiiliksissä muiden mukana.

Oli rinta-ojentaja päivä :) Siinä sitä niin hymyillään ennen tasapenkkiä painot käsissä ...

... vaan kyllä se hymy hyytyy :D
Ensimmäisiin syksyn karsintoihin ei ole enää juurikaan aikaa! Kauheasti tsemppiä toivotan ihan jokaiselle kilpailijalle. Aina on kuitenkin syytä olettaa, että jokainen joka sinne lavalle nousee, on tehnyt kovasti töitä sen hetkisen kuntonsa eteen. Jokseenkin tympäsee välillä lukea näiden muka niin kokeneiden kisailijoiden pohdintoja ja arvosteluja siitä millaista kisailijamatskuu on kisoihin menossa. Kyllähän siellä on tuomarit sitten sitä varten, että he karsivat jyvät akanoista ja onhan heillä käsittääkseni myös mahdollisuus ja oikeus laittaa kisasta pihalle sellaiset henkilöt, jotka eivät heidän mukaan täytä lajin vaatimuksia :) Aina ei tietenkään omakaan mielipide käy yksiin sitten tuomareiden kanssa, esimerkiksi finaalikuusikon koostumuksesta, mutta en mä silti lähde huutelemaan, että tuota ja tuota en päästäisi lähellekään kisalavaa :(

Ja mitä on tää ruikutus siitä, että kiinnostus lajia kohtaan on kasvanut ja sitä myöden myös kisailijamäärät? Eikö se ole hyvä asia???? Hä? Onhan se varmasti totta, että esimerkiksi bikinipuolella tilanne on suorastaan räjähtänyt, mutta so what? Niistähän just saadaan hyvät karkelot aikaan, kun on porukkaa :) Ehkä se on sellaista katkeran suloista avautumista, jos itse on käynyt useamman kisan läpi saavuttamatta sitä kirkkainta mitalia ja sitten tulee keltanokka kilpailuihin ja pokkaa heti ensimmäisissä kisoissaan voiton :D Mutta hei, tällaista tää on, ei kaikki voi voittaa ;) Itse toivoisin, että naisten fysiikkapuoli saataisiin kanssa kasvuun ja kisailijoita sinne lisää. Onhan se tylsää, jos ei ole mitä katsella :)
Pumppaa pumppaa, kohti lavaa tie käy :) Hyvä Eini!
Itse keskityn tällä hetkellä kannustamaan tämän syksyn kilpailijoita ja pidän kirkkaana mielessä omat tavoitteeni tulevaisuuden suhteen. Nyt on aika kasvattaa kokoa ja korjata heikkouksia. Itse asiassa tämä vaihe tässä harrastuksessa ei ole ollenkaan pöllömpää :)
Herkkuhetki :)

Tiskipäivä :D
Ja ilmeellä eteenpäin :)
Eilen tuli treenailtua TAKAREIDET, eli niin sanotusti takalisto :D Olihan taas kovaa vääntämistä salilla. Kyllä siinä jokunen hikipisara tuli taas kylvettyä salin lattioille, mutta tänäänpä tuntee taas tehneensä. Hyvässä treeniseurassa on mukava jumpata ;)

Semmoisia ajatuksia näin viikon alkuun. Ei muuta kuin rinta rottingilla kohti tulevaa. Ja jännityksellä odottamaan tulevia kisoja :) Jei!

HEI NY!

torstai 14. elokuuta 2014

Semmosta se on

Täällä sitä edelleen vain lomaillaan. Viikko ois vielä lomaa jäljellä. Kaikki irti siitä siis. Mikä kaikki? Niin ... no vaikka sitten vain ihan chillaxointia, ihan sama... pääasia että on mukavaa.

Einin kisaprokkista tässä eteenpäin viedään. Tähän kuluneeseen puoleen vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea, että hatunnosto Einille, että edelleen vaan matka kohti kisalavoja jatkuu :) Heikkoina hetkinä tiimin tuki tulee aina myös tarpeeseen. Joskus se vaatii pienen potkun hanuriin ja motivaatiopläjäyksen, sen saa kyllä aina Team Solanalta :D

Eilen jo katteltiin hieman kisa-aikatauluja ja mietittiin ihan käytännön järjestelyjä. Tampereen karsinnat on tietty eka, eikä siihen ole enää kovin montaa viikkoa aikaa. Siitä sitten hetken päästä onkin Lahden isot karkelot. Näille molemmille päiville pitäisi pyhittää aikaansa koko päivän. Joo, helppoa, nooooot, kun on tätä pesuetta enemmänkin. Aina pitää miettiä, miten hoituu elukat jne. Nehän ne ovat mulla aina ensimmäisenä huolen aiheena.

Sitten finanssipuoli :o Rahaa, sitä menee. Nyt kun meidän pikku emäntäkin on ilmoittanut halukkuutensa osallistua jälleen kisakatsomoon, niin lippujenkin hinnaksi tulee lähemmäs parisensataa euroa. Sitten pitää hoitaa kuljetukset yms. yms. No joo... kyllä te tiiätte. Se pieni paniikki kiirii sitten niillä viimisillä päivillä :D Mutta koitetaan nyt välttää liikaa stressiä ... sitähän tässä ei juuri olekaan ollut :D :D :D  No ... osa kuuluu ihan asiaan.
Käytiin sitten tuossa koko köörillä salilla :) Pitänee ottaa pikku emäntä taas myös Solanaan mukaan. Hän on Sami Maaniemen suuri fani :)
Mitäs me sitten inspiroitiinkaan toissa päivänä (tiistaina) salilla? No tempastiin Einin kanssa aika lailla HC olkapäätreenit. Inspiraatio tuli haettua Mika Nyyssis Nyyssölältä :) Olen ennenkin saanut paljon hyviä ideoita ja kokeilemisen arvoisia vinkkejä ja treeniohjeita Mikalta (blogi). Käykääpä tsekkaa tämäkin :)

Kyllä voi sanoa, että tehtiin niin sanotusti miehen työ tuona iltana salilla :) Eikä vissiin jäänyt huomaamatta muiltakaan :D Sen verran hikee pukkasi otsaluusta ja olkapäissä oli semmoinen polte, että välillä piti melkein kiemurrella siinä tunteessa :D Hauskaa oli, itse asiassa ihan hemmetin hauskaa kaikkinensa :) Pikku emännältä tuli hieman sellaista palautetta, että aika äänekkäästi vissiin treenattiin "kun muut olivat vaan ihan hiljaa" :D No hitsiläinen ... kyllä mä edelleenkin olen sitä mieltä, että pieni ähinä ja semi kantavat karjahdukset kuuluvat punttisalille ;) Niistä saa yllättävän paljon voimaa niihin viimeisiin toistoihin. Ei kannata välittää niistä ihmisistä, jotka saattavat hieman katsoa nenänvarttaan pitkin tällaista treeninsä tosissaan ottavaa bodaria :) Hymyile vain kauniisti takaisin ;)
Tiistaina tuli myös päivitettyä ripset ajan tasalle. Taas kelpaa hetken aikaa :)
Näillä eväin viedään viikkoa loppua kohden. Tänään saattaapi olla edessä selkätreeniä Einin kanssa, eilen oli ihan virallinen lepopäivä :)  Viime yönä meitä ilahdutti aika railakas ukkonen. Kyllä nimittäin jytisi ja salamoi aika tavalla. Siistii :)

Ollaan taasen kuulolla.

HEI NY!

tiistai 12. elokuuta 2014

Hei vaan hei taas!

Minähän se meinaan oikein kunnostautua näiden postausten kirjoituksessa pitkästä aikaa. No lomalaisella on vähän paremmin aikaa paneutua aiheeseen, joten täältä sitä pesee jälleen :)
Eilen illalla käytiin duunaamassa oikein KUNNON JALKATREENI Einin kanssa. Meillä sattui molemmilla olemaan ohjelmassa etureidet, joten päätimme treenata kimpassa. Usein, vaikka olisimmekin samaan aikaan salilla, niin kumpikin duunaa ihan omaa treeniään. Ei siinä ehdi kuin ohimennen morjenstaa. Jalkatreenin päälle päätin palkita itseni vielä jäätelöannoksella (haha, aina on hyvä syy syödä jäätelöä!) ruoan päälle. Kyllähän sitä sitten uni maittokin ihan kivasti :)
Mites se jalkatreeni sitten menikään? Matkalla suunniteltiin mitä tuleman pitää. Hieman inspiroitiin ja ihan hyvä settihän me saatiin kasaan. Okei, kyykyn jälkeen, mun boxkyykky jäi aika lailla yrityksen tasolle ja mulla taisi hieman palaa hihat :o Ohhoh, kuinkas nyt silleen :D Jälkeenpäin naurattaa, mutta sillä hetkellä kun tajuaa oman rajallisuutensa, niin ottaa pannuun. Kun ei nouse niin ei hemmetti nouse :/  Aikani siinä ärhennellen siirryimme Hackiin :)

- reiden ojennus 4sarjaa
- sissy kyykky (tässä mentiin kyllä niin loppuun asti että huhhuh) 4 sarjaa
- hack 4 sarjaa
- poljennot leuanvetolaitteessa (kiitos Jeritalle hyvästä vinkistä) 5 sarjaa
- vatsoja ja vähän posetreeniä

Kyllä tänään tuntee eilen tehneensä :) Good!
Emäntä toi hieman tuliaisia maalta omalta kasvimaaltaan :) Jei!

Toissailtana käytiin jälleen uiskentelemassa meidän lammella. Ainakin toistaiseksi meidän lammen vesi on pysynyt uimakelpoisena, ainakaan mitään ilmoituksia veden huonosta laadusta ei ole ilmaantunut. Nythän on paljon ollut uutisointia, miten monien uimarantojen vedet ovat saastuneet, ihmiset saaneet kauheita vatsatauteja ja muuta ikävää :( No ei ainakaan ole meidän lammesta vielä sellaista onnistuttu saamaan :) mutta eipä tuo olekaan kovin ylikansoitettu. Kyllä siellä ihmisiä uimassa käy, mutta ei tungokseen asti. Yksi ilta mun oli kyllä pakko ojentaa yhtä miestä (ja hänen naisystäväänsä) kun kuulimme ihan selvästi, miten mies totesi, että mennään uimaan, mulla on kusihätä :o Siis siinä tinttasivat kaljaa ja päättivät mennä sitten asioimaan lampeen. En voinut olla puuttumatta asiaan. Pakko oli sanoa heille, että ihanko tosissanne aijotte asioida sinne, vaikka tuossa rannassa ui lapsia???? Ette voi olla tosissanne. No voimme vain jäädä arvailemaan tekivätkö he sen vai ei... rouva ainakin väitti vain miehensä pissanneen lampeen... Vitsi mitä jengiä, ihan oikeesti. Mä sanoin, että pystytän tuohon kyltin, missä lukee miesten uittaminen kielletty. Aina nostetaan kauhea meteli jos koirat käyvät vesistöissä polskimassa, mutta mitäpä siitä jos tommoset spurgut käyvät kuseksimassa???? Ihan oikeesti! Juu, me ei käyty sit uimassa tuona iltana :(


Taisi olla viikonlopun saldoa tämä haukkapumppi :)

Pro bodarin shakeri :D :D Kuuluu taas sarjaamme, minä en välineillä koreile :D

Ja Eini relaxoituu rankan treenin päälle.
Semmotteista siis tällä erää. Viikko on lähtenyt rapsakasti vauhtiin ja mä oon jo päivissä sekaisin. Elin tänään tehokkaasti maanantaita, vaikka on jo tiistai :D mutta onneksi sentäs siinä mielessä olin oikeassa päivässä, että menin ajallani ripsihuoltoon! Pikku emäntä tuli saateltua aamulla koulutielle. Syksy... niin se on tulossa, mutta ei ihan vielä :) Nautitaan!

HEI NY!

perjantai 8. elokuuta 2014

Rakkautta ja rautaa ja Solanaa

No niin, eli niinpä niin. Toinen lomaviikko vetelee loppusuoriaan :) Mikäs tässä on ollut lomaillessa, kun säät ovat olleet paremmat kuin hyvät. Ehkä jopa liian hyvät? Mutta en valita, sillä nyt on sentään oikea kesä :) Jei! Esimerkiksi työkaverini oli lomalla kesäkuussa ja suurin osa hänen lomastaan kului vesisateen merkeissä :( Ei kiva. Eli näin ollen voimme todeta, että mulla on käynyt kyllä hyvä munkki säiden suhteen ainakin :) Tosin mä en koskaan lomaile kuin vasta niin sanotusti loppukesästä :)
Solanassakin tuli "piipahdettua" eilen. Piipahdettua lainausmerkeissä sen vuoksi, että menin pelipaikoille puoli kahdentoista aikaa... ja taisin lähteä vasta viiden pintaan kotia kohden :D Minkäs sille mahtaa, hyvä seura, hyvä sää, hyvät jutut ja ja ja ja...  Olemme saaneet tiimiimme jälleen kerran lisävahvistusta :) Tällä pojalla on hyvät lähtökohdat syksyn miesten fysiikka kisaan ja Sami Maaniemi pitänee varmasti huolen, että paketti ei jää vajaaksi :) Team Solanalta on tulossa kyllä koko joukko kovia kisaajia syksyn mittelöihin. Rahkeet riittänee monilla ihan sinne SM lavoille asti :) Jei. Huippu syksy tulossa ! (ja jos jotakuta nyt jäi vaivaamaan että pojittelen tiimimme uutta jäsentä, niin kerrottakoot, että meidän tiimin / salin kaikki raavaimmatkin miehet ovat mulle poikia <3 )
Itse treenailin eilen Solanassa rinnan - ojentajat ja olkapäät ! Satuin samaan aikaan meidän Didin kanssa salille ja siitähän mulle aukesi hieno mahdollisuus päästä katsomaan mimmin kisakondista, kun hän päivitti tilannetta valmentajansa Sami Maaniemen kanssa :) Priva show :) Hyvältähän se näyttikin! Go Didi Go!
Meidän lomalainen saa chillata vielä viikonlopun yli ja kohtahan se koulu sitten alkaakin jälleen. Ensi tiistaina käy taas tassut koulutiellä :) Kavereita on varmasti ollutkin jo hieman ikävä.

Jos jollain sattuu jostain ihmeen syystä olemaan sellainen käsitys, että mä koreilen treenikamoilla, niin tässä totuus :D Treenitossutkin on kulutettu kirjaimellisesti puhki. Huom, tossujen pohjat ovat kevlaria :D Mähän olen myös uhitellut, että en laita suunnattomia summia treenikamoihin, eli en maksa niin sanotusti merkistä ... ehkä kuitenkin suhteellisen hyvästä laadusta olen valmis maksamaan. Tämän vuoksi multa ei myöskään löydy, edelleenkään, yhden ainutta Better Bodies kledjua! Varmasti on hyviä treenikuteita, hyvännäkösiä jne. mutta hinta on aika lailla kova, kun halvemmallakin saa kelpo materiaalia. Mihin tämä ajatukseni perustuu? Siihen, että ei ne treenikuteet tee kenestäkään sitä bodaria, vaan se työ, minkä tekee se kroppa niiden kuteiden alla :D

Työtä työtä työtä! Sitähän se vaatii. Pyyteetöntä sellaista. Näiden vuosien varrella (lähemmäs kymmenen vuotta tässä on tahkottu) ei palo tähän hommaan ole sammunut, eikä näemmä sammu, vaan yltyy entisestään.

Se että bodauksesta on tullut elämäntapa, ei tietenkään sano sitä, etteikö elämään mahtuisi mitään muuta. Kyllä toki mahtuu! Kesälläkin on mahtunut monen monta ihanaa rantalomapäivää ja niin pois päin. Tänään olisi jälleen kerran tarkoitus emännän kanssa nauttia tällaisesta päivästä :) Rakastan!
Eilen käydessäni Solanassa näin tietysti kaikkia ihanaisia, suurimman osan oikeastaan :) (no ihmekös tuo, jos paikalla notkuu reilu viisi tuntia :D). Kävi myös niin hyvin, että näin valmentajani Salla Kaurasen :) Salla onkin jo ehtinyt kaipailemaan muo, kun en ole käynyt hetkeen THE salilla :) Eipä siinä auttanut kuin riipiä kudetta niskasta ja näyttää kuntoa :) Positiivista palautetta sain siististä offikunnostani ja myös Salla pisti heti merkille, että olen saanut reiteen lisää muotoa ja pakkohan hänen oli vielä päästä nipistelemään, että onko se vain pelkkää laardia ;) mutta ei se ole :) Erottuvuuskin on kuulema (ja niin se kyllä onkin) parempi kuin mitä oli viime offilta kisadieetille lähdettäessä :) Ei mitään selittelyitä. Fakta on tietysti se, että naisena offikuntoa on mahdoton pitää "rasvattomana", se on vastoin fysiikan lakeja :D mutta kyllä se voi silti siisti olla. Enkä minä ainakaan halua joutua tilanteeseen (ja toivottavasti en joudukkaan), että mulla olisi parisenkymmentä kiloa kiristeltävää seuraavan kisadieetin kynnyksellä, ei ei ei! Sallalle myös valmentajana pisteet kotiin siitä, että hän ei unohda valmennettaviaan missään vaiheessa. Jos ei muutamiin viikkoihin kuulu mitään kanaemon <3 poikasista, niin alkaa perästä kuulumaan :D Hyvä niin ja niinhän sen on syytäkin olla. Itse olen ajatellut, että Sallallakin riittää taas hommia, kun hän saattelee kisalavoille uutta settiä, enkä minä nyt offilaisena koe olevani suuren huomion tarpeessa, mutta lämmittäähän se sydäntä, että valmentaja huomioi kuitenkin :) Tottakai!
Team Solana <3

Onneksi täällä osataan ottaa myös rennosti :D Rosi päikkäreillään :)

Kyllä sitä kisakuumetta on ilmoilla itselläkin, nyt tosin hieman eri tavalla kuin omiin kisoihin valmistautuessa. Syksyn karsintoihin on nyt viisi viikkoa aikaa ja fiilikset nousee päivä päivältä. Ihan aidosti oikeasti olen ihan hitokseen innoissani omien tiimiläisteni puolesta. Kovaa työtä on tehty pitkin kevättä ja nyt sitten syksyllä katsotaan kuinka pitkälle se hedelmää kantaa. Ja varmasti tulee kantamaan pitkälle :)
Pentti my man <3

Ja Eini my love <3 Einikin alkaa olemaan aika lailla kireessä kunnossa! Onhan tämä ollut taas ihan erilainen matka kohti kisoja, kun on saanut / voinut niin sanotusti sivusta seurata toisen dieettiä. Eihän se helppoa ole hetkittäin ollut, mutta kuka on koskaan väittänytkään, että se helppoa olisi? Toisilla se on helpompaa kuin toisilla ... toisilta se ei ehkä onnistu ikinä. Mutta mikä tässä elämässä olisi kaikille yhtä helppoa tai vaikeeta? Ei varmasti mikään. Jokainen on yksilö, niin fyysisiltä kuin psyykkisiltäkin ominaisuuksiltaan.

Ja se mun offikunto, tadaa, tässä sitä on :D

Ja offikunnosta puheenollen, on hyvä muistaa, että ei se niin kutsuttu bulkkaaminen tarkoita sitä, että napaan vedetään kaikkea maan ja taivaan väliltä ja niin paljon kuin vatsa vetää. Järki on pidettävä käsissä tässäkin asiassa. Ruokailusta niin ikään puhuimme Sallan kanssa myös. Vaikka mun kroppa mitä ilmeisemmin sietää suhteellisen hyvin ylimääräisiä kaloreita koostuen myös niistä turhista ja ei niin kehittävistä hiilareista (suklaa, jäätelö! :o ) niin silti munkin on pidettävä mielessä se, mitä mun on oikeasti järkevää syödä maksimoidakseni oma lihaskasvuni ja kehitys! Ei se pullaa puputtamalla ole tämäkään kroppa rakennettu. Eikä sitä pullaa puputtamalla jatkossakaan rakenneta! Mutta niin tiukka en ole minäkään, ettenkö sallisi itselleni myös niitä nautintoja koostuen siitä jäätelöstä ja suklaasta ;) aina toisinaan, toisinaan jopa joka päivä lomalla :D

Juu ei tähän kuntoon pullaa syömällä päästä :)

Eipä mulla kaiketi tässä vaiheessa ole juuri lisättävää. Loma jatkukoon ja jatkukoon :) Nautitaan näistä päivistä. Palaillaan taasen asiaan! Eiköhän tässä ollut päivityspläjäystä taas vähäksi aikaan.

HEI NY!

torstai 31. heinäkuuta 2014

Lomalla

Päivää päivää! Taasen pientä taukoa tässä kirjoittelussa, mutta se tuskin haittaa ketään :D Tuleepahan sitten enemmän kuulumisia kerralla = kukaan ei jaksa lukea loppuun asti. No ei se mitään, kirjoitan kuitenkin :)
Ensimmäistä lomaviikkoa viedään. Eilen(kin) olimme rannalla. Tuosta meidän Lammaslammesta on tehty kohtuullisen uimakelpoinen pieni lampi. Vesi on lämmintä ja tällä hetkellä jopa siedettävän puhdasta. Tuossa lammessa on tullut jokuset kerrat uitua. Jo lapsena siellä tuli käytyä kavereiden kanssa molskimassa. Nyt siellä sitten molskii jo oma jälkikasvu ... huoh. Mutta hei MINÄKIN heitin eilen talviturkin vekka ;) Wuhuuu, saavutus sinänsä, ottaen huomioon, ettei tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta rannalla tänä kesänä :D Mutta musta on tullut aika vilukissa, mitä vesistöihin tulee. Veden tulee olla lämmintä ;) muuten mä viihdyn mieluummin rannalla :D Joo musta ei ehkä ihan ensimmäisenä tule avantouimaria, paitsi jos joku tarpeeksi yllyttää :D

Tämän aamun korkkasin salilla. Heräsin jostain syystä jo puoli kuusi tänä aamuna. Omituista, nimittäin normaalisti en heräile ihan noin aikaisin ilman mitään sen suurempaa syytä (paitsi kisadieetillä heräilin :D). No mitäs sitä märehtimään. Pakkasin treenikassin ja suuntasin jalkatalkoisiin. Viime viikko meni vähän kevyemmällä kierrolla, joten tällä viikolla sitten paukutellaan rautaa vähän kovemmin ottein. Kyllä on ihan mukavasti irronnutkin. Mitä tulee kondikseen, niin hmmm... sitä on tullut kauheen kauheen kauheen kriittiseksi oman kuntonsa suhteen. Sitä tulee nähtyä itsensä aika rehevänä (ja sitähän toki olenkin versus kisakondis :D) mutta toisaalta, välillä on ihan hyvä todeta, että ehkä sitä nyt ei olekaan ihan huonolla mallilla. Myös se, että Eini alkaa olemaan aika lailla kireessä kondiksessa tällä hetkellä, hämää kummasti oman kunnon suhteen :o mutta sitten tosiaan, kun näkee noita tavallisia eläväisiä, normi kondiksessa olevia tyyppejä tuolla salilla, niin voihan sitä todeta, ettei sitä nyt ihan huonossa kunnossa ole itsekään :D Tosin kun tähän lajiin on jo sotkeentunut :D niin eipä sitä omaa kuntoa kuulu verrata myöskään omaksi iloksi jumppaileviin kanssakavereihin, koska JOS ja KUN tässä vielä kisalavoille mielitään, niin pakkohan tässä on tahkota kondista kovemmaksi :)

Kuten todettua tulikin, viime kierto oli hieman kevyempi ja nyt aloitettiin sitten taas vähän voimapainotteisempaa treenikiertoa. Testosteronit liikenteeseen ;) todellakin!

Vetokankaasta on tehty todella mallikas ranta. Siellähän viettää aikaansa ihan mielellään. Tuossa viime viikonloppuna ajelimme neidin kanssa fillarilla sinne. Olen aika ylpeä tytöstä, koska hän niin reippaasti fillaroi mun kanssa, eikä narissut yhtään matkasta :) Asiaa! Olisihan se nyt aika häpeällistä ajella autolla (jos sellainen vielä olisi :D) näillä helteillä rantsuun, jonne kuitenkin on ihan siedettävä matka fillarillakin. Ihan sama kuin että ajaisin salille autolla :o Noooooot! Hitto tän matkan tästä vaikka kävelee ja jos fillari on käytössä, niin sillä sitten :) Edelleenkään en ole päivääkään katunut päätöstäni luopua autosta.
Erehdyin muuten tuossa Facebookin puolella kommentoimaan tuon rantareissun jälkeen, kuinka paljon tukevia / ylipainoisia lapsia ja nuoria tuolla rannalla näki. No tämähän otettiin tietysti heti niin, että arvostelen tyyliin ihmisten ulkonäköä, vaikka nimenomaan korostin siinä näkökantaani terveyden kannalta! Ja mikä jännintä, niin aikuiset itse innostuivat asiasta avautumaan oman ylipainonsa vuoksi, vaikka minä puhuin lapsista ja nuorista :o Mutta kyllä se nyt vain kuulkaas on niin, että jos lapsi ja / tai nuori on perusterve, niin kyllä sen ylipainon syyt löytyy varmasti sieltä kotiolosuhteista. Koska karu totuus on yleensä aina se, että perheessä useampikin on sitten ylipainoinen... yleensä vanhempia myöden, joten jokinhan siinä vinoon menee. Eikö? Ja juu, mulle on ihan sama miltä ihmiset näyttävät, laihoina, lihavina, hoikkina, normaaleina, kunnossa tai vähemmän kunnossa.
Minä ja emäntä <3

Niin no, joo ... tässä nyt sitten lopputulos rantareissusta. Hiukka tuli tuota väriä pintaan. Vähän olisi voinut tietty suojautuakkin auringolta.

Ja taas meidän lammella.

Kahvit on mukana tietty :) On se jännä miten kahvi maistuu aina ... mulle :D

Lintsillekin ehdittiin jo heti ensimmäisenä virallisena yhteisenä lomapäivänä :) Siellähän sitten mennä viuhdottiin. Oli kyllä aivan jumalattoman kuuma päivä ja jossain vaiheessa se hieman meinasi verottaa pikku neidin jaksamista. Päätä alkoi hänellä särkemään, mutta onneksi se meni pienellä levähdyksellä, juomisella ja evästyksellä ohitte. Pitkät olivat jonot joka laitteeseen, mutta sitkeesti jonotettiin. Minä jonotin jopa Lintsin uutuuteen Kingiin ja voin kyllä kertoa, että olihan kokemus. Hittolainen, magee fiilis :) Siinä huomaa mitä adrenaliiniryöppy tekee kropalle. Pientä tärinää ja vapinaa sekä jalkojen velttoutta oli havaittavissa heti laitteesta nousun jälkeen. Suosittelen, jos extreme kokemukset ovat mieleen.

Ja maailmanpyörässä ... tai mikä lie Rinkeli se nykypäivänä on. Mutta aina se on yhtä hauska, ihan kuten vanha kunnon vuoristorata viiskytäluvulta :)

Hiuksetkin lähti taas vaihteeksi. Nyt on kevyempi lookki jälleen ja eipähän se näillä säillä haittaa lainkaan ;)

Loppukevennykseksi vielä kuva, jonka räppäsin tänään salilla. Kyllähän tuo etumuksen pullotus epäilyttävästi viittaisi vastakkaiseen sukupuoleen, mutta kerrottakoot, että kuva hämää :D Muo vaan alkoi hieman huvittaa kun itse tajusin, miten kornilta tää kuva tosiaan näyttää :D :D :D
Että semmosta siis tänne. Ja nyt voin taas vetäytyä blogipimentoon. Meitsin menojahan voi siis seurata siellä instagraminkin puolella :D Nauttikaahan nyt tästä kesästä, kun sitä kerrankin on tarjolla isosti ;) Me taidetaan painella jälleen lammen rantaan pulikoimaan :)

HEI NY!