Alkaen 10082010

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ärpurr. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ärpurr. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Loma se jatkuu vain :)

Täällä sitä taasen notkutaan, koneella. Onko mulla muuta elämää? No tokihan on :) mutta nautin myös todella todella todella paljon kotona olosta, omasta ajasta <3 Kukapa ei joskus nauttisi. Mutta kyllä mä sanon, että oli erittäin mukavaa vaihtelua käydä eilen kavereiden kanssa istumassa kahvilla vähän pidemmän kaavan mukaan :)

Nyt kun kisahässäkät ovat hetkeksi aikaa takanapäin, voi taas olla hieman enemmän sosiaalinen :D That´s nice ;) Mulla on hirmuisesti huikean hienoja ystäviä, joten olen enemmän kuin velkaa heille sen, että annan aikaani myös heille. Ja ennen kaikkea se on myös todella tärkeää mulle. Kovasti suunnittelemme bestikseni kanssa laivaristeilyä. Edellisestä onkin jo aikaa. Se on sellainen maailmanparannus reissu sitten taas :D Yleensä seuraavana päivänä ei kyllä tunnu siltä, että maailma olisi yhtään ainakaan parempi paikka ;) :D mutta se kuuluu pelin henkeen, niinkuin sekin, että Fresita pullo pitää kylmentää hytin vessassa laskemalla kylmää vettä roskakoriin :D Ikiteinit ;) Mutta taisimme turvautua tähän vanhaan toimivaan kikkaan Eininkin kanssa hotellilla viime viikonloppuna :D haha.



Meidän herrasväki nauttii niin ikään keväästä. Auringonpaistetta onkin riittänyt oikein mukavasti ja tänään fillaroin salille ihan treenitrikoissa ja kevyessä pitkähihaisessa treenihupparissani :) Eikä muuten tullut kylmä, ei totta tosiaan tullut! (ja tässä on nyt taas sanottava, ennenkuin joku ehtii ensin, että meidän Pentin parta on ryönäsen näköinen, koska hän oli juuri ennen kuvanottoa juonut vettä :D ! Se ei siis ole hoitamaton ja likainen ;) )

TÄNÄÄN sitten vispasin salilla TAKAOLKAPÄÄT - SELÄN JA RINNAN! Voin kertoa, että ainakin oli tilaa tänään salilla :o Missä kaikki olivat? Mämmiastioilla? Ehkä ... pashaa suut täynnä :D

- facepull 
- hammersoutu
- alatalja
- t-tankosoutu
- ylätalja niskan taakse

- peckdeck
- ritikkäinen alhaalta

- pakarat jalkojen lähennyslaitteessa (hitokseen toimiva liike muuten!!!!)
- taaksepotkut

Sattuipa muuten sitten niin, että yksi mimmi nappasi mun juomapullon matkaansa kun olin tekemässä alataljaa. Hänellä itsellään sattui olemaan samanlainen Fitness Tukun pullo. Mä en aluksi edes huomannut, mutta onneksi hän tajusi sen itse. Totesin hänelle: " No siitä ei kannata huikkaa ottaakaan, semmoset myrkyt mulla on siinä :D Olisit kyllä varmasti huomannut, että sulla on väärä pullo :D" No nyt teitä varmasti kiinnostaa mitä myrkkyjä mulla mahtaa olla juomapullossani ;) No siellähän on maustamatonta aminohappoa, glutamiinia ja maun vuoksi Fun Light mehua loraus, sekä mun pumppi boosteria ;) Voin kertoa, että aika eksoottinen miksaus :D mutta mitäpä sitä ei bodari naamaansa lykkäisi tehostaakseen treeniään???? (no ehkä jotakin voin jättää lykkäämästä)
Hiljaista oli kuin huopatossutehtaalla :)

Ja mitä meikkaamiseen tulee kun salille menee, niin mun mielipide on, että jos siltä tuntuu, niin antaa palaa vain. Jotkut kritisoivat tätä tapaa meikata salille mennessä, mutta mitä pahaa siinä on? Saahan sitä olla huolletun näköinen, vaikka hiki virtaa ja naama vääntyy suhteellisen eroottisiin ilmeisiin treenin aikana :D Eli joo, kyllä mä toisinaan meikkaan salille lähtiessäni, kuten tänäänkin.

Kenkähyllyt näyttivät tänään tältä. Ei siis ketään missään.
Salilta sitten fillaroin suoraan Nesteelle. Piti täyttää vähän fillarin kumeja. Ja olihan niissä ihan tosissaan varaakin täyttää :o pikkasen oli paineet alhaalla. Kyllä nyt taas rullaa kivasti ;) Okei okei okei, myönnetään, kävin mä ostaa itselleni Mignon munankin :o Juu kyllä. Pääsiäinen on yhtä rietastelua ;) Ohhohho :D
My lunch <3 Ja onnistuin, tänäänkin, erittäin makoisaa seitiä jälleen, riisiä ja vähän saldee fetahöysteellä. Puntari edelleen käytössä ;) Nostelen hiilareita pikku hiljaa ylöspäin.
Hiilareista puheenollen. Nyt on se aika dieetin jälkeen kun moni kisaaja masistelee muuttuvaa ulkomuotoaan :o Noh, eihän se tietenkään hienoa ole, kun vatsapalat alkaa katoilee, mutta vielä tällä hetkellä mulla ei ole ainakaan mitään kriisiä löystyneen ulkonäköni suhteen. Itse asiassa eilen kaveritkin kehui, että kiva kun oot saanut taas vähän poskia takaisin :) No juu, kyllähän sen kaikki tietää, että kisakiree ulkomuoto ei todellakaan ole terve olomuoto, eikä sen tarvitsekaan kestää kuin vain sen hetken. Eikä se kestäkään. Jos yrittää pitää sellaista kuntoa yllä, niin metsään mennään ja pahasti. Yritän siis hillitysti nostella kaloreita, enkä päästä itseäni mättämään mitään niin kutsuttua roskaruokaa. Ainut mihin olen nyt langennut on suklaa, mutta yritetäänpä pitää kontrolli siinäkin hommassa!
Ja sitten Päivin VINKKIOSIOON. Kun laitatin nämä aivan sairaan mageet ripsienpidennykset (terkut Nooralle <3 ) minua neuvottiin harjaamaan näitä räpsyttimiä. Juu, ei missään nimessä kammalla, vaan nimenomaan ripsiharjalla. No mulla kun ei sitten sattunut olemaan tällaista pyöreän muotoista ripsiharjaa himassa, niin siitä se idea sitten lähti. Jokaiselta tosi naiseltahan löytyy aina jokin kuivahtanut ripsiväri jostain, eikö? No multa ainakin ;) Joten yhdestä näistä anastin tuon harjan, pesin ja kuivasin ja nyt mulla on toimiva ripsiharja :) Kuten kuvasta näkyy, niin tuo oli vielä tuommoinen hyvin kompakti malli, joten se mahtuu hyvin meikkipussiinkin :)

Ja mun Mignon :) Uuuuuh, tuolla se odottelee muo :)
Yksi asia muo on tässä hieman askarruttanut taas. (Mikäpä muo ei askarruttaisi :D ) Kisojen jälkeen tulee aina se jälkipuintien hetki. Tottakai, sehän kuuluu asiaan, tietysti. Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä ja onhan kyseessä arvostelulaji, niin arvostelu tietenkin kuuluu asiaan. Toisaalta, se kunnia lienee tuomareilla, eikä keittiöpsykologeilla :D Mutta tottahan toki oman mielipiteensä saa ilmaista. Sitä mä vaan ihmettelen, miksi se pitää tehdä aina niin tökerösti ja dissaavaan sävyyn. Puhutaan löysistä, viimeistelemättömistä kunnoista, suorastaan heikosta tasosta, jolla ei kunnioiteta katsojia ja lippunsa maksaneita :/ Tässähän voidaan taas todeta, että helppohan se on lavanreunan alemmalta tasolta huudella, mutta se on hyvä kokeilla itse nousta sinne. Ja jos vaikka onkin noussut, niin sitä suuremmalla syyllä ihmettelen miten kehdataan morkata kisaajia?!?!?!?!? Ei mulla muuta :)

Nyt mä nautin tästä ihanaisesta illasta, kotisohvalla. Sain juuri proteiinikakkuni valmiiksi, mutta siitä lisää huomenissa :)

HEI NY!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Lauantaita taloon!

No johan otti taas bodari unta palloon viime yönä :D No okei, tuli myös vähän valvottua. Oli pakko aloittaa uusi kirja: Portobellon noita :) Vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Siinähän sitä saa taas iltasin ennen nukkumaanmenoa nautiskella tarinasta :) Iltasatu :D aikuiseen makuun!

Mutta mikäs sen ihanampaa kuin herätä rauhassa, ilman kiirettä, laittaa puurot ja kahvit (tosin pikku emäntä keitti mulle kahvit tänä aamuna <3 mun pieni rakas!). Edes ulkona vallinnut sadesää ei haitannut lainkaan. Mahtaa muuten Icebugien ostajia nyt harmittaa. Sairaan kalliit kengät aivan vailla käyttöä :/ Edelleen siis vannon irtonastojen nimeen :) Toimii! Ja ne voi laittaa alle kenkiin kuin kenkiin sitten JOS niitä tarvitsee. Tänä talvena ei ole hirveesti tarvinnut, eli ei ollenkaan :D
Aamupuuroilujen ja kahvittelujen jälkeen bodarin paikka on tietysti, missäs muualla kuin kuntosalilla.  Tänään jälleen Forever Varistossa. No juu, ei ollut siunaantunut ruuhkaa tällekään päivälle. Vissiin niitä kinkkuja aletaan sulattelee sitten urakalla vasta tammikuussa. Sitä tungosta odotellessa. Onneksi se yleensä ei kestä kuin ehkä just just helmikuulle... sitten jengi hyytyy. Harmi sinänsä, taas kerran on uudenvuodenlupaukset menneet monella penkin alle :( Mutta tämä sama ilmiö seuraa vuodesta toiseen!

Mulla olikin tänään vuorossaan TAKAREIDET - POHKEET JA VATSA ! Rauta on liikkunut nyt jotenkin erityisen kevyeen viime päivinä. Olen tyytyväinen. Tänäänkin SJMV:ssa irtosi 70 kiloo kepeästi 12 toiston sarjoilla :) Ei huono ollenkaan. Mä luulen, tai uskon, että kun sen liikkeen tekee vain oikein, se ei ota selkään, niinkuin jotkut tuppaavat valittamaan, että selkä ei kestä :o Senhän on käsittääkseni tarkoitus mennä takareisille ja pakaroille. Mutta maastavedoissa lienee aika yleinen ongelma just se, että jengi tekee liikaa selällään niissä liikkeissä :/

Ihan ylhäisessä yksinäisyydessä sain jumpata :)  MUTTA kyllähän siellä oli jokunen muukin ja sain taas tosi paljon tsemppipalautetta pariltakin ihmiseltä. Voi että se niin lämmittää mieltä aina uudestaan ja uudestaan kun ihmiset tulevat ja tsemppaavat :) Kyllä meistä suomalaisista tuppisuista joskus irtoaa jokin kaunis elekin ;) Hyvä niin!

- takareidet istuen
- takareidet maaten 1 jalka kerrallaan
- SJMV
- yhden jalan pystyprässi (tässäkin ihan ennätykselliset +70kg / jalka 12 toistoilla :) me so happy now!)
- balettikyykky
- taaksepotkut

- pohkeet istuen

- syviä vatsoja, uhhuh!

Fillarilla taas salille ja takas. No kyllähän sitä vettä tuli, mutta ei haitannut. Hieman vaan meinas näkökenttä kärsiä. Pitäs olla pyyhkimet ajolaseissa :D

Kotimatkalla pysähdyin Fimtowniin, koska tänään bongasin tuttavan seinältä fabosta leffan, jota hän kehui kovasti. Mähän olen siis suuri kauhun ystävä (eli tää leffa ei taida olla Kerttu sulle <3), joten jos leffaa kehutaan, niin pakkohan se on nähdä hei! Leffan nimi on The Conjuring. Katsastetaan nyt sitten. Joudunkohan mäkin katsomaan sitä välillä silmiä peitellen. Huimaa jos näin on. Silloin on leffassa onnistuttu :)

Tää dieettaaminen ei oikeesti ole ollenkaan pöllömpää touhua. Tähänhän alkaa suorastaan tottumaan. Pitkään aikaan en itse asiassa ole nähnyt niitä uniakaan mitä dieetin alkutaipaleella tuli nähtyä useinkin. Eli unia joissa söin herkkuja ja join alkoholia... ja ne oli painajaisia :D Jännästi vissiin aivot vaan tottuu siihen, että sitä mitä ei ole, sitä ei kaipaakkaan. Siihen kun tottuu, niin mikäs siinä sitten. Edelleenkään en ole nähnyt nälkää. Näläntunnetta tietysti on ollut, mutta se on normaalia. Ei mitään väsymystä, heikotusta tms. dieetin takia. Tosin menen edelleen vissiin ihan kohtuu kaloreillakin, koska kroppa on pelittänyt niin hyvin tähän asti. Toivottavasti pelittää jatkossakin! Vielä on matkaa ja dieetti kiristyy!

Itselleni hankkimani joululahja. Ihan paras hankinta taas hetkeen. On nimittäin ollut käyttöä kuulkaas. Mä olen kunnon teen ryystäjä. Tulee sit vähän vähemmän vedettyä tota sumppia ja hyvä niin. 

No ja pitäähän bodarilla on herkkukaappikin kuosissaan :D Siellä ne odottelee huhtikuuta.  Herkuissa lienee hyvä puoli se, että ne säilyy kohtuu kauan :) hih. Ja onhan sit mitä tarjota vieraille, jos sellaisia tuppaa ilmestymään :) Ei nyt ehkä kehtaa heittää rahkapurkkia keskelle pöytää ja keittää kahvit kylkeen :D Olen pistänyt merkille, että aika varovasti ihmiset haluavat herkutella mun läsnäollessa. Ihan kuin porukka häpeäisi omaa syömistään? Hei muo ei kyl oikeesti haittaa yhtään kuinka paljon ja mitä muut syö. Ei mulle tule siitä kiusausta. Että antaa palaa vaan :) Tytöllekin väänsin tänään sellaisen meidän keksimän pipariunelman, eli pipareita murusiksi, sekoitetaan kermavaahtoon ja nomparelleja päälle. Maitui neidille, mutta totesi kyllä, että aika makeaa oli ;) 

Ja edelleen hehkuttelen joulufiilareissa. Kynttilät palavat joka päivä ja joululaulut soi. Ihana Jouluradio, taitaa soitella vielä taukoomatta joululauluja loppiaiseen asti :) Kivaa.  Muutenkin on tässä viime aikoina palaset alkaneet loksahdella aika kivasti paikoilleen omassa elämässä. Kaikella on tietysti kääntöpuolensa. Olen myös saanut huomata, että lähipiirissä on ihmisiä, jotka eivät katkeruudeltaan voi nauttia toisen ilosta ja onnesta :( Surullista. Jos jotain minäkin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, ettei katkeroituminen auta mitään. Se vaan myrkyttää oman mielen eikä johda mihinkään muuhun kuin pahaan mieleen. Jos jostain syystä koen tulleeni väärin kohdelluksi, nostan mieluummin itseni sen asian yläpuolelle ja jatkan matkaani eteenpäin. Mitä se auttaa jäädä vihottelemaan ??? Ei mitään. Mutta tietysti, ihmiset toimivat niinkuin toimivat ja vaikeahan siihen on välillä vaikuttaa :/ No itse yritän olla kaikesta huolimatta positiivinen ja enkä lähde moiseen mukaan, tälläkään kertaa :D

Ollaanhan taasen kuulolla. Nauttikaa !

HEI NY!

tiistai 8. lokakuuta 2013

08102013 Tiistai tohinat!

Nonnih, täällä sitä ollaan taas. Tää päivä ei ehkä ole ollut parhain mahdollinen. Jotenkin duunissakin oli aika nihkee fiilis hetkittäin. Meillä oli "kokous" ja edellisistä kokouksista traumatisoituneena, en kauheesti odottanut kyseistä tilaisuutta. Tosin tiesin kyllä, että siitä ei tulisi edellistensä kaltaista :) mikä tietysti oli positiivinen asia... mutta kyllähän te tiedätte, jos tulee semmoinen huono kokemus jostain asiasta, niin sit se aina tökkii... tai ainakin pitkään.

Muutenhan työt maistui taas ihan kivasti. Yksi haastavampi potilastapaus herätti kummasti heti aamusta :) Eihän sitä koskaan toivoisi, että mitään komplikaatioita esiintyisi, mutta toisinaan niitä aina tulee. Ammatillisestihan se on kuitenkin motivoivaa, kun pääsee näyttää ammattitaitoaan ja ennen kaikkea toteuttamaan oppimiaan asioita :) Kyllä sellaiset päiväni murmelina duunipäivät pidemmän päälle alkaa puuduttaa. Onneksi tässä työssä aika harvoin tämä päiväni murmelina toteutuu :D haha. 
Nonnih, se siitä sitten. Töistä suoraan salille, tietysti! TÄNÄÄN  oli vuorossaan OLKAPÄÄT-TAKAOLAT JA SELKÄ :) Pääsin siis lempipuuhiini :)

-pystypunnerrus smith
-viparit sivulle seisten
-yhden käden viparit
-pystypunnerrus kp

-yhden käden alatalja
-kapee ylätalja
-ylätalja niskan taakse

-facepull

-olkapääpumppia lopuksi.

Venyttelyä :) jaloille. Tosi hyvin rauta nousi ja liikkui tänään. Kehitystä on selkeesti tapahtunut :) hyvä niin. Ei kait tätä hommaa viittis kovin kauaa duunaa, jos ei mitään parannusta olisi huomattavissa... tai ainakin sitten olisi syytä miettiä, että mistähän moinen mahtaa johtua :D Suorat sarjat jatkuu, jolloin toistot ovat luokkaa 8-10 ja sarjoja tuli sen 3-4 per liike :) Hyvää tuntumaa, jäätävää pumppia olkiin. Me like!
Pakaroiden venyttelyä :) Kyllä eilinen jumppa tuntui kintuissa ja peffassa, uh.
Tänään sain taas pätevöityä äidin roolissani salilta käsin. Huhhuh mikä sotku kehittyi pikku neidin ympäristöopin kokeesta. Nooooh, neiti oli kuulema unohtanut kirjan kouluun ja koe on huomenna. Minä passitin emännän hakemaan sitä. Koulun ovet olikin sit jo kiinni :( No minähän sitten torumaan, että tällainen peli ei vetele. Että pitää olla tarkkana!

No mitä vielä, kun tulin kotiin, niin se koekirja löytyi sitten niinkin yllättävästä paikasta kuin koulureppu :o Just näin. Mitä säätämistä. Saattoi ehkä käydä niin, että minä menetin malttini. Tiedättekös sen tunteen, kun takana on pitkä päivä duunissa, treenit, kotityöt odottaa, koirat odottaa, ois pyykkiä, ruoanlaittoa, siivousta. Niin, tiedättekö, kun aina ei vaan jaksa, ei millään. Sit tulee sellainen totaali "romahdus" "Eiiiiiiiiiiiih, mä en jaksa... ei tämäkin vielä... ei mä en kestä... ei miks aina näin...!!!!". Joo no mä ainakin toivon, että joku muukin on kokenut tämän saman tunteen, etten mä ole ainut. Hetken siinä meuhkasin ja paasasin suu vaahdossa, miten tällainen peli ei vetele jne. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Saatiin tehtyä yhdessä matikan tehtävätkin ja neiti pääsi lukemaan kokeisiin :) Matka mummilaan jäi nyt tältä tiistailta toteuttamatta, mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Niin kait sitä kantapäänkautta oppii itse kukin, jos muu ei auta :o
Ja toisen pakaran venytys :D
Että semmonen päivä siis tänään. Nyt voi melkein todeta, että onneksi tämäkin päivä alkaa olemaan loppusuoralla :D Nyt jo vähän hymyilyttää. Kyllä sitä voi aikuinen ihminenkin olla joskus vaan niin väsynyt, että pieni levähdys olisi paikallaan. No, se on tällaisessa yhden aikuisen taloudessa hieman hankalasti toteutettavissa. Sitä kun on vaan tehtävä tietyt asiat JOKA päivä, riippumatta siitä kuinka paljon väsyttäis tai ahdistais. Niin se vain on :/ Mutta tällaisina päivinä pitäisi kyetä suuntaamaan ne ajatukset sinne positiivisiin asioihin :)

Ei kait tässä tänään muuta. Ollaan taas kuulolla. Ai niin, ja huomaan, että olen saanut jokusen uuden seuraajan. Yeppee! Tervetuloa :) HEI NY!

torstai 25. huhtikuuta 2013

25042013 torstai

Nonnih, tänään onkin ollut erikoinen päivä. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta sanottakoot nyt niin, että duunissa meni vähän herne nenään. Liittyy työtapaturmaan mikä mulle kävi reilu vuosi sitten, jota firmamme vakuutus ei suostu korvaamaan ja firma ei tietenkään suostu korvaamaan. Voitte vaan kuvitella kuinka suuri tatti kasvoi meikäläisen otsaan tänään. Mutta se siitä.

Olosuhteiden pakosta olen lyhytsanainen ja pienessä blogipimennossakin. Täällä kuitenkiin ollaan ja hommat rullaa kuten tähänkin asti :)

 Tänään:
-päivä :)

ja -päivä :)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

NYT OTTAA NIIN PÄÄHÄN!

"Ensimmäistä kertaa kehonrakennus- ja fitnesshistoriassa on Kulttuuritalon kilpailu loppuunmyyty ensi viikonloppuna. Olen tulossa vain aamun kehonrakennus- ja CBB-kisaan, mitä teen, kun minulla ei ole lippua? Jos olet tulossa katsomaan vain kello 10:00 alkavaa kehonrakennus- ja CBB-kilpailu, Kulttuuritalon lippupisteessä myydään kello 09:00 lähtien lippuja tähän tilaisuuteen ja myynnissä on vielä satoja pääsylippuja ainakin heti aamusta. Näillä lipuilla EI PÄÄSE sisään iltapäivän kilpailuun. Lippujen hinta on 40 euroa. Näin kaikki kehonrakennus- ja CBB-kisaan tulevat fanit pääsevät sisään. Minulla ei ole lippua kello 15:00 alkavaan naisten kisaan, mitä nyt teen? On hyvin todennäköistä, että paikkoja vapautuu kun ovet avautuu ja yleisö menee paikoille istumaan, mutta kuinka paljon paikkoja on vielä myynnissä, sitä kilpailun järjestäjä ei voi tietää (koska jotkut katsovat vain alkukilpailun ja lähtevät sitten kotiin syystä tai toisesta, näin käy aina). Eli jos sinulla on kärsivällisyyttä ja vähän hiturainen onneakin, niin saat liput vielä juuri ennen kisaa Kulttuuritalon lipunmyynnistä. Missään nimessä paikan päälle ei kannata tulla kello 15:00 jälkeen. Tervetuloa seuraamaan Disturb.fi Fitness Classicia uusitulle Helsingin Kulttuuritalolle, jossa tilaisuutemme on ensimmäinen talon melkein 2 vuotta kestäneen remontin jälkeen!"

ARVATKAA OLENKO MINÄ HANKKINUT LIPPUA ETUKÄTEEN????? NO EN OLE EN!!!! VOI SANONKO MITÄ!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

RAISKATUTREIDET.COM

No johan on sään meille lykännyt. Voisko olla kauniimpaa. Harmittaa hieman, että meidän iso ukko on edelleen köhäinen ja koiralenkit jäävät siis olemattomiksi siitä syystä. Whipukka taasen ei juuri nauti pakkasesta, vaan yrittää kääntyä jokaisesta mutkasta kotia kohden :D haha. Siitäpä syystä nappasin eilen likan lenkkikaverikseni ja köpöteltiin yhdessä Filmtowniin palauttamaan leffaa ja vielä kaupan kautta kotiin. Ylpeäksi tässä asiassa tekee se, että tyttäreni ihan itse ehdotti tällaista yhteistä lenkkiä :)

Eilen oli siis lepopäivä muuten. Mukaan tarttui leffavuokraamosta taas uusi Alvin ja pikkuoravat, niitä on nyt tullut syynättyä kaksin kappalein ja ehkä noin tuhanteen kertaan. Kysykää vaan, niin minä vastaan, tiedän kaiken Alvinista ja pikkuoravista ;) :D

TÄNÄÄN SITTEN ETUREISITREENI! I love it! Fiilis oli hyvä, suorastaan hinkusin päästä rääkkäämään reisiäni, näitä pitkiä kapuloita, johon nyt tahkoan massaa apinan raivolla. Voi miksi, miksi en voisi olla hmmm... kymmenen senttiä lyhyempi??? Alkaisin jo ehkä näyttämään fitness harrastajalta, jos saisin tumpattua tämän jo olevassa olevan lihasmassan vähän lyhyempään runkoon. No ei auta, töitä tehdään ja tehdään ja tehdään ja tehdään...


Aamuposet kotona :)
Kunto on hieman mielestäni siistiytynyt, ainakaan berberi ei enää niin roiku :D
No jah, tämmönen :)
Tuli siis jumpattua reippaasti reittä salilla. Ensin aloitin syväkyykyllä. Ihan mukava hiki tuli pintaan, ehkä vähän enemmänkin :D Seuraavaksi oli vuorossaan askelkyykky smithissä. No jah, tässä välissä pitänee taas ihmetellä ihmisiä! Meillä on salilla kaksi smithiä, vierekkäin. Okei, ne on vähän erilaisia, mutta siis toinen oli vapaa. Kun olin vaihtamassa painoja smithiin, niin yksi rouva tykkäs, että olin lopettanut ja alkoi jo laittamaan omia painoja tangon toiseen päähän. Katsoin häntä _hieman_ pitkään, mutta hän ei ollut millänsäkään vaan jatkoi touhuaan. Olin, hmmm... aika lailla pöyristynyt ja siirryin vaan toiseen smithiin jatkamaan. Edes siinä vaiheessa hän ei tajunnut ilmeisesti mitään, tai ainakaan ei antanut niin ymmärtää vaan alkoi tekemään omaa askelkyykkyään ihan tyynen rauhallisena. Kun se lopetti sarjansa, mun oli aivan pakko sanoa "Olisi muuten kohteliasta kysyä, että onko tämä vapaa tai oletko lopettanu!" Joo, että näin meidän salilla. Mä alan olee aika tympääntynyt tohon mestaan. Siellä ei näytä jengillä olevan minkäänlaisia salietikettejä hallussa. Mä niin vaihdan takaisin sille salille mistä alun alkuani lähdinkin, kun määräaika menee tuolla umpeen, nih! No siis sitten askelkyykyn jälkeen tein pudotussarjat vaakaprässissä ja joo, voin kuulkaas kertoa, että tämän emännän reidet huusi hoosiannaa. Siihen päälle vielä reiden ojennukset, pudotuksin, niin alko olee jalat ns. pulkassa, eli finaalissa, eli loppu, eli slut, eli tönköt, eli makaroonia eli... Sitten vielä pohkeet istuen, auh auh auh ja seisten, tällä kertaa tein smithissä, eikä oikeastaan yhtään huono idea. Päälle vatsat ja taas Päivi kiitti ja kumarsi, poseerasi salin peileille ja lähti saunan kautta kotiin. Ah, pitkästä aikaa kunnolla pitkän kaavan mukaan saunan lauteilla. Miten ihq :)
Tää kuva on niin jäätävä. Näyttää kun mulla ois silmä mustana. No niin pahasti en sentäs ottanut sen rouvan kanssa yhteen, joka vohki multa smithin kesken jumppani :D haha. Yep, mutta kiitos kiinnostuksestanne jälleen. Palaan asiaan hyvinkin pian, eli varmaan huomenna ;) Mukavaa sunnuntaita teille!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Perjantai puntti!

No ja iltaa / yötä itse kullekin säädylle taas. Mulla on semmonen päivä tänään, että ehkä en enää palaa siihen sen enempää. Sanotaanko nyt näin, että ehkä enemmän tai vähemmän on taas ollut vastoinkäymisiä ja tällä hermorakenteella niitä on aika vaikea toisinaan kohdata. Murh. Eikä vähiten harmita sekään, että meidän iso ukko on kipeenä... taas. Ei se oo enää nuori ja nähtävästi nämä sään vaihtelut kosteasta, kylmään, purevaan pakkaseen ja tuuleen ei oikein sovi sen hengitysteille. Lumensyöntikään ei kaiketi edesauta yhtään. Joten täällä ollaan jälleen kerran hengitystietulehduksessa, kohtuu ärhäkässä semmoisessa. Voi morjens!

No salilla sentään kulki saatana! Pudotussarjat jatkuu. Joku retard oli keksinyt laittaa semmoset kumiset kädensijat meidän suoraan metallitankoon (taljan) ja ai että söi naista. Pienellä apinan raivolla revin ne helvettiin siitä tangosta. Mitä sellaisilla tekee????? Ne kaiken lisäksi vielä pyöri siinä, että ote oli takuuvarmasti todella hutera. Joku kermap***e ei pysty vissiin pitää tangosta kiinni ilman pehmuisteita. Hankkikoot hanskat helvata sentään. Mä vihaan niitä taljan tankoja missä on niitä hemmetin kumipehmusteita tms. Niissä on mahdoton käyttää vetoremmejä! Olenkin esittänyt toivomuksen, että voisivat hankkia myös niitä ihan pelkästään metallisia malleja, mut mitä vielä, vanhatkin vuorataan jollain amatöörimäisillä virityksillä :p Voi luoja anna mun kaikki kestää tässä päivässä!

No nyt kun on avauduttu siitäkin... ai vitsi, tekis vielä mieli murista parista muustakin asiasta, mutta ennenkuin mut leimataan totaali mulkvistiksi, niin pidän leipäläpeni nyt hetken ummessa... mut siis murh... ärsyttäviä ihmisä oli eksynyt myös salilla :D Joo... asiaan siis.

Eli tänään oli vuorossaan sitten SELKÄ-TAKAOLAT JA HAUIS. Yes, mun lempparia... no mikä ei ois???? Alottelin sillä leveellä alataljalla ja niinkuin edellä mainitsin, sainkin hyvät aggret siitä tangosta :D Siinä adrenaliinipiikissä jopa 55kg tuntui suht kevyeltä :D Kulmasoudussa sain tehtyä taas 60 kilolla hyvät kympin setit ja vielä 50 kilolla kunnon rutistukset selkään. Puolikas mave kruunasi mun päivät. Tänään enkat 110kg x6 :) jei! Vähän tekniikka kyllä levis siinä toistoissa, mutta itseään pitää ruoskia. 100kg kuitenkin lähti ihan puhtaasti (omasta mielestä ;)) ja kun vielä 110 kilon jälkeen sain puristettua 90 kilolla kympin setin, viimeisteli se aika mukavasti tuon osuuden päivän treenistä. Voin sanoa, että muutama hikipisara valuin otsalta nenänvartta pitkin ja kaulasuonet olivat aika pinnassa :D Enpä voisi kehua itseäni kedon kauneimmaksi kukkaseksi tuon sarjan aikana, muutenhan mä olen aika helvetin hyvännäköinen ;)

Ja vipareita sitten etukumarassa. Ei tarttenut paljon painoja ottaa 6 ja 5:ttä kiloa heiluteltiin sivuille ;) Pullover taljassa, ihan kivat setit 35 ja 40 kilolla.

Sitten mun rakkaat hauikseni :) Niille vähän hauiskääntöä vinopenkistä käsipainoilla. Alkulämmöt 8kg ja sitten itse suoritus 10kg kässäreillä, kympin toistot. Hammerkäännöt taljassa, sain aika napakan tuntuman juuri kohteeseensa, yes. Vielä scotti päälle ja Päivi kiitti ja kumarsi...poistui kohti kotia toteamaan, että aijaa, vois vaikka lähtä takasin duuniin hakee pikku koiralle vähän pienesti lääkkeitä. Ai että kun oli mukavata ;)
Siinä sitä nyt sitten niin polleena mieltä ylentävän treenin jälkeen. Onneksi mulla on tämä harrastus! Pitää pääkopan kasassa tässä helvetillisessä arjen pyörityksessä. Jännä kyllä, miten sitä ei koskaan ole täysin tyytyväinen mihinkään. Vaikka järki sanoo ja teot puhuvat sen puolesta, että olen jo saavuttanut aika paljon tässä elämässä ehkä noin keskivertoon verrattuna, niin silti aina välillä on semmonen fiilis, että jotain pitäs muuttaa. Hmph! No semmosta se on silloin kun takana on rankka päivä ;) Tänään on ollut sellainen!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Hyvää lomahuomenta för mig :D

Nonnih, se lähti sitten lomaviikon toinen päivä käyntiin. Tänään eilisestä viisastuneena, laitoin sitten kellon herättämään. Joo joku voisi kelata, että HULLU, lomalla kello herättämässä, mutta siihen on syynsä ;) Ensinäkin a) haluan että rytmi säilyy edes jotenkin b) haluan syödä suht ajallani c) haluan ehtiä tekemään jotain hyödyllistä lomallani :) d) salille on päästävä :D ja ... no ehkä ne riitti jo. Eiköhän siinä ollut syitä ihan riittämiin. Mutta siis oleellisimmat syyt ovat ehdottomasti tuo rytmin säilytys ja syömisten ajoitus ;) Näin se vaan on.
"Aamupala" joillekin se merkitsee vähän jotain muuta, mutta meille harrastajille, se merkitsee usein sitä, miltä maha näyttää aamulla :D ja sitten se aamupala sinne ;) hihhei. Tästäpä tulikin mieleeni, kun no, joo tässä matkan varrella on joutunut tottumaan jos jonkin näköiseen piikittelyyn liittyen tähän BF harrastukseen. Okei, se on selvä ja uskon, että muutkin alan harrastajat ovat sitä kohdanneet! OOOTTEKO? Kertokaa kokemuksistanne. No niin, mutta tässä eilen, yksi minun "ystävä" jonka olen onnistunut suututtamaan tavalla jota en nyt tässä ala sen enempää ruotimaan, mutta jos nyt avaan, että liittyy parisuhteisiin, niin arvaatte miten katkeran suloista fiilistä siellä takana voi olla. Siis mulla ei ole häntä kohtaan, vaan hänellä näemmä minua. No siitä äityneenä sain eilen sitten häneltä kommenttia naamakirjassani omaan selkäkuvaan "Joku se sitten _rakastaa_ omaa kroppaansa!" ja tätä kommenttia ennen en ole kuullut hänestä varmaan kuukausiin mitään :o Otin ton kyllä ihan vittuiluna. Niiltä istuimilta suljin kuvakansion kaikilta muilta paitsi läheisimmiltä frendeiltä, eli niitä joita edelleen kiinnostaa stalkkaa mun harrastusta naamakirjassa, niin tavaraa löytyy sitten "fani sivuilta", dorga nimi, mut tiiätte mitä tarkoitan :D Joo mutta ohan noita ollut muitakin "Koska sun ääni alkaa madaltuu?" "Haluuksä näyttää mieheltä?" Sitten usein viitataan siihen, miten aggressiivinen musta vielä tulee :o joo, siis näihin kehonrakennus yms. body harrastuksiin liitetään automaattisesti aggressiivisesti käyttäytyminen :D Okei. Muo ärsyttää ihan sikana sellaiset kommentit, että jos joku käyttäytyy huonosti, niin Päivi tulee sitten ja vetää turpaan :o Siis WTF, en tekis ikinä niin. Mä en muista oonko mä eläissäni lyönyt ketään... no okei, ehkä kerran, mutta siitä on jo aikaa ja niitä aikoja ei tartte muistella :D eli mä en tod ole väkivaltainen ihminen missään määrin. Saatan suutahtaa joo ja suusta tuleva teksti ei välttistä ole painokelpoista, mutta nyrkkejäni mä en käy heiluttaa. No mut joo, tässä muutama esimerkki siitä, mitä itse oon saanut osakseni näistä "vitseistä" joita jengi joskus laskettelee. Tässä niille :p
Jumppaaja ja huomatkaa asiaan kuuluva jumppatukka myös! Joo mä tiiän, se on aika karsee :D mutta mä kasvatan sitä nyt ;) Toiveena ois, että siitä sais sitten joku kaunis päivä kun sinne kisalavalle astelen, niin jonkinmoisen kampauksenkin aikaiseksi. Mulla on nyt hyvä rako tässä kasvattaa siitä kunnon pehko :D On se kyl kiitettävästi jo vuoden vaihteesta kasvanut, että ensi keväänä mä luulen, että siinä on vähintään tuplasti tota tupeeta ;) Eiköhän siitä jo jonkinmoinen nuttura väännetä :D
Ja riivattua! Eilen multa vietiin kirjaimellisesti käsipainot käsistä!!!! Siis oikeesti. Mä oon jo ehkä jossain välissä kironnut noita Fustraajia meidän salilla. No eilen sitten kun tein vipareita käsipainoilla, niin sarjan päätteeksi Fustra ohjaaja tarttui niihin painoihin, niiden ollessa vielä mun käsissä. Otin soittimen kuulokkeen korvalta ja kysyin, et hei mitä ? Hän kuulema ottais ne, että ei kait sulla enää montaa sarjaa ole? Puuuh, vähän pöllämystyneenä totesin, että ota vaan, mä otan isommat painot :D haha! Ne olikin naurettavat viiden kilon käsipainot, sivuvipareihin, joten oli vähän varaa nostaa. Liian helpolla pääsi kaveri tälläkin kertaa. Ne on ihan sairaan röyhkeitä! Mä aijon antaa palautetta siitä kyllä! Eihän tommonen vetele, että tullaan nappaa painot käsistä, siis ihan oikeesti käsistä, mä en ees ollut laskenut niitä maahan tai mitään!
Meitsi vehtaa tän blenderin kanssa nyt joka päivä. Toivottavasti en oo yhtä dorga kun tämän sarjiksen mies... mut mähän en ookkaan mies, joten ei pelkoo ;) Vähän pisti naurattaa kyl!
Ja tässä mun uusin rakas <3 Meitsin iPod suffle! On se pieni ja helvetin näppärä! I´m in lööööööv!
Ja tässä kuulokkeet joita nyt jo uskallan suositella. Okei, nappikuulokkeet, mulla on ollut jos jonkinmoista. Menee usein hermo, kun ne ei meinaa pysyy päässä, ääni kärsii kun ne löystyy korvissa, mutta nää on hyvät! Kuten kuvasta näkyy, näissä ei ole sellaista normi airblugi nappia, vaan tommonen nokkamukia muistuttava korvakappale :D Ääni ohjautuu hyvin korvaan, pysyy hyvin korvassa ja elämä on ihanaa! Suosittelen. Philipsin kuulokkeet, eikä maksanut kuin 24 euroo tai jotain sellaista :) Anttilasta!
Eiköhän siinä ollut päivitystä taas tälle päivälle tarpeeksi. Mä taidan alkaa vetää jumppatrikoota niskaan ja suuntaan fillarilla salille. Oikeesti, tuolla fillarointi on siistii. Miksi mä en ole aikaisemmin talvella fillaroinut????? En tiedä, mut tästä eteenpäin fillaroin. Eilen pumppasin olkapäät ja ojentajat, tänään on vuorossa sitten selkä-takaolkapäät ja hauis. Avottista siis ;) Paluu normi sarjoihin on tapahtunut, takana siis löysä viikko.

maanantai 5. marraskuuta 2012

05112012 maanantai; rinta-olkapäät

Jahha, tässä sitä taas sohvan nurkassa nökötetään. Voi huoh sentään mikä päivä. Voi elämä! No viime yönä tuli sitten nukutta varmaan joku kolme tuntia. Avottista, senhän tietää mitä siitä seuraa. Hermokireys. Ei ollut vaikea nousta ylös sängystä, mutta olinkin sitten tatti otsassa jo heti kun duuniin pääsin. No riitahan siitä kehkeytyi. Mun tempperamentilla hei, ei hyvä heilunut tänäänkään. Voi sentään... Nooh, ehkä huomenna vähän paremmalla mielellä iltavuoroon, TAI SITTEN EI! Se on paha mulla kun hermoa kiristää, niin sit sitä kiristää ja se voi kestää... viikkoja :o aaaaargh!

No mutta siis. Asiaan. Duunista suoraan salille. Hirveellä kiireellä tietty. Eihän se kiire työpaikalle jää. Ehei, kotona odottaa koirat ja tyttö. Tytöllä kuviskerho, niinkuin aina maanantaisin. Sitten siitä koirat nopee lenkille, likka kerhoon kaupan kautta, kotiin, imuroi laita pyykit tee sitä tee tätä... RÄJÄHDYSVAARA! Huoh... mutta nyt on tyynempi olo, onneksi :)

Salilla tänään sitten rintaa ja olkapäitä. Keskiviikkona on treffit Sallan kanssa... ja silloinkin tehdään, yllätys yllätys olkapäitä. No tuleehan pumpattua sitten olan takaa :o Ihan jees treeni, ei voi valittaa. Sentään salilla oli mieli ok. Peilistäkin katsoi hetkittäin ainakin ihan ok kunnossa oleva punapää. Joo, olen värjännyt jälleen kerran hiukseni :D kait siinä toivossa että vähän piristäis tätä mielialaa... mut grah, se mitään vaikuttanut :D että niin hyvin onnistui sitten sekin homma ;)

-matolla verkka
-vinopena (50kgx10x3, lämppäys 40kgx12, olen tyytyväinen, aika suht kevyttä kauraa, vikat toistot alkoi painaa kyl)
-vinopena kp
-ristikkäistalja
-pullover kp

-viparit sivulle vinopenasta
-viparit ylös (ah mikä polte olkapäissä, morjens)

Vaikka siis kevyttä viikkoa mennään, niin multa meinaa lähtee keulii aika huolella. Yritän toppuutella, jooooo-o, mä tiiän, mut... niin... kun tekee mieli tehdä niin ei sille mitään mahda.

Semmonen päivä tänään. Oisko lisättää, pitäskö olla? No ei ole. Lisätunteja vuorokauteen otetaan vastaan. Käytän ne nukkumiseen, kiitos!

Ja jottei tää nyt ihan synkistelyksi menis, niin tässä teille, Sami Hedberg, olkaat hyvä :D :D :D

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

04112012 sunnuntai; kevytviikko alkakoot

Hola hola ! Kotona, yllätys, missä muualla mä oisin ollut viikonloppuna... kuin kotona ja salilla. Kuinka reipasta, ah niin reipasta, hyvä minä! Mä en tajua, miten voi olla tällainen EVVK fiilis, no ehkä vilkaisu ulos voi selittää sitä vähän. Siis eihän tuolla nää saatana eteensä, sumukin on niin sakee, että siihen kun lisätään vielä tuo pimeys, niin terve. Ei varmaan mikään maailman ihme, että täällä meidän pikku koto Suomessa kärsitään jossakin määrin aika paljon uupumuksesta yms. muista MT ongelmista.

 Niin mä siis vetelin tänään unta palloon aina tonne kolmeen asti iltapäivällä :o wuhuu. Onko näin tapahtunut ihan hetkeen? EI! Ehkä viimeksi on voinut näin käydä jonain törkeenä darra-aamuna, mut siitäkin on jo aikaa. No kun sit sain vihdoin ja viimein korjattua itseni tuolta bunkasta sohvan puolelle, niin pistelin sitten puurot naamaan, pakkasin salikassin ja suuntasin puntille. Niin huomasin totta tosiaan, että nythän alkoi rento viikko. Mullahan on tällä hetkellä kuusijakoinen ohjelma. Nyt kun on rentoilu viikko tiedossa, pitää yhdistellä treenejä niin, että niitä tulee neljä viikkoon. Tänään latasin yhteen sitten olkapäät ja ojentajat, sekä selkä, takaolkapäät ja haukka. Niin, no tulihan siinä sitten kulutettua aikaa salilla parisen tuntia.

En nyt kuollaksenikaan jaksa tähän kirjata kaikkea mitä tein, mutta esim. leuanvedot, joka ois ollut jo toinen massaliike tohon settiin, korvasin kulmasoudulla. Kuitenkin oli tarkoitus vetää kevyttä settiä, mikä sekin lipsui vähän käsistä välillä, niin säätelin sitten himpun omiani :)

 Kulmasoutu sujui tänään ihan älyttömän letkeesti. Tein sen tänään ekaa kertaa ikinä vastaotteella ja harmittaa etten ole tajunnut tehdä sitä näin aikaisemmin. Se on kyllä jännä, miten ihan pikku pikku jutut voi vaikuttaa niin paljon mm. tuntumaan :) Wuhuu, 50kg ei painanut tänään lainkaan, joten 50kgx15x3 vedeltiin menemään. Tämä oli tämän päivän yksi kohokohta salilla.

 Ja sitten ihan äly siisti löytö salilta. Nimittäin, en päässyt tänään tekee smithiin kapeeta penkkiä (mikä ajaa ihmiset sunnuntai illalla salille ryntäilee????), joten päädyin kokeilemaan yhtä laitetta, mitä olen tähän asti katsonut pitkin nenän varttani. Mun mielestä se on niin typerän näkönen vekotin, etten ole ollut innostunut kokeilemaan sitä. No nyt sitten tyyppasin, kun tajusin vihdoin ja viimein miten sitä tulee käyttää OIKEIN. Mä en tiiä sen vehkeen nimeä, mut siinä istutaan kyynärpäät tuettuna ja sitten vaan työnnetään painoja ikäänkuin eteenpäin. Ottaa niin helvetin hyvin ojentajiin, että tästä tuli kyl mun lempparivekotin ihan just nyt! Se on vähän kuin scottipenkki toiseen suuntaan :D

 Eilenkö se oli kun valittelin miten naru olo on. No en mä tiiä onko se fiilis vielä kaikonnut, kauhee paine tietty siitä, että tässä kropassa pitäs jo näkyä tämä armoton salitreenaaminen, eikä peilikuva tietenkään aina miellytä. Tänään oli ehkä hetkensä :o jostain kuvakulmasta saatoin jopa olla tyytyväinen näkemääni, mutta mutta... duunia duunia, lihaa lihaa... siihen on vielä matkaa, siihen kuntoon mihin haluan päästä! Pientä poseharkkaa vielä treenin päälle ja saunaan. Nyt on fiilis, et tarttis tehdä taas jotain tälle ulkomuodolle ja viittä vaille olen tarttumassa punaiseen hiusväriin joka on lojunut toiletissa jo kuukausia ;) hihii... porkkanapääksi seuraavaksi ?
Onko kauhee ihme, että fiilikset ei oo kovin korkeella kun ulkona on tällaista????

tiistai 25. syyskuuta 2012

25092012 tiistai; olat ja rinta + haukkaa

Nonnih, kerrankin pääsin lähtemään duunista AJOISSA, wuhuu. Olin siis salilla jo kolmen aikaan, ei huono. Mä diggailen mennä noihin aikoihin sinne, koska silloin siellä on tilaa. Ahdistavin aika alkaa noin klo 17 ja jatkuu aina sinne klo 19 kieppeille... tai ehkä jopa vähän jälkeenkin. Jengiä on niin sikana, että miten siellä duunaamisesta voi mitään nauttia :o koko ajan saa syynää ettei ole jonkun tiellä tai joku ole sun tiellä. Saa venata et pääsee laitteisiin (joillakin ruuhka-ajasta huolimatta ärsyttävä tapa jäädä istuu niihin vehkeisiin vaikka sarjojen välillä ois useita minuutteja :o... grah!) Mä ainakin nousen aina ylös niistä vehkeistä, jo senkin takia, että venyttelen, plus että silloin jollain on mahkut tulla rohkeesti kysyy, että voiko tehdä tässä välissä ja joskus joku niin tekeekin :) Tosin nyt kun on rest-pause treeni, niin siinähän se tauko ei ole kuin muutama hengenveto, joten eihän siinä ajassa kukaan ehdi mitään tekemään välissä :D mutta toisaalta, ei mun setti sitten kestäkään kovin kauaa ;)

No joh, se siitä lätinästä tällä erää... mut siis oli vaan pakko taas avautua, kun eilen alkoi vähän ketuttaa just toi, että jengi nukkui siellä... grah!

Jep, mut tänään siis olat ja rinta. Lopuksi oli pakko pumppailla hauiksia, se vaan on niin kivaa ;)

-verkka crossing
-pystypunnerrus kp
-viparit sivulle
-pystysoutu
-viparit laitteessa
-vinopena
-ristikkäistalja
-pull over kp

-vasarakääntö taljassa
-keskitetty haukkakääntö kp

Siinähän se setti sitten tälle päivälle olikin. Tossa ristikkäistaljassa meinas kyllä lähtä jostain syystä voimat tyystin oikeelta puolen, ottaa kyllä tosi koville toi rest-pause. Tuntuu että lihakset on tulessa ja mustakin irtoo varmasti todella seksikkäitä ilmeitä ja ääniä kun äherrän :o No ainakin tietää tehneensä ja jokunen muukin tietää että teen :D :D :D Ja huomenna voin kertoa, että on paikat kipeet. Vieläkin muuten ottaa jalkojen päälle sunnuntainen jalkatreeni (voimaviikko oli silloin). Vähän on varsinkin etureidet arat :o Mutta silti, siitäkin huolimatta, huomenna on jalkatreeni... ja rest-pausena... wääää mä niiiiiin teen kuolemaa huomenna, uh.
-
Meitsi tyttären silmin :D Ohan siinä huomattavasti samaa näköä. Ja vaikka erehdyttävästi näytän kaljulta tuossa kuvassa, niin kyllä mulla on hiukset siinä, ne on vaan niin vaaleet :D
Kun käy ahkerasti salilla, palkitaan :D Sain tällaiset todella hotit sukat tänään sieltä :D
Mutta ei kait siinä muuta kuin heikun keikun ja treeni-intoa kaikille punttimimmeille :)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lehteenhän tää pääty alle viikossa!

Mä niin arvasin, että tämä meidän duunissa tapahtunut törkeä kavallus saavuttaa median hyvinkin pian. No niinhän siinä sitten kävi :o Kohta varmasti tulee juttu ihan firman nimelläkin :/ Mä voin teille paljastaa, että kyseessä on noin viiskymppinen naishenkilö joka on ollut meidän firmassa töissä sen perustamisesta asti. Että niin häikäilemättömästi joku voi toimia. Se on hirveen hienoa kun joku voi tehdä tuollaista ja horjuttaa niin monen muunkin elämää!!!! Voitte vain kuvitella kuinka järkyttyneitä meillä ollaan! http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081915965850_uu.shtml

keskiviikko 15. elokuuta 2012

15082012 keskiviikko; rest-pause alkoi

Terveiseni jälleen salilta. Nyt alkoi rest-pause treenit. No joo, ois alkanut jo maanantaina, ellei mulla olisi ollut suolaista reilu 12 tunnin työvuoroa :o OMG. No joo, mä tiedän, syitä voi aina keksiä ja nimenomaan keksiä, ettei muka pääse salille tai muuten treenaa. Ainahan syy löytyy, juu juu. No sanotaan näin, että jos olisin lapseton ja lemmikkieläimetön yksilö olisin suunnannutkin salilille, mutta kun tyttö oli viettänyt koko päivän mummolassa ja tiistaina alkoi koulu, niin ei luonto antanut tällä kertaa periksi olla niin itsekäs, että olisin mennyt vielä salin kautta ja olisin ollut kotona vasta joskus puoli kymmenen aikaan :o Tämä on ehkä sitä fokusointia, mistä puhuin aikaisemmassa postauksessani. Tiistaina mulla oli iltavuoro ja ennen sitä lääkäri. Haha, kuulkaas, lähdin apteekista sellaisenkin lääkesäkin kanssa, että terve. Naureskelin farmaseutille, että tässähän tuntee itsensä tosi sairaaksi, kun näin paljon tulee lääkkeitä :o No okei, siinä on seuraavan puolen vuoden setti, joten ei se nyt niiiiiiiiin hirvee määrä ollut ;) siihen nähden. Eikä mulla ole mitään vakavaa, elkäät peljästykö (no joku vois jopa hieroa karvaisia käsiään taas yhteen, siinä toivossa, että mulla olisi jotain :D haha) vaan olen lopen kyllästynyt mun "aikuisiän akneen". Joo, eli siis haluan totaalisesti eroon finneistä :) Mä tiedän että tää ei ole niin paha, jopa duunikaveri kysyi että jaa mistä finneistä... mutta kun se häiritsee itseään, niin silloin sille on tehtävä jotain. Okei, muo vähän ehkä hävetti mennä sinne vastaanotolle, kun ovesta käveli muo ennen ulos nuori likka, jolla oli todella, siis todella todella paha akne :( tunsin itseni aika pikkumaiseksi taas :o No mutta, lääkäri ei ollenkaan väheksynyt mun ongelmaa ja sain lääkkeet. Palvelu oli hyvää, yksityisellä kun kävin :) No mut joo, noi tetrasykliinipaketit on tommosia tiiliskiven kokoisia, joten sen vuoksi tuntui, että jestas mikä läjä lääkkeitä :D Tänään sitten vihdoin ja viimein sitten sunnuntain pääsin ah salille ah! Takana oli ällöttävä ilta-aamu työvuorokombo, joten väsytti aika hemmetisti. Oli vähän sellain olo, että tänään ei irtoo, mutta kun vauhtiin pääsin, niin hyvin irtos. Tein tänään kahden päivän treenit, fiksua? en tiedä, mutta laskin, että jos haluan tehdä tällä viikolla kaikki treenit, niin on pakko vähän luovia ja yhdistää. No hyvin meni. Sen lisäksi sain taas leikkiä hieman PTtä ;) hih. Olen onnistunut rekrytoimaan uuden asiakkkaan meidän salille :) Duunissa on maailman kirjat sekaisin. Maanantaina meille tiedotettiin, että toiminnanjohtaja on irtisanottu törkeän kavalluksen vuoksi. Nii-in, kyllä, ihan tosi. Nyt kun koko homma alkaa kaikessa törkeydessään, kauheudessaan selviämään, niin jengi on ihan tatti otsassa. Tämä henkilö on vetänyt niin hirveitä summia ohi, että tottahan toki me jo muutenkin alipalkkaiset työntekijät saamme kärsiä siitä nahoissamme. Voitte kuvitella, ettei kukaan, ei niin kukaan tunne minkäänlaista sympatiaa kyseistä ihmistä kohtaan tällä hetkellä. Henkilökunnalta kun viedään ne vähäisetkin edut mitä meillä on ollut, ja niitäkään ei tod ole paljon :( kiukuttaa, kiukuttaa ihan vi**sti!!!!! Että semmosta tänne tänään. Onneksi sentään treenit kulki ja hiki lensi ja huh, tuo rest-pause on rankkaa :o Ollaanhan taas kuulolla!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

23032012 perjantai: takareidet ja pohkeet

Jahans, tänään alko sitten duunipäivä hienosti. Huomasin, että mut oli laitettu laparaskopiasterkkaan appariksi ja no, olen kerran ollut valvomassa narkkia kyseisessä leikkauksessa, että siinä oli se tieto :D Noh, mutta onneksi lääkäri, joka näitä leukkauksia meillä tekee, on aivan ihana tyyppi, niin ei meillä ollut minkään sortin ongelmia selvitä siitä hommasta ja tokihan tähän leikkaustiimiin kuului myös narkki, joten eihän siinä yksin hommia tehty missään vaiheessa :) Oli kyllä mielenkiintoista, tahdon toistekin mukaan, jee jee.

Ollenkaan mukavaa taasen ei ollut se, että sain tietää paljon mun auton huolto maksoi :o voi taivas sentään, että auton pito on kallista. Siihen uppoaa pienoinen omaisuus!!!! Ärh!

Oli myös tullut postiluukusta ilmoitus, että maanantaina tulee duunareita sisäkautta irroittelemaan parvekelasit (meillä on parvekeremppa meneillään, kele), eli nyt pitää sitten katsoa, ettei kotieläimet ole tiellä klo 8-11 välisenä aikana ja parvekelasit säilytetään, missäs muuallakaan, kuin sisällä, että niille pitää olla paikka katsottuna sitten. Aivan mahtavaa!!! Ei terve. Hyvät on varoitusajat. Mihin mä nyt laitan mun pikku ponin, eli Pentin???? Ja töiden jälkeen koiralenkin kruunasi se että upposin nilkkojani myöden mutaan, ai että kun oli mukavaa. No onneksi sentään salilla treenit sujui:

-takareidet istuen
-takareidet maaten
-takareidet selkäpenkistä (tässä olen petrannut huomattavasti, jee)
-jalkaprässi
-pohkeet istuen
-pohkeet seisten

Tänään tein myös valmentajan vinkkaamia venyttelyjä yläkropalle, jotta pääsisi tuosta vasemman puolen ongelmasta eroon! Mun lemppari prässi oli tänään poikien leikkikenttänä, niiden piti siellä pullistella, miten liikkuu rauta, kun lataa niin paljon painoja kun prässiin menee :D voi niitä poikia ;) niin mun piti sitten valita toinen prässi, mistä en niin diggaa, mut oli se ihan jees vaihteeksi. Salille oli myös vihdoin ja viimein tullut ne uudet laitteet mitä on luvattu, jee-e. No en vielä kokeillut dippi/leuanveto vehjettä, mutta ehkä huomenna :) sitähän mä olen niiiiiiin odottanut!!!

Mutta päivän pelastus oli ehkä s-posti valmentajalta, jossa hän rohkasevaan sävyyn totesi "Kun saadaan vaan sun paikat kuntoon (tää mun hartia ongelma) niin kyllä susta kilpailija tulee, ehdottomasti hyvä sellainen!" Nyt on mukava aloittaa viikonloppu :) Palaillaan!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

06072011 keskiviikko; HC fillarointia ja salia


Kyllä lomalla on mukavaa, kun saa ja voi herätä aamulla rauhassa. Aamupalaksi maistui hedelmäsalaatti, muutama kuppi kahvia ja pari ruisleipää, jottahan jaksoin sitten lähtä urheilee. Kaveri kävi kylässä aamupäivällä, hiottiin perjantain polttarikuvioita kasaan ja nyt alkaa oleen pasmat aika lailla selvät. Mäkin sain jopa ensimmäisen kukkarintaneulan valmiiksi esitelläkseni sen M:lle. Sain hyväksynnän, no en mä muuta epäillytkään.

Tyttö on niin pistoksissa, kun tuntuu, että vuorokaudessa on liikaa tunteja, kun ei ole koulua ja kaverit on hukassa ja ei oo mitään tekkaa ja äiti keksi mulle jotain tekkaa ja äiti äiti äiti äiti äiti äiti. Joo, niin mitä... ei varmaan nouse savu korvista kuin sata kertaa päivässä, mutta luojan kiitos, tyttö on jo niin iso, että mä voin ottaa pieniä irtiottoja ja hän pärjää kyllä vallan mainiosti hetken itekseenkin. Onneksi olen tehtaillut jälkikasvuni suht ajoissa, enkä ole nyt mikään ikäloppu kehäraakki kun tyttö alkaa olemaan jokseenkin "itsenäinen" eli pärjäilee kun on kännykät ja pelit ja vehkeet. Onneksi tein sen päätöksen, että lapset tehdään ennen kolmeekymmentä ikävuotta tai sitten unohdetaan kokonaan :D :D :D Nyt voin nauttia elämästä tälleen mukavasti isohkon lapsen kera. No mut asiaan siis.


Lähdin tuossa puoli kahden pintaan fillaroimaan. Käytiin likan kanssa ostaa jädet kaupasta, syötiin ne ja hän meni pihalle leikkimään. Mä suuntasin kohti Espoota jälleen, Lähderannan suuntaan Rajatorpan tietä. Menen sitä samaa lenkkiä minkä J.Oho on mulle opastanut. Ihan kiva fillarilenkki. Jo eilen huomasin matkan varrella jonkin sortin tapaturmapaikan jossa oli kynttilöitä ja nuorisoa tien varressa enemmän kuin laki sallii. No johan osasin päätellä eilen oikein mistä kyse. Arvasin oikein, nuori kuski, kortti ollut vasta juhannuksesta, kaahannut 50km/h alueella 120km/h:ssa, auto lähtenyt lapasista, pöpelikköön ja henki veks kuskilta ja pelkääjän paikan tytöltä. Takapenkin tyttö on sairaalassa, pahoja lonkka ja säärivammoja, jotka vaativat leikkausta. Surullista sinänsä, että joku on kuollut, nuorena! Mutta kyllä vähän nostattaa myös kiukkua pintaan, että ihmiset osaakin olla urpoja. Onneksi tuossa rytäkässä ei kuollut syyttömiä sivullisia, muuta kuin tämä pelkääjän paikan tyttö. Hitto että pistäs vihaksi, jos siinä ois lähtenyt henki vielä joltain muultakin. No asiaahan tutkitaan kuoleman tuottamuksena ja törkeänä liikenteen vaarantamisena. Harmi sinänsä, että todennäköisin syyllinen on kuollut, eikä häntä voida laittaa edesvastuuseen moisesta pöllöilystä. No joo, mutta matka jatkui siitä sitten taas Auroran puistoon, jossa pistin hetkeksi nurtsille pitkäkseni. Vähän tyyppasin niitä polkuja siellä fillarillani. Hitto mä olen niin rakastunut tohon mun pyörään :) Se on mahtipeli.


Hetken möllittyäni nurtsilla ja soitettuani tytölle varmistuakseni että kaikki on hyvin kotona, jatkoin matkaa. Mehin Kehää pitkin Petikkoon asti ja salille ;) En vaan voinut välttää kiusausta, en millään. Salilla tein:
-penkkipunnerrusta 30kg 3x10 (kyllä tuntui että alko hartianseutu räjähtää)
-PeckDeck 30kg 3x10 (ei vaan irronnut enempää, oikeesti oli aika mahti polte)
-ojentajat 11kg käsipainolla 3x15
-takareisi pakara taljassa 40kgx15 45kgx15 45kgx10 (ja tietty kummatkin jalat erikseen) kyllähän muuten hiki lensi ja sykkeet pomppi korviin
-vatsarutistukset Human Sportissa 24kg x30 (ihan lälly) joten seuraavaksi 28kg x15
-haukkarikäännöt Human Sportissa 8kg 20x2 ja 10kg x10

Jäiköhän jotain puuttumaan, no ei kait mitään oleellista. Sitten juomaan Gaenomaxia infon tuntumaan ja lukemaan iltapäivälehteä Myllylän traagisesta kohtalosta. Voi sentään... niin ne päihteet vie miehen kuin miehen tai naisen. Ei oo mun juttu, enkä aijo sotkeutua. Surullista, niin surullista. Hyvistä ihmisistä tulee säälittäviä, niin säälittäviä ihmisen raatoja. Fyysinen ja henkinen kunto romahtaa totaalisesti ja sitten voikin alkaa kasvattelemaan horsmaa. Näitä on nähnyt ihan lähipiirissäkin ja näkee tänä päivänäkin miten muutamakin ihminen laskee persemäkeä ja lujaa kohti surullista loppua, ennemmin tai myöhemmin. Ei noita raukkoja voi auttaa, jos he eivät itse tajua omaa tilannetaan ja halua muutosta elämäänsä, joten antaa olla... ei voi mitään, sääli.

No sitten fillarin selkään jälleen :) Tein vielä kunnon repäsyn Myrtsin kautta kotiin. Mun on niiiiiiin pakko hankkia tohon tsygään nopeus ja matkamittari. Ois siistii tietää paljon noita kilsoja kertyy ja mitkä on vauhdit. Tolla pääsee niin lujaa ja on välillä siistii irrotella ihan autotiellä, päästellä niin paljon kuin irtoo! Vitsi mikä fiilis. Jos joku ei ole vielä hankkinut kunnon fillaria itelleen, niin lämpimästi suosittelen. Oli niin mahti hiki päällä kun kotipihaan pääsin, että morjens. Okei, mä revittelin tänään taas ihan HC tyyliin, olin himassa 17.15 ja lähdin 13.30, et joo, jossain vaiheessa mietin miten maitohapot rikkoo mun lihaksia ja onko tässä järkee, mut oikeesti, oli vaan niin helvetin hyvä fiilis, etten voinut olla jatkamattakaan. Me like.

Viime yönä sainkin kärvistellä pienessä lihassäryssä sängyssä, mutta ei se haittaa kun tiedän mistä se on tullut. Katsotaan kuinka levottomat jalat on ensi yönä. Yritän muistaa syödä ja tankata järkeviä lisäaineita itseeni, yritän kovasti :)

Nyt töllö päälle ja nauttimaan tästä euforisesta jälkifiiliksestä. Tyttö lähti puistoon leikkimään ja lupasi tuoda tullessaan maitoa :) Mun iso rakas emäntä <3 Ihana kesä, ihana loma!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

07062011 tiistai: salia ja pyöräilyä ja kävelyä ja...


Täs on mun uusi rakas :) Voi ilo sentään!


Olkapää :o uuups!


Polvi, vähän isompi uuuuuups :D

Nonnih, kuten kuvista jo viisaimmat ehkä osasivat päätellä, että olen sitten hankkinut uuden maastofillarin. Edellisen kanssa (alle vuoden vanha :D) meni totaalisesti hermo, koska sen runko oli vain mulle liian pieni, voi räkä! No ja koska minähän en juuri laita rahojani muuhun kuin kunnon urheilutamineisiin, niin tottahan toki mun oli saatava heti nyt uusi tsygä. Ei kun lampsin Bike Planetiin ja ilmoitin että pyörä, tack! Ensin kyllä kysyin, että onko vanhalle mitään tehtävissä, mutta kuten arvasin, ei ollut, kyynel. No nyt mulla on sitten kaksi fillaria, toinen joutaa uuteen kotiin ja halvalla!!!!!

Uusi pyörä, maksoi... ihan riittävästi, auts. No mutta kyllä kelpaa ajella. Tänään on sitten tullut urheiltua isosti. Ensin ajoin vanhalla tsygällä sinne fillariliikkeeseen. Sitten todettiin, että aha, ostin juuri uuden pyörän. Toisesta pitää päästä eroon. Vanha fillari kotiin, kävelin takaisin pyöräliikkeeseen. Ja koska se pyöräliike sijaitsee aivan meidän salin seinän takana, ampasin siitä sitten puntille. Tein ihan hyvää sarjaa, kohtalaisilla painoillakin. Jumppasin vähän epämääräisesti tänään selkää, hauista ja ojentajaa. Sekametelisoppa, mutta ihan jees. Tuli hyvä fiilis... ai juu vatsalihaksia unohtamatta. Jeih. No salilla meni noin 45 minsaa. Siitä sitten suoraan uuden fillarin selkään ja matkaan. Mutta mitäs sitten kävikään, ja nyt tietty joku vahingon iloinen tyyppi nauraa ja hieroo karvaisia käsiään, mutta ei vois vähempää kiinnostaa. Eli kävi tosiaan niin, että yhdeltä kerrostalonpihalta ampaisi suoraan eteen, kovalla vauhdilla pieni tummaihoinen (ja tämä ei ole rasistinen huomautus) lapsi omalla pyörällään. Mä en ehtinyt tekemään yhtään mitään! Kiva ilmalento, suoraan asfalttiin ja ai saatana, että ... suutuin :D Taisin kirota aika kovaa. Muksu raukka lähti huutaen ja juoksien karkuun, säikähti tietty kauheesti itekin. Minä jäin siihen aivan hirvee tatti otsassa seisomaan, kahden fillarin kanssa. Kyllä voin sanoa että ihan snadisti vitutti, pyörä ei ollut montaa tuntia vanha ja jo vedän karseet pannut sillä, vittu. No ei siinä auttanut kuin napata molemmat tsygät kainaloon ja lähtee siihen suuntaan mihin se kersa juoksi. Enhän mä voinut tietää vaikka se ois loukannut itsensä pahasti, olihan mun otettava selvää miten sen kävi. No löysin sen sitten sieltä talon sisäpihalta. Oli kuule totisen näköstä toukkaa rivissä kun meikäläinen ampu sinne sisäpihalle ja huusin, kuka se teistä oli???? Nyt kerrotte saman tein kuka se oli!!!! No selvishän se sitten ja siihen tuli parin muun lapsen äidit ihmettelee et mitä täällä nyt tapahtuu. Selitin niille mitä oli käynyt ja olin oikeesti todella vihainen, siitä että lapsi ajelee tolleen pyörällä pitkin kylää ja ilman kypärää. Pidin aikamoisen saarnan siitä muksuille, että ilman kypärää ei ole asiaa pyörän selkään! Vaadin, että tytön äiti haetaan paikalle, halusin vaihtaa yhteystiedot, jos tuosta kolarista seuraa jotain jälkijuttuja. No tuotti vähän vaikeuksi yhteystietojen vaihto, kun äidin nimi oli suoraan jostain heprean kielestä... ziisös. No mutta valmista tuli ja minä otin vielä puhelinyhteyden exään ja konsultoin että miten vitussa mä saan nää ketjut nyt laitettua niin että ne on oikein. Pääsin sitten turvallisesti sentään kotiin ja vielä fillaroin vähän ylimääräistäkin kokeillakseni että pyörä toimii ;) ja onneksi se toimi. Huoh. Mutta tämänkertaisten pannujen saldo oli huomattavasti parempi kuin edellisten, jolloin menetin yhden hampaan ja pääsin ambulanssin kyydillä silmäklinikalle kun pikkasen teki kipeetä öögaankin :o Nyt säily sentään hampaat, vaikka sieluni silmin näin sen ilmalennon aikana, että nyt lentää hampaatkin tohon asfalttiin :( Mut onneksi ei!

Eli päivän urheilusaldo, yli neljä tuntia täyttä liikuntaa ja adrenaliinin virtausta :D Ahhaa! Ei kait siinä. Hyvä fiilis, ei vois paljon parempi ollakaan... mitä nyt vähän vähemmän vois särkee polvea mut so what, ei vois vähempää sekään kiinnostaa. Mulla on maailman siistein tsygä, huomatkaa väri, puna musta, mun lempparivärit, muun väristä pyörää mulle ois ollut turha kaupatakkaan ;) Ah taidan mennä halimaan mun honeyta :) pussssssss!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kurkunpääntulehdus

Nii-in, kurkunpääntulehdus, tosin ei mulla, vaan mun isolla ukolla... hö. Iso ukko = irlanninsusikoira urokseni. Eli eli, ukko on yskinyt jo useamman viikon enemmän tai vähemmän. Mutta viime yönä, aamuyöstä, ukko oli rauhaton, ravaili tuossa eteisen käytävällä, yskiä köhötteli ja yökkäili. Aamulla kun nousin, huomasin myös, että ukko kuolasi aika vuolaasti. Jaaha, ei auttanut kuin nappaa mies matkaan mukaan ja viedä se töihin.

Varmuuden varuiksi me röntgenkuvattiin myös keuhkot. Onneksi niissä ei ollut mitään. Lääkäri halusi poissulkea keuhkokuumeen mahdollisuuden. Napattiin myös kuva vatsaontelosta, halusin varmistua siitä, mitä olen epäillytkin, että herralla on niin kutsuttu pelvic bladder. Ja joo, lääkäri sanoi heti, että onhan se :o No se on asia jolle ei oikein mitään mahda, synnynnäinen valuvika, joten asian kanssa eletään. Onneksi meillä on tilanne hallinnassa, eli ukolle ei satu vesivahinkoja enää niin usein (itse asiassa ei juuri koskaan enää) kuin ennen. Joskus se oli ihan viikottaista ja voin sanoa, että se kyseli vähän hermoja. No mut se siitä.

Sitten tähystettiin nielu ja ei sieltä paljastunut kuin todella ärtynyt, verekäs kurkunpää, joten ukolla on kurkunpääntulehdus. Mennään ihan tulehduskipulääkkeillä ja käyn varmaan hakemassa apteekista yskänlääkettä. Tosin herra ei ole nyt illalla köhinyt ollenkaan niin pahoin kuin esim. eilen ja aamuyöstä. Oi voi, ei oo helppoo.

Ei oo myöskään helppoa tuommonen elukka rauhotettuna... kolme eukkoa tarvittiin nostamaan ukko röntgenpöydälle... ja joo, onhan se siirtely vähän tuota hankalaa. Talosta ei löytynyt niin isoja röntgenkasetteja, että oltaisiin saatu koko keuhkot yhdelle filmille, joten oli otettava kuvat kahdessa erässä :o ai miten niin mulla on iso koira :D hih. Omaan silmään se ei näytä enää niin isolta, mutta kun lätkästiin se siihen pöydälle, niin okei, pakko myöntää, ohan se ihan helvetin iso :D

Niin ja sitten oli auton katsastuspäivä. Hittolainen, vittu että sekin lysti maksaa. Siis 85,50 vuosikatsastus...riistoa!!!! No, okkei, sieltä ei tullut mitään huomautettavaa, kaikki kunnossa. Se etu noissa uusissa autoissa on, että ne on kunnossa ja toimii, eikä katsastuskonttorilta saa kauheeta listaa mitä pitää laittaa kondikseen kuukauden sisällä...niinkuin aina mun vanhoissa kotteroissa tuppas olee. Mitta tuli vanhoista kotteroista täyteen, kun edellinen auto keitti katsastuksessa. No okkei, maksaahan tuo auto, vähän liikaakin... puuuh, mut ainakin se on hyvä, eikä mikään vanha paska! Mutta jos tulisin ilman toimeen, niin harkitsisin vakavasti, todella vakavasti autosta luopumista. Voiko perjaatteessa turhempaa rahareikää ollakaan????? No ei voi!

Tänään myös leikkasin neidin hiukset. Niin, meillähän oli se hiusharja episodi tässä, jonka seurauksena emännän hiukset olivat vähän epätasaiset. Mä leikkasin sitten tänään hänelle otsiksen. Aika tyylikäs tuli, vaikka itse sanonkin. Nyt tuo pikkuihminen näyttää niin isolta plikalta... mun pieni. Hö... on se muru. Oli hän itsekin iloinen uudesta lookistaan. Kyllä äiti hoitaa ;) se on äidin tehtävä.

Semmosta. Huomenna varmaan salittelua. Tänään oli niin helvetin hektinen päivä kaiken kaikkiaan, ettei puhettakaan salille menosta. No okei, lepopäivä on ihan jees ;)

Nyt nuq. Hyvää yötä kaikille.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

08122010 keskiviikko; salia

No ja hellurei ja hellät tunteet jälleen. Tänään oli sitten vuorossa jalka-vatsatreeniä. Pikkasen otin Human Sport laitteella myös käsiä :) pitää vähän perehtyä sen laitesarjan saloihin. Tein mm. vatsarutistuksia sen sarjan laitteella. Ja juh, kyllä siinä taas saa vähän erilaista tuntumaa. On se kait ihan hyvä kokeilla muitakin vehkeitä, vaihdella välillä, jos ei muuta, niin edes tyyliä, niin löytyy taas ihan uusia lihaksia kropasta :) Jebou, mut tänään oli hyvä treeni. Puolitoista tuntia salin puolella vierähti taas ihan siivillä. Kaikkinensa aikaa meni kaksi tuntia... juh, no reilu puolitoista tuntia siis salilla ja joku 20 minuuttia suihku-saunaosastolla :D Jei, mutta nyt tuntee taas tehneensä. Pakarat on hyytelöä...tai siis toivottavasti kiinteät :D mutta tuntuu kyllä että niitä on vaivattu tänään urakalla ;)

Mut siis jotakuinkin näin:

-pohjeprässi seisten 75kg x 15 x 3
-reiden ojennus 75kg x 12-15 x 3
-reiden koukistus 80kg x 12-15 x 3
-jalkojen nosto eteen (siinä telineessä, mikä lie liike onkaan) 3 x 12
-Hooverit op. + 10kg noin minuutin jaksoja x 3
-vatsarutistukset Human Sport (painoja en nyt muista, jotain 24kg tms.) x 12 x3 (pikkanen ero TG laitteeseen, jossa mulla painot on 50kg, niin paljon merkitsee liike, asento ja miten siinä laitteessa on "kiinni" vai onko?)
-takareisi-pakara Human Sport kumpikin jalka erikseen 12 x 3 (painoja kummallekin jalalle 14kg, tässä taas ero TG laitteeseen, jossa vastaavassa liikkeessä mulla painot 40kg :o)
-talja Human Sport parillakin eri tyylillä, tasavedoin ja eriaikaan. Painoja en taas muista...oisko ollut joku 14-16kg per käpälä... ööö varmaan) Kyllä tuntui.
-jalkaprässi, sekä maaten, että istuen. Painot liikkui 100-109 kiloon, ja toistot 12-15 kerrallansa... ja joo, sarjoja kolme tms.

oiskohan siinä ollut nyt pääpiirteittäin tämän päivän setti. Vähän vaikuttaa sekametelisopalta, mutta hyvä siitä tulee, kun pääsen taas sinuiksi uusien ja vanhojen laitteiden kanssa :) Tänää oli selkeesti paremmin potkua jaloissa, kuin viime kerroilla, jolloin on ollut vähän nihkeetä. (omasta mielestäni :D) Mutta kaiken kaikkiaan hyvä fiilis, oikein näppärä treeni ja joo, kyllähän jäi mieli virkeeksi taas tuosta reissusta.

Tytölläkin oli bestis leikkihuoneessa samaan aikaan. Hänen äitinsä käy jooga tunneilla...tai pilates... no mut kuitenkin ja yleensä aina keskiviikkosin ollaan samaan aikaan sitten salilla :) Tytöt viihtyy. Meidän neiti on tehnyt vissiin vaikutuksen myös salin henkilökuntaan :) No, juh, onhan hän aika empaattinen ja muut huomioonottava tyttö, ikäisekseen tosi järkevä, joten en ihmettele ollenkaan, että aikuisetkin tykkää :) Ehkä me vielä joku päivä treenaamme sitten yhdessä tuolla salilla, kun tyttö tuosta vielä hieman kasvaa :)

Tänään oli ihan pakko kokeilla ulkoiluttaa koiria yhdellä kädellä. Mun on jotenkin niin vaikea uskoa, että se olisi mission impossible ... ja joo, ei se ollut. No tietty hankalampaa kuin kahdella kädellä, mutta kyllä siitä aikuinen ihminen selviää. Jotenkin niin nyppi tämä, että koiranhoito kusi ... ja pikkujouluristeily jäi välistä... kun syy on se että käsi on niin kipeä. No juu, siis kyllä mä _uskon_ että se ihan varmasti on kipeä ja onhan se hankalaa, mutta duunikavereiden kans just laskettiin, että hyvällä tsägällä noita koiria ei olisi tarttenut viedä pisulle kuin kaksi kertaa, sillä meidän laiva ois lähtenyt kuuden aikaan illalla, olisin ehtinyt iltapäivälenkin tekee koirien kanssa, hoitajan ois pitänyt viedä iltapisulle ja sitten aamupisulle ja mä olisin tullut kotiin illaksi... ehkä "pahimmassa" tapauksessa ne ois pitänyt kiikuttaa tuohon tienposkeen kolme kertaa. Niin... no mun on jotenkin vaikea kuvitella, että se olisi muuten perusterveelle suht nuorelle ihmiselle ylitsepääsemättömän vaikeaa... kun 65 vuotias vanhuskin (faija) tarjoutui siihen tehtävään, mutta mä en kerta kaikkiaan halua ottaa sitä riskiä, että isä kaatuu tonne liukkaille teille ja tosiaan murtaa luunsa. No mutta, tässä pääsemme siihen, että pohjimmiltaan kysymys on täysin viitsimisestä, siitä, ettei jaksa, ei halua, ei kiinnosta. No... mut sitä saa mitä tilaa, eli turha olettaa, että multakaan heruu mitään palveluksia... enää... milloinkaan... missään asiassa, nih ja murh! Eli oikeestaan perjaatteesta vain kiukuttaa, se ei kiukuta, etten pääse bilettää, mielelläni käyn treenaamassa senkin edestä... mut juh, perjaate. No ei se mitään... Ei mulla tylsä viikonloppu tule olemaan. Mut on pyydetty kylään... jei jei jei... kivaa :) No juh, mut et näin... olkoot. Edelleen voin muistuttaa itselleni, että omatpahan on elukkani ja viime kädessä tietenkin MINÄ olen niistä vastuussa, joten yksi risteily ei nyt ole sen arvoinen, että... jättäisin esim. koirani huonosti hoidetuksi. Tuossa kaksi niistä tuijottaa muo parasta aikaa nappi silmillään... on ne ihania, on ne rasittaviakin, mut on ne ihania :)

Jeesh, mut nyt mä kovistelen tuota pikku emäntää iltapesulle. Täällä ei taas tapahdu mitään, ellei äiti hoida ja ohjaa. Huoh. On tää ihanaa... olla äiti, yksinhuoltaja äiti ;) kandee kokeilla!!!! Heh. No ei, päivääkään en vaihtaisi pois ja vilpittömästi sanon näin, vaikka elämä on kolhinut jne. niin silti, kaikki on ollut tämän arvoista :)

Hyvää yötä ja treeni-intoa kaikille lukijoille... ja ylipäätään hyvää fiilistä niillekin jotka eivät ehkä niin paljon treenaa :)

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kampaajalla

Tänään tuli käytyä kampaajalla taas. En ole tiennytkään että hiukset kasvavat näin kauheeta vauhtia :o Aina ollut pitkät hiukset, niin sitä ei huomaa. No nyt on taas niin lyhyttä niin lyhyttä, kuten halusinkin. Aika rock, etten sanoisi. Tarkoitus oli näyttää kivalta pikkujouluristeilyllä, joka ylläri pylläri jää mun osalta tekemättä. Mikä mahtaakaan olla syy, no tämä eläintarha jota ylläpidän täällä himassani. Niin, faijan piti hoitaa nämä kaikki, juh, mutta nyt olen seurannut tuota pääkallokelin kehittymistä, enkä kerta kaikkiaan uskalla jättää koiria faijan vastuulle. Se köppänä kun vetää kupat tonne jonnekin pihalle, niin siltähän murtuu jokainen luu :( ei kiva ajatus ollenkaan. Se ei varmaan pääsis edes ylös ilman apua jos se kaatuisi. En siis aijo ottaa sellaista riskiä, että faija loukkaisi itsensä mun koiria hoitaessaan. Kolmen koiran ulkoilutus kuitenkin vaatii jo vähän hereillä oloa, eikä asiaa auta, jos ulkona on lunta kinttuihin asti ja jäinen maa lumen alla :o No sitten koitin kepillä jäätä, minkä arvasin jo valmiiksi olevan tuhoon tuomittu yritys, mutta kokeilin kumminkin. Kysyin exältä, että voisiko hän tulla koiravahdiksi YHDEKSI YÖKSI. No juh, arvata saattaa mikä oli vastaus. No eihän se voi tietenkään... syy tietysti oli, tietenkin, ainahan joku syy löytyy. Käsi kipeä... ollut jo ... viimeiset ... kolme vuotta, mutta nyt just se on tietysti _niiiiiin_ kipeä, ettei millään kykene. No niinpä... arvasin niin tuon. Nooooh, omatpahan ovat koirani, mitä mä tässä kiukuttelen. Turhauttaa vaan joskus... kun ei oikein pääse mihinkään milloinkaan. Ois tietty kiva jos joskus joku tulisi vastaan, varsinkin jos itelläänkin on tapana jeesata mahdollisuuksien mukaan, mut ei... ei niin ei... Ei sitten. No mut what ever. Säästyyhän nekin rahat ja voin olla salilla senkin ajan, joten... eipä se nyt kauheesti harmita, paitsi että harmittaa, kun mukaan ois lähössä tosi jees jengi. Mut minkäs teet. Se siinä lähinnä harmittaa, ettei pääse niiden kanssa, ei muo itse risteily, juomakulttuureineen niin sytytä, mut ois ollut kiva lähtee tolla porukalla. Okkei, mut nyt näin... ja toivottavasti viikonloppu tuo jotain muuta kivaa tullessaan. Menen varmaan taas elokuviin, yksin ;) Sellaista. Mut onpahan ainakin hienot hiukset jos ei muuta. Laitankin värin niihin ennen viikonvaihdetta, jeih. Kuulumisiin. Huomenna taas salille vääntää ihan tosissaan. Lastenhuonekin on varattu pariksi tunniksi, joten mulla on aikaa oikein hyvin. Kuulemisiin.

P.S Olihan mulla viime viikonloppuna yli kivat pikkujoulut mun pikku tonttujen kanssa, joten mitä mä tässä valitan :DDDD

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Pakko kertoa

... että tänään salilla _taas_ kerran sain ns. puukkoa, kun pari naista siinä tekivät ojentajia käsipainoilla. Mmmm... niin juttuhan meni niin, että tämä toinen ohjasi toista, että miten tekee oikein ja millä painoilla. Siinä vaiheessa hänen oma puheensa ohjautui tähän suuntaan "Mä en ainakaan tee kovin isoilla painoilla, sillä _mä_ en halua mitään isoja lihaksia käsivarsiin, siis sellaisia (sit hän kädellä näytti pattia mitä tulisi jos hän tekisi isommilla painoilla, haha). Siinä on kato aina se vaara, et tulee liikaa jos tekee isoilla painoilla ... plaa plaa plaa". No mmmm... mä olin siinä ihan metrin päässä tekemässä omaa käsitreeniäni, just pystysoutu meneillään... ja joko se nainen oli tyhmä tai sitten se todella halusi osoittaa pientä kannanottoa mun treenaamista kohtaan. Siinä vaiheessa mun oli pakko avata suuni ja totesin "Että niin, sehän on ihan kiinni siitä mistä kukin tykkää..." No siinä alko sitten rouvien supatus... ja toinen oli sitä mieltä sitten, että nooooh, tehkööt kukin millä painoilla vain... :DDDD Muo jotenkin sieppaa tollainen kommentointi ja vihjailu. Ihan sama kun mä menisin jonkun punatukkaisen viereen päivittelee, etten ikinä värjäisi hiuksiani punaiseksi, että se on niin tyrkky ja porno väri. Ja eikös sitä sanota, ettei punatukkaiset pääse taivaaseen. Tai jotain siihen suuntaan... Aivan sama asia... ei tulisi mieleenkään mennä dorgailee tolleen. Mutta tää on jännä juttu. Ei miehet tuolla salilla juttele tollaisia... ne on ne naiset. Onko ne niin vitun kateellisia, vai mistä tulee... vai onko ne todellakin sitä mieltä, että treenattu naiskroppa on epänaisellinen???? Jos vaikka olisivatkin, niin pitäkööt sen omana tietonaan. Ärh, että voikin ottaa kupoliin tommonen. Onko muilla vastaavia kokemuksia?????