Nonnih, aamuvirkku on illan torkku tai jotain sinnepäin. Uh. Eli eilen illalla kun yritimme J:n kanssa jälleen tsiigaa leffaa, joka jäi jo edellisenä iltana kesken, niin enköhän minä hyväkäs vetänyt perse homeessa unta palloon kesken taas. No mutta pääpointti leffasta jäi kyllä mieleen, ja loput kyselin juurikin äsken J:ltä :) nih. Eli oli hyvä leffa,ihan oikeesti oli, mä oon vaan niin väsynyt vässykkä.
Tänään sitten kampesin suht aikaisin ylös, näin niinkuin lauantai aamusta ;) Olin salilla jo ennen kymmentä, hyvä minä. Tänään treenasin haukkaria, olkia, vähän selkää ja joo, ojentajiakin siinä sitten väänsin. Olin todella innoissani uudesta liikkeestä, jonka eilen hiffasin yhden ihmisen blogista, kiitos siitä hänelle. Tänään oli siis pakko kokeilla heti haukkarit taljassa... silleen keskellä seisten vedellen sivuilta. Miksi sitä nyt sitten kutsutaankin, joku viisas voi sitten kertoa jos haluaa ;)Tein ekaksi hitaat kympit, heti perään nopeet kympit, taas hitaat ja voin kertoo, että kylläpä tuntui. Erittäin hauska liike ja tuntui toimivan. Voi olla huomenna haukkarit kipeenä :) Teinköhän jotain muuta uutta. Kaikki muu taisi olla jo aikaisemmilta ajoilta tuttua, ainut, että laitoin vähän enemmän itelleni haastetta pumppailemalla aika tiukkoja sarjoja. Vähän erilaista stimulaatiota lihaksille, josko ne vaikka heräilis taas ja innostuis kasvamaan :)
Mukavaa oli. Noin aamusta kun menee, niin ei ole edes ruuhkaa, vapaasti sai heilua. Ihan jees treeni ja hyvä mieli. Tästä on hyvä jatkaa päivää. Olisi tarkoitus mennä J:n kanssa MP messuille, vaikka minä en siitä tai niistä niin ymmärrä ja illalla ois sitten vielä kutsubileet... seurassa jossa minä en osaa keskutella aiheesta :D moottoripyörät, uh, vähän kyllä jännittää ;)
Semmosta, nyt mä menen nostaa kissan pöydälle ja siltä lähtee karvat :) Pitää ottaa omat vaatteet pois, etten näytä itsekin valkoiselta katilta sen toimenpiteen jälkeen. Jeih. Mukavaa viikonlopun jatketta kaikille!
lauantai 5. helmikuuta 2011
perjantai 4. helmikuuta 2011
Uhhuh
Nonnih, johan on päivä taas pulkassa. Tiedossa koti-ilta. Tuo kuva on siltä reissulta kun oltiin J:n kanssa hotlassa, eli ei tän päivän materiaalia ;) Mutta kuvaa tätä iltaa varmaan oikein hyvin, eli lööbailua himassa :)
No ei mun ura julkisuudessa auennutkaan vielä tänään, hö :o :D Toisaalta, oli kyllä niin tönkön näköstä porukkaa, no mitä nyt YLEltä voi kuvitella muuta ;) että en olisi kyllä varmaan oikein soveltunutkaan heidän lähetykseensä. Parempi siis että pysyttelin taka-alalla :D No ei vaan, onhan se loppu viimein hauska ehkä nähdä...jos jaksaa tai ylipäätään muistaa, millainen siitä sitten tuli. Toisaalta ERITTÄIN harvoin katson ylipäätään ylen kanavia, joten voipi olla, että mulla on jotain parempaakin tekemistä ensi viikon torstaina kello kahdeksan illalla :DDDD buoh!
Hauskaa oli töissä. Herätin huvitusta pökkelöjaloillani, voin kertoa että eilisen jumpan seurauksena on hieman jalat kipeet. Mutta lihaskipu on jees.
Viime yönä nukuin aikasta huonosti. Aamulla kun lähetin tyttöä kouluun, nukahdin hänen sänkyynsä. Siitä mä sitten heräsin puoli kybältä :o ohhoh. Duunimatkalla jouduin käydä antamassa broidille virtaa autoon, sillä oli akku simahtanut. Onneksi sentään jollain on liukuvat työajat, sillä broidilla olisi alkanut duunivuoro aamu kahdeksalta ja mä kävin antaa sille virtaa vähän ennen yhtä päivällä :D Siitä se sitten lähti töihin, että näin IT alalla, ei oo niin justiinsa ;)
Me varmaan aletaan syynää leffaa joka jäi eilen meiltä kesken, ihan sen vuoksi, että minä aloin nukkumaan kesken leffan :O ylläri. Eli näin. Mutta oikein hauskaa viikon vaihdetta kaikille, ehkä palaan tässä vielä. Huomenna olis tarkoitus eksyä taas salille, katsotaan.
torstai 3. helmikuuta 2011
03022011 torstai; salia, uh!
Tervehdys mieheen ja naiseen. Takana alkaa olemaan jälleen yksi reipastahtinen viikko. Kiirettä töissä ja kotona. Töistä puheen ollen, pitänee muistaa laittaa lilat luomeen ja hiukset ojoon, kynsiä unohtamatta, huomenissa, sillä meille tulee YLE kuvaamaan töihin ;) Tästä urkenee mun ura julkisuudessa :D Tilaisuus on käytettävä hyväksi :DDDD Taisi olla etiäinen, kun näin unta, että olin Britneyn häissä kaasona ;) heh, tai sitten se ehkä johtuu siitä, että olen lukenut Tuksun blogia sen häävalmisteluista. Juu, eli todella tasokasta viihdettä olen ylläpitänyt täällä. Mutta miten tämä nyt menikin Tuksuun? Pakko todeta siitä ihmisestä, että en lähde arvostelemaan kauheesti kun en tunne, mutta voisin kuvitella, että hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen, eikä varmasti halua pahaa kenellekään. Hän on vain, sairas... niin. No mutta jotkut tykkäävät, että kaikenlainen julkisuus on hyvää julkisuutta joten, jos vaikka pääsen sekunnin murto-osaksi paistattelemaan televiissioon, niin eikös se ole vähän niinkuin olisin julkku :DDDDD totta vie. Seuraava askel lienee jokin reality sarja... no kykyjä ei juuri ole, ainakaan niitä vaadittavia mitä tän hetkisissä realityissä vaaditaan, en osaa laittaa ruokaa, tai siis osaan, mutta en siinä määrin että voisin niillä kyvyillä pärjätä :DDDD, en osaa laulaa... malliksi olen liian vanha ja tatuoitu...ja varmaan lihaksikaskin...joten lienee pakko pyrkiä BB taloon. Siellä voi olla vain urpo ja sen mä osaan ;) jeih!
No mutta asiaan. Eli punttitreeniin. Tänään irtosi hyvin, vaikka oli pieniä motivaatio vaikeuksia työpäivän aikana... mutta kun pääsin kotiin, niin lähdin kyllä innolla salille, kun olin lenkittänyt koirat. Tänään kyykkäsin, jeih. Vähän olen ylpeä itsestäni, tein nimittäin enkat :) Mähän kyykkään Smithissä, sillä en uskalla lähtee "vapailla painoilla" yksin rykii. No mutta tänään lähti:
-smith kyykky 50kgx10 55kgx10 57,5kgx10 (lämmitelin ensin tyhjällä tangolla :) )
-olan kohautukset 20kg levypainoilla 10 hidasta 10 nopeeta toistoja putkeen, aih!
-pakara-takareisi ojennus taljassa 35kg 3x15 kummatkin jalat erikseen tietty
-reiden ojennus sivulle 7,5-10kg 3x15
-reiden ojennus 80kgx8 75kg 2x8 (jalat oli vähän hyytelöä tässä vaiheessa ;) )
-hauiskääntö taljassa 35-40kg 3x6-10
-pohkeet istuen joku 35kg 3x12
-kulmasoutu 35kg 3x10-12
-vatsat penkistä linkkuveitsi ;) 3x15 uh, mikä polte ;)
-hauiskääntö penkissä 40kg 3x6-10
-olankohautukset uudelleen :)
Olikohan siinä nyt sitten kaikki. Kaiketi. Tein nyt niin erilaista settiä ja oli hauskaa :) Ehdottoma hyvä fiilis. Kyllä tuntuu että on jumpattu, jeih. Sauna tuohon vielä päälle, niin avot :)
Töissä oli mukava päivä. Sain kiitosta lääkäriltä coolista työskentelystä hätätilanteessa :) Kissanpentu, joka meinasi tukehtua siihen, että sillä oli nestettä rintaontelossa ja... joo vatsaontelossakin... mutta rintaontelon neste oli nyt se paha juttu. Me täpättiin se kissa ja lääkärillä ei ollut kauheesti kokemusta siitä toimenpiteestä. Mä rohkasin sitä siinä ja päättäväisesti toimin siinä tilanteessa, joten lopulta saatiin aspiroitua sieltä ainakin desin verran nestettä. No eihän tuo kyseinen kissaparka tuosta parannu, se on selvä, sillä ongelma oli sydämessä, mutta annoimme ensiavun ja toivoimme että omistaja olisi ymmärtänyt tilanteen vakavuuden ja antanut kisulle mahdollisuuden siirtyä vehreämmille metsästysmaille, mutta he halusivat viedä vielä kisun kotiin. Näin tällä kertaa... huoh. No mutta se siitä, pointti, oli kiva saada kiitosta tehdystä työstä :)
Jeps, mutta eiköhän tässä ollut kaikki tärkeimmät tältä erää. Kiitos mielenkiinnosta :)

keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Keskiviiiiiiiikko (eilen jumpattiin!)
Nonnih, laiskimus päivittäjä täällä taas. Mutta kun on ollut niin kiire ;) niinkuin aina.
Eilen tuli jumppailtua salilla olka-selkä sektoria...ja vähän ojentajaa ja sen semmosta. Hitto että oli taas ruuhkaa puntin puolellakin. Lopettais jo noi yli-innokkaat laihislupauksen tehneet, niin tulis taas tilaa. No nyt alkaa olemaan jälleen se aika käsillä, kun nuo uudenvuoden lupauksen tehneet alkaa pikkuhiljaah hyytyy pois kuvioista. EIlen muuten tuntui pystysoudussa vähän ikävältä olkapäässä...samaten kulmasoudussa kun tein käsipainolla. Hmph, mitähän tämäkin nyt sitten on olevinaan, ärh.
Kiirettä on ollut myös töissä. Hyvä kun syömässä ehtii käymään. Mutta hauskaa on ollut kiireestä huolimatta, se on pääasia.
Tytön syndekutsut meni tosi hyvin. Tytöt olivat tosi reippaita ja käyttäytyivät nätisti. Oli oikein ilo toimia juhlien järjestäjänä. Mummilta tuli positiivista palautetta mulle :) Ensimmäiseksi hän kysyi, oletko sä laihtunut? Miten sä näytät noin pieneltä... :D Ookkei... no ehkä olen, ehkä en...en tiedä...tai sitten rasvanpolttaja toimii ;) tiedä häntä.
Semmosta siis tänne. Palaillaan :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)